Heikki Koski:
"Vastuun vuosia. Keskusteluja Fagerholmin kanssa."            


Alkon pääjohtajat olivat aikansa suuria merkkimiehiä. Ansioitunein heistä oli valtioneuvos Karl-August Fagerholm (1901-1984) joka oli mm. kolminkertainen pääministeri ja eduskunnan pitkäaikaisin puhemies. Alkon työhuoneestaan käsin hän tarkkaili yhteiskunnallisia ilmiöitä tiiviisti.


Hallintotieteiden tohtori Heikki Kosken tullessa samaan taloon töihin  1970-luvun puolivälissä, hän usein keskusteli  muistelmiaan kirjoittaneen valtioneuvoksen kanssa. Muistiinpanojensa pohjalta Koski on kirjoittanut kirjan "Vastuun vuosia. Keskusteluja Fagerholmin kanssa." (Edita, 152 s. 26 e.) Kirjassa muistiinpanoja täydennetään taustatiedoilla ja herkullisilla anekdooteilla. Toisin kuin Jukka Tarkka Helsingin Sanomien arvostelussaan on edellyttänyt, historian henkilöistä ja ilmiöistä pitää voida kirjoittaa myös kevyemmin, esseenomaisesti.


Vastoin Tarkan epäilyä Fagerholm kuului ilman muuta valtiomiesten raskaaseen sarjaan, vaikka hänen elämäntyöstään ei ole tehty kattavaa tutkimusta. "Eikä tehdä vieläkään," toteaa Heikki Koski. Valtioneuvoksen omat muistelmat "Puhemiehen ääni" (1977) ja Lasse Lehtisen "Fagerholm - Kekkosen tasavallan kakkonen" (1981) tarjoavat paljon tietoa, mutta henkilöhistoriaan jää edelleen monia aukkoja. Valtioneuvos oli hyvä seuramies, mutta ei löysäkielinen.


K.-A. Fagerholm syntyi vuoden 1901 lopussa Siuntiossa isänsä kuoltua jo sitä ennen. Poika pääsi parturinoppiin, opiskeli kansanopistossa ja palveli Arbetarbladet -lehteä vuodesta 1926 lehden päätoimittajana. Liiketyöntekijäin Liiton (nykyinen Palvelualojen Ammattiliitto PAM) puheenjohtajana hän toimi vuosina 1932-42.  Talvisodan aikaan liittyy hänen tärkeä roolinsa STK:n ja SAK:n työehtosopimuksiin johtaneet suhteet periaatteessa avanneen "tammikuun kihlauksen" rakentajana.


Kansanedustajana Fagerholm toimi yhtämittaisesti 36 vuotta alkaen vuodesta 1930. Vuonna 1937 hänet nimitettiin sosiaaliministeriksi, missä toimessa hän oli joulukuuhun 1943. Näihin aikoihin liittyy hänen siirtymisensä SDP:n vasemmalle laidalle ja ns. rauhanoppositioon.


Pohjoismaisesti orientoitunut Fagerholm ei hyväksynyt kiinteää yhteistyötä saksalaisten kanssa ja toisaalta hän auttoi juutalaisia, joten seuraava, parikuukautiseksi jäänyt, ministerinimitys oli vuorossa vasta jatkosodan jälkeen syksyllä 1944. Eduskunnan puhemieheksi hänet valittiin ensi kertaa samana vuonna. Puhemiehenä hän vuoden 1951 helmikuussa piti muistopuheen arvostamansa presidentti C.G.E. Mannerheimin siunaustilaisuudessa. Puhe oli avoimen rehellinen ja retorisesti loistava.


Ensimmäisen hallituksensa Fagerholm muodosti 1948, jolloin presidenttinä jo oli Juho Kusti Paasikivi, jota hän luonnehti horjuvaksi ja ulkomaisille vaikutteille alttiiksi. SDP:n vähemmistöhallitus ei sallinut Suomen ajautumista Tsekkoslovakian tielle osoittaen Arabian tehtaiden ja Kemin lakot järjestäneille kommunisteille, että Suomea hallitaan demokratian pelisäännöin. Paasikivikin arvosti hallituksen toimia, mutta Moskovassa hallitusta ja erityisesti pääministeriä tietenkin arvosteltiin voimakkaasti.


Kosken mukaan1950-luku oli K.A. Fagerholmin ja Urho Kekkosen kilpajuoksua. Fagerholm ei tosin tähdännyt presidentiksi, mutta olisi ehkä tullut valituksi vuonna 1956 jos ns. asevelisosialistit olisivat häntä kunnnolla tukeneet. Hävittyään valitsijamisten vaalin Urho Kekkoselle äänin 149 - 151 hän oli tyttärensä Brita Kekkosen kertoman mukaan lopulta ilmeisen tyytyväinen tulokseen. Vaalitaistelu oli varsin rajuotteinen. Fagerholmia pilkattiin kirkosta eronneeksi ruotsinkieliseksi parturiksi, mitä hän toki olikin kaiken muun ohella.


Kekkosen virkakauden alkaessa maaliskuussa1956 pääministeriksi tullut Fagerholm joutui toisen hallituksensa kera selvittämään SAK:n yleislakkoa välittäjän roolissa, mutta kaikki  eivät ymmärtäneet tehtävän luonnetta. Järjestyksen pidossa armeijan käyttöä suositellut oikeuskanslerikin sai pääministeriltä käskyn pysytellä erossa politiikasta!


Hallituksen tie päättyi SDP:n puolueriitaan 1957. Väinö Tanner valittiin SDP:n puheenjohtajaksi yhden äänen enemmistöllä. Seuraavina vuosina SDP eli vaikeaa puoluehajaannusta, johon sekaantumista Fagerholm väisteli.


Fagerholm myötäeli voimakkasti Unkarin kansannousun syksyllä 1956, mikä lisäsi Moskovassa häneen kohdistuvaa arvostelua. Vuoden 1958 elokuussa hän joutui kuitenkin ottamaan jälleen vastaan pääministerin tehtävät. Urho Kekkonen sanoi nimittäessään hallituksen pitävänsä elämänsä huonoimman puheen.


"Yöpakkashallituksen" taival päättyi puolta vuotta myöhemmin Maalaisliiton ministereiden eroon hallituksesta Moskovan vahvasti ryydittäessä. (Tämän kirjoittajakin koki yöpakkaset henkilökohtaisesti rannikkotykistön alikersantin menettäessä usean viikon lomat moisen takia!)


Eduskunnan puhemiehen työ kutsui Fagerholmia jälleen 1959. Vuoden 1962 presidentinvaaleihin tähdänneeseen Honka-liittoon hän suhtautui passiivisesti. Hän ei asettunut enää ehdolle vuoden 1966 vaaleissa eikä myöntynyt houkutuksiin asettua ehdolle pääministeriksi. Taustavaikuttajan rooli Alkosta käsin sopi hänelle hyvin, väitettiinhän Alkon johtamisen olevan helppoa - riittää kun kilpailua havaitessaan soittaa poliisin paikalle!


Fagerholm ei Kosken mukaan ollut ihastunut saunasta eikä omannut kiinnostusta kuorolauluun, mutta muu kulttuuri ja erityisesti teatteri kiinnostivat. Kirjan sivulle 137 on sijoitettu hauska kuva, jossa laulutähti Laila Kinnunen ja K.A. Fagerholm lähestyvät toisiaan hellässä kohtauksessa. Kuvassa olisi näiden aikojen iltapäivä- ja juorulehdille aineksia paljon enemmän kuin nykypolitikkojen tekstiviesti- ja uuniperunapuuhissa!


Eräs Fagerholmin arvokkaista palveluksista oli se, että hän puolueriidan jälkeen vuonna 1971 perusti yhdessä Emil Sgokin kanssa Helsingin Vanhat Toverit -nimisen yhteisön. Sen jälkeen SDP:n vetraanitoiminta on levinnyt eri paikkakunnille niin, että kerhoja on nyt 53 ja jäseniä 3000 - 4000.


Siinä sitä on kirjaa kerraksen niille, joita poliittinen historia ja ihmiskohtalot  kiinnostavat!


Raimo Kantola