Suomen Wanhat Toverit

Suomen Wanhat Toverit

Ma Ti Ke To Pe La Su
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29        
Tietotori

SWT:n Retkeily- ja kulttuuripäivät Turussa 12.-13.8.2011

Suomen Wanhojen Toverien retkeily- ja
kulttuuripäivät kokosivat yli kolmesataa
vanhaa toveria vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkiin Turkuun.

Päivien ohjelma oli täysipainoinen ja innostava. Avajaisten juhlapuhujana oli Tasavallan presidentti Tarja Halonen. Koskettavassa puheessaan hän muun muassa totesi, että hyvinvointiyhteiskunnan arvot tarvitsevat  sekä puolustajia että perinnön siirtäjiä ja siinä tärkeä tehtävänsä on niillä, joilla vuosia on jo koossa enemmän.

Lauantaina järjestetyssä toritapahtumassa puhujana oli eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma. Poliittisen katsauksen lisäksi Eerolla oli torilla aikaa tavata vanhoja tovereita ja kuulla heidän viestejään muun mussa tuleviin peridentinvaaleihin liittyen.

Päivien kulttuuritarjonnasta vastasivat muun muassa avajaisissa esiintyneet TTY:n naiskuoro Föriflikat, Toveri-illallisilla viihdyttäneet Rafaelin enkelit ja Toritapahtumassa lauluja esittänyt Aulis Kotaviita. Musiikin lisäksi päivien kulttuuritarjontaan kuului Aatteen kasvot- niminen valokuvanäyttely ja mahdollisuus tutustua Kultarantaan.

Retkeilypäivistä muodostui jälleen ikimuistettava tapahtuma, josta suuren kiitoksen ansaitsevat turkulaiset toverit. Hyvä valmistelu ja ammattimainen toteutus takasivat kaikille hyvän mielen.Turku 1.jpg
Avajais- ja iltajuhlat pidettiin Turun VPK:n upean rakennuksen JuhlasalissaTurku 4.jpg
Avajaispuheen piti Suomen Wanhojen Tovereiden puheenjohtaja Jacob Söderman
Turku 5.jpg
Turun seudun Wanhojen Tovereiden tervehdyksen esitti puheenjohtaja
Armas Lahoniitty
Turku 6.jpg
Turun kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginjohtaja Aleksi Randell
Turku 7.jpg
Juhlapuheen piti Tasavallan presidentti Tarja Halonen
Turku 2.jpg
Eturivin juhlavieraita, vasemmalta: Ministeri, puheenjohtaja Matti Louekoski Wanhat Toverit ry,
Puheenjohtaja Armas Lahoniitty Turun Seudun Wanhat Toverit, Varapuheenjohtaja Arja Ilola Wanhat Toverit ry, Tohtori Pentti Arajärvi, Tasavallan presidentti Tarja Halonen, Puheenjohtaja Jacob Söderman Suomen Wanhat Toverit, Rouva Kirsti Paasio, Ministeri Pertti Paasio
Turku 30.jpg
Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell, Kansanedustaja Heli Paasio, Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen, Kansanedustaja Katja Taimela, Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta, Kansanedustaja Ilkka Kantola, Sihteeri-rahastonhoitaja Heikki Kehälinna Wanhat Toverit ry, Sihteeri Reino Lemmetyinen Turun Seudun Wanhat Toverit
Turku 8.jpg
Toveri-illallisten tervehdyspuheen piti Wanhat Toverit ry:n puheenjohtaja Matti Louekoski
Turku 9.jpg
Rafaelin enkelit
Turku 10.jpg
Turku 11.jpg
Föriäijä
Turku 12.jpg
Juhlaväkeä Toveri-illallisilla
Turku 13.jpg
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma puhui Turun torilla
Turku 14.jpg
Puhetta kuunneltiin tarkkaavaisena
Turku 15.jpg
Heinäluoma keskusteli toriväen kanssa
Turku 21.jpg
Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen toivotti Toverit tervetulleiksi kaupungintalolle
Turku 16.jpg
Tutustuminen Kultarantaan huipensi lauantaipäivän
Turku 17.jpg
Turku 18.jpg
Turku 20.jpg
Turku 19.jpg
Vanhat valokuvat talteen-kilpailun kuvia näytteillä Turun Työväentalolla