Hugo L. Mäkinen (99) Helsingin Vanhojen Tovereiden toimikunnan jäsen


VALTIOMIEHIÄ JA VANHOJA TOVEREITA AATTEEN ASIALLA


Jotta pääkaupunkiseudun sosialidemokraattisilla järjestöaktiiveilla olisi ollut heidän eläkkeelle siirtymisensä jälkeen edelleen tilaisuus yhteiseen kokoontumiseen ja ajankohtaisten kysymysten käsittelyyn neljän miehen ryhmä – valtioneuvos K.-A. Fagerholm, konsuli Yrjö A. Kaarne, ay-johtaja Emil Skog ja päätoimittaja Atte Pohjanmaa – perustivat syksyllä 1971 Vanhat Toverit – Aatteen Miehet –nimisen vapaamuotoisen keskustelukerhon tämän tavoitteen toteuttamiseksi.

Kerhon tunnuksena oli ”ei sääntöjä, ei rekisteröintiä, ei jäsenmaksuja, ei…” mutta pääsyvaatimuksena kyllä vähintään 60 vuoden ikä, eläkkeellä olo, pitkäaikainen tuloksekas toiminta työväenliikkeessä ja sosialidemokraattinen aatetausta.

Käytännössä kerho tulisi saamaan jäsenensä SDP:n piiristä, ay-liikkeestä, osuuskauppaväestä, TUL-laisista, jne. Ja heitä on tullut: Tähän mennessä 33 vuoden aikana viidettä sataa.

Vanhat Toverit kokoontuvat työväentalolle yhdeksän kertaa vuodessa, toisin sanoen syys-toukokuun välisenä aikana kunkin kuukauden 2. keskiviikkona kello 12 selvittäen ilmoitusasiat, kuunnellen alustuksen tai esitelmän, nauttien lihapullat ja kahvin sekä käyden asiaan kuuluvan keskustelun: tietoja ja kokemuksia riittää.

Vapaamuotoisen järjestöllisesti sitoutumattoman kerhon toimintaperiaate on osoittautunut yllättävän onnistuneeksi. Missään muualla työväenmaailmassa ei täysin vastaavaa yhdessäolomuotoa ole ainakaan tiedossa. Vaikka kerhon jäsenten keski-ikä on tätä nykyä noin seitsemänkymmentä, reilusti sadan hengen kokoussali täyttyy heistä lähes joka kerta viimeistä paikkaa myöten.

Voiko enempää vaatia puhujien suhteen: tähän mennessä neljä presidenttiä – Kekkonen (kahdesti), Koivisto, Ahtisaari, Halonen -, puhemiehiä, arkkipiispoja, sotaväenpäälliköitä, suurlähettiläitä (mm. Derjapin), ay-johtajia, puoluesihteereitä, professoreja, päätoimittajia, kansanedustajia, liikkeenjohtajia, maaherroja, julkkiksia… Luottamuksellisuus on vallinnut puolin ja toisin, medialla ei ole kokouksiin asiaa.

Jäsenistössä on akateemisia tuskin nimeksikään, kansakoulun käyneitä sitäkin enemmän. Kymmenkunta vanhaa toveria on ehtinyt yli 90:n. Vanhin menneisyyden mies on ollut Jussi Pyy, syntynyt vanhalla Venäjällä 14.10.1884. Kaikkein vanhimmaksi ehti vuosien varrella entinen kansanedustaja Uuno Raatikainen: 98.

Kerhon puheenjohtajina ovat olleet Fagerholm, Skog, Olavi Lindblom, Hannes Tiainen; ja nyt Esko Niskanen. Toimikunta täydentää itse itseään, jäseniä on ehtinyt olla parikymmentä.

Kun tällaisesta ainutlaatuisesta veteraanijoukosta on kysymys, värikkäitä persoonallisuuksia riittää; riittäisi jo mainion elämäkerraston syntyyn. Olisi Arvo Poika Tuominen, jo mainittu Jussi Pyy (”…veljeni oli mukana Kuusisen klubin verilöylyssä elokuussa 1921”), Yrjö A. Ihari (”…jakelin Ida Aalle-Teljon vaalilentolehtisiä Tiutisen saarella vuonna 1905!”).

Kun aika jättää Vanhan Toverin Aatteen Miehen hänen arkulleen lasketaan yksinäinen punainen ruusu.