Wanha Toveri, opetusneuvos, SWT:n vapaaehtoisasiamies 1995 –2002 Olavi Hurri:
"Toveritapaamisten kultaiset muistot"

 

Wanhojen Toverien vuodesta 1993 lähtien vuosittain järjestämät retkeily- ja kulttuuripäivät ovat olleet SDP- veteraaneille upeita elämyksiä. On hyvä, että näitä suuria yhteistapaamisia tullaan jatkossakin järjestämään. Niille on tarvetta ja kysyntää

Suomen Wanhat Toverit- yhteisömme on nimestään huolimatta iältään nuorimpia. Helsingissä toimiva kerho perustettiin vuonna 1971 eli runsaat kolme vuosikymmentä sitten. Tieto levisi ja esimerkki kannusti perustamaan muuallekin vastaavia kerhoja. Niiden määrä lähentelee nyt jo puolta sataa.


Valtakunnalliset yhteistilaisuutemme alkoivat vuonna 1993. Tällöin Valkeakosken Vanhat Toverit järjestivät Työväen musiikkitapahtuman yhteydessä Wanhojen Toverien tapaamisen, joka oli ohjelmaltaan suppea, mutta henki oli korkealla – ja se oli kaiken myöhemmän alku! Puhujana oli SDP:n silloin vielä uutukainen puheenjohtaja Paavo Lipponen.


Vuonna 1994 kokoonnuttiin Tampereella, silloinkin vielä yhteen päivään mahdutettuihin tilaisuuteen, mutta väkeä oli jo parisensataa ja pääpuhujana silloinen SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Pertti Paasio. Tämän jälkeen oli selvää, että oli lähdetty tielle, jolla piti jatkaa.


Jatkoa seurasi Lappeenrannassa kesällä 1995, nyt kahden päivän monipuolisen ohjelman ja upeiden ilmojen sävyttämänä. Tunnelma oli niin innostunut ja tiheä, että sain päähäni ilmoittaa, että voisin ryhtyä yhteisömme asiamieheksi. Kun kukaan ei älynnyt tai ehtinyt vastustaa, sain luvan ja siitä se kausi elämässäni alkoi. Puoluetta Lappeenrannan päivillä edusti varapuheenjohtaja Antero Kekkonen.


Sitten seurasi Lahden tovereiden vuoro.  Keväällä 1996 tavattiin siis Salpausselän kaupungissa. Väkeä oli entistä enemmän, kun mukaan oli tullut koko joukko uusia kerhoja. Hienoja kokouksia, korkeatasoisia juhlia ja tasokkaita lounaita ja illallisia – kaikki tärkeitä kokonaisuuden osia. Eduskunnan entinen puhemies Veikko Helle puhui ikäistensä edustajana ja nuori kansanedustaja Pia Viitanen oli tasoittamassa ikäjakautumaa. Molemmille taputettiin sydämen pohjasta.


Vuoden 1996 elämyksiin ja kokemuksiin – ja myös saavutuksiin – kuului yli 600:n toverin matka Tie Tampereelle – näytelmään Tampereen Työväen Teatterissa. Mukanamme oli myös kirjan tekijä, professori Heikki Ylikangas.


Kesällä 1997 mentiin Savonlinnaan. Retkeilypäivien pääjuhla pidettiin Olavinlinnan mahtavissa suojissa. Savonlinnan työväenyhdistys antoi veteraanikerholleen suurenmoisen avun järjestelyissä, joihin kuului myös käynti yhdistyksen luonnonkauniissa kesäpaikassa Taipalniemessä. Puoluesihteeri Kari Laitinen valloitti mieliä sekä puheensa sisällöllä että myös siihen liittyneillä hämäläisvitseillä.


Kesällä 1998 mentiin kasvaneella joukolla Jyväskylään. Kokousta pidettiin itsensä Alvar Aallon piirtämässä työväentalossa ja pääjuhla työväenyhdistyksen maineikkaassa kesäpaikassa Ainolassa. Jyväskylä on tuoreesti ollut ihan erityisesti mielessäni sen vuoksi, että siellä puhujanamme oli Kalevi Sorsa, jonka suhde yhteisöömme oli aina hyvin lämmin ja läheinen. Kun näiden päivien alla sain heitetyksi ilmaan sellaisen väitteen, että Wanhat Toverit on Sos.dem. puolueen  uusiutuva luonnonvara, niin eikös vain Kalevi Sorsa pannut paremmaksi sanoen  puheessaan, että olemme myös puolueen energisin jäsenryhmä. Muistelemme Kalevia kunnioituksella.


Vuonna 1999 menimme Turkuun juhliaksemme sillä tavalla Suomen Työväenpuolueen 100 vuotta aikaisemmin Turussa tapahtunutta perustamista. Oli muitakin tarkoituksia – halusimme aloittaa Tarja Halosen vaalikamppailun tasavallan presidentiksi. Vanha perinteinen VPK:n talo ei olisi voinut olla täydempi kuin mitä se silloin oli. Tarja Halonen puhui ja valloitti mieliä. Olimme ylpeitä, että saimme olla aloittamassa hänen voittokulkuaan.


Jo Turussa Porin seudun Wanhat Toverit toivottivat Tarja Halosen seuraavana kesänä Poriin ja lupasivat soittaa siellä Porilaisten marssin. Ja niin kävi, että Tarja tuli Penttinsä kera ja Porilaisten marssi soitettiin, kuten tasavallan presidentille kuuluu. Ehkä se sunnuntaiaamun henkeä nostattanut  tilaisuus on ollut huikeinta, jota olemme yhteisissä tapaamisissamme kokeneet. Muistoihin Porissa kuuluivat myös Antti Kalliomäki, Eino Grön, Yyteri – ja kaikki muukin.


Nyt päätettiin pitää vuoden tauko retkeily- ja kulttuuripäivien osalta, mutta taukoon suostuttiin vain sillä ehdolla, että mennään kesällä 2001 ensimmäisenä suurena suomalaisryhmänä tutustumaan Viron sosialidemokraattien toimintaan. 250 toveria matkasi siis Tallinnaan ja siitäkin matkasta puhutaan yhä.


Vuonna 2002 palattiin päiväjärjestykseen ja kuinkas ollakaan – muistettiin, että Helsinki on Suomen pääkaupunki ja päätettiin lähteä tutustumaan siihen sekä  myös Espoon ja Vantaan kaupunkeihin. Tutustujia oli nelisensataa, pääpaikkana ylväs graniittinen Työväentalo, jonka juhlasalissa vietettiin kokoukset ja juhlat ja myös laadukkaat juhlaillalliset. Puhujia tilaisuuksissa oli runsaasti, toinen toistaan kuulumpia ja hyviä puhumaan. Puoluetta edusti puoluesihteeri Eero Heinäluoma ja ”Eurooppaa” oikeusasiamies Jacob Söderman.


Tähänastisena hännänhuippuna oli sitten viime kesä, Forssan puoluekokouksen 100-vuotisjuhlat ja niiden aattona jo Wanhojen Toverien Toveritapaaminen noin 340 toverin voimalla, enempään kun ei riittänyt majoituspaikkoja. Iltapäivän seminaarissa puhui mm. presidentti Mauno Koivisto ja mukana oli myös rouva Tellervo Koivisto. Mieleen jäi varmasti myös juhlaillallinen – mitkä ruuat! – ja Malin veljesten riemastuttava ohjelma. Monet toverit mahtuivat lauantaiseen puolueen pääjuhlaankin, vaikka moni meistä jäi ovien ulkopuolellekin. Se otti aivoon, mutta ei sentään murskannut hyvää mieltä siitä, koska oli tullut käytyä näyttämässä mallia muillekin.


Tässäpä tätä historiaa ja mielikuvia runsaan vuosikymmenen ajalta. Mukana olleet muistavat ja myöhemmin matkaan liittyneiden on kukaties hyvä tietää, mitä jo ennen heitä on tehty ja toimittu. Yhteiset tapaamisemme ovat olleet meille kaikille hienoja kokemuksia ja todellisia elämyksiä. Niitä me tarvitsemme jatkossakin. Jännittynein mielin odottelemme tietoa, missä kokoonnumme kesällä 2005, jolloin seuraavat retkeily- ja kulttuuripäivämme pidetään.