Olavi Hurri:

"Työväenliikkeen perinnepolitiikka – menestyvää työväenkulttuuria"

Kokousesitelmä Wanhojen Toverien kerhojen edustajien kokouksessa Riihimäellä 30.8.2006


Aiheen yhdistää tällainen esitelmä, arkisemmin ehkä vain puheenvuoro, tämän kokouksen ohjelmaan on tietysti antanut se, että pidämme kokoustamme paikkakunnalla, jossa sijaitsee ja toimii valtakunnallisen luonteen omaava Työväentalomuseo.

Tutustumme siihen ja pidämme siellä myös osan kokouksestamme. Kuulemme siellä selostuksen museon luonteesta ja toiminnasta.


Tässä yhteydessä palautan kuitenkin mieliin, mistä ajatus työväentalomuseosta lähti liikkeelle. Kun Työväen Sivistysliitto TSL varautui viettämään 50-vuotisjuhlaansa syksyllä 1969, se arveli saavansa muilta työväenjärjestöiltä lahjoja. Tällöin päätettiin, että TSL vastavuoroisesti antaa oman lahjansa muille työväenliikkeen yhteisöille. Päädyttiin työväentalomuseon aikaansaamiseen, josta liiton piirissä oli usein aikaisemmin herätelty toiveita.


Kun noina 1960-luvun loppuvuosina Etelä-Hämeen sosialidemokraattien keskuudessa niinikään käytiin keskustelua työväentalomuseosta, TSL tarttui asiaan ja saattoi sen myös satamaan, pikemminkin Peltosaaren tulevaan kaupunginosaan, jonka mäellä Tammelan Teurosta siirretty työväentalo on tukevasti syksystä 1969 alkaen seissyt, nykyisin Työväenperinteen Tutkimus ry:n hoitamana.


Kaikki tiedämme ja tunnustamme, että työväentalot ovat hyvin keskeinen osa suomalaisen työväenliikkeen toimintaa ja historiaa. On arvokas asia, että Työväentalomuseo on aikaansaatu. Haluan ilmaista Riihimäen kaupungille näin vuosien jälkeenkin kiitokset kaupungin osuudesta Työväentalomuseon syntyyn sekä kunnioittavan tunnustuksen riihimäkeläisille tovereille siitä työstä, jolla he ovat kantaneet ja kantavat edelleen vastuuta museon toiminnasta .


Äskettäin Uutispäivä Demarissa olleessa SDP:n jäsenlehdessä oli laajahko kirjoitukseni Oulussa vuonna 1906 eli 100 vuotta sitten pidetystä puoluekokouksesta. Sanoin siinä, että tuo kahdeksan päivää kestänyt kokous kuuluu ns. suuriin puoluekokouksiin Turun ja Forssan kokousten jälkeen.


Mutta seuraava, Kotkassa vuonna 1909 pidetty yhdeksäs puoluekokous oli erityisesti työväenliikkeen perinnepolitiikan kannalta hyvin merkittävä. Siinä kokouksessa tehtiin nimittäin päätös Työväen Arkiston perustamisesta. Kolmen vuoden kulutta 100-vuotisuuttaan juhliva Työväen Arkisto on kasvanut erääksi maailman johtavimmista yhteiskunnallisista erikoisarkistoista.


Tätä vuoden 1909 tapahtumaa voidaan pitää työväenliikkeen oman perinnepolitiikan alkuna. Myöhemmin eli sotiemme jälkeen syntyi silloisen kommunistisen työväenliikkeen tarpeista ja tarpeisiin Kansan Arkisto, joka niinikään on tehnyt laadukasta perinnetalletusta ja toimintaa. SAK:n hoivissa ja suojissa toimii myös Ammattiyhdistysarkisto.


Sitten voidaan hypätä vuosikymmenten yli siihen uuteen vaiheeseen, joka alkoi 1980-luvulle tultaessa. Marraskuussa 1980 SDP:n puolueneuvosto hyväksyi Veikko Helteen johdolla toimineen melko laajan työryhmän laatimat esitykset työväenliikkeen määrätietoisesta perinnepolitiikasta.


Johtavina tavoitteina nousivat esiin erityisesti Työväen keskusmuseon ja Työväenliikkeen kirjaston aikaansaaminen. Jatkoksi asetettiin suppeampi työryhmä laatimaan konkreettisia toimenpide-esityksiä. Toimin tuon työryhmän puheenjohtajana ja päädyimme valmistelevien tunnustelujen ja keskustelujen pohjalta esittämään periaatteellisesti merkittävää ratkaisua eli suomalaisen työväenliikkeen voimien kokoamista perinteen vaalimisen osalta yhteiseen yhdistykseen.


Tämän esityksen SDP sosialidemokraattien osalta hyväksyi ja antoi omille edustajilleen valtuudet tarpeellisiin toimenpiteisiin. Näin  syntyi Työväenperinne – Arbetartradition ry – niminen yhdistys, johon työväenliikkeen arkistot, sivistysliitot ja muut järjestöyhteisöt liittyivät. Se oli iso ratkaisu, joka on osoittautunut onnistuneeksi.  Sitä todistaa se, että jo vuonna 1987 voitiin perustaa Työväenliikkeen kirjasto, johon Työväen Arkiston ja Kansan Arkiston kirjakokoelmat siirrettiin. Kirjasto toimii Helsingin työväentalossa Paasivuorenkadulla.


Vuonna 1993 oli Työväen keskusmuseon perustamisen vuoro. Museo sijoittui Tampereelle, missä se on saanut kaupungin historiallisesti merkittävältä alueelta erinomaisen hyvät toimitilat. Niihinhän Wanhat Toverit viime elokuussa Tampereelle järjestettyjen retkeily- ja kulttuuripäivien aikana suurin joukoin  tutustuivat.


On paljon muutakin tältä perinnepolitiikan ja –toiminnan alalta, joka olisi kertomisen ja arvioimisen arvoista, mutta tässä yhteydessä siihen ei ole mahdollisuutta.

Yhteenvetona tästä toteaisin, että samaan aikaan, kun vuosien mittaan on  keskusteluissa valiteltu työväenkulttuurin kuihtumista ja jopa häviämistä, ainakin työväenliikkeen oma perinnepolitiikka on saavuttanut erinomaisia tuloksia.


Tuota työväenkulttuurin häviämisväitettä voidaan pitää monin osin myös liioiteltuna. Totta kai on niin, että ajat ovat muuttaneet yhteiskuntaa niin suuresti, että tällaiset osakulttuuritkin muuttavat muotoaan ja voivat osittain kadotakin. Itselläni oli kuitenkin silloin, kun vielä kuuluin ns. aktiiviväestön joukkoon, tarve ja mieliteko sanoa, että työväenkulttuurin keskeisin ja merkittävin osa on työväenliike itse. Ja nyt tässä kuuleman mukaan passiiviporukassa toimiessani olen yhä samalla kannalla. Meillä on edelleen olemassa vahva työväenliike eikä – mielestäni – ole merkkiäkään sen kuolemasta. Siihen  kulttuuriin kuuluvat myös ne sadat ja useimmissa tapauksissa hyväkuntoiset työväentalotkin, joilla kaikista neteistä ja verkostoista huolimatta –  joita on turha kieltää – on myös oma toimiva paikkansa työväenliikkeen yhteiskunnallisessa kokonaisuudessa.


Sitä paitsi Wanhat Toverit ry:n tarkoituksena sääntöjensä mukaan on sosialidemokraattisen aateperinnön vaaliminen. Sitä me vaalimme tässäkin kokouksessa, sen jälkeen omissa kerhoissamme ja ensi kesänä jälleen yhteisillä elämyspäivillä eli Wanhojen Tovereiden retkeily- ja kulttuuripäivillä. Kyllä se siitä !