Pekka J Korvenheimo: "Ässärykmentin perinne"

Suurlähettiläs Pekka J.Korvenheimo: 

Puhe Ässärykmentin perinnetoimikunnan, Uudenmaan Jääkärirykmentin ja Helsingin kaupungin järjestämällä kunniakäynnillä Ässän muistomerkillä Helsingin Kalliossa Talvisodan päättymisen  vuosipäivänä 13.maaliskuuta 2014.  

Kunnioitetut Veteraanit,

Arvoisat Ässärykmentin sotilaiden omaiset ja perinneyhdistyksen jäsenet,

Kutsuvieraat, naiset ja miehet,

Tasan 74 vuotta sitten tuli lakkasi Talvisodan taistelurintamilla. Puolustussotamme maksoi meille kymmeniä tuhansia kaatuneita ja haavoittuneita. Moskovan rauhanehdot ahdistivat kansaamme. Menetimme pääosan Karjalaa mukaan luettuna sen kukoistavan pääkaupungin Viipurin. Lähes puolimiljoonaa karjalaista menetti kotinsa. Jouduimme vuokraaman Hangon Neuvostoliiton tukikohdaksi.

Silvottunakin Suomi säilytti itsenäisyytensä ja kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmänsä. Toisin kuin Puolassa ja Balttiassa  Neuvostoliiton ja Saksan yhteinen käsikirjoitus elokuulta 1939   ei toteutunut. Talvisodan seurauksena Suomi joutui vielä kesäkuussa 1941 Jatkosotaan, joka sekin päättyi ankaraan välirauhaan syksyllä 1944.

Sotien jälkeen Suomessa on aika ajoin virinnyt vilkas keskustelu siitä, taisteliko Suomi ja sen armeija turhaan. Olisiko myöntyminen ollut parempi vaihtoehto? Erityisesti 1960-1970-luvuilla tämä keskustelu sai jopa itseruoskinnan piirteitä. Niihin kuului myös sotaveteraaniemme  väheksyminen. Sotien aikana ja erityisesti sen jälkeen syntyneestä sukupolvesta monet syyllistyivät tähän. Joskus ylimmässä valtiojohdossakin kyseenalaistettiin  suomettumisen vuosina sodanaikaiset linjanvedot. Sukupolveni on tästä epähistoriallisesta, virheellisestä suhtautumisestaan  anteeksipyynnön velkaa veteraaneillemme. Rintamamiehet ja naiset  eivät tietenkään koskaan menettäneet kunniaansa, mutta laajemman julkisen tunnustuksen, taloudellisen ja henkisen tuen aika  veteraaneille tuli vasta paljon myöhemmin, monelle liian myöhään.

Kansallisen edun politiikkaa,  diplomatian ja sotilaallisen voimankäytön valintojen tarkoituksenmukaisuutta ja onnistumista tulee historiassa arvioida vain lopputuloksen mukaan. Ainoa objektiivinen mittari on lopputulos. Tämän päivän kokemuksen ja tutkimustiedon perusteella saldo on myönteinen, kun otamme huomioon sen reaalipoliittisen tosiasian, että puolueettomuus Neuvostoliiton ja Saksan välisessä sodassa ei olisi onnistunut vuonna 1941. Lisäksi oli vain ymmärrettävää, että kansan valtaenemmistö halusi takaisin Talvisodassa riistetyt alueet  ja turvalliset rajat tulevaisuuden varalle. Tämä oli myös reaalipoliittinen tosiasia.

Suomi selviytyi pienemmillä menetyksillä kuin muut Euroopan sotaakäyvät maat  ehkä Englantia lukuun  ottamatta. Suomea ei miehitetty  missään vaiheessa. Säilytimme itsenäisyytemme ja parlamentaarisen demokratiamme, joka oli tosin myöhemmin veitsen terällä valvontakomission aikana.

Talvisodan Jalkaväkirykmentti 11, sittemmin Jatkosodassa numero 26 tuli   tunnetuksi  Ässärykmenttinä.  Se oli meidän helsinkiläisten, stadilaisten  oma, legendaarinen joukko-osasto. Rykmentti täytti kunniakkaasti velvollisuutensa taistelukentillä. Sen miehistö, alipäällystö ja päällystö  muodostivat  läpileikkauksen  suomalaisesta yhteiskunnasta Sörkasta Kaivopuistoon. Rykmentistä tuli kansallisen eheytymisen  osoitus vuoden 1918 sisällissodan haavojen umpeen kuromiseksi. Historian dramatiikkaa ja symboliikkaa - ehkä myös jännitteitä -  sisältyi entisen valkoisen kenraalin, nyt Talvisodan ylipäällikön sotamarsalkka Mannerheimin kunniakäyntiin ja rykmentin ohimarssin vastaanottamiseen vuonna 1940 tällä samalla paikalla, Ässärykmentin sankaripatsaalla Hämeentiellä. Pitkäsilta oli ylitetty.

Ässärykmentin aseveliyhdistys oli ensimmäisiä aseveliyhdistyksiä, joita syntyi lukuisia eri puolilla Suomea heti  Talvisodan jälkeen. Rykmentin edustajilla oli  merkittävä rooli Aseveliliiton perustamisessa elokuussa 1940 ja sen toiminnassa. Liiton laajamittainen sosiaalinen työ yhdisti  eri yhteiskuntaluokkia, miehiä ja naisia, mikä tuki osaltaan myös maanpuolustustahtoa. Samalla se vaikutti olennaisesti  siihen, ettei sodan pitkittyminen johtanut  sisäiseen eripuraisuuteen, vaan laillinen valtiojohto saattoi luottaa kansan valtaenemmistön lojaalisuuteen.

Aseveliliiton pakkolakkauttaminen tammikuussa 1945 oli järjestöllinen tappio tuleville veteraaneille ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Liiton aatteellinen ja henkinen perinne vaikutti kuitenkin vielä pitkään sodanjälkeisenä murroskautena - aina 1960-luvulla saakka -  poliittisesti eheyttävänä ja uhanlaista länsimaista demokratiaamme vakauttavana tekijänä. Epäilemättä myös veteraanien edunvalvontaa olisi myöhemmin kyetty hoitamaan Aseveliliiton toimesta kokonaisvaltaisemmin ja siten vältytty veteraaniliittojen tarpeettomilta keskinäisiltä riidoilta, kuten muun muassa näkyvä asevelipoliitikko. ministeri Veikko Hellen  usein arvioi..

Teemme kunniaa Ässän sankarivainajille.Tänä päivänä  valtaosa sodasta selviytyneistä Ässärykmentin sotilaista ja rintamanaisista   on jo kutsuttu viimeiseen iltahuutoon. Muistamme heitä, kuten vielä elossa olevia, kiitollisella kunnioituksella.