Jacob Söderman - Kirjoituksia ja puheita

Jacob Söderman ja Heikki Saari
Jacob tiedotustilaisuudessa
Jacob Söderman
Jacke
Jacob S
Heikki Saari

Suomen Wanhojen Tovereiden edelliseltä puheenjohtajalta Jacob Södermanilta on ilmestynyt muistelmateos. Kirjan julkistamistilaisuus oli 19.3.2014. Kirjan kirjoittaja Heikki Saari luonnehtii kirjaa ja sen päähenkilöä:

 

JACKE KATSOO TULEVAISUUTEEN

 

Kaikki sanovat häntä Jackeksi. Mutta kuka hän oikeastaan on? Millainen ihminen ja poliitikko Jacob Söderman oikein on?

Siitä piti ottaa selvää. Hänellä on takanaan poikkeuksellisen upea ura niin kotimaassa kuin Euroopassakin. Jackessa oli muutenkin särmää muistelmateokseen.

Tunsin Jacken toki jo entuudestaan niin kuin politiikan toimittaja tuntee poliitikon – siis aika pinnallisesti. Olin jopa käynyt haastattelemassa EU:n ensimmäistä oikeusasiamiestä Strasbourgissa, ja eduskunnassa tapasimme jatkuvasti vuosina 2007-2011.

Ryhdyimme kirjoittamaan kirjaa toden teolla maaliskuussa 2013. Muistan elävästi, kuinka keväällä 2013 istuimme Jacken kotona ja kävimme haastattelujen muodossa läpi hänen elämäntarinaansa. Samalla puhuttiin muutenkin maailman menosta. Kun juttutuokion jälkeen käveli kotiinpäin keväisessä Helsingin Töölössä, näkökulma poliittiseen lähihistoriaan ja päivänpolitiikkaan oli merkittävästi avartunut.

Kirjassa yritetään elämäntarinoiden ja lähihistorian tapahtumien kautta kertoa, miten Jackesta tuli Jacke. Aika monet vanhat toverit tietävät, että Jacke on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Jacke on ärsyttävän sanavalmis, älykäs ja usein suorapuheinen. Hän osaa kutoa pieniin tarinoihin syvempiä merkityksiä ja olennaisia havaintoja. Usein tarinat on ryyditetty nokkelalla huumorilla.

Hän on aina ollut oman tiensä kulkija. Urho Kekkonen epäilemättä seurasi nuorta Jackea uteliaana siihen saakka, kunnes tämä meni oikeusministerinä vitsailemaan, että ”eihän presidenttiä oikeastaan tarvita hallituksen muodostamisessa”. Seuraavan kerran Jackesta tuli ministeri vasta Mauno Koiviston aikana. Suhde Kalevi Sorsaankaan ei ollut aivan ongelmaton.

Yksi asia on selvä: poliitikkona Jacke on ollut vahvasti aatteellinen. Oikeudenmukaisuus ja heikompien puolustaminen kuuluvat hänen perusvakaumukseensa.

Kun Jacke 1980-luvun alussa pohti tulevaisuuden ajatuksia, häntä ei puolueen piirissä otettu oikein vakavasti. Sääli, sillä Jacke oli aikaansa edellä.

Jacken mielestä puolueella pitää olla filosofia ja suunta. 1980-luvulla vasemmisto olisi vielä voinut taistella keskiluokan sieluista, jos se olisi ottanut vakavasti yhteiskunnan muutoksen ja muun muassa ympäristökysymykset. Von Wrightin viitoittamalle tielle ei kuitenkaan haluttu lähteä vaan valittiin teknokratia.

Kirjan kirjoittaminen oli kaiken kaikkiaan hieno matka.

Jacken elämäkerta ei ole vain menneiden muistelua. Olennaisia ovat myös ne tulevaisuuden ajatukset, joita tällä 76-vuotiaalla veteraanilla on mielessään.

Heikki Saari

 

Suomen Wanhojen Tovereiden historian 5. kerhojen edustajien kokous 23.8.2012  Helsingin Työväentalossa.

 

Jacob Södermanin tervehdys kokoukselle

Ikäihmisissä piilee tulevaisuus?

  Tämän vuoden puoluekokouksessa valittiin puolueellemme uusi, nuorekas johto. Heidän ilonsa ja tulevaisuudenuskonsa lämmitti jopa television katsojaa. Enää ei voida väittää, että SDP:n johdon imago on harmaa ja ukkoutunut. Siitä on syytä iloita.

Valinnat helpottavat nuorten ehdokkaiden saamista mukaan kunnallisvaaleihin, koska voitiin todeta, että nuoret pääsevät SDP:ssä vaikuttamaan puolueen johtavilla paikoilla. Muutamat tarkkailijat tosin happamasti huomauttivat, että puolueen jäsenistön ylivoimainen enemmistö on ikäihmisiä. He ennustivat että siitä tulee vielä ongelmia liikkeen sisälle.

Eräässä toisessa samoihin aikoihin kokoontuneessa puolueessa virallistettiin lehtitietojen mukaan ”seniorien asema”. Ymmärsin sen niin, että heidän seniorijärjestönsä mm. saisi kutsun puoluehallitukseen. Suomen Wanhat Toverit on kutsuttu puolueneuvoston kokoukseen ja valtuuston kokouksiin tarkkailijoiksi. Sen sijaan paikka puoluehallituksen tarkkailijana ei ole ollut esillä.

Tulevaisuudessa äänestäjäkunta vanhenee. Ihmisen siirtyessä eläkkeelle hänellä on 10 – 20 aktiivista vuotta edessään. Monella ikäihmisellä se täyttyy vapaaehtois-työssä kulttuuri, urheilu-, eläkeläis- tai poliittisten järjestöjen parissa. Monet avustavat lastenlastensa hoidossa, erityisesti huolehtimalla heidän pääsystä harrastuksiinsa.

Ikäihmiset seuraavat usein valppaasti yhteiskunnan tapahtumia. Ikäihmisen mieltäminen kiukkuisena, huonokuntoisena eläkeläisenä, eräänlaisena turhana menoeränä, ei ole oikein. Suurin osa ikäihmisistä muodostaa yhteiskunnallisen voimavaran. He hoitavat asiansa ja osallistuvat yhteiskuntaan. Lisäksi he ovat aktiivielämän aikana maksaneet eläkemaksunsa, eikä heidän veronmaksunsa pääty eläkkeelle päästyään. He maksavat veronsa ja maksunsa siinä missä muutkin.

Viimeisinä ikävuosina heistä saattaa syntyä hoitokustannuksia, mutta juuri sen vuoksi he ovat veroja maksaneet vuosikymmeniä. Näitä kuluja voi tuntuvasti pienentää siten, että ikäihmiset eri tavoin, erityisesti eläkeläisjärjestöjen kautta, pidetään aktiivisina eikä jätetä yksin. Wanhaa toveria ei saisi jättää yksin.

Yli 40 vuotta sitten vanhojen toverien ensimmäinen kerho aloitti Helsingissä kuuntelemalla hyviä alustajia, keskustelemalla ja yhdessä seuraamalla yhteiskunnan tapahtumia. Se konsepti on ollut menestys.

Nyt vaistoan, että on aika, jolloin Suomen Wanhat Toverit aktivoituvat vaikuttamaan puolueessa järjestönä, jolla on erityinen tuntemus ikäihmisten arkisista ongelmista ja toiveista. Kokemuksesta he tietävät miten ikäihmisiä lähestytään. Voi olla että monet vaalit tulevaisuudessa voitetaan ikäihmisten tuella.

Suomen Wanhojen Tovereiden tulee aktivoituessaan tukea puolueen nuorekasta johtoa asiapitoisilla esityksillä erilaisissa yhteiskunnallisissa asioissa, joissa kokemuksemme on heille hyödyllinen.

Ikäihminen ei ole nuoren vihollinen. Lähes jokaisella on lapsia ja lapsenlapsia ja heidän tilanne yhteiskunnassa on tuttu. Heille ikäihminen toivoo hyviä poliittisia ratkaisuja.

Nuoruutta tulee arvostaa poliittisessa liikkeessä, koska nuorissa on liikkeen tulevaisuus. Usein nuorilla on uusia, raikkaita ajatuksia. Ikäihmisen arkista viisautta voidaan käyttää hyväksi vaikeiden poliittisten päätösten pohdinnassa.

Suomen Wanhojen Toverien hallitus on kiitollinen siitä, että meidän kaksi helsinkiläistä aktiivista jäsenkerhoa, vanha ja nuori, ovat yhdessä järjestäneet hyvät puitteet viidennelle kerhojen edustajien kokoukselle.

Toivottavasti kokouksessa viriää keskustelu järjestömme tulevasta roolista eli siitä miten voimme parhaiten edistää yhteisen liikkeemme menestystä.

Tervetuloa!

Jacob Söderman

...

Jacob Söderman

Ensi kesänä uuteen aikaan

 

Heinolassa, neljä vuotta sitten, minut valittiin Suomen Wanhojen Toverien puheenjohtajaksi. Neljä vuotta on mennyt nopeasti. Alkuvuosina saimme oivan asiamiehen Pekka Lahtisen kanssa elvytettyä monta kerhoa ja perustettua muutamia uusia. Kävin paljon kerhoissa puhumassa. Kulttuuri- ja retkeilypäivämme Hämeenlinnassa ja Turussa onnistuivat hyvin. Paikalliset järjestäjät olivat tehneet mahtavan valmistelutyön. Luennoivat tähdet, presidentti Tarja Halonen Turussa ja Erkki Liikanen Hämeenlinnassa, valloittivat yleisönsä.

Käydessämme syksyllä Eestin vastaavan järjestön kokouksessa Heikki Kehälinnan kanssa solmimme heihin orastavat ystävyyssuhteet. Eestiläiset veljemme ja sisaremme on kutsuttu ensi kesällä Helsingissä pidettävään kokoukseemme.

Suomen Wanhojen Toverien hallitus on kehoittanut kerhojamme tekemään vaalityötä niin kunnallis- ja eduskuntavaaleissa sekä EU-parlamentti- ja presidentinvaaleissa. Vaalit eivät ole päättyneet voitokkaasti, päinvastoin puolueemme johdolla on edessään vaikeat ajat. Se ei johdu siitä, että vanhat toverit olisivat jättäneet työnsä tekemättä. Kun kutsu käy, olemme kyllä liikkeellä.

Puolueessa järjestöämme kohdellaan ystävällisesti ja toverillisesti, tosin joskus miltei huvittuneella asenteella. Pekka Lahtisen sitkeän työn tuloksena meille tulee kutsut puoluevaltuuston ja puoluekokoukseen. Sen sijaan emme ole edustettu puoluetoimikunnassa eikä meitä kutsuta puolueorganisaation erilaisiin valtakunnallisiin neuvottelupäiviin.

Puoluejohto korostaa usein, että SDP on työn ja oikeudenmukaisen puolue. Sana työ pitäisi tulkita niin, että jo tehty työ myös sisältyy tuohon käsitteeseen. Puolue ei saisi olla vain työssä käyvien ihmisten liike, jolta valitettavasti usein tuntuu kun johtavien hahmojen puheita kuuntelee.

Esimerkiksi kuntauudistus on muka aivan välttämätön, koska ikäihmisten joukko lisääntyy ja tulee yhteiskunnalle hyvin kalliiksi? Presidenttivaalit hävittiin koska ehdokkaamme oli muka 70 vuoden ikäisenä liian vanha. No, historiamme suuret presidentit Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen olivat tähtihetkinään, kaksi ensin mainittuja yli 80 vuoden ikäisiä. UKK oli johtaessaan Ety-kokousta Helsingissä 75 vuoden ikäinen.

Ikäargumentti on harvoin paikallaan.

Päinvastoin olisi hyvä puoluejohdossa havaita, että äänestäjät ikääntyvät ja että eläkeläiset ovat usein kymmeniä vuosia yhteiskunnassa aktiivisia, vetävät tärkeitä järjestöjä, käyvät kulttuuritilaisuuksissa, hoitavat lapsenlapsiaan, tuuraavat työpaikalla ja tekevät puolueen kenttätyötä. Nuorehkon puoluejohdon tulisi arvostaa vanhoja tovereita ja vetää heidät mukaan toimintaan. Joskus voisi jopa kuunnella heidän kokemukseen perustuvia arvioita.

Vanhat toverit eivät ole nuorten vastakohta. Päinvastoin he iloitsevat siitä, että nuoria tulee liikkeeseen ja ottavat hoidettavaksi vastuullisia tehtäviä. He eivät välttämättä ole vanhoillisiakaan, tosin he pitävät kiinni liikkeen kirkkaimmista arvoista. He toivovat menestystä nuoremmilleen, mutta samalla ymmärtämystä ongelmilleen. Kun on maksanut veroja ja eläkemaksuja 50 vuotta ja tehnyt työelämässä ja liikkeessä parhaansa, on ikävä lukea, että valtiovarainministeriö ja välillä puoluekin pitää ikääntyviä ihmisiä pelkkänä hyödyttämänä menoeränä.

Ikääntymistä ei voi estää. Työttömyyttä voi vähentää. Nuorten vieraantumista voi vähentää. Työministeri Lauri Ihalainen onkin tässä asiassa aloittanut kiitettävällä tavalla. Maamme korkeaa ja yhteiskunnallisesti kallista alkoholinkulutusta voi vähentää. Johtavan eliitin eräiden yksilöiden taipumusta syödä kuormasta järjestämällä itselleen kohtuuttomia etuja, jotka eivät ole puolustettavassa, siihenkin voisi puuttua.

Jos ikääntyvän väen oloja halutaan kohentaa niin eläkeläisjärjestöjen toimintaolosuhteita tulisi parantaa. Tulisi myös huolehtia siitä, että ikäihmisillä on mahdollisuus liikkua ja harrastaa, olla aktiivisia mahdollisimman pitkään. Eivät ikäihmiset luksusta vaadi, mutta hieman kunnioitusta ja arvostamista kyllä.

Joka tapauksessa uskon että Suomen Wanhojen Toverien samoin kuin muiden ikäihmisten järjestöjen asiantuntemusta ja osaamista voisi käyttää liikkeessä enemmän hyödyksi toiminnassa ja päätöksenteossa.

Kerran 80-luvulla Ruotsin sosialidemokraattien puoluekokouksessa, kun legendaarinen valtiovarainministeri Gunnar Sträng ilmoitti luopuvansa puoluejohdosta, hän kertoi, että hänen nuoruudessaan oli Göteborgin raitiovaunussa kyltti, jossa kehotettiin matkustajia siirtymään taaksepäin vaunussa. Hän piti tuota ohjetta myös työväenliikkeessä hyvänä. Vanhojen tulee ajallansa siirtyä takariviin ja tehdä uusille tulokkaille tilaa.

Näin teen minäkin neljän vuoden mieleenpainuvan kokemuksen rikkaampana.

Ilmoitan, etten asetu ensi kesän kerhojen tapaamisessa Suomen Wanhojen Toverien puheenjohtajaksi.

En ole perinteisen tapaan neuvotellut seuraajaehdokkaasta vaan luotan kerhojen omaan arviointiin ja pohdiskeluun. Toivon kuitenkin, että päädytte sellaiseen ehdokkaaseen, joka tuntee toimintaamme ja jolla on mahdollisuus kohentaa Suomen Wanhojen Toverien asemaa ja arvostusta sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen toiminnassa ja päätöksenteossa.

Sydämestäni toivon, että Suomen Wanhat Toverit astuvat luottavaisena uuteen aikaan.

Helsinki 20.2.2012 

Jacob Söderman

...

Helsingin Vanhat Toverit 40 vuotta

Jacob Söderman:

Olemme voimavara, emme ole ylimääräinen kustannuserä

Arvoisat Helsingin Vanhat Toverit!

Ensin minulla on Suomen Wanhojen Toverien puheenjohtajana suuri kunnia tuoda meidän tervehdyksemme ja onnittelumme tähän Helsingin Vanhojen Toverien 40 – vuosijuhlaan. Tämä ajatus, joka sai aikaan liikkeemme silloin 40 vuotta sitten, on levinnyt joka puolelle Suomea. Minulla on tapana sanoa, että tämä on työväenliikkeen nopeimmin kasvava haara. Toivon, että sitä ei ymmärretä väärin. 

Meillä on tällä hetkellä 59 kerhoa ja noin 3 - 4000 jäsentä. Kun käyn näissä kerhoissa, niin paikalla on paljon väkeä paikalla ja keskustelu on vilkasta ja mielenkiintoista. Luulen, että tämä toiminta täyttää hyvin suuren tarpeen monelle vanhalle toverille kautta Suomen. Toivoisin vielä, että me saisimme muutamia uusia kerhoja toimimaan. Muutamille paikkakunnille uskon vielä että toimintaa lähtee liikkeelle.

Ajattelin muutaman sanan sanoa siitä, miten meidän vanhojen toverien tapana on suhtautua nuoriin. Tällä hetkellähän porvarilehdet kuvaavat meidän puoluesihteeriämme aivan outona ilmestyksenä. Lehdet kirjoittavat siitä, että puolueen vanhemmat jäsenet eivät hänestä pidä eivätkä ymmärrä hänen aloitteellisuutensa.

Muistan elävästi sen, kun minun ikäpolveni, siinä oli esimerkiksi Ulf Sundqvist ja Lars. D.  Eriksson ja Marianne ja Kaj Laxén ja minä ja melkoinen joukko muita nuoria, liittyi Ruotsalaiseen Työväenliittoon. Meillä oli tullessamme puolueeseen kaiken maailman tempauksia ja kannanottoja, jotka kaikki eivät aina kestäneet maltillisempaa asioiden pohdintaa.

K.A. Fagerholmin seuraaja, silloinen puheenjohtaja, kansanedustaja ja ministeri Lars Lindeman osoitti meitä kohtaan ymmärtämystä ja luottamusta. Tosin hän yritti varovaisesti ohjata meitä oikealle tielle, heti kun tilaisuus siihen avautui. Lopulta hän sitten kimpaantui ja Pietarsaaren liittokokouksessa 70 luvun alussa hän piti puheen, jossa hän sanoi, että nuo nuoret ovat tervetulleita puolueen toimintaan. Kuitenkaan he eivät ole tervetulleita työväenliikkeen herroiksi vaan palvelijoiksi. Silloin ymmärsimme mistä oli kysymys ja asetuimme ruotuun. Työväenliitto sai vaaleissa siiloin Lindemanin aikana lopulta viisi edustajaa, eli hänen viisaudestaan oli poliittista hyötyä.

Minusta on oikeastaan hyvin olennaista se, kun tulee nuoria, jännittäviä, uusia ihmisiä liikkeeseemme, ymmärtää, että nuo, toisen ikäpolven toverit toimivat ja elävät ikään kuin toisessa todellisuudessa ja toimivat toisella tavalla. Meidän pitää yrittää tukea ja ymmärtää heitä, koska heidän tehtävänsä  on vaikea. Aatteen levittäminen nyky-yhteiskunnassa ei ole helppoa. Meidän tehtävä ei ole moittia nuoria vaan kokemuksemme perusteella opastaa heitä oikealle tielle, silloin kun siihen avautuu tilaisuus, tosin aina heitä ihmisinä kuunnellen ja kunnioittaen.

Kuitenkin minulla on ollut hyvin vaikea kestää sitä, kun puhutaan tästä huoltosuhteesta, joka ministeriön herrojen mukaan vaatii muutaman sadan kunnan lopettamisen. Huoltosuhde, lasketaan heidän, että palkkatyössä käyvät, ovat positiivisia kunnan talouden kannalta. Kaikki muut ovat pelkkä menoerä. Pahimmat ovat näiden tahojen mukaan eläkeläiset, koska heistä tulee kunnalle suuri menoerä vanhetessaan ministeriön ajatuskulkujen mukaan.

He ovat ministeriössä jopa valmistaneet luettelon Suomen kuntien paremmuudesta. Surkeimmilla kunnilla on heidän arvion mukaan paljon velkaa ja paljon eläkeläisiä.

Ajatusrakennelma on avoimesti vihamielinen ikäihmisille. Kunnan talouden kannalta on muistettava että ikäihmiset maksavat veronsa ja maksunsa siinä kuin muutkin. Suurin osa heistä on säästänyt eläkerahansa aktiivivuosien aikana ja monet maksaneet kunnalle veroja jopa viisikymmentä vuotta. He eivät suinkaan muodostu eläkkeelle päästyään miksikään menoeräksi, alle 75 vuoden ikäinen ei normaalitilanteessa kaipaa paljonkaan tukea kunnaltaan.

Sen sijaan aktiiviset ikäihmiset toimivat vapaaehtoisena työvoimana urheiluseuroissa, kulttuurijärjestöissä ja poliittisissa puolueissa. Monen puolueen vaalitaistelu kuihtuisi kentällä ilman vanhoja kokeneita, uskollisia tovereita. Monet ikäihmiset helpottavat myös nuorten perheiden asemaa, jota valtiovarainministeriön herrat harvoin muistavat muuten kuin säästösuunnitelmissaan, huolehtiessaan lapsen lapsistaan, kuljettamalla heitä harrastuksiin tai hoitavansa heitä lasten vanhempien saadessa hieman taukoa arjen raatamiseen.

Ja eikö ikäihmisellä ole oikeutta yhteiskunnan huolenpitoon kun elämän ilta hämärtää, vai onko niin että hyödöttömin investointi kansalaisen kannalta on verojen maksaminen kunnille?  Ei Ikäihmiset, me wanhat toverit, vaadi luksusta vaan hiukan kunnioittamista ja sitä mikä heille kohtuudella kuuluu. Eli seuraavan kerran kun joku puhuu huoltosuhteesta, kysykää eivätkö eläkeläisen verot ja maksut ja vapaaehtoistyö kuntalaisten hyväksi kunnalle kelpaa?

SDP on viimeaikoina erityisesti korostanut olevansa työn puolue. Kyllä kai tarkoittaa että myös tehty elämäntyö, eikä vaan kesken oleva, arvostetaan puolueessa. Päättäjien olisi hyvä oivaltaa että me ikäihmiset olemme voimavara, emme ole ylimääräinen kustannuserä.

Sekin asia on suututtanut, että pääministeri Katainen erässä haastattelussaan selitti, että kunta ei ole mitään muuta kuin palvelun kehittäjä. Hänen mielestä se on jonkinlainen hallintorakennelma, joka ei ole kenellekään tärkeä. Se tarkoittaisi sitä, että kukaan meistä ei olisi mistään kotoisin.

 En usko sellaiseen, luulen, että suomalaisten käsitys isänmaastaan perustuu siihen, että on vahva mielikuva siitä, että on jostain kotoisin. Moni on ylpeä kotikunnastaan ja kotiseudustaan. On se tunne syntynyt vaikkapa aikoinaan Helsingissä viime sodan pommituksen aikanatai ehkä tunne on juurtunut kauniin järven tai meren rannalla aamun sarastaessa, mutta jostain ihminen on kotoisin. Ehkä Katainen ei ole mistään kotoisin, mene ja tiedä.

Kun kunnallishallinnon uudistusta pohtii niin pitää muistaa, ettei pääse lähteelle muuta kuin kulkemalla ajassa taaksepäin. Jos me menemme kunnallishallinnon lähteelle, niin se oli se, että vapaat talonpojat kokoontuivat kirkonmenojen jälkeen kirkon läheisyyteen.  Istuivat kivillä, keskustelivat ja päättivät pitäjän asioista. Tsaari hyväksyi 1865 kunnallishallinnon irtautumisen kirkosta, mutta äänioikeus määräytyi maalla manttaalin mukaan ja kaupungissa veroäyrien mukaan. Näin ollen maattomat työläiset ja naiset eivät saaneet äänestää olenkaan.

Sitten kun työväenliike nousi, ja Sosialidemokraatit kokoontuivat Forssaan 1903 he katsoivat, että jokaiselle ihmiselle, myös naisille, kuuluu äänioikeus ja oikeus päättää kunnallisista asioista. Silloin luotiin pohjoismaisen kansanvallan kivijalka, eli kunnallishallinto joka perustuu siihen, että kaikilla on sama äänioikeus ja jolla on valtioon nähden vahva itsehallinto. Olennaisinta kunnallisessa itsehallinnon luomisessa oli sosiaalidemokraattien kannalta kansalaisten vaikutusvalta. Sekin on rehellistä todeta, että sen loivat kaksi kansanliikettä talonpoikaisliike ja työväenliike vaikka manttaalidemokratian poistamisesta kyllä kiisteltiin. Suomalainen oikeisto taas ei ole koskaan arvostanut kunnallista itsehallinnon ydintä, kansalaisten mahdollisuutta vaikuttaa kunnan asioihin ja kunnan toimintaa ihmisten tarvitsemien palvelujen järjestämisessä.

Heidän bisnes on bisnes, se on heille tärkeintä.

Kun siis ajetaan rationaalista ja uutta kunnallista jaotusta, niin pitää  aina muistaa tämä kansanvallan merkitys. Sen ohella sekin miten palvelut järjestetään ja rahoitetaan, pitää olla pohdinnassa mukana. Se on selvä, että kunnallishallintoa voi kehittää ja kunnallista rahoitusta uudistaa, mutta ei pidä koskaan unohtaa mistä lähteestä se lähti ja kuinka vaikuttava työväenliikkeen ja vapaan talonpojan panos siinä on ollut ja kuka taas oli kansanvallan synkkä vastustaja silloin ja on vieläkin.

Olin tässä talossa ensimmäisen kerran Suomen Vanhojen Toverien kokouksessa muistaakseni vuonna 2002 puhumassa, olin silloin vielä Euroopassa töissä Kysyin Väinö Vilponiemeltä, että mikä liike tämä oikein on, kun en ollut siitä kuullut ja että miksi se ei ole muodollisesti järjestäytynyt yhdistyslain mukaisesti. Väinö sanoi, pilke silmäkulmassa, ettei me viitsitä yhdistykseksi järjestäytyä, koska silloin meiltä vaaditaan aina vaalityön tekemistä.

Omasta puolestani pidän hyvin tärkeänä, että me teemme vaalitöitä Paavo Lipposen presidenttiehdokkuuden eteen, senkin vuoksi että hän sattuu olemaan paras ehdokas, juuri nyt kun Euroopassa näyttää nousevan vaikeuksia eteemme. Paavo on tietysti myös yksi meistä.

Samoin pidän hyvin tärkeänä että tuemme puheenjohtajamme Jutta Urpilaista, joka minusta on pärjännyt puheenjohtajana erittäin hyvin ja on tällä hetkellä valtionvarainministerinä hyvin vaikeassa taloustilanteessa. Olen aina pitänyt Jutasta, kun hän muistuttaa isoäitiäni, Pohjanmaalta hänkin, että hänelläkin on kanttia ja selkärankaa ja puhui selkeäsi ja suoraan

Näen Vanhojen Toverien tehtävän sillä tavalla, että me keskustelemme asioista. Välillä me tarjoamme sitä viisauttamme myös nuoremmille tovereille, mutta mieluummin siten, että me tuemme heitä, emmekä aiheuta heille uusia ongelmia.

Pyydän kiittää teitä siitä, että minulla on ollut tilaisuus puhua teille ja toivon, että tämä yhdistys nyt vahvistettuna toisella sukupuolella todella kulkisi suuria voittoja kohti.

Kiitoksia teille upeasta työstänne!.

...

Suomen Kuvalehti 7/2012 (17.2.2012)

Jacob Söderman:
Finnair-johtajan asuntokauppa oli korruptiota

 

”Suomessa päättäjät sallivat usein itselleen etuja, jotka eivät ole puolustettavissa”, sanoo Jacob Söderman.

Korruptio ei välttämättä ole laitonta, mutta suomalainen eliitti ei aina piittaa kohtuudesta, sanoo entinen laillisuusvalvoja Jacob Söderman. Hän arvostelee myös Stefan Wallinin ja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toimintaa.

Korruptio, jääviys ja moraali ovat hallinneet keskustelua Suomessa viime viikkoina. Tunteita ovat erityisesti nostattaneet Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen, puolustusministeri Stefan Wallinin (r) sekä Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toiminta.

Finnairin Mika Vehviläinen nousi otsikoihin, kun kävi ilmi, että hän oli myynyt asuntonsa eläkeyhtiö Ilmariselle 1,8 miljoonalla eurolla ja jäänyt asuntoon vuokralaiseksi. Työsuhdeasunnon vuokran maksaa Finnair. Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas johtaa puhetta Finnairin hallituksessa. Vehviläinen taas istuu Ilmarisen hallintoneuvostossa.

Ministeri Stefan Wallinin toiminta herätti kysymyksen jääviydestä, kun hän oli mukana hallituksessa päättämässä varuskuntien lakkauttamisista. Dragsvikin ruotsinkielinen joukko-osasto säästyi kirveen iskulta. Myöhemmin kävi ilmi, että Wallin kuuluu Dragsvikissa toimivan Uudenmaan prikaatin kiltaan. Asiasta jätettiin oikeuskanslerille tutkintapyyntö.

Kohua on nostattanut myös museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toiminta Guggenheim-museohankkeen yhteydessä. Hän lähti mukaan jäseneksi Guggenheim-säätiön hallituksessa istuvan Carl-Gustaf Ehrnroothin Ekoport-yhtiöön, joka on erikoistunut ongelmajätteen keruuseen. Samaan aikaan Gallen-Kallela-Sirén oli Guggenheim-hankkeen Helsingin pääneuvottelija.
Hänen jääviyttään selvittää apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin.

Oikeustieteen lisensiaatti ja eduskunnan entinen oikeusasiamies Jacob Söderman, miten moitittavana pidätte Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntojärjestelyjä?

”Mikäli julkisuudessa olleet tiedot Finnairin ja Ilmarisen toiminnasta pitävät paikkansa, kyse on korruptiosta. Se saattaa olla hyvän hallintotavan vastaista ja pahimmassa tapauksessa jopa lainvastaista. Tämä on yhteiskunnan kannalta toimintaa, jota valtioneuvoston ei pitäisi hyväksyä. Toisen yhtiön peruspääoma on saatu verorahoista ja toisen yhtiön eläkemaksut kerätään veroluonteisesti.”

Onko korruptio laitonta?

”Korruptio-sanaa ei esiinny Suomen laissa ollenkaan. Ensimmäisen kerran se on virallisesti esillä nykyisessä hallitusohjelmassa. Korruptiossa on kyse siitä, että henkilö jolla on virka-asema tai vaikutusvaltaa elinkeinoelämässä, väärinkäyttää sitä itsensä tai jonkun toisen hyväksi. Se ei välttämättä ole laitonta, mutta useammin hyvän hallintotavan vastaista.”

Entäs poliitikot, eikö eduskuntaan valitun Stefan Wallinin nimenomaan pitäisi ajaa äänestäjiensä asioita ja käyttää valtaansa heidän hyväkseen?

”Kyseessä on eri asia, koska Wallin ei saa itselleen henkilökohtaista hyötyä siitä missä varuskunnat sijaitsevat. Säännöksiä ei ilmeisesti ole rikottu. Mutta olisi ollut viisasta, että Wallin olisi eronnut Uudenmaan prikaatin killasta siksi ajaksi, kun hän toimii puolustusministerinä.”

Onko Janne Gallen-Kallela-Sirénin toiminta Guggenheim-museohankkeen yhteydessä ollut sopivaa?

”Hän on virkamies, joka ei saisi käyttää virka-asemaansa siihen, että edistää jonkun asiaa. Olisi ollut parempi, että hän olisi antanut hankkeelle sysäyksen ja muut puolueettomat ihmiset olisivat tehneet selvitykset. Hänen sidonnaisuutensa ja ystävyytensä Guggenheimin hallituksen jäsenen kanssa ovat senlaatuisia, että hän ei saisi edistää hanketta omana virka-asianaan.
Näyttää siltä, että puurot ja vellit ovat menneet pahasti sekaisin. Hän itse kokee hankkeen myönteisenä, mutta Helsingin kaupungilla on miljoonia pelissä. Se vaatisi puolueettoman valmistelun.”

Koskevatko liike-elämää samat eettiset ja moraaliset säännöt kuin politiikkaa?

”Suomessa päättäjät sallivat usein itselleen etuja, jotka eivät ole puolustettavissa. Sekä liike-elämässä että politiikassa säädyllisyyden, kohtuuden ja sääntöjen noudattaminen olisi pitkän päälle tavattoman hyödyllistä. Monessa yrityksessä korostetaankin nykyisin hyvän hallinnon merkitystä.”

Onko yritysjohtajilla velvollisuus noudattaa eettisiä ja moraalisia periaatteita?

”He itse katsovat, että periaatteet koskevat heitä ja että he noudattavat esimerkiksi hyvää hallintotapaa. Mutta välillä tapahtuu selviä ylilyöntejä ja syntyy kyltymätön into syödä omasta kuormasta. Ahneus voittaa.”

Onko läpinäkyvyyden kannalta esimerkiksi ongelmallista, että isot kauppaketjut saavat kunnissa hyviä liiketiloja ja tonttimaita? Ovatko kuntapäättäjien ja yritysten välit liian likeiset?

”Kun päättäjät ovat saaneet esimerkiksi autokaupoista tuntuvia alennuksia, niin kyllä se haiskahtaa pahalle, jos on samalla mukana tekemässä kaupparyhmää koskevia päätöksiä.”

Toimiiko Suomessa hyvä veli -verkosto, joka vaikuttaa päätöksiin liike-elämässä ja politiikassa?

”Meillä on yhteiskunnassamme eliitti, joka ei aina piittaa kohtuudesta tai säädyllisyydestä. Esimerkiksi talvimyrskyjen aikaan kymmenet tuhannet ihmiset olivat ilman sähköjä ja jotkut jopa viikkoja. Samaan aikaan lehdissä kerrottiin Fortumin johdon satumaisista palkkioista. VR taas on toiminut jo kaksi talvea todella huonosti ja toteutti sekavan maksu-uudistuksen. Pian VR:ssä päätettiin nostaa johtajien palkkoja asianomaisen ministerin ihmetellessä vieressä.”

”Ruotsissa ja Englannissa johtajien ylimääräisiä bonuksia ja etuisuuksia on jouduttu vähentämään tuntuvasti esimerkiksi pankkisektorilla julkisen närkästymisen ja voimakkaan yleisen mielipiteen vuoksi. Tämä on meillä vasta edessä.”

...

Perustuslaki muuttuu


Hallituksen esitys HE 60/2010 vp laiksi perustuslain muuttamiseksi käsiteltiin eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä keskiviikkona 9. helmikuuta. Kansanedustaja Jacob Södermanin aloitteen pohjalta hiottu laki tulee voimaan 1.4.2012.

Jacob Södermanin puheenvuoro 9. helmikuuta 2011 eduskunnassa perustuslain muuttamisen ensimmäisessä käsittelyssä.

---

2) Hallituksen esitys laiksi Suomen perustuslain muuttamisesta

Lakialoite laiksi Suomen perustuslain muuttamisesta

Hallituksen esitys HE 60/2010 vp

Lakialoite LA 44/2010 vp

Perustuslakivaliokunnan mietintö PeVM 9/2010 vp

---

Jacob Söderman /sd:  Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan mietintö perustuslain muuttamiseksi on nyt ensimmäisessä käsittelyssä. Valiokunta ehdottaa esityksen hyväksymistä muutamilla presidentin asemaa koskevilla muutoksilla. Näistä sovittiin 22.12.2010 hallituspuolueiden puheenjohtajien sekä SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen kanssa. Tämä kompromissi merkitsi sitä, että lakialoitteen 44/2010 sisältämät muutokset hyväksyttiin tietyin tarkennuksin.

Hallituksen esitykseen tulee muutos, joka tarkoittaa sitä, että selontekomenettely on ainoa tapa purkaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston lukkiutunut erimielisyys ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Niin sanottu valuvika siirtyy historiaan. Mahdollisen erimielisyyden ratkaiseminen tapahtuu näin julkisesti eduskunnassa täysistunnossa, siis parlamentaarisin keinoin. Menettely olisi käytännössä työläs. Sen aiheuttama julkisuus merkinnee sitä, että osapuolet etsisivät vakavasti sopua. Niin sanottu yhteistoimintavelvoite ei poistu, se vahvistuu.

Toinen muutos merkitsee sitä, että voimassa olevassa laissa sotilaallisesta kriisinhallinnasta oleva päätöksentekomenettely jää voimaan perustuslain muuttamisesta huolimatta. Näin sotilaallisesta kriisinhallinnasta päättäisi kukin vuorollaan: valtioneuvosto, eduskunta ja tasavallan presidentti. Suomalaisten sotilaitten lähettäminen kaukaisille taistelukentille on päätös, joka vaatii laajan yksimielisyyden.

Kolmas muutos koskee maamme edustamista Euroopan unionissa. Ehdotuksen mukaan pääministeri edustaa maatamme erityisesti Euroopan neuvoston kokouksissa. Poikkeuksellisesti valtioneuvosto voisi päättää siitä, (Ed. Kanerva: Ei, vaan Eurooppa-neuvosto!) että tasavallan... (Ed. Kanerva: Eurooppa-neuvosto!) - Kiitoksia avusta. Minä olen liikuttunut tästä tuesta. Sanotko sen vielä kerran? (Ed. Kanerva: Jos tarvitaan!) - Hyvä. - Poikkeuksellisesti valtioneuvosto voisi päättää siitä, että tasavallan presidentti on paikalla, jos Suomen kantoja voitaisiin kokouksen luonne huomioon ottaen näin edistää, kuten ulkoasiainvaliokunta sanoo.

Esityksen tarkoitus on vähentää presidentin muodollista valtaa. Hallituksen esitykset ja kertomukset eduskunnalle antaisi valtioneuvosto. Kansliapäälliköiden nimitys siirtyisi valtioneuvostolle. Sen sijaan tasavallan presidentti päättäisi edelleen lakien vahvistamisesta ja voisi jättää lain vahvistamatta esimerkiksi, kun hän katsoo sen loukkaavan perustuslaissa tai kansainvälisissä sopimuksissa turvattuja perusoikeuksia.

Presidentti voi päättää ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämisestä, tosin vain pääministerin perustellusta aloitteesta. Presidentti nimittää edelleen tuomarit, valtioneuvoston oikeuskanslerin, valtakunnansyyttäjän, upseerit, Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajan sekä määrää tehtäviinsä edustustojen päälliköt ja upseerit eli ne, joilta edellytetään puolueettomuutta ja korkeaa asiantuntemusta. Tulisi vakavasti harkita korkeimman poliisijohdon liittämistä tähän luetteloon.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, jota presidentti edelleen johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, olisi tärkeää se, että sen valmistelu ja pohdiskelu tapahtuisi säännöllisesti turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, jossa myös käsiteltäisiin merkittävät Euroopan unionissa esillä olevat ulkopoliittiset asiat. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta esitti vaatimuksia valiokunnan työn kehittämiseksi, joita perustuslakivaliokunta on mietinnössään kannattanut. Perustuslaki siis rajaa kansan valitseman presidentin valtaoikeuksia mutta jättää hänelle riittävästi valtaa ja erityisesti vaikutusvaltaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen.

Muutamat lehdet ja jokunen poliitikko ovat kiittäneet esillä olevaa lakiehdotusta askeleena oikeaan suuntaan. Ilmeisesti halutaan edelleen siirtää presidentiltä valtaa valtioneuvostolle, (Ed. Ukkola: Kyllä!) koska näin on monissa länsimaissa, erityisesti Pohjoismaissa. Näin heikolla itsetunnolla varustettu Suomi haluaa matkia muita.

Kansanvaalilla valitulla presidentillä tulee säilyttää kohtuullinen, tarkoin rajattu valta. Esillä olevan perustuslakiuudistuksen piirtämät rajat ovat melko ihanteelliset. Tehtäväänsä hyvin valmistautuneella presidentillä, joka valppaasti seuraa aikaansa, on riittävästi vaikutusvaltaa maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, valtaa erityisesti silloin, kun linjaa ja sen perusteita suunnitellaan tarkistettavaksi. Kokemuksemme osoittaa, että pienellä maalla ei ole varaa ulkopoliittiseen poukkoiluun, vaan askeleet tulee ottaa varovaisesti asioita yhdessä pohdiskellen.

Valtioneuvosto, erityisesti pääministeri ja ulkoministerit, on käytännössä ulkopolitiikan toteuttaja. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalla tulee olla elävä ja toimiva yhteys valtioneuvostoon erityisesti, kun eduskunnan rooli edelleen vahvistuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. Jos joku sen sijaan haluaa vielä vähentää presidentin valtaa, hänellä tulee olla rohkeutta esittää, että presidentin kansanvaalista luovutaan. Tämä tuskin saavuttaa suosiota, koska presidentinvaalit ovat maassamme suosituimmat poliittiset vaalit. "Kun ken kansaa väheksyy, kaatuvi kuin juureton puu, silloin on Suomessa huomen", sanoo runoilija.

Ehdotus merkitsee myös sitä, että kansalaiset saavat oikeuden tehdä kansalaisaloitteen, jos sen taakse saa 50 000 kansalaista. Perustuslakivaliokunta tarkensi perusteluissaan hallituksen esityksen linjaa niin, että se hyväksyy kansalaisaloitteiden allekirjoitusten keräämisen netissä luotettavalla ja henkilötietojen suojaa turvaavalla tavalla. Kansalaisaloitteella voi edistää tärkeiden lakialoitteiden vireilletuloa eduskunnassa. Kansalaisaloitteen mahdollisuuden hyväksyminen perustuslakiin on askel kansalaisvaltaisempaan suuntaan. Muutamissa maissa sillä on saavutettu käytännön tuloksia.

Arvoisa puhemies! Lopuksi varoittaisin merkillisestä harrastuksesta koko ajan muuttaa perustuslakia. Tälläkin hetkellä valiokunnassa on kaksi muuta esitystä perustuslain muuttamiseksi, toinen täysin tarpeeton. Perustuslain muuttamiselle tulee kynnyksen olla korkea, muuten se ei ole mikään perustuslaki. Mitä sellaista vikaa on perustuslaissamme näiden muutosten jälkeen, jota vielä pitäisi korjata? Meillä on parlamentarismi täysin voimassa sisäpoliittisissa asioissa. Erityisesti Euroopan unionissa ja yleensäkin kansainvälisissä suhteissa toimivat pääsääntöisesti parlamentaarisessa vastuussa oleva valtioneuvosto ja sen jäsenet. Maamme parlamentaarista järjestelmää täydentää kansan valitsema valtionpäämies, siis toinen kansan valitsema valtiollinen elin. Hän toimii kansainvälisissä suhteissa valtioneuvoston kanssa yhteistoiminnassa määritellyn linjan mukaisesti, ja hänen tulee säännöllisesti informoida siitä valtioneuvostoa.

Järjestelmä perustuu historialliseen kokemukseemme. Toisen maailmansodan jälkeen tasavallan presidentit ovat kiistatta menestyneet ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa. (Ed. Tennilä: No, miksi pitää valtaa kaventaa?) - No, sitä nyt kavennetaan hyvin vähän. (Ed. Tennilä: Ratkaisevasti!) Sitä paitsi se koskee nyt, hyvät pojat, minä luulen, että te ette nyt ole huomanneet tätä asiaa, se koskee seuraavaa presidenttiä. (Ed. Tennilä: En ainakaan tytöttele ketään, siitä tulee vaikeuksia!) - Minä edustan kansaa enkä kansliaa.

Entä mikä on muiden Pohjoismaiden tilanne? Ovatko niiden perustuslait kansalaisten kannalta paremmat? Heillä on valtionpäämiehenä henkilöitä, jotka valitaan suvusta, joka on joskus kaukaisessa historiassa valittu hallitsijasuvuksi. Kansanvaltaisia nämä järjestelmät eivät ole. Kansalaisaloitetta muissa Pohjoismaissa ei ole.

Arvoisa puhemies! Ehdotan siis, että me kerrankin unohdamme heikon itsetuntomme ja toteamme, että muutosten tultua voimaan maamme perustuslaki on Pohjoismaiden modernein ja kansanvaltaisin. Voi olla, että se on myös Euroopan uudenaikaisin.

...

Iltasanomat on äskettäin julkaissut erikoislehden Mannerheimista, jossa Jacob Söderman esiintyy kannessa. Oheinen pakina Oulunkyläläislehdessä vuonna 2004 on ollut Iltasanomien mielenkiinnon syynä.

Postimies oli oikeassa

Rauhan tulo muutti Oulunkylän arjen. Miehet palasivat rintamalta. Koulut toimivat taas ilman keskeytyksiä. Pimennysverhot jäivät historiaan. Kaikkialla rakennettiin. Teitä parannettiin. Junien lisäksi avattiin linja-autoyhteys Käpylän kautta Helsingin rautatieasemalle. Urheiluseurat ja vapaapalokunta järjestelivät erilaisia kilpailuja. Elokuvateatteri Biola avasi ovensa. Ilmassa oli taas toivoa.

Muiden poikien isien kotiinpaluu sai aikaan sen, että ehdotimme veljeni kanssa äidille, että hän hankkisi meille uuden isän. Vaatimuksena oli, että hän osaisi voidella sukset. Äiti torjui ajatuksemme. Hän sanoi, ettei yhtä hyvää isää mistään löytyisi.

Otin asian taas puheeksi, kun olimme kerran matkalla kansanhuoltolautakunnan toimistoon, joka sijaitsi peltoaukeamalla Seurahuoneen edessä. Siinä taitaa nyt kulkea Oulunkyläntie. ”Kuules poika”, äitini sanoi, ”presidentti Mannerheim on kaikkien suomalaisten lasten isä. Sinä saat nyt tyytyä siihen”.

Aivan vuoden 1946 tammikuun alussa luin lehdestä, että Mannerheim oli sairas ja luultavasti luopuisi kohta virastaan. Uutinen sai minut huolestumaan. Ehdotin äidille, että menisimme tapaamaan Mannerheimiä ja suostuttelemaan häntä jatkamaan. ”Tuskin hän ehtii meitä tavata, mutta voisit tietysti kirjoittaa hänelle”, äitini sanoi hajamielisesti ja uppoutui aamun lehteen.

Laadin siis kirjeen presidentti Mannerheimille. Kirjeessä kerroin, että isämme oli menehtynyt, kun saksalaiset olivat pommittaneet hänen laivansa. Kerroin myös, miten äiti oli todennut, että Mannerheim on kaikkien suomalaislasten isä. Lopuksi toivoin, että hän pian tulisi terveeksi ja jatkaisi presidenttinä.

Pyysin vanhimman veljeni nimen kirjeeseen. Hän allekirjoitti sen, vaikka piti hanketta melko lapsellisena. Äiti vei sitten kirjeen Helsingin pääpostiin. Oulunkylän postineidit olisivat kyllä oudoksuneet kirjekuoren osoitetta. Asia unohtui ja muutama viikko kului.

Eräänä tammikuun päivänä 1946 postimies tömisteli lunta kengistään verannallamme ja astui sisään.”Hyvä rouva”, hän sanoi juhlallisen näköisenä äidilleni, ”pojille on kirje tasavallan presidentiltä.”Kirjekuori oli pitkä ja kapea. Siinä oli Mannerheimin suvun vaakuna. Se avattiin varovaisesti. Luin sen ääneen.

Kirjeessä Mannerheim kiitti meitä kirjeestämme ja toivomuksestamme hänen pikaisesta parantumisestaan, joka oli häntä suuresti ilahduttanut. Hän lähetti meille parhaat terveisensä ja toivoi, että menestyisimme elämässämme.

Jos olisimme ahkeria työssämme ja kilttejä ja tottelevaisia kotona niin ilahduttaisimme äitiämme ja kunnioittaisimme hyvän isämme muistoa, joka oli kaatunut sankarina taistelussa maamme puolesta, hän kirjoitti. Allekirjoituksena oli vain käsin kirjoitettu sana ”Mannerheim”.

Käytännössä sihteerit varmaan laativat tällaiset vastaukset. Kirjeessä oli kuitenkin eräs sanonta, joka viittaa siihen että Mannerheim olisi lukenut kirjeemme. Hän käytti meistä sanontaa ”mina duktiga gossar” eli ”reippaat poikani”.

Postimies oli jäänyt seuraamaan kirjeen avaamista ja lukemista. Näin tärkeä toimitus vaati kyllä hänen läsnäoloaan. Kun kirje oli luettu, hän sanoi ystävällisesti mutta vakavasti:”Tuosta kirjeestä teillä on isona paljon iloa.” Sitten hän lähti jatkamaan kierrostaan.

Maaliskuun alussa presidentti Mannerheim anoi eroa virastaan terveyteensä viitaten. Paasikivi valittiin hänen tilalleen.

Talvi oli Oulunkylässä silloin kauneimmillaan. Pikkukosken maastossa oli hyvä hiihtää. Norskissa saattoi rohkeampi hypätä kymmenisen metriä. Vantaanjoen jäällä luisteltiin ja pelattiin jääpalloa. Koulu, talviset harrastukset ja Aidasmäen laaja kaveripiiri vei kahden reippaan pojan huomion niin perusteellisesti, etten muista, että presidentinvaihdosta olisi enää pohdittu.

Äiti laittoi kirjeen hyvään talteen. Löysin sen sattumalta jokin aika sitten. Postimies oli ollut oikeassa. Iloa siitä kirjeestä oli isonakin.

Jacob Söderman

...

Valta on niin kuin se otetaan

Uutis-Jousi, Anna Kaasinen 13.01.2011

 

Kansanedustaja Jacob Söderman arvio presidenttien valtaoikeusien käyttöä ja eduskunnassa olevaa esitystä perustuslain muuttamiseksi Uutis-Jousessa 13. tammikuuta 2011.

”Ståhlbergilla oli kaikki se valta kuin Kekkosellakin, mutta hänellä oli se vakaumus, ettei hän käytä kaikkea sitä valtaa. Paasikivi ajatteli, ettei Suomi pääse siirtymään länteen, ellei hän käytä valtaoikeuksiaan. Kekkonen vei vallankäytön maksimiinsa, hän käytti kaikkia vipuja.”

Näin luonnehti kansanedustaja Jacob Söderman (sd.) Suomen presidenttien tapaa käyttää ulkopoliittista valtaa itsenäisyyden aikana. Söderman piti maanantaina Siilinjärvellä yleisöluennon Wanhat Toverit -kerhon perustamiskokouksen jälkeen.

Södermanin mielestä hallituksen esitys peruslain tarkistamiseksi ei nykymuodossaan juuri lisäisi parlamentarismia eli eduskunnan valtaa, vaan vähentäisi kansan valitseman presidentin valtaa hallituksen hyväksi.

”Valtiorakennelman heikoin puoli on eduskunta. Se ei ole koskaan noussut rooliinsa. Tällä hallituskaudella sen toiminta on ollut vain hallitusohjelman toteuttamista. Eduskunta ei ole ryhdistäytynyt. Kansanedustajien pitää puolustaa kansalaisia”, vaati Söderman.

SDP:n eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen perustuslakiesityksen tarkistamiseksi niin, että presidentille jää valtaa ulkopolitiikan johtamisessa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Söderman otaksuu, että hallitus ja oppositio päätynevät asiassa kompromissiin.

”SDP:n esityksen ydin on se, että jos presidentti valitaan kansanvaalilla, hänellä täytyy olla tietty valta ulkopolitiikassa, eikä häntä pidä voida nöyryyttää. Sisäpolitiikassa hän tekisi keskeiset nimitykset oikeuslaitoksessa, puolustusvoimissa, Suomen Pankissa ja nimittäisi suurlähettiläät. Tämä suojaisi sitä, että valituiksi tulisivat pätevimmät.”

”Jos perustuslakiesityksessä päädytään sopuun, uskon että se menee läpi suhteellisen sopuisasti. Esitystä eivät vastusta kuin Perussuomalaiset ja todennäköisesti Vasemmistoliitto”, arvioi Söderman.

Kaikille naapureille oltava ystävällinen

Södermanin mukaan presidentistä tuli suuri tekijä ulkopolitiikassa jatkosodan aikana, kun C. G. E. Mannerheim antoi päiväkäskynsä, jonka mukaan Suomella pitää olla ystävälliset suhteet kaikkiin naapureihin. Mannerheimin seuraaja J. K. Paasikivi otti käyttöönsä koko sen ulkopoliittisen vallan, jota oli aiemmin käytetty vain kriisin hetkellä.

”Kun Kekkosen aikana meno oli hurjimmillaan, olimme kaikki hänen vallassaan ja parlamentarismi oli siirretty sivuun. Kun hän vanheni, voimistui tarve muuttaa perustuslakia”, sanoi Söderman.

Hänen ministerinuransa kilpistyi juuri presidentin valtaoikeuksiin. Vuonna 1971 oikeusministerinä Söderman otti osaa perustuslain uudistamiskeskusteluun.

”Sanoin, että presidentin oikeus hajottaa eduskunta on liikaa. Onnettomuudekseni sanoin myös, etten ole Kekkosta vastaan. Yksi toimittaja hoksasi, mitä olin sanonut: Helsingin Sanomissa ilmestyi kolmella palstalla juttu, jossa luki, että uuden oikeusministerin mielestä presidenttiä ei tarvita. Sen jälkeen Kekkonen ei koskaan nimittänyt minua hallitukseen.”

Södermanin mielestä Mauno Koivisto tähtäsi kaudellaan siistiin etääntymiseen Neuvostoliitosta. Ystävälliset suhteet naapurimaihin ovat olleet presidenttien tavoitteena nykyhetkeen asti.

...

Lamaa ei saa maksattaa eläkkeensaajilla

 

Jacob Söderman 10.01.2011

Lamaa ei saa maksattaa eläkkeensaajilla

Eläkkeiden tuloverotuksen tulee seurata samoja periaatteita kuin palkkojen verotus, sanoi kansanedustaja Jacob Söderman puhuessaan Kuopiossa ja Siilinjärvellä maanantaina. Hän torjui Hetemäen työryhmän esitykset, joiden mukaan palkan verotukselle tulisi eräitä helpotuksia, joita ei esitetä eläkkeille. Nykyinen eduskunta aloitti korjaamalla palkkojen ja eläkkeiden välisen verotuksen. Eläkkeensaajia koskevaa vääryyttä ei tule palauttaa toiseen kertaan.

Vielä vakavampaa olisi, jos laman laskut pantaisiin taas kerran kovimman mukaan eläkkeensaajien maksettavaksi. Viime lamalta on vielä epäoikeudenmukainen taitettu indeksi jäänyt korjaamatta vaikka työeläkerahastot pursuavat varoja.

Nykyinen indeksi vie hiljalleen pientuloisia eläkkeensaajia köyhyyteen, koska se on liian heikko. Ennen 90-luvun lamaa voimassa ollut 50/50 indeksi olisi oikeudenmukaisempi, vaikka sekin jää palkkakehityksestä jälkeen.

On muistettava, että eläke on tehdyn elämäntyön tulos. Sitä tulisi kohdella samoilla periaatteilla kuin työstä maksetut palkat. Se, että eläkkeen tasoksi määrätään ainoastaan osa vastaavan työn palkasta, ei oikeuta sen heikentämistä vuosi vuodelta heikolla indeksillä.

Olisi tärkeää sopia seuraavan hallituksen ohjelmassa siitä että asetetaan korkeatasoinen kolmikantainen asiantuntijaryhmä selvittämään miten työeläkeindeksiä voitaisiin tarkistaa. Tärkeää olisi, että eläkkeensaajajärjestöt voisivat osallistua selvityksen tekemiseen.

Kansan valitseman presidentin kuuluu johtaa ulkopolitiikkaa valtioneuvoston kanssa

Hallituksen esitys perustuslain tarkistamiseksi ei nykymuodossaan sanottavasti lisää parlamentarismia eli eduskunnan valtaa, sanoi Jacob Söderman. Hän totesi, että se sen sijaan vähentäisi kansan valitseman presidentin valtaa valtioneuvoston hyväksi.

SDP:n eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen esityksen tarkistamiseksi niin, että kansan valitsemalle presidentille jää valtaa ulkopolitiikan johtamassa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Hänelle jäisi myös valtaa päättää siitä lähetetäänkö suomalaisia sotilaita sotilaalliseen kriisihallintaan sekä mahdollisuus osallistua, valtioneuvoston niin harkitessa, Euroopan Unionin kokouksiin kolmansien maiden esim. Aasian maiden kanssa tai tärkeisiin Euroopan Unionin tapaamisiin. Sen sijaan pääministeri on pysyvä edustaja itse Euroopan Neuvoston kokouksissa.

Tiettävästi hallituksen ja opposition välille on syntymässä jonkinlainen kompromissi hallituksen esityksen tarkistamiseksi niin, että SDP voisi sen omalta puoleltaan hyväksyä. Hallituksen puolella näyttää valitettavasti välillä siltä, ettei periaatteellisesta suhtautumisesta aina ole kysymys. Päinvastoin välillä saa sellaisen tunteen, että kansan vaalilla valittavan presidentin virka halutaan tehdä niin mitättömäksi, ettei Sauli Niinistö olisi siitä kiinnostunut eikä asettautuisi ehdokkaaksi.

SDP lähtee siitä, että tasavallan presidentit ovat toisen maailman sodan jälkeen, erityisesti Mannerheimista lähtien, harjoittaneet viisasta ulkopolitiikkaa. Siitä huolimatta, että parlamentaarista valtiomuotoa on edelleen kehitettävä, kansan valitsemalle presidentille tulisi jättää riittävästi valtaa vaikuttaa ulkopolitiikan linjan määrittelemiseen.

Pienen maan ei tule seikkailla ulkopolitiikassaan, eikä liioin luovuttaa sitä kokonaan EU:n päätettäväksi. On myös muistettava, että presidentin vaalit ovat suomalaisten mielestä kaikkien mieluisimmat vaalit ja tasavallan presidentti on se kansan valitsema valtioelin, joka nauttii suurinta luottamusta, sanoi Söderman.

...

Jacob Södermanin juhlapuhe Porvoon kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2010

 

Jacob Söderman kiteytti juhlapuheensa teeman arvioon talouden nykymenosta: Valitettavasti en usko siihen, että nykyiset päätökset vielä riittävät euron pelastamiseen.

EU:n perussopimuksen pikaiseen tarkistukseen perustuva laajempi vakautusratkaisu, joka samalla sitoisi pankit ja sijoittajat yhteiseen vastuuseen, ei ilmeisesti ehdi valmistua ennen kuin nykyinen kriisi purkautuu vaikkapa niin, että Kreikka joutuu velkasaneeraukseen. Silloin kaikkien osapuolten kortit katsotaan.

Yhteiset ratkaisut tulevat silloin - IMF:n kokemusta hyödyttäen - tehdä niin, että myös tilanteen kärjistymiseen vaikuttaneet pankit ja sijoittajat kantavat osaltaan vastuuta ylilainoituksesta. Euroalue tulee ulos kriisistä yhtä kokemusta rikkaampana, jos silloin onnistutaan vakauttamaan tilanne. Tilanne mahdollistanee senkin, että vakaussääntöjen tiukka noudattaminen saadaan varmistettua.

Arvoisat Porvoolaiset! Bästa Borgåbor!

Porvoon kaupunki juhli 650 vuotisjuhlaansa 23. maaliskuuta 1996, siis melkein 15 vuotta sitten. Jonkin aikaa ennen juhlaa huolestunut kaupunginjohtaja P.H. Nyman soitti minulle Strasbourgiin, jossa olin toiminut puolitoista vuotta Euroopan Unionin oikeusasiamiehenä. Hänen äänensä oli huolestunut. Hän oli ollut siinä uskossa että presidentti Martti Ahtisaari pitäisi juhlapuheen, mutta presidentin kansliassa oli taas oltu siinä uskossa, että hän on kutsuttu kunniavieraaksi juhlatilaisuuteen.

- Etkö sinä voisi pitää juhlapuheen, vaikka soitan viime tingassa, PH kysyi vaivautuneena.

Olin tietysti iloinen mahdollisuudesta puhua näin hienossa tilaisuudessa. Aikaa puheen valmistamiselle ei ollut paljon, toisaalta olin maaherrana usein vieraillut kaupungissanne, joten suostuin.

Tuota puhetta varten selvitin juurta jaksain Porvoon kaupungin historiallisen merkityksen maamme historiassa ja itsenäisyytemme syntymisessä ja erityisesti sen merkittävää panosta kansallisen sivistyksen kohentamisessa.

Porvoolaisina tunnette tietysti kaiken tuon hyvin. En lähde asiaa toistamaan. Toistan kuitenkin sen mitä J. W Snellman sanoi kuuluisassa puheessaan kansallisrunoilijamme J L Runebergin haudalla:

” On kuin vasta hän olisi keksinyt että meillä on isänmaa, rakastamisen arvoinen,

kun hän osoitti tuhansia järviämme,

niihin kuvastuvia lehteviä niemekkeitä,

niiden rannoilla kasvavia ihania hongikoita,

kaikkea tätä siinä kesäyössä, jonka aikana päivä unohtaa mennä levolle ja

laulurastaan kaihomieliset viserrykset kantautuvat yli seudun”.

Tuo sanoma pitää vieläkin paikkaansa. Jos suomalainen pohtii missä hän kokee isänmaansa olevan, hänen ajatuksensa useimmin kiitää suomalaiseen luontoon ja maisemaan. Puhuessani viimeksi Porvoon kaupungin tilaisuudessa olimme siis olleet muutaman vuoden Euroopan Unionin jäsen. Pian sen jälkeen liityimme Emuun ja otimme rohkeasti euron käyttöömme, vaikka pohjoismaat, Tanska ja Ruotsi, eivät sitä tehneet. Halusimme rientää Euroopan Unionin ytimeen.

Maassamme kuului myös vastustavia ääniä, jotka korostivat että Emu-hankkeessa on heikkouksia. Yksinäinen jäsenmaa ei voi devalvoida ja näin tarvittaessa korjata epäonnistunutta talous-politiikkaansa. Euroalueella ei liioin ole samanlaista finanssipolitiikkaa, verotuksen kuuluessa periaatteessa jokaisen jäsenmaan itsensä päätettäväksi. Työmarkkinapolitiikka, eli työn hinta, kuuluu samoin jäsenmaiden omaan harkintaan. Epäilyjä esitettiin myös siitä olivatko kaikkien jäsenmaiden taloudet riittävän hyvässä kunnossa ja jopa siitä oliko kaikkien jäsenmaiden taloudenpidon moraali uskottavalla pohjalla.

Rauhoittavaa taas oli se, että Saksa vaati euroalueiden maiden noudattavan julkisessa taloudessa yhteisiä tiukkoja vakaussääntöjä erityisesti sen suhteen kuinka suuri jäsenmaiden talousarvion alijäämä saa olla sekä miten paljon valtionlainaa saa ottaa suhteessa jäsenmaan bruttokansantuotteeseen.

Erityisen rauhoittava oli sovittu no bail-out sääntö eli määräys siitä, ettei euroalueen jäsenmaa saisi ottaa vastatakseen toisen jäsenmaan lainoista, näin ei myöskään Euroopan keskuspankki saisi tehdä eikä liioin Euroopan komissio.

Säännöllä haluttiin osoittaa pankeille ja finanssimaailmalle, ettei minkään valtion holtitonta talouspolitiikkaa kannata lainoittaa, koska riskit jäävät lainottajan vastuulle ja vahingoksi. Muut euromaat eivät, eikä varsinkaan itse Unioni, tulisi avuksi.

Valitettavasti vakaussääntöjä ei Eurooppaa kohdanneen vaikean talouslaman aikana noudatettu. Jopa Saksa rikkoi talousarvion alijäämän säännöksiä ylläpitääkseen työllisyyttä. Vakaussääntöjen valvonta komissiossa ja Euroopan keskuspankissa oli löysää. Asiaa vaikeutti vielä se, että ainakin Kreikka antoi taloudestaan virheellisiä tietoja.

Det är skäl att understryka, att Finland har haft mycket nytta av euron. Inflationen har varit låg, räntorna skäliga. Det har varit lättare för gemene man att resa inom euro-området, då man har haft samma valuta i plånboken. När eurons värde nu har sjunkit har det underlättat exportindustrins situation.

En annan sak är viktig att understryka. Under min tid som EU-ombudsman blev jag övertygad om att vi är i rätt sällskap som medlemmar i Unionen. Vi arbetar för samma mänskliga värden. Hittills har det varit en lätt match. EU har gått från framgång till framgång. Nu blir det svårare tider, särskilt då det gäller den ekonomiska politiken.

Finlands EU-politik får lov att övergå från idealism till realism, dock – får man hoppas - till konstruktiv realism. När det gäller att använda finska skattemedel för att täcka andras skulder är det skäl för oss alla, att vara på vår vakt.

Kreikan taloudesta tuli vuoden alkupuolella julkisuuteen hälyttäviä tietoja. Maa oli ottanut lainaa niin runsaasti, että se oli maksukyvyttömyyden partaalla. Lainaa saatiin enää ylisuurta korkoa vastaan. Sen kyky huolehtia velvoitteistaan oli uhattuna. Maa oli rikkonut vakaussääntöjä pitkään ja perusteellisesti.

Komission suosituksesta euromaat päättivät toimia siten, että he lainoittaisivat Kreikkaa, jos maa alistuisi IMF:n ja EU:n laatimaan julkisen talouden säästökuuriin. No bail out säännöstä siis tosiasiassa luovuttiin.

Optimistisesti uskottiin, että euroalueiden ”pensaspalo” loppuisi siihen. Koska näin ei käynyt, euromaat sopivat lisäksi nopeasti ns. Eurovakausvälineestä, jossa Suomen vastuuosuus lienee noin 8 miljardia. Eurovakausvälineen pääomaa vaaditaan jo lisättäväksi

Sopimuksella haluttiin markkinoille osoittaa, etteivät euromaat aio antaa muutaman jäsenmaan holtittoman taloudenpidon vaarantaa itse euron vakautta. Hankalassa taloustilanteessa olevat Irlanti, Portugali ja Espanja aloittivatkin EU komission suosituksesta päättäväisesti julkisen taloutensa saneeraamisen. Kansalaisten keskuudessa se ei ole suosittua. Se on johtanut mielenosoituksiin ja lakkoihin. Espanjan hallituksen johtava puolue hävisi äskettäin Katalonian aluevaalit murskaluvuin.

Loppukesästä Irlannin pankkien tilanne paheni. Se laukaisi yhteisiä toimenpiteitä maan talouden pelastamiseksi. Portugalin, Espanjan ja Belgian tilanteesta esitetään edelleen kansainvälisessä lehdistössä varsin pessimistisiä arveluja.

Euroopan Unionille euron kriisi on vaikea asia. Ensiksi kriisi koskee välittömästi vain 15 jäsenmaata 27:stä. Lisäksi se heijastuu monen muun jäsenmaan pankkijärjestelmään.

Näillä 15 jäsenmailla ei ole erillistä hallintoa, joka pystyisi keskittymään kriisin hallintaan. Turvaudutaan komission ja keskuspankin apuun. Euromaiden joukossa taas Ranskan ja Saksan painoarvo ylikorostuu. Heidän keskinäiset neuvonpitonsa vaikeuttavat yhteisen ratkaisun löytämistä. Samalla on muistettava, että Saksan talouspoliittinen ajattelu vastaa parhaiten Suomen ajattelua.

Toinen hankaluus kestävien ratkaisujen löytämiseksi piilee siinä, että noin kolmannes euroalueiden maista odottaa tukea muilta taloutensa pelastamiseksi. Toinen mokoma toivoo - heidän omien pankkiensa pelastamiseksi - että kriisimaita tuetaan. Jäljelle ei jää montaa maata, joilla on yksinomainen pyrkimys pelastaa euro ja euroalueen vakaus. Lisäksi euromaiden päätöksenteko on huomattavasti hitaampi kuin markkinavoimien, joiden liikkeitä on vaikea arvioida. Markkinavoimien arvomaailma on toisaalta selkeä, raha tulee sijoittaa tuottavasti, mieluimmin oikein tuottavasti, muusta viis.

Näin itsenäisyyspäivänä on syytä pohtia sitä onko maamme itsenäisyys uhattuna euroalueen ja Euroopan Unionin jäsenenä, kun maamme on yllättäen joutunut ottamaan vastatakseen koko euroalueen vakaudesta ja kriisimaiden veloista kuin omistaan?

Entä onko eduskunnan oikeus itsenäisesti päättää talousarvioista uhattuna, jos komissiolle pitää kaikissa sen tekovaiheessa avoimesti kertoa mitä maassamme suunnitellaan?

Jälkimmäiseen kysymykseen on helpompi vastata. Varmasti hyödymme siitä, jos kaikki euromaat joutuvat aikaisessa vaiheessa avoimesti kertomaan talouspolitiikkaansa suunnitelmista. Ei se meitä uhkaa.

Ensimmäinen kysymys on hankalampi. Päätöksentekomme on kuitenkin omissa käsissämme sillä tavalla, että euroalueiden maat joutuvat turvautumaan yksimielisiä päätöksiä. Omasta linjasta kiinnipitäminen vaatii kyllä tietoa ja rohkeutta, mutta mahdollista se on. Maa, joka on noudattanut pelin sääntöjä, voi puhua suurilla kirjaimilla.

Ett land, som med framgång fostrat skickliga och taktiskt begåvade boxare som Borgå-pojken Robert Helenius, borde nog kunna uppvisa mod och uthållighet vid de europeiska förhandlingsborden. Man bör nog respektera reglerna och motståndarna, men inte retirera i onödan. Varje felsteg i förhandlingarna kommer i framtiden att synas i den vanliga medborgarens vardag, i vårt lands möjligheter att upprätthålla en samhällsservice, som är värdig den nordiska välfärdstaten.

Valitettavasti en usko siihen, että nykyiset päätökset vielä riittävät euron pelastamiseen.

EU:n perussopimuksen pikaiseen tarkistukseen perustuva laajempi vakautusratkaisu, joka samalla sitoisi pankit ja sijoittajat yhteiseen vastuuseen, ei ilmeisesti ehdi valmistua ennen kuin nykyinen kriisi purkautuu vaikkapa niin, että Kreikka joutuu velkasaneeraukseen. Silloin kaikkien osapuolten kortit katsotaan.

Yhteiset ratkaisut tulevat silloin - IMF:n kokemusta hyödyttäen - tehdä niin, että myös tilanteen kärjistymiseen vaikuttaneet pankit ja sijoittajat kantavat osaltaan vastuuta ylilainoituksesta. Euroalue tulee ulos kriisistä yhtä kokemusta rikkaampana, jos silloin onnistutaan vakauttamaan tilanne. Tilanne mahdollistanee senkin, että vakaussääntöjen tiukka noudattaminen saadaan varmistettua.

Toivon maan hallitukselle, kuka siinä silloin lieneekään, voimaa ja uskallusta ja ehkä - pisara kekseliäisyyttä - puolustaa ja vartioida suomalaisten veronmaksajien rahoja niin, ettei niitä käytetä muuhun kuin euroalueen vahvistamiseen, tarvittaessa rajuin keinoin, vaikkapa euroaluetta pienentämällä.

När besluten skall fattas vore det bra att söka tyskarnas sällskap. Det är det enda stora EU-land, som i grunden förstår oss. Dagens Tyskland är det bästa Tyskland som någonsin funnits i Europa mätt med respekt för demokrati, mänskliga rättigheter och sin inställning till europeiskt samarbete.

I ett hemligt telegram, som läckt ut på webben, skriver en snobbig amerikansk diplomat att ” Agneta Merkel är försiktig och inte har mycket fantasi”. Jag ser det närmast som en komplimang i detta sammanhang.

Det är de oförsiktiga spekulanterna, som med sina ansvarslösa innovationer har skapat det finansiella eländet där Europa nu befinner sig. Girighet skapar olycka i alla samhällen.

70-luvulla eräs ajattelija väitti, ettei länsimaissa tai yleensä sivistysmaissa kolmatta maailmansotaa käydä asein vaan talouspolitiikan keinoin, rahaa liikuttamalla. Globaalisessa maailmassa Euroopan Unionin talouspoliittisen kriisin syyt eivät ole vain eurooppalaisia. Markkinavoimilla tosin ei ole kansallisuutta, mutta kansalliset intressit saattavat vaikuttaa niiden liikkeisiin, jos on riittävästi mammonaa iskeä pöytään.

Ehkä kuitenkin on parempi että emme ole yksin tällaisen kriisin sattuessa, vaan samanmielisten kansojen joukossa. Yhteiset arvot sitovat yhteen Euroopan Unionin maita. Joskus kyllä toivoisi, että moraaliset arvot pysyisivät kaikilla kirkkaimmin mielessä.

Elämäni aikana Suomi on selvinnyt kahdesta kuluttavasta sodasta ja pitkästä jälleenrakennuskaudesta. Kaksi maailman sotaa alkoi Euroopasta. Suomalaiset ovat osoittaneet poikkeuksellista kestävyyttä sotien ja kriisien aikana. Nyt tulee pitää Eurooppa nykyisellä reitillänsä rauhanomaisena, kehittyvänä maanosana, joka uskoo sivistyksen voimaan ja ihmisten perus-oikeuksien kunnioittamiseen. Se vaatii viisautta, vakaata kättä ja sitkeyttä. Kamppailuun on käytävä luottavaisin mielin.

Man kan fråga sig hur det går för lilla Finland, när man är med och besluter i ödesfrågor bland de stora länderna i Europa. Som landshövding beskyddade jag en gång FM i landsvägsåkning på cykel i Borgånejden. Vi provkörde rutten med PH Nyman och några cykelhjältar bl.a. legendariska Harry Hannus, som tävlat med framgång i Europa.

Under en paus frågade jag honom hur han vågat åka utför i Alperna, när en sådan erfarenhet inte kunde fås i Finland. Han sade att han bara ”körde med i klungan i den fart de andra körde och räknade med att om de klarade sig i den farten, så klarar han sig också.” Det visade det sig vara ett gott råd att följa som justitieombudsman i EU. Det gäller för Finland, att tro på sig själv och vid behov ge prov på visdom och kurage.. ute i Europa.

Itsenäisyytemme yksi esitaistelija Juhana Heikki Erkko käytti runoja aseinaan. Hän lausui:

Jos minne kuljen, minne lähden

Tää maani minulle kallis on.

Mut kallis on se vain sen tähden,

sen kansa kun niin armas on.

Sen kansa taas on armas siksi,

se maansa kun tek` kallihiksi

verellään kärsimyksillään.

Näin se on.

- Tunnustusta sotaveteraaneille ja kotirintaman naisille!-

Hyvää itsenäisyyspäivää Teille ja kaikille porvoolaisille!

En fin självständighetsdag för Er och alla Borgåbor!

...

UKK 110v. juhlaseminaari Säätytalo 3.9.2010 klo 15:00 - 15:15

Kansanedustaja Jacob Söderman:

UKK lainsäädännön vauhdittajana

 

Arvoisat kuulijat!

Alkuperäinen otsikko alustustani varten oli UKK lainsäätäjänä. Löysin pääsihteeri Seppo Tiitisen aiheesta käyttämän hienon puheen UKK- seminaarissa vuonna 2000, joka on julkaistu kirjassa Seppo Tiitinen: Puheita ja artikkeleita. Eduskunta 2004.

Päädyin laatimaan alustuksen otsikolla UKK lainsäädännön vauhdittajana. UKK vaikutti sanan voimalla, pitämällä Uuden Vuoden-puheita, puhumalla valtiopäivien avajaisissa, erilaisissa juhlatilaisuuksissa, myöntämällä haastatteluja ja jopa ns. myllykirjeillä. Suomen kuvalehden nimimerkki Liimatainen toimi joskus pakinoillaan lainsäädännön vauhdittajana.

Sanotaan, että presidentin tulisi olla arvojohtaja. UKK oli sitä, mutta hän ei jäänyt etäiseksi arvojen korostajaksi. Joskus UKK:n puhe johti nopeisiin toimenpiteisiin, joskus ne viipyivät. UKK tai Liimatainen palasi usein silloin asiaan, irvistelemällä hidasta menoa.

UKK puuttuu liikennekuolemiin

Uudenvuoden puheessaan v. 1966 hän kiinnitti huomiota maassamme tapahtuviin liikennekuolemiin. Edellisensä vuonna luku oli noussut tuhanteen. Hän totesi, että USA oli ilmoittanut yhtä monen amerikkalaissotilaan kuolleen samana vuonna Vietnamissa. Hän kertoi että, että kirjailija Lauri Viita oli yksi menehtyneistä ja lopetti puheensa Viidan surullisen ”Onni”-nimisen runon.

UKK palasi aiheeseen uudenvuoden vuonna1967 pahoittelemalla, että joutui puheen lopuksi poikkeamaan 50v. juhlavuoden aiheesta.

Vuonna 1966 oli yli tuhat ihmistä menehtynyt ja noin 17~000 loukkaantunut liikenneonnettomuuksissa. Suurin osa oli hänen mielestä johtunut taitamattomuudesta ja tietämättömyydestä.

Hän totesi kuitenkin, että pari sataa ihmistä olivat kuolleet rattijuoppouden seurauksena ja päätti puheensa:

vaikka en kuulukaan siihen koulukuntaan, joka uskoo ankarilla rangaistuksilla voitavan parhaiten vastustaa rikollisuutta, olen tullut siihen tulokseen, ettei yhteiskunnalle ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin rangaistusten tuntuva koventaminen rattijuoppoutena ilmenevän vastuuttomuuden rankaisemiseksi.”

Tuolloin tuomittiin ensikertalainen rattijuoppoudesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.  

Puheen innostamana valtioneuvoston silloinen oikeuskansleri kehotti maamme syyttäjiä valittamaan hovioikeuteen jos rattijuoppo tuomitaan ehdolliseen rangaistuksen.

Tuo ohje - ja UKK:n puhe - johti siihen, että tuomioistuimet kovensivat linjaansa. Ehdolliset rattijuoppotuomiot jäivät harvinaisuuksiksi. Vähitellen linjasta on lipsuttu.

UKK vaatii Suomen Akatemian uudistamista

UKK:ta oli jo aktiivisena ylioppilaspoliitikkona ärsyttänyt suomalaista yliopistomaailmaa hallinnut vanhoillinen henki, joka mieluimmin suuntasi katseensa taakse kuin eteenpäin.  Hänen uudistushalunsa kohdistui erityisesti Suomen akatemiaan.

50-luvulla hän oli jopa yrittänyt lakkauttaa Suomen Akatemian, joka hänelle edusti pysähtynyttä vanhaa maailmaa. Presidentiksi tultuaan hän pyrki muuttamaan Suomen tiede- ja korkeakoulupoliittisia rakenteita tukeutuen erityisesti Kustaa Vilkunan, mutta myös Edvin Linkomiehen ja Rolf Nevanlinnan asiantuntemukseen.

UKK halusi että suomalaisessa yhteiskunnassa ymmärrettäisiin korkeimman opetuksen ja tutkimuksen laajentamisen ja syventämisen merkitys. Tämä edellytti Akatemian kiireellistä uudistamista. Hän alleviivasi, että investoinnit korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen olivat investointeja tulevaisuuteen.

Suomen Akatemian uudistamisen suunnasta taisteltiin lähes yli neljä vuotta. Se on selostettu Suomen Akatemian historiassa, I osa, ss. 586 – 674.  

Mauno Koiviston hallitus antoi vihdoin Suomen akatemian uudistamista koskevat lakiesitykset eduskuntaan huhtikuussa 1969 Johannes Virolaisen ollessa opetusministerinä.  

Muutamaa kuukautta myöhemmin nimimerkki Liimatainen käsitteli asiaa Suomen kuvalehdessä otsikolla ”Kohentuuko Suomen Akatemia?”

Liimatainen irvailee, ettei erään kansanedustajan varoitusta: ”Ei hoppu hyväksi, kiire kunniaksi!” ainakaan ollut tämän asian valmistelussa unohdettu.

Uudistunut Suomen akatemia toimi menestyksellä meidän päiviimme saakka, kunnes nykyinen eduskunta hyväksyi lainmuutoksen – Akatemian kannattajien ankarasti vastustaessa sitä. Tämän vuoden alusta Akatemiasta tuli lähinnä rahaa jakava hallintovirasto. Presidentti ei enää nimitä pääjohtajaa. UKK:n unelma haihtui.

UKK:n huoli Pohjois-Suomen ihmisistä

UKK:lle oli suuri huoli Pohjois-Suomesta ja erityisesti sen köyhästä väestönosasta. Puheessaan Oulun Yliopiston promootiossa 26.5.1972 hän korosti, että asutusluottojen takaisinmaksu rasitti liikaa muutoinkin vaikeuksissa olevien asutustilallisia. Köyhät asustustilalliset joutuivat vuosikaupalla maksamaan asutusluottojen kuoletuksia sekä devalvaation myötä nousseita korkoja. Muutto etelään ja Ruotsiin kiihtyi.

UKK ehdotti, että kaikki Pohjois-Suomen asustustiloille myönnetyt valtion lainat annettaisiin anteeksi. Tämä olisi omiaan edistämään ”elämän säilymistä” pohjoisessa.

UKK:n puhe sai vastakaikua. Eduskunta hyväksyi lain, jolla asutusluottojen takaisinmaksusta luovuttiin. Se lienee parhaiten suunnattu aluepoliittinen toimenpide maassamme kautta aikojen.

UKK korosti useasti Pohjois- Suomen metsureiden merkitystä kansantaloudelle.  Eräässä yhteydessä hän sanoi:

” Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomen kansan asema maailman viidentoista vauraimman maan joukossa on revitty metsätyömiehen, jätkän selkänahasta”.

UKK pysäyttää valtiosääntöuudistuksen

Oikeuslaitoksen vanhoillisuus vaivasi UKK:ta. Lakimieslehden toimituksen pyydettyä häneltä haastattelua 100 v. juhlanumeroonsa vuonna 1970 hän käytti hyväkseen muutamaa nuorta vasemmistolaista lakimiestä sen laatimisessa.

Radikaalilla haastattelullaan hän ravisti maamme lakimieskuntaa ja oikeuslaitoksen pysähtynyttä ilmapiiriä. Kiivaan keskusteluaallokon tyynnyttyä haastattelu toimi sysäyksenä maamme oikeuselämän laajoihin uudistuksiin.   

Haastattelun vasemmistosävyinen painotus saattoi innoittaa useita silloisen valtiosääntökomitean jäseniä. Uskottiin, että presidentti olisi valmis valtiosäännön kokonaisuudistukseen, siirtymiseen enemmistöparlamentarismiin.

Pääsihteeri Seppo Tiitisen vuonna 2000 pidetystä puheesta ilmenee, että jo kansanedustajana UKK oli useasti pohtinut valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä. Nuori UKK oli korostetusti tasavaltalainen.

Kirjoituksissaan hän mm. kannatti

- presidentin vaalin siirtämistä eduskunnalle (hän paheksui ”kokoomuksen keksimää” valitsijamiesvaalia, mahdollista kansanvaalia hän piti liian hitaana ja monimutkaisena)

- presidentin mahdollisuudesta jättää laki vahvistamatta voisi luopua

- presidentillä ei tarvitsisi olla eduskunnan hajotusoikeutta

- perustuslain omaisuudensuoja oli ylikorostunut. Mm. maamme talouden säätelyyn tarvittavien poikkeuslakien vaadittavaa määräenemmistöä voisi lieventää.

Hän aleviivasi useasti, että presidentin ja eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen mahdollisessa ristiriitatilanteessa, päättäväinen hallitus – eduskunnan - tuella lopulta aina vetäisi pidemmän korren.

Eikö tässä olisi ollut riittävästi pohjaa valtiosääntöuudistukselle jo 70-luvulla?

UKK korosti monessa yhteydessä poliittisten johtajien oikeutta ja velvollisuutta joskus jopa uhmata kansan enemmistön käsityksiä. Näin puhuessaan hän tarkoitti pääasiallisesti ulkopolitiikan alaa.

Hän oli valmis valtiosäännön osauudistuksiin tasavaltalaisessa hengessä, mutta ulkopolitiikassa presidentille tuli säilyttää mahdollisuus erityisesti kriisitilanteissa tarttua ruoriin ja ohjata isänmaata oikeaan suuntaan.

Valtiosääntökomitean hieman epäpyhän enemmistön ehdottaessa myös ulkopoliittisen päätöksenteon radikaalia uudistamista, UKK:n asenne valtiosääntöuudistuksen muuttui.

Ilta Sanomissa 26.6.1974 julkaistussa haastattelussa UKK teilasi yllättäen koko uudistuksen sanomalla:

” Koko valtiosääntöuudistus tuntuu jossakin mielessä hyvin keinotekoiselta. En edes oikein ole selvillä miten tämä uudistus on lähtenyt liikkeelle ja kenen toimesta. En myöskään ymmärrä sitä vauhtia, jota tässä asiassa halutaan pitää. Rauhallinen ja perusteellinen valmistelu on toista”.

Haastattelun kielteisen sanoman virikkeenä lienee se, että hänen kantansa ulkopolitiikan päätöksenteon säilyttämiseksi ennallaan, oli sivuutettu. Hänellä oli ehkä myös tarvetta panna piste ” radikaalille jaksolleen.”

60-luvun vasemmistotuulet olivat Euroopassa laantuneet.

Liimatainen jatkoi valtiosääntöuudistajien moittimista Suomen kuvalehdessä N:o 2/1974 – todeten – tarkoittaen mm. Antero Jyränkiä - että hän” kuului joukkoon oikeistolaisuudesta pälkäneläisyyteen siirtyneitä teoreetikkoja.”

UKK pani siis vauhtia moneen tärkeään lakiuudistukseen. Valtiosääntöuudistuksen kohdalla hän osoitti, että hän tarvittaessa pysäytti ne, elleivät - tässä hän olisi saattanut käyttää sanaa - tunarit, ymmärtäneet mikä maailmassa on tärkeää mikä ei.

UKK:n ajattelussa huolenpito maamme ulkopolitiikasta oli ensimmäisellä sijalla. Se on hänen perintönsä ydinopetus, joka ei ole menettänyt merkitystään. Pienelle maalle se on ajaton viisaus.

Mainitsin löytäneeni eräässä puheessa UKK:n valitseman Lauri Viidan runon ”Onni”. Se sopinee esitettäväksi juhlaseminaarissa:

” Kaita polku kaivolta ovelle, nurmettuu.

  Ikkunan edessä,

  pystyyn kuivunut omenapuu.

  Reppu naulassa ovenpielessä.

  Siinä linnunpesä.

  Kun olen kuollut, olen kuollut.

  Kesä jatkuu.

  Kesä.”

Kiitoksia mielenkiinnostanne!

...

Hyvät Wanhat Toverit!
 

Meneillään olevien valtiopäivien viimeinen istuntokausi alkaa syyskuussa. Alle olen koonnut tärkeimpiä toimiani eduskunnassa viimeisen vuoden aikana.

Syksystä 2009 lähtien olen tehnyt 3 lakialoitetta (aiheina presidentin valtaoikeudet, vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisointi sekä oikeudenkäyntimenettelyn nopeuttaminen) ja 15 kirjallista kysymystä (aiheina mm. eläkeindeksien oikeudenmukaistaminen, ympärivuorokautisessa hoidossa olevien ikäihmisten perusoikeudet, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan ylipitkien käsittelyaikojen lyhentäminen, ulkomaalaisten työntekijöiden kotouttaminen sekä syyttäjälaitoksen voimavarojen lisääminen).

Olen vuoden aikana pitänyt täysistunnossa yhteensä 93 puheenvuoroa. Viimeisimmässä puheessani vaadin taas vanhustenhuoltolain säätämistä. Olen usein puhunut myös aktiivisen ikääntymisen tukemisen sekä omaishoitajien aseman parantamisen puolesta. Kahdesti olen pitänyt sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron, syksyllä 2009 vaalirahoituksesta ja keväällä 2010 perustuslakiuudistuksesta.

Mikäli Sinulla on ajatuksia tai toivomuksia siitä, mihin puuttuisin näillä valtiopäivillä, olisin iloinen, jos voisit ottaa yhteyttä sähköpostitse jacob.soderman@eduskunta.fi
tai puhelimitse puh. 09 432 3082.

Lisää tietoa toiminnastani löytyy kotisivuiltani, www.jacobsoderman.fi.

Jacob Söderman

...

Jacob Södermanin Suomen Kuvalehdelle lähettämä vastine lehden 21.10.2011 julkaistussa numerossa olleen SDP:n ennakkovaalia koskeneen jutun vuoksi Söderman kiistää taustapelin ehdokasasettelussa 1999
 

Lokakuun 21 päivänä ilmestyneessä lehdessänne (SK42) on julkaistu lyhennelmä Martti Ahtisaaren elämää kuvaavasta kirjasta Matkalla (Otava 2011). Jutussa on raflaava väliotsikko: “Söderman syrjäyttää presidentin”.

Halusin sen vuoksi korjata muutaman väärinkäsityksen.

Maaliskuun viimeisinä päivinä 1999 heräsin puhelinsoittoon kodissani Strasbourgissa.

Demarin toimittaja kertoi, että Turun telakkaväen sd-yhdistys oli asettanut minut ehdokkaaksi presidentinvaalin esivaaleihin.

Hän kysyi suostunko. Ilmoitin suostuvani.

Hän totesi siihen, että luonnollisesti luopuisin jos presidentti Ahtisaari ryhtyykin ehdokkaaksi.

Tähän tokaisin, että miksi luopuisin. Ei istuva presidentti ole esivaalissa presidenttinä vaan ehdokkaana muitten joukossa.

Tällä tokaisulla oli kiistatta vaikutuksensa ehdokasasetteluun, sitä ei käy kiistäminen. Sen sijaan kiistän, että tokaisuni olisi ollut suunniteltu veto taitavassa “taustapelissä”, jonka päästrategit olisivat kirjan mukaan olleet Kalevi Sorsa ja Tarja Halonen.

Asuin Ranskassa 7 ja puoli vuotta. Työhöni kuului matkustaminen Eurooppaa ristiin rastiin. Noina vuosina tapasin mainitut henkilöt hyvin satunnaisesti. Olin lisäksi eronnut puolueesta osoittaakseni tarkoituksenani toimia puolueettomasti Euroopan oikeusasiamiehenä.

Presidentti Martti Ahtisaari kävi muutaman kerran Strasbourgissa, jolloin hän kutsui minut puolisoineen epävirallisille illallisille. Hänestä välittyi kuva ystävällisenä, älykkäänä ja asioista hyvin perillä olevasta ihmisestä. Euroopan neuvoston juhlakokouksessa hän hienolla puheellaan ajoi läpi 50-luvulta saakka juuttuneena olleen hankkeen Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetusta. Pidimme sitä suurlähettiläs Tom Grönbergin kanssa melkoisena suorituksena.

Minulla siis ei ollut mitään syytä hankaloittaa hänen mahdollisia jatkohaaveitaan. Jos hän olisi ajoissa ilmoittanut puolueen puheenjohtaja Paavo Lipposelle aikeistaan jatkaa toiselle kaudelle, esivaaleja ei olisi järjestetty.

Jos hän olisi asettunut esivaaleissa ehdokkaaksi hän olisi käsitykseni mukaan voittanut ne mennen tullen. Yli 100 puolueen osastoa oli asettunut hänet ehdokkaakseen, vaikkei hän ollut ehdokkaaksi suostunut. Miksi hän ei suostuisi, kun oli edellisellä kerralla melko tuntemattomana voittanut esivaaleissa itse Kalevi Sorsan

On lisäksi muistettava, että harvat puolueen mieskannattajat uskoivat tuohon aikaan Tarja Halosen mahdollisuuksiin tulla valituksi presidentiksi. Kuuluin siihen joukkoon. Olimme väärässä.

Käsitykseni mukaan presidentti Ahtisaaren toinen kausi ei kaatunut mihinkään muuhun kun ilmiöön nimeltään “bad advice”.

Se on vallanpitäjille monesti vaarallinen ilmiö, usein vaikea todeta ja vaikeampi jälkeenpäin myöntää.

Jacob Söderman

...

Suomen Wanhat Toverit

Retkeilypäivät Hämeenlinnassa

Perjantaina 7. elokuuta 2009.

Puheenjohtaja Jacob Söderman

Arvoisat kutsuvieraat! Hyvät Wanhat Toverit!

On ilo nähdä teidät näin lukuisina täällä Hämeenlinnan kauniissa historiallisessa kaupungissa, joka Aulangossa on kauneimmillaan. Toivottavasti tulette viihtymään täällä ja virkistymään hyvien ystävien seurassa. Hämeenlinnan Wanhat toverit ovat, puheenjohtajansa Ossi Lapiston johdolla, työskennelleet määrätietoisesti sen puolesta, että retkeilypäivät onnistuisivat yhteistyössä järjestömme hallituksen ja toimitsijoiden kanssa. Loput onnistumisesta on meistä itsestämme kiinni.

Viimeisimmässä gallupissa puolueen kannatus oli hieman yli 19 % ja vasemmiston yhteinen kannatus alle 30 %. Vihreiden kannatus on noussut yli 12 % vaikka he ovat hallituksessa. Helsingissä vihreät ovat jo muutamissa vaaleissa saaneet osakseen suuremman kannatuksen kuin puolueemme. Se, että viime puoluekokouksessa remmiin astui uusi, nuorempi polvi, ei näytä muuttaneen puolueemme kannatuksen laskevaa trendiä. Mistä tämä johtuu?

Olemme aateperinnön vaalimiseksi järjestäneet kirjoituskilpailun, jonka tulokset julkaistaan myöhemmin tänään. Kirjoituskilpailu veti puoleensa lukuisia kirjoittajia. Sen taso muodostui hyväksi. Lukiessani kirjoituksia saatoin havaita että ennen vanhaan, ollessamme nuoria, puolueeseen liityttiin kolmesta syystä.

Tavallisin syy oli, että perhe oli sosiaalidemokraattinen ja oikeastaan synnyttiin työväenliikkeeseen. Toinen syy oli se, että kylän tai kaupunginosan vapaa-ajantoiminta keskittyi työväentalolle. Siellä oli laulu- ja teatteritoimintaa, voimistelua ja liikuntaa, tansseja ja kokouksia ajankohtaisista aiheista. Talon kautta tultiin liikkeeseen. Kolmas syy oli ensimmäinen työpaikka. Kun töihin tultiin, käskettiin kohta käymään luottamusmiehen luokse, joka huolehti siitä että nuori työntekijä liittyy ammattiliittoon. Sitä seurasi jonkin ajan kuluttua kutsu ryhmäpalaveriin ja sitä kautta liityttiin puolueeseen.

Näitä tilanteita tulee nykynuoren eteen enää harvoin. Maailma ja yhteiskunta ovat ratkaisevasti muuttuneet. Perheillä ei yleensä enää ole aikaa olla yhdessä siten kun ennen vanhaan, eivätkä perheet välttämättä ole entisenlaisia. Niiden merkitys maailmankuvan muodostamiseen on yleisesti vähentynyt. Työväentaloa eräänlaisena nuorten vapaa-ajan tavaratalona ei enää ole. Nyky-yhteiskunnassa eri tahot huolehtivat teatterista ja näytelmistä, eri tahot liikunnasta ja urheilusta sekä ravintolat tansseista. Videot ja tietokoneet täyttävät monen vapaa-ajan.

Monesti vapaa-ajan tilaisuuksien järjestäjät toimivat kaupallisin eivätkä aatteellisin perustein. Ensimmäinen työpaikka perustuu lyhyeen sopimukseen. Sitten seuraa pätkä siellä, pätkä täällä, joten sitoutuminen ammattiliittoon tai työpaikan yhteiskunnalliseen toimintaan jää harvinaisuudeksi. Perinteistä teollisuusympäristöä ei kohta ole, eikä ruukkikuntia enää synny. Poliittinen ympäristö on ratkaisevasti muuttunut. Samalla poliittinen työ on vaikeutunut.

Puolueemme uudella johdolla ei ole helppoa. Liikkeen suuntaa tulisi määritellä uudelleen, mutta ympäristö on nopeasti muuttuva. Hyvää karttaa ei helpolla löydy eikä kompassiakaan ole tarjolla. Minne päin liikettä tulisi viedä, miten toimintaa kehittää? Edessä ovat vihreät viemässä nuoria mahdollisia kannattajiamme ja taustajoukoissa hääräävät perussuomalaiset haalimassa perinteisiä kannattajiamme.

Millä ohjelmalla voidaan vakuuttaa nuoret siitä, että sosiaalidemokraattinen työväenliike on ajassa ja pystyy ratkaisemaan uusia yhteiskunnallista ongelmia ja samalla vakuuttaa perinteiset kannattajat siitä, että pysymme aateperintömme mukaisella linjalla ja koetuissa toimintatavoissa?

Olennaista puolueemme historiassa on ollut se, että liikkeemme on kussakin tilanteessa ollut hyödyllinen ihmisten kannalta ja se, että se on johdonmukaisesti puolustanut heikompaa osapuolta, työntekijää työnantajan mielivaltaa vastaan, auttanut sairaita, vanhoja, asunnontarvitsijoita, nuoria perheitä, sellaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka apuamme ovat tarvinneet.

Liikkeemme on myös määrätietoisesti puolustanut kansanvaltaa, yhteiskunnallista rehellisyyttä ja tervettä taloudenpitoa. Jokaisen tulee mahdollisuuksiensa mukaisesti osallistua kustannuksiin, mutta verovaroja käytetään viisaasti ja säästeliäästi, niitä ei törsätä.

Markkinoita tarvitaan, mutta ne eivät saa asettua ihmisten kohtalojen herraksi, vaan niiden tulee palvella omalta osaltaan hyvien ratkaisujen löytymistä.

Paluuta vanhaan yhteiskuntaan ei ole. Poliittisen toimintamme perusperiaatteet ovat edelleen toimivia ja monet tavoitteemme ajattomia. Nyt on tärkeä analysoida yhteiskuntamme tilaa ja kehitystä tarkoin, ottaa esille sen pahimmat ongelmat ja vääryydet sekä olla aloitteellinen ja johdonmukainen niiden ratkaisemiseksi ja poistamiseksi. Pintapuolisilla teemoilla emme tule pärjäämään, vaan ainoastaan vakuuttamalla suuri yleisö siitä, että me tunnemme yhteiskuntamme kansalaisten kannalta pahimmat pulmat ja meillä on niihin toimivat ratkaisut, jotka toteutamme jos he antavat meille luottamuksensa.

Hyvät Wanhat Toverit!

Tukekaamme nuorta puoluejohtoamme uuden linjan ja uusien toimintatapojen löytämiseksi. Antakaamme tukemme myös siten, että lähdetään rohkeasti matkaan uusien tavoitteiden puolesta. Johdonmukaisesti ja päättäväisesti toimimalla saavutamme taas poliittista menestystä!

Toivon, että viihdytte ja virkistytte näillä retkeilypäivillä.

Henkisestä ravinnosta vastaa kohta arvostettu juhlapuhujamme, pääjohtaja Erkki Liikanen, ja illalla monet ohjelman esittäjät sekä hotellin asiantunteva henkilökunta, puhumattakaan tansseihin kutsuvasta orkesterista vastaa teidän muusta hyvinvoinnistanne!

Olkoon Aulanko tänä iltana muistojemme kultaama työväentalo!

Tervetuloa kaikki!

...

Kansanedustaja Jacob Söderman

Etelä-Kymen Wanhat Toverit

Karhula 6.10.2008

Puhe

Kolme neljästä suomalaisesta vastustaa poliitikkojen hanketta ottaa valta pois presidentiltä ja muuttaa virka edustukselliseksi. TNS-Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan presidentin vallan riisuminen heikentäisi merkittävästi myös äänestysintoa. Suomalaisilla on hyvin vahva mielipide presidentin asemasta, sillä vain neljä prosenttia ei tiennyt, miten suhtautua presidentin valtaoikeuksiin.

Tutkimuksen perusteella voi kysyä, onko presidentin vallan vähentämiseen tähtäävä vuoden 2000 perustuslain suunniteltu remontti todellisen  tarpeen sanelema? Onko niin, että eliitti haluaa siirtää ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon laajan yksituumaisuuden piiristä yksinkertaisen enemmistön päätettäväksi?

Hallituksen muodostaminen kuuluu eduskunnalle

Vuoden 2000 perustuslaissa siirryttiin ratkaisevasti parlamentarismiin vähentämällä tasavallan presidentinvaltaa. Tasavallan presidentiltä poistettiin aivan oikein yksinomainen oikeus hajottaa eduskunta. Uudessa perustuslaissa säädetään, että presidentti voi hajottaa eduskunnan ainoastaan pääministerin esityksestä.

Samoin presidentin rooli hallituksen muodostamisessa muuttui symboliseksi, kun hallituksen muodostaminen annettiin eduskunnalle. Tämä on osoittautunut onnistuneeksi ja toimivaksi ratkaisuksi.

EU jäsenyys on kirjattava perustuslakiin

Ainoa merkittävä peruste uuden perustuslakimme tarkistamiseen on nähdäkseni se, ettei toteutettu mittava lainsäädäntö- ja tuomiovallan siirto Euroopan Unionille lainkaan käy ilmi itse perustuslaista. Näin ollen perustuslaki ei täytä sille asetettua rehellisyyden vaatimusta.

Menettelyä ja edellytyksiä lainsäädäntövallan ja tuomiovallan siirtämisestä Euroopan Unionille tulisi tiukentaa. Tähän saakka lainsäädäntövaltaa on katsottu voitavan siirtää ja sitä on siirretty Unionille yksinkertaisella enemmistöllä. Tämä ei ole itsenäisen valtion edun eikä maamme arvovallan mukaista.

Kuka edustaa Suomea EU:n ns. huippukokouksissa?

Julkisessa keskustelussa on lähinnä kiistelty tasavallan presidentin roolista ja läsnäolosta Euroopan unionin ns. huippukokouksissa. Ranskan presidentin läsnäolo huippukokouksissa ollaan kyllä valmiita hyväksymään, mutta oman maan presidentin osallistumisesta kehitetään kaikenlaisia vaikeuksia.

Käytännön ongelmista eivät kuitenkaan ole puhuneet huippukokouksissa paikalla olleet pääministerit. Huolta kantavat kotiin jääneet politiikan tekijät ja tarkkailijat. En näe syytä heikentää Suomen edustusta EU:n huippukokouksissa sulkemalla tasavallan presidentti niistä pois. Jos asiaan halutaan muutosta, voi valtioneuvosto jo nykyisen perustuslain turvin päättää Suomen edustuksesta Unionin kokouksiin. Asia ei vaadi perustuslain tarkistamista.

Niissä kokouksissa joissa Suomea edustaa vain yksi henkilö, se on ollut pääministeri, koska hän on parlamentaarisesti vastuullinen ja velvollinen raportoimaan kokouksesta eduskunnalle. Samasta syystä hän on läsnä, jos Suomella on mahdollisuus kahteen edustajaan.

Presidentti, jolla on pitkäaikainen kokemus Euroopan Unionissa sekä hyvät sosiaaliset taidot ja kielitaitoa, vahvistaa Suomen vaikutusmahdollisuuksia

Unionissa eikä suinkaan heikennä niitä. Hänen poissulkeminen kokouksista ei olisi isänmaan edun mukaista.

Yhteistoimintavaatimus ei ole valuvika

Lisäksi maassamme on voimistunut vaatimus ulkopoliittisten valtuuksien riisumisesta tasavallan presidentiltä.  On esitetty, että perustuslaissa on valuvika. On väitetty, että säännös siitä, että tasavallan presidentti päättää ulkopolitiikasta yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, on epäselvä.  Sitä se ei ole. Yhteistoiminnan vaatimus tarkoittaa käytännössä sitä, että valtioneuvoston on vakuutettava tasavallan presidentti uusien ulkopoliittisten linjausten ja periaatepäätösten järkevyydestä ennen kuin ne tulevat voimaan.

Presidentti ei voi myöskään yksin tehdä uusia ulkopoliittisia avauksia. Hänen on aina saatava niille valtioneuvoston tuki. Pienelle maalle on turvallista, ettei ulkopolitiikassa tehdä äkkikäännöksiä, vaan jokaista askeletta harkitaan huolellisesti.

Mannerheimin ja Paasikiven aloittama, Kekkosen ja Koiviston jatkama ulkopoliittinen linja ylläpitää hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihin. Tämä ulkopolitiikka on tuonut maallemme poikkeuksellisen pitkän rauhan ja yhteiskunnallisen kehityksen ajanjakson.

Konsensus ei miellytä maamme oikeistoa

Presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vaatii laajaa sopua, konsensusta. Tämä sopu ei miellytä niitä, jotka intoilevat USA:n johdolla toimivan Naton jäsenyydestä. He haluavat riisua presidentiltä ulkopoliittisen vallan, jotta he voisivat pelkällä enemmistöpäätöksellä liittyä Natoon.

Suomella ilmeisesti olisi jo sotilastehtäviin osallistuvia joukkoja Irakissa ja Afganistanissa jos oikeisto pääsisi asiasta yksinkertaisella enemmistöllä päättämään. Minun on vaikea nähdä, että osallistuminen näihin toivottomiin konflikteihin – joihin Suomella ei ole osaa eikä arpaa – jotenkin vahvistaisi maamme ulko- tai turvallisuuspoliittista asemaa.

En usko että se olisi kansan suuren enemmistön etujen mukaista.

Kansa vastustaakin presidentin ulkokpoliittisen vallan riisumista. Kansa suhtautuu myös varauksellisesti NATO:n jäsenyyteen. Suomalaiset luottavat siihen, että omat toimintakykyiset puolustusvoimat ovat viisaan ulkopolitiikan lisäksi, paras tae maan itsenäisyydelle.

Presidentin vaalit ovat kansan mieleen

Tasavallan presidentti on kansan valitsema. Presidentinvaaleissa osanotto on aktiivista ja innostunutta. Presidentti nauttii myös vaalien välillä kansan suosiota. Poliittiseen eliittiin kansa suhtautuu varauksellisesti. Maamme herroihin ei perinteisesti luoteta.

Suurella joukolla ja rytinällä valmisteltu perustuslain tarkistushanke on pitkälti poliittisen eliitin yritys siirtää kansan valitsema presidentti sivuun poliittiselta areenalta. Kuten TNS-Gallupin tutkimuksesta käy ilmi, hankkeella ei ole kansan tukea.

Elitistinen hanke on myös todella kyyninen. Kun presidentiltä ensin olisi riisuttu valta, annettaisiin kansan edelleen valita vallaton presidentti jonkinlaiseksi ”arvopresidentiksi”. Kuka presidentin arvoista olisi kiinnostunut, jos hänelle ei jäisi mitään valtaa ja vastuuta? Ei kukaan.

Eliitti puhuu myös parlamentarismin lisäämisestä. Tämän päivän suomalainen parlamentarismi toimii hallituksen kannalta erinomaisesti. Hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat asiat. Sen jälkeen ministeriryhmät ja eduskuntaryhmät nielevät sopimuksen. Asia viedään eduskunnan rasvatussa koneistossa läpi siinä tahdissa kun hallitus määrää. Oppositio saa kyllä puhua, mutta tärkeistä asioista vain päiväsaikaan ajallisesti tarkoin rajatuissa puitteissa.

Kaiken kaikkiaan eduskunnan suuri sali on kuin teatterin suuri näyttämö, jossa näytelmää johtaa hallitus ja se vankat tukijat.

Kuka nimittäisi lainvalvojat, tuomarit? 

Uudessa perustuslaissa rajattiin tarkoin presidentin nimitysoikeus koskemaan vain sellaisia virkoja, jossa virkamiesten pätevyys ja itsenäisyys on tärkeä.

Korkeimpien virkamiesten ja lainvalvojien, tuomareiden, upseereiden ja lähettiläiden nimitysten siirtäminen valtioneuvoston poliittisen harkinnan piiriin ei ole maamme edun mukaista. Suomi voi tällä tiellä nopeasti löytää itsensä banaanitasavaltojen joukosta.

Jos pääministerille lisäksi annettaisiin presidentiltä siirtyvä valta ja oikeus hajottaa eduskunta, pääministerin virka tulisi tärkeämmäksi kuin mitä presidentin virka oli Kekkosen kulta-aikana.

Urho Kalevan tilalle tulisi siis Matti Kaleva.

Entä kuka varjelee vähemmistöjä jos kaikki valta on eduskunnan enemmistöllä? Kuka turvaa Ahvenanmaan kansainvälisesti sovitun autonomian? Politisoitunut oikeuslaitos ja virkamieskunta sitä tuskin pystyisivät tekemään.

Presidentin nimitysvalta rajattiin jo merkittävästi

Sisäministerin kansliapäällikköä valittaessa tasavallan presidentti nimitti Paasikiven oppien mukaisesti pätevimmän ehdokkaan kansliapäälliköksi. Hallitus halusi syrjäyttää kyseisen ehdokkaan. Ei kuitenkaan hänen virkatoimintansa vuoksi, vaan sen vuoksi, että hänen poliittinen vakaumuksensa on tiettävästi toinen kun yhdenkään hallituspuolueen.

Kansliapäälliköt ovat perinteisesti koko itsenäisyyden ajan olleet laillisuuden vaalijoita ministeriöissään. Jos hallituksen tekee mieli politisoida ministeriöiden hallinto kokonaan se ei vaadi perustuslain muuttamista. On vain lakkautettava kansliapäälliköiden virat ja perustettava tilalle poliittisten valtiosihteerien virat joka ministeriöön. Se lopettaisi myös näiden kahden orgaanin usein päällekkäisen toiminnan niissä ministeriöissä, joissa nykyään toimii sekä kansliapäällikkö että valtiosihteeri.

Hankkeen symbolinen merkitys on kutkuttava. Maamme oikeistopuolueet ovat politisoimassa maamme keskushallintoa. Tästä pyrkimyksestä ne ovat aina syyttäneet vasemmistoa.

Oli mitä oli, perustuslain muuttamista asia ei kaipaa.

Lopuksi voi tietysti kysyä, miksi minä tuen nykyistä järjestelmää, jos uusi presidentti on mitä ilmeisimmin oikeistolainen? Eikö puhdas parlamentarismi olisi luontevampi vaihtoehto sosialidemokraateille?

Ensinnäkin uskon vahvasti siihen, että maamme ulko-ja turvallisuupoliittisella linjalla pitää olla laaja poliittinen kannatus sekä eduskunnassa että kansan keskuudessa. Pienellä maalla ei ole varaa sellaiseen ylellisyyteen kuin ulko- ja turvallisuuspoliittiseen poukkoiluun.

Nykyisen perustuslain ratkaisu vallan jakamiseksi eduskunnan, presidentin ja valtioneuvoston kesken on näin ollen tasapainoinen, asiallinen ja järkevä. Sitä ei ole syytä muuttaa.

Puhemies Niinistön ajatus presidentin virkakauden lyhentämisestä olisi ehkä harkinnan arvoinen. Toisaalta se lisäisi vaalien tiheyttä maassa, jossa vaaleja muutenkin on runsaasti lyhyessä ajassa. 

Silläkin luulisi olevan asiassa merkitystä, että kansa on varsin tyytyväinen nykytilanteeseen. Tosin kansa ilmeisesti mielellään näkisi presidentillä olevan vielä enemmän valtaa, mutta siihen suuntaan tuskin haluamme liikkua.

Nykyinen poliittinen eliitti ei paljoakaan välitä kansan käsityksistä. Tämä on sivumennen sanoen asia, joka yhdistää jokaista poliittista eliittiä jokaisessa maailman kolkassa.