Suomen Wanhat Toverit

Suomen Wanhat Toverit

« Helmikuu 2012 »

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
		1	2	3	4	5
6	7	8	9	10	11	12
13	14	15	16	17	18	19
20	21	22	23	24	25	26
27	28	29


	Helsingin Vanhat Toverit 40 vuotta 8.12.2011 Helsingin Vanhat Toverit viettivät joulukuussa 2011 perustamisensa 40-vuotisjuhlaa Helsingin Työväentalossa. Tämä lähinnä K.A.Fagerholmin, Yrjö Kaarnen ja Emil Skogin ideoima ja perustama toveripiiri on sittemmin johtanut valtakunnalliseen SDP:n veteraanijäsenten järjestäytymisen kautta maan Wanhojen Toverien puitteissa. Juhlan avasi Vanhojen Toverien nykyinen puheenjohtaja Jussi-Pekka Alanen, juhlapuheesta vastasi SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen ja lisäksi esiintyi tilaisuudessa muun muassa tunnettu taitelija Seela Sella. Helsingin Vanhojen Toverien toimikunnan pitkäaikainen jäsen Aarne Laurila esitti juhlassa tämän perustajayhdistyksen lyhyen historiikin, joka seuraavassa: Aarne Laurila: Nämä 40 vuotta Kun joukko ”vanhemman polven sosialidemokraatteja” 40 vuotta sitten kokoontui, oli ideana keskustelu ja rattoisa yhdessäolo, mutta Arvo Poika Tuominen innostui Untamo Utrion kannustamana selostamaan maailmantilannetta niin, että puheesta tulikin alustus. Siitä alkaen on kokouksissa syöty lounas, kuunneltu asiantuntijoiden alustuksia ja keskusteltu. Ensimmäisenä kokonaisena toimintavuonna 1972 alustivat Olavi Lindblom, Antero Jyränki, Ylermi Runko, Kalevi Sorsa, Keijo Liinamaa ja Veikko Helle. He avasivat näkymiä yhteiskuntaan aina perustuslakiin ja eduskunnan tehtäviin asti. Käsiteltiin hallituksen tavoitteita, SDP:n tilaa, tulo- ja talouspolitiikkaa. 40 vuoden kuluessa on alustajina kuultu poliittisen toiminnan, ay-liikkeen, elinkeinoelämän, keskusvirastojen ja armeijan edustajia, pääjohtajia, tutkijoita, kirjailijoita ja näyttelijöitä. Urho Kekkonen vieraili kerhossa 1977, Mauno Koivisto ensin 1978 Suomen Pankin pääjohtajana, sitten vuonna 1981 pääministerinä ja vt. presidenttinä ja vuonna 1988 tasavallan presidenttinä. Martti Ahtisaari oli vuonna 1991 valtiosihteeri käsitellessään YK:n haasteita. Tasavallan presidenttinä hän vieraili sekä 1995 että Vanhojen Toverien 25-vuotisjuhlassa vuonna 1996. Odotetusti ja toivotusti Tarja Halonen liittyi tasavallan presidenttien hienoon riviin. SDP:n puheenjohtajien käynnit alustajina ovat Rafael Paasiosta Jutta Urpilaiseen saakka olleet sanoisinko selviöitä. Useimmat puheenjohtajat ovat käyneet myös pääministereinä tai muina ministereinä. Kalevi Sorsa kävi alustamassa yhteensä 11 kertaa. Uskon, että käynnit ovat olleet puheenjohtajille mieluisia. Toisen perinteen ovat muodostaneet puoluesihteerien alustukset. Useimmat alustajat ovat olleet sosialidemokraatteja, mutta vieraiksi on kutsuttu myös sitoutumattomia virkamiehiä ym. keskeisiä henkilöitä. Venäjän suurlähettiläs Juri Derjapin, Latvian Anna Zigure ja Kiinan rva Ma Keging ovat noudattaneet kutsua. Kirkkojen johtajista ovat kokouksissamme vierailleet arkkipiispat Mikko Juva, John Vikström ja Jukka Paarma sekä ortodoksisen kirkon Paavali. Oikeuskansleri Paavo Nikula alusti vuonna 2002. Muiden puolueiden johtohenkilöistä ensimmäinen oli Johannes Virolainen vuonna 1976. Aarne Saarinen käsitteli työväenpuolueiden yhteistyömahdollisuuksia vuonna 1986. Vuonna 1978 alusti Teuvo Aura keskustelun Helsingin asemasta pääkaupunkina ja Heikki Haavisto maatalouden talouspolitiikasta. Lehtimiehiä on alustajien joukossa ollut useita. Yleisradiota ovat käsitelleet Erkki Raatikainen, Sakari Kiuru, Pekka Holopainen ja Mikael Jungner. Vaikutusvaltaisia Wahlrooseja on ollut vieraina kaksikin, ensin Bror ja sitten Björn. Naisten kasvava osuus tärkeissä tehtävissä saanee vastaisuudessa meitä pyytämään naisia tähänastista enemmän alustajiksi. Toistaisksi naiset ovat jääneet valitettavan pieneksi vähemmistöksi. Naisista ensimmäisiä olivat alustajien joukossa Pirkko Työläjärvi vuonna 1978 ja Vappu Taipale vuonna 1988. Naisten, ja nimenomaan sosialidemokraattisten naisten tähänastinen osuus ei mitenkän vastaa heidän merkitystään siinä yhteisessä elämässä, mitä Vanhat Toverit haluavat seurata. On korkea aika tehdä parannus. En ole kuullut, että joku alustajaksi pyydetty asiantuntija olisi kieltäytynyt tulemasta. Kiireistenkin henkilöiden aikatauluun on vierailu saatu sopimaan. Kaikki kysytyt ovat antaneet kutsulle sen arvon, mikä sille on syytä antaa. Sosialidemokraatit ova tienneet voivansa Vanhoissa Tovereissa puhua vaikeistakin asioista ja muutkin alustajat tuoda heille tärkeitä näkökantoja esiin. Ohjelmaa suunnitelevan toimikunnan jäsenenä olen iloinnut siitä, miten puheenjohtajat ovat saaneet toivotun henkilön liikkeelle. Tässä on ollut käyttöä puheenjohtajien yhteiskunallisille ja silloin tällöin myös ystävyyssuhteille. Se, että alustuksia ei tallenneta eikä julkaista, on tarkoituksenmukainen periaate, tietäähän alustaja voivansa puhua vapaasti, mutta historiankirjoituksen kannalta se on puutos. Mitä mahtoivat aikanaan – muutaman kuriositeetin mainitakseni – puhua Erkki Aho tapakasvatuksesta kouluissa, Aho ja Johannes Koikkalainen kasvatuksesta ja kurista Suomen nuorisoon kohdistettuina, Ilkka Taipale rauhankasvatuksesta, Hannes Tiainen rötösherroista ja virkamiehistä, mitä Pekka Kuusi maailmasta, jossa elämme, ja sen tulevaisuudesta? ja Hugo L. Mäkinen kertoi rautatiematkasta Siperian kautta Kiinaan? Yleisemmätäkin eikä vain Vanhojen Toverien historian kannalta on jännittävää ajatella, mikä on kunakin aikana kussakin asiassa ollut tärkeää ja miten ongelmia on ajateltu ratkaistavan. Suomi, maanosamme ja maailmamme ovat 40 vuodessa muuttuneet perusteellisesti ja politiikka, kulttuuri, talouselämä ovat kaikki olleet ja ovat murroksissa. Vanhoissa Tovereissa pidetyistä alustuksista on punoutunut pitkä näkemysten ketju. Me emme siis voi sitä jälkikäteen keriä, vaikka siinä olisi paljon oppimistakin, mutta tiedän alustusten jääneen aikanaan askarruttamaan kuulijoitaan. Eivätkä alustukset ole vaikuttaneet vain yhteen suuntaan. Jo yhteisessä keskustelussa sekä sitten toverien kesken tai kotona tai muissakin piireissä toverit ovat kertoneet omia mielipiteitään ja kokemuksiaan. Korostan niitä omia kokemuksia. Varsinaisen poliittisen toiminan rinnalla taustoissamme on leveälti ammattiyhdistysliikettä ja edistysmielistä osuustoimintaa. Työväenliikkeen urheilutoiminta on hyvin edustettuna. Lehtimiehiä on ollut ja on edelleen mukana useita, kuten myös valtion ja kuntien virkamiehiä. Kaikki ovat olleet rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa, toiset näkyvillä paikoilla, toiset ”tavallisten suomalaisten” joukossa, mutta tarkkailemassa ja vaikuttamassa jokainen. Kerhomme on vasta 40-vuotias, mutta se jäsenten muistojen juonne joka kulkee parhaillaan tapahtuvan rinnalla, tulee kaukaa. Varhaisimmista tovereista jotkut olivat tavanneet Nils af Ursinin. Yrjö A. Ihari jakoi poikasena vuonna 1905 Ida Aalle-Teljon vaalilehtisiä Tiutisen saarella Kotkan edustalla. Hugo L. Mäkisen muistot ulottuivat ensimmäisen maailmansodan alkuun, kuusivuotiaana tämä amerikansuomalaisen perheen poika luki siellä Valloissa lehdestä, että Euroopassa on syttynyt sota. Kansalaissodan kokijoita on Vanhoissa Tovereissa ollut monta, samoin heitä, jotka tulivat henkilökohtaisesti tuntemaan pulavuodet ja sitten Suomen nousun 30-luvulla. Sotaveteraaneja on edelleen joukossamme, ja on myös heitä, jotka sotien jälkeen kukin kohdallaan puolustivat pohjoismaista demokratiaa. Joukkoon on ikääntyessään liittynyt sekä 50- ja 60-luvun radikaaleja että viime vuosikymmenten hiljaisia, ehkä huomaamattomiakin ahertajia. Jokainen jäsenhakemus kertoo toiminnasta sosialidemokraattisessa työväenliikkeeessä. Valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa saatiin taannoin talteen muistoja mm. siitä, miten mentiin mukaan ammatillisiin järjestöihin ja miten rakennettiin työväentaloja ja toimittiin niissä. Helsingin Vanhoissa Tovereissa on pöytäkeskusteluissakin noussut mieleen mittaamattomat määrät menneisyyttä. Retkillä ja tutustumiskäynneillä on avarrettu näköpiiriä ja Vanhojen Toverien retkeily- ja kulttuuripäivillä kohdattu tovereita muualta Suomesta; Helsinki järjesti nämä päivät yhdessä Vantaan ja Espoon kanssa vuonna 2002. Yhteiskunnallisen vastuun osoitus oli se, että vuonna 1983 Vanhat Toverit laati työllistämisohjelman, joka sai kiitosta silloiselta työvoima-ministeriltä Veikko Helteeltä. Marssittukin on. Tulee olemaan jännittävää nähdä, miten viimeksi joukkoomme liittyneet toverit, joiden elämänkokemukset ovat erilaisia kuin meidän vanhempien, vievät Vanhojen Toverien toimintaa vuorollaan eteenpäin muuttuvassa ympäristössä, joka meitä vanhimpia välillä hämmentääkin. Paavo Lipponen tulee täällä puhumaan aateperintömme tulevaisuudesta. Kysyn kuitenkin minäkin yhtä asiaa; mitä Vanhat Toverit voivat antaa nykyisille nuorille? Joukossamme on Työväen Akatemian käyneitä, nuorisoliittolaisia, kisällejä – kisällilaulujen perinnettä ovat Tauno Mäkeläinen, Martti Pöysälä ja Ilpo Rossi jatkaneet meidän päiviimme saakka. Nyt nuoret elävät maailmassa, missä teknologia antaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, mutta missä toisaalta tyhjänpäiväiset muodit viettelevät ja yksilön oikeuksien korostaminen voi johtaa yltiöliberalistiseen ajatteluun. Samaan aikaan tiedämme nuorten kyselevän ja etsivän. Voisimmeko siirtää heille aatteellista perintöämme ja miten nuoret haluavat sitä muokata? Tätäkin perintöä pitää uudistaa, mutta toivon, että seuraavatkin polvet kokevat sellaista kestävää yhteyttä ja yhteisöllisyyttä, mitä me vanhat olemme kokeneet. Vanhojen Toverien idean leviäminen eri puolille Suomea osoittaa, että 40 vuotta sitten tehtiin kauaskantoinen päätös. Tässä yhteydessä haluan erikseen muistaa Olavi Hurrin innostusta ja uutteruutta; monilla paikkakunnilla ja monin keinoin hän vei yhteistä asiaa eteenpäin. Kokouksemme ovat arvo sinänsä – on mukava tulla yhteen vailla kiristäviä velvollisuuksia. Fagerholmin ja kumppanien toivomalla tavalla on kokouksissa saatu tuoretta tietoa ajankohtaisista asioista. Fagerholm itse, Emil Skog, Niilo Teerimäki, Olavi Lindblom, Hannes Tiainen, Esko Niskanen ja Heikki Koski hoitivat puheenjohtajan tehtävät yhtä aikaa valppaasti ja kotoisasti. Jussi-Pekka Alanen jatkaa samalla linjalla. Aivan olennainen on se leppoisa henki, joka leijailee kokouksissamme. Lokakuussa 1908 Työmies kirjoitti tästä talosta: ”Se on jo melkein valmis, juhlallisena ja vakavana se kohoaa niin sanotulla Saariniemen tontilla. Sen upea, harmaa kiviväri kuvastuu kauniisti läheisen lahden rantaan ja huomiota herättävänä ja miellyttävänä Eläintarhan tielle ynnä rautatietä Helsinkiin tulijoille. Varsin suurenmoinen se on köyhän kansan tiloiksi.” Nykyään tämä talo on moderni kokous-, kongressi- ja juhlapaikka ja suureksi kasvaneessa kokonaisuudessa on nytkin menossa täydennyksiä ja muutoksia. Me talon käyttäjätkin olemme muuttuneet – emme enää ole köyhiä sanan vanhassa merkityksessä. Helsingin Vanhat Toverit ovat lähes aina kokoontuneet Työväentalolle, tavallisimmin sen uudelle puolelle, mutta usein myös historiallisissa tiloissa. Tätä juhlaa vietämme talon ytimessä. Paikoilla on merkitystä. Tässä talossa on ollut helppo tuntea, että olemme osa sosialidemokraattista työväenliikettä. Laurila päätti puheensa Pauli Burmanin Pöytäpuheeseen ystäville. Runo sisältyy Burmanin vastailmestyneeseen kokoelmaan Keväästä syksyyn. Pauli Burman: Pöytäpuhe ystäville Tässä istumme Jälleen kerran vuosien saatossa kyhmyisin polvin ja kyynärpäin mutta harmonista kirkkautta harmaantuvilla ohimoillamme, sanoissamme tuttuuden herkkä sointi, kuten aina tavatessamme Näen katseissamme yhä rohkeutta kohdata vaikka happamia sateita tai hyppyjä tuntemattomille rinteille, ikämme mukaisesti tietenkin. Puhumme sanoja, joita me ymmärrämme, sillä meillä on salasanoja. kiteytymiä menneiltä ajoilta, hassunkurisiankin, kuten joskus me vähän itsekin... Ei elämä meitä jätä kapuillessamme vuotten vuoristoteitä. Se odottaa, että vaikka hitainkin askelin etsimme avoimia ovia, avoimia sydämiä ja lupaamme ehkä hieman juhlallisesti tärkeillen: emme koskaan aio istua elämän rakastamisen aurinkoon selin. Aarne Laurila Kuva: Timo Sparf

Copyright © 2004 - 2012 Sivujen sisältö Suomen Wanhat Toverit. Toteutus Intelligent Systems Oy Finland.

counter statistics