Imatran ja Ruokolahden Wanhat Toverit

Imatran ja Ruokolahden seudun Wanhojen Tovereiden toiminnan tarkoituksena on koota eri ammateissa ja tehtävissä toimineiden molempien kuntien Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä.

Toiminnallamme haluamme nostaa esille keskusteluun veteraani-ikäisten hyvinvointialue- ja kunta kohtaisia sekä valtakunnallisia arkipäivän huolenaiheita. Tämän tarkoituksen toteuttamiseksi järjestämme asiantuntijaluento- ja keskustelutilaisuuksia joiden perusteella voidaan haluttaessa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Pidämme tärkeänä sosiaalisen kanssakäymisen merkitystä veteraani-ikäisille tavata toisiaan myös kulttuuri-, virkistys- ja mm. matkailutilaisuuksissa.

Lisäksi kerhossamme on käyty laaja keskustelu toimialueellamme olevien EKL:n yhdistysten yhteistoiminnan tärkeydestä ja niiden roolista toimia mm. sääntöjensä mukaisesti eläkkeensaajien edunvalvojana.

Kun elämiseen liittyvät kustannuspaineet eivät jatkossakaan näytä helpottavan päätettiin laatia päättäjille lista ehdotuksista ja asioista, joilla voitasi yksin elävien eläkeläisten toimeentuloa helpottaa. Tähän yhteistyöhön toivomme mukaan myös EKL:n toimialueellamme toimivia yhdistyksiä.

Kerhon puheenjohtaja
Marjut Vuotila
040 584 8847
marjut.vuotila@gmail.com

Toveripäivät 14.8.2026

Päivien alustukset ja keskustelut kertoivat selkeästi, että hallitus on epäonnistunut pahasti ja siksi tarvitaan selkeä politiikan suunnanmuutos.

Tilaisuuden avasi puheenjohtaja Reijo Päivärinta

Toveripäivät 14.8

AY-liikkeen tulevaisuus ja haasteet. 

Teollisuusliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Timo Nevaranta. Hän kertoi että ay-liikkeen järjestäytymisaste on laskenut vuosikymmenten aikana ja että Työ- ja elinkeinoministeriön työelämäbarometrien mukaan se on nyt enää noin 50%. Ilmiön taustalla on monia syitä: Työelämän epävarmuus on lisääntynyt, luokkatietoisuus on heikentynyt, luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen määrä on vähentynyt. Lisäksi maahanmuuttajia on kieli- ja kulttuuritekijöistä johtuen usein vaikeampi saada rekrytoitua.

Työehtosopimusten osalta työnantajapuoli haastaa valtakunnallisia työehtosopimuksia ja yleissitovuuden jatkuvuutta. Teollisuuden toimialoilla Metsäteollisuus ry ei enää tee työehtosopimuksia ja Teknologiateollisuus ry on jakanut toimintansa kahtia. Palkansaajapuolella mietitään, voiko ilmiö levitä vai jatkuuko valtakunnallinen sopiminen? Teollisuusliitto on tehnyt yli 100 yrityskohtaista työehtosopimusta metsäteollisuuden yrityksiin, välillä pitkien lakkojen avulla. Teollisuusliitto oli 75 päivän lakossa UPM Plywoodia vastaan työehtosopimuksen saamiseksi.  

Suomessa on syntynyt jopa rikolliseen riistoon perustuvat työmarkkinat kuten Paavo Teittisen kirja ”Pitkä Vuoro” niin hyvin kertoo. Teollisuusliitto vaatii ilmiöön puuttumista tiukalla otteella. Tarvitaan valvontaa, sanktioita sekä uusia keinoja ilmiön taittamiseksi.Klikkaa tätä linkkiä ja lue koko raportti Toveripäiviltä

SDP Antti Lindtman Puolueen puheenjotaja. Gallubit osoittavat SDP vahvuutta nyt, mutta monasti on käynyt niin, että vaaleissa on niukasti yhdellä äänellä hävitty.
Puoluesihteeri Mikkel Näkkälänjärvi. On paljon tärkeitä asioita joita voitasi tehdä paremmin ja oikeudenmukaisemmin mutta se edellyttää SDP:n vaalivoittoa.

Puoluehallituksen kuulumiset

Orpon hallitus kokoontui päättämään valtion tuloista ja menoista vuodelle 2027. Oikeistohallituksen viimeinen budjettiesitys on surullista luettavaa: rahaa riittää kyllä lähes miljardi euroa maksavaan yhteisöveron alennukseen, mutta ei esimerkiksi työttömyysturvan suojaosan palauttamiseen, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminnan turvaamiseen tai terveydenhuollon asiakasmaksujen kohtuullistamiseen. 

Hallituksen päätösten seurauksena siis Nordean, OP-ryhmän ja K-ryhmän kaltaisten suuryritysten verotus kevenee merkittävästi, mutta samaan aikaan tavallisten ihmisten terveyskeskusmaksut nousevat roimasti ja esimerkiksi Kehitysvammaliitto joutuu pohtimaan toimintansa alasajoa. Kyse on arvovalinnoista.

SDP:n kansanedustajat ovat kritisoineet voimakkaasti sosiaali- ja terveysalan järjestöihin kohdistuvia jättileikkauksia, jotka vaarantavat suomalaisille tärkeiden järjestöjen toiminnan. 

Sote-alan järjestöt tarjoavat matalan kynnyksen palveluita, apua, tukea ja neuvoja ihmisille, joiden elämäntilanne on usein haastava. Toisin kuin hallitus väittää, valtavia leikkauksia ei ole mahdollista kohdistaa vain hallintoon, vaan ne näkyvät väistämättä käytännön työssä. Kun esimerkiksi vammais- ja potilasjärjestöt, mielenterveysjärjestöt tai ehkäisevää päihdetyötä tekevät järjestöt joutuvat merkittävästi supistamaan toimintaansa, on selvää, että jatkossa yhä useampi suomalainen jää ilman tarvitsemaansa apua ja tukea. 

Kuten SDP:n kansanedustaja Helena Marttila varoitti tänään, leikkausten seuraukset eivät kohdistu kasvottomiin järjestöihin vaan suoraan niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat arjessaan tukea oikeuksiensa toteutumiseksi. Lue Helenan kannanotto täältä.

Joka Vappu ensimmäinen Vappupäivän ohjelmamme 

Video Kevätretki Ruokolahden Kemppilän myllylle

Yhteistyö EKL:n kanssa

EKL:n järjestöjohto kävi keskustelemassa Wanhojen toverien hallituksen kanssa yhteistyön mahdollisuuksista paikallisten EKL:n yhdistysten ja STW:n paikallisen kerhojen kanssa.

Edellä olevaan keskusteluun perustuen Imatran ja Ruokolahden  WanhaToverit ja EKL:n toimialueellamme toimivat yhdistykset kävivät rakentavan keskustelun, jonka jälkeen päädyimme tiedottamaan kaikille kerhojemme jäsenillemme seuraavan yhteisesti sovitun menettelytavan

Olemme kehottaneet jäseniämme käymään alla olevien EKL:n yhdistysten kotisivuilla sekä paikallislehti Uutisvuoksen seurapalstoilla katsomassa minkälaista yhteistä matka-, teatteri- tai muuta toimintaa yhdistyksillä on tarjolla. Olemme kehottaneet jäseniämme ilmoittautumaan tilaisuuksiin rohkeasti mukaan.

Yhdistyksien kotisivuille pääset sanomalla puhelimen tai tietokoneen äänihakuun:

"EKL Imatrankoski" " EKL Vuoksenniska" "EKL Ruokolahti"

"EKL Simpele"

LIITY SUOMEN WANHAT TOVERIT ry:n JÄSENEKSI

Suomen Wanhat Toverit ottaa mielellään uusia jäseniä. Liittyminen onnistuu helposti verkon kautta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä saat näkyviin jäsenyyshakemuksen, jonka täyttämällä asia menee eteenpäin. Wanhojen Toverien johtokunta käsittelee hakemukset ja hyväksyy uudet toverit jäsenikseen. Uudet jäsenet vahvistavat yhteisöämme  ylläpitämään verkkosivujamme, julkaisemaan vuosittaista laadukasta Wanhat Toverit lehteä ja järjestämään vuosittaisia tove

Reijo Päivärinta Puheenjohtaja

https://www.wanhattoverit.fi/yhdistys/swt-jasenhakemus/