Jäsenkokous 5.2.2019 - Jotaarkka Pennanen Aarne Orjatsalosta

Jotaarkka Pennasen kirja isoisästään näyttelijä Aarne Orjatsalosta on hieno lukuelämys.

 

Jäsenkokous 5 helmikuuta

 

Suomalaisen työväenliikkeen historia nivoutui teatterin maagiseen maailmaan kun Pääkaupungin Wanhat Toverit kokoontuivat tutustumaan legendaarisen näyttelijän Aarne Orjatsalon elämään. Pohjana keskustelulle oli Jotaarkka Pennasen kirja isoisästään jonka elämä kohtasi niin monia 1900-luvun alun yhteiskunnallisia tapahtumia.

Monilla kerhon jäsenillä oli muistoja muuta kerrottavaa perheenjäsentensä tai muiden sukulaistensa kohtaamisista Aarne Orjatsalon kanssa. Näitä ja muitakin kokemuksia kuunneltiin suurella mielenkiinnolla. Esimerkiksi Tauno Palo oli tv-ohjelmassa kertonut näyttelijöiden yhteisistä kaupunkikävelyistä 1920-30 lukujen taitteessa ja kertonut heidän keskustelujensa olleen hänen tärkeintä näyttelijäkoulutustaan. Tämä kuten monet muutkin aikalaisten näkemykset osoittavat miten poikkeuksellisesta näyttelijästä oli kyse.

Aarne Orjatsalo syntyi ja kasvoi suomenruotsalaisessa keskiluokkaisessa porvarillisessa perheessä jossa metsänhoitaja-isä eteni merkittäväksi metsähallinnon johtajaksi. Kun isä Riddelin muutti nimensä Ritarsaloksi osoitti Aarne vasemmistolaiset sosialidemokraattiset mielipiteensä valitsemalla suomenkieliseksi nimekseen Orjatsalon Ritarsalon sijasta.

Paitsi eräänä kaikkien aikojen merkittävimpänä näyttelijänä ja työväenteatteritoiminnan kehittäjänä tunnetaan Orjatsalo sisällissodan tapahtumista.

Laukon torppariperheiden häätöjen ja sen ajan luokkayhteiskunnan aiheuttamien muiden suurten kärsimysten todistaminen teki hänestä jo aikaisin ihmisoikeuksien vakaumuksellisen puolustajan. Vaikka teatteri ja näyttelijän ammatti olivatkin hänelle pääasia kulki tämän mukana aina sosialidemokraattinen näkemys yhteiskunnasta ja oikeudenmukaisuudesta. Orjatsalo ei koskaan epäröinyt 

Jotaarkka Pennanen kertoo kirjassaan myötäelävästi mutta myös rehellisen kriittisesti isoisänsä tarinan. Kuten Pääkaupungin Wanhojen Toverien kokouksessa sanottiin joutui kuuluisa näyttelijä oman aikansa ’trollauksen’ kohteeksi. Sisällissodan jälkeisessä valkoisessa Suomessa vallitsivat laajalti äärimmäisen oikeistolaiset mielipiteet ja Orjatsaloa pidettiin vasemmistolaisena ’julkkiksena’ näissä piireissä heille vaarallisena mielipidevaikuttajana.

Yksityiskohtaisten ja hyvin dokumentoitujen kuvaustensa kautta piirtää Jotaarkka Pennanen aivan toisenlaisen muotokuvan Aarne Orjatsalosta. Hän ei todellakaan ollut se Tampereella taisteleva sotaisa punakaartipäällikkö joksi hänet aikaisemmin usein haluttiin luonnehtia.

Kirjan huolellinen lukeminen vakuutti minut siitä mistä kirjailijakin on vakuuttunut. Kuten Pennanen kirjoittaa ”Kansalaissodassa hän ei osallistunut taisteluihin, vaan hoiti sairaita ja kirjoitti teatterista.” On muistettava myös että hovioikeus vapautti hänet kaikista syytteistä joita radikaalimmat oikeistolaiset vaikuttajat innokkaasti yrittivät ajaa kun hän oli vuonna 1929 palannut Suomeen.

Vuoden 1918 keväällä Aarne Orjatsalo kuten niin monet muutkin punaisella puolella olleet joutui pakenemaan sodanjälkeistä valkoista terroria itärajan yli. Hän suhtautui Venäjän bolsheviikkeihin hyvin kriittisesti eikä halunnut liittyä niihin suomalaisiin punaisiin jotka asettuivat Pietarin tai Moskovaan. Tämä vakaumuksellinen sosialidemokraatti hakeutuikin mukaan Brittiläisten johtamaan Muurmannin radan operaatioon. Tällä haluttiin estää saksalaisten pääsy tämän strategisesti tärkeän rautatien haltijaksi.

Vahvan persoonallisuutensa, laajan kielitaitonsa, tunnettavuutensa ja vankan näyttelijäkokemuksensa nostamana hän nousikin Englantilaisten joukkojen upseeriksi, ja siten kuulun Muurmannin legioonan johtoasemiin. Hankkeen päätyttyä hänet evakuoitiin muiden kanssa Englantiin, jossa näyttelijäura jatkui vaihtelevalla menestyksellä. Myöhemmin hän muutti Yhdysvaltoihin.

Myös näistä ajoista on mielenkiintoista lukea Jotaarkka Pennasen kuvauksia. Koko kirjan läpi kulkevat myös henkilö- ja perhekuvaukset jotka ovat omalta osaltaan avaamassa Orjatsalon elämänkulkua lukijalle.

Yritys asettua 1920 ja 1930 lukujen taitteessa takaisin Suomeen oli Orjatsalolle traumaattinen kokemus. Hänen näyttelijäntyötä vaikeutettiin aktiivisesti eikä tällä aikansa lahjakkaimmalla miesnäyttelijällä ollut asiaa johtaviin porvarillisiin teattereihin. Yritykset työväen teatteritoiminnan kehittämiseksi kohtasivat vaikeuksia ja valtalehdistö vaikeni Orjatsalon esiintymisistä. Tämäkin herättää paljon ajatuksia siitä voisiko vastaavaa tapahtua tänään jos eurooppalainen äärikoikeisto saa ylivallan.

Myös siitä keskusteltiin Pääkaupungin Wanhojen Toverien kokouksessa.

Viimein legendaarinen näyttelijä ja teatterinjohtaja palasi pettyneenä takaisin Yhdysvaltoihin jossa monien vaiheiden jälkeen menehtyi vakavaan sairauteen vaatimattomissa oloissa Uuden Vuoden päivänä 1941.

Jotaarkka Pennasen sanoin: Aarne Orjatsalo on edelleen aikalaisemme. Tämä nähtiin kokouksessamme josta lähdettiin kotiin monin syvällisinkin ajatuksin.

Jan Furstenborg