Vuosi 2013

Helsingin Vanhojen Toverien Paasitornissa kokoontunut seminaari paneutui maanantaina 13.5. ikäpolvien kohtaamiseen liittyviin haasteisiin. Seminaarin yhteydessä julkaistiin kirja Vanhat Toverit Uusi Päivä – kokemuksella on kysyntää. Kirjassa nostetaan esiin senioriosaajien rooli ja merkitys suomalaisessa muutoksen yhteiskunnassa.

Seminaarin paneelissa, johon osallistuivat Pertti Paasio, Ulf Sundqvist, Pirkko Lahti, Miikka Lönnqvist ja Sixten Korkman pohdittiin ikäpolvien osaamisen ja voimavarojen yhdistämisen keinoja. Keskustelussa ajatukset ja ideat sinkoilivat. Huolta kannettiin politiikan valmistelusta ja historian ja perinteiden tuntemuksen ohentumisesta. 

Paasio oli huolissaan pohtimisen perinteen katoamisesta puolueessa. Ulf Sundqvist kannusti vanhoja tovereita olemaan yhäkin äänessä ja aktiivisia ja Pirkko Lahti ehdotti harkittavaksi yhteisiä ajatushautomoita. Miikka Lönnqvist kaipasi keskustelua hyvinvointiyhteiskunnasta mallia 2.0. ja Sixten Korkman muistutti, että ikäpolvemme ei ole enää vallankäyttäjiä ja vähitellen Suomesta on tulossa ihan tavallinen pohjoismainen demokratia.

VTT:N ylijohtaja Juhana Vartiainen
Tammikuun kokous 14.1.2013
Suomen taloudellisesta tilanteesta alusti VTT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen
Kokoukseen osallistui 99 toveria.
Suurlähettiläs Jaakko Kalela
Helmikuun kokous 11.2.2013
Alustus: Viekö perustuslain uudistus ulkopolitiikalta linjan.
Kokoukseen osallistui 85 toveria.
Ohjaaja ja näyttelijä Kari Heiskanen
Maaliskuun kokous 11.3.2013
Kari kertoi ohjaajan, näyttelijän ja kirjailijan työstä
valaisevin esimerkein.
Kokoukseen osallistui 81 toveria
Toimittaja-kirjailija Kari Arola
Kari esitteli uutukaisen kirjansa "herraduunari".
Kaupunkineuvos Paqvalin kertoi vaihtoehdoista metroalueen hallintomalleiksi.
Asunto-ja viestintäministeri Pia Viitanen vieraili kokouksessamme 9.9.2013. Alustusta kuunteli 74 toveria.
Olavi Syrjäsellä oli painavaa sanottavaa ministerille.
Sosialidemokraattisten Nuorten puheenjohtaja Joona Räsänen vieraili kokouksessamme 14.10.2013 pitäen laajan katsauksen eri ikäpolvien yhteistyön merkityksestä puolueessa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Osallistujia 69.
Suomen Kuntaliiton Pj. Reijo Vuorento piti ansiokkaan alustuksen kunta-ja SOTE-uudistuksesta sekä niiden vaikutuksista palveluihin ja talouteen. Aktiivisia tovereita oli läsnä 70.
Joulukuun kokouksessamme Suomen Wanhojen Toverien pj. Matti Louekosken alustuspuheenvuoroa oli kuulemassa 116 toveria.