Oulun Wanhat Toverit

Yhteystiedot


Ritva Kitinoja
Mäntätie 6 B
90150 OULU
044 5447 885
ritva.kitinoja@gmail.com

Juhani Määttä
050 559 0772
mjuhani.maatta(at)gmail.com

 

 

 

 

Linkki Oulun SDP-senioreiden kotisivulle:

http://oulunsdpseniorit.
suntuubi.com/

Aluepolitiikka.
Tapio Karjalaisen alustus Oulun Wanhojen Toverien kokoukseen 13.3.2017

 

ALUEPOLITIIKKA

Käsite “aluepolitiikka” on verrattavissa toiseen tulkinnalliseen sanaan “hyvinvointiyhteiskunta/
hyvinvointivaltio”.
Erotuksena se, että jälkimmäistä käytetään yleensä positiivisessa mielessä. Aluepolitiikka on toisille sellaisenaan kirosana. Yhteistä niille on, että molempia voidaan käyttää ja käytetään jopa toisiaan poissulkevien sisältöjen otsikkoina.
Jätän tässä hyvinvointivaltiokäsitteen syrjään, vaikka hyvällä syyllä voidaan sen sanoa sisältävän myös onnistuneen aluepolitiikan.


Aluepolitiikka sisältää maantieteen lisäksi  alueella asuvien ihmisten elämän edellytyksien arvioinnin, niistä huolehtimisen; toiminnan ja asutuksen sijoituksen ohjauksen. Ohjauksen voi jakaa yhteiskunnan suunnitelmalliseen ohjaukseen  ja markkinaohjaukseen. Tuo jako on helppo tehdä kirjoituspöydän ääressä. Käytännössä niiden erottaminen on sitten jo vaikeampaa.
Esimerkkinä olkoon sanapari “keskittyminen - keskittäminen”. Tuohon voi tuhahtaa, että keskittymistä tapahtuu markkinaehtoisesti, luonnollisesti, mutta varmasti sitä tapahtuu tahtoen, keskittämällä.
Kun esim. tämän alueen kansanedustaja otti esille oman vaalipiirinsä pulmia esille, keskittymisestä hyötyvien ja hyötyneiden alueiden - ennen kaikkea pääkaupunkiseudun - kansanedustajien reaktio oli: “Teidän tulee tulla toimeen omillanne, meidän ei tule ruokkia yhteiskunnan varoilla elinkelvottomien alueiden ihmisiä.” Heille “aluepolitiikka” on kirosana. Heiltä tosin unohtuu, että Helsingin perustaminen oli Kustaa Vaasan aluepoliittinen määräys. Heidän ylpeyttään omasta osaamisestaan tosin sai hillittyä kysymyksellä: mitä pääkaupunkiseudulle jäisi, jos sieltä poistettaisiin kansakunnan yhteisillä voimavaroilla aikaan saadut hallinnon, elinkeinoelämän, kulttuurin ja infrastruktuurin rakenteet rakennuksineen ja työpaikkoineen. Eduskunta, valtioneuvosto, keskusvirastot, yliopistot, Olympiastadion, kansallisteatteri, kansallismuseo, ooppera, liikennekeskukset jne. Ne kaikki kuuluvat pääkaupunkiin, mutta eivät ne ole helsinkiläisten rahoilla rakennettuja. Niissä näkyy yhteiskunnan aluepoliittinen tahto.

Kehitystä kuvatkoon vanha juttu kolmen miehen demokratiasta. Siinähän kolme kaverusta - olkoot vaikka Heikki Helsinki, Olli Oulu ja Kauko Kainuu - olivat eväspulloineen retkellä. Ensimmäisen janon yllättäessä päätettiin Heikin ja Ollin äänin,siis 2-1, että ensin juodaan porukalla Kaukon pullo. Seuraavan janon tullen päätettiin samoin  äänin, että kukin juo omasta pullostaan.

Kaupungistuminen on historiallinen ilmiö. Keskittyminen ja sitä seuraava muuttoliike ovat kehittyvässä maailmassa luonnollinenkin asia. Niistä on monia hyötyjä. Ongelmaksi -tulevaisuudessa yhä suuremmaksi - muodostuu maan sisäisen muuttoliikkeen yksisuuntaisuus. Ruuhkaisuus, slummiutuminen ja autiutuminen sekä elinkeinoelämän mahdollisuuksien unohtaminen näinä kvarttaalitalouden kulta-aikoina ovat seurauksia, joiden hintaa ei ole muodikasta arvioida. Kirosanoihin kun “aluepolitiikan” lisäksi voi heittää myös “muutosvastarinnan”. Päätöksenteon avarakatseisuutta rajoittaa myös päätösten valmistelun henkilökuvat; miten aina valmisteleva virkamieskoneisto kykenee kokonaisuuden hyväksi unohtamaan omiin koti- ja työpaikkaan liittyvät edut. En viittaa tahallisuuteen vaan näkökulman inhimilliseen värittymiseen. Usein syrjäseutujen kansanedustajakin haluaa osoittaa asiantuntemuksensa ja pätevyytensä nyökkäämällä valmistelun tuottamalle tulokselle oman kriittisen omantuntonsa unohtaen.

Keskittäminen ja keskittyminen ansaitsisivat myös rakentavan kritiikin. Sitä estävät ajan henki ja ruuhkauttamisen oikeuttamat demokraattisen päätöksenteon voimasuhteet. Kyseessä on myös yksilöiden ymmärrettävät, itsekkäät edut. Oma työpaikka ja kiinteistöjen omistusarvot ovat yhä useamman onnekkaan lottovoitto. Ajan henkinen kuningas on maaseudun asukkaita junteiksi arvioiva pääkaupunkiseudun urbaani uushölmö. Sen seurauksena on kupla, jonka sisällä kasvava joukko lahjakkuutta seisoo Suomenlahden rannalla katse kohti etelää miettien, mihin peliin sieltä selän takaa tuotetut rahat sijoitettaisiin “minulle heti nyt ja helpolla”- periaatteella. Yhteisvastuu ei kuulu ajatteluun, vaikka se pidemmällä tähtäimellä kantaisi kestävämmin ja kauemmas.

Sosialidemokraatit Suomessa ovat viime vuosikymmenet korostaneet kasvukeskusten kehittämistä aluepolitiikan sisältönä. Kiistattomia saavutuksia on. Oulu olkoon ylpeä esimerkkimme. Ongelmana on vain tuettavien keskusten nimeäminen; vahvistuneilla keskuksilla on taipumusta ja demokratian antamalla äänivallalla mahdollisuuksia keskuksen aseman sementoimiseen uusia hankkeita vastaan. Liitytään kuoroon, joka korostaa tukevien resurssien rajallisuutta ja toiminnan hajauttamisen kalleutta niin yksityisessä elinkeinotoiminnassa kuin julkisessa tuotannossa ja hallinnossa. Ajan henki on kertoa nuorille, että haja-asutusalueiden asukkailla ei tule olemaan tulevaisuutta omalla kotiseudullaan. Onneksi Ponsse Oy ja Iisalmen seutu laajemminkin on puhkonut terveellä tavalla oletetun menestymättömyyden kuplaa.

SDP:n puheenjohtaja otti lehtijutussaan 18.2.2017 raikkaasti kantaa aluepolitiikkaan. Hän näki koko maata hyödyttäviä kansallisia infrahankkeita kuten yhtenä esimerkkinä Jäämerelle johtavan rautatien. Uutta positiivista asennetta kuvasi Rinteen tavoite varmistaa ihmisille säällinen elämä kaikkialla maassa. Toivottavasti puheenvuoro synnyttää rakentavaa keskustelua ja asennetta koko puolueessa. Tässä SDP voisi asettua kuskinpaikalle kohti tulevaisuutta.

Meidän ei pidä myötäillä cityvihreiden käsitystä luonnosta, joka näyttää heille olevan eläin- ja kasvireservaatti ilman ihmistä. Takaisin luontoon ja Impivaaraan rousseulaisessa hengessä ei myöskään enää ole paluuta. Sen sijaan ruokaan ja energiaan liittyvä kohtuullinen omavaraisuus ovat huomisestaan huolehtivan kansakunnan välttämätöntä turvallisuuspolitiikkaa. Niitä ei synny ihmisruuhkissa. Kansainvälinen yhteistyö on voimaa ja mahdollisuus, mutta niihin ei pidä sekä ihmisten että luonnon takia häilyvässä maailmassa lapsenomaisesti koko vartalolla nojata. Matkailunkin suurimmat tulevaisuuden mahdollisuudet edellyttävät sitä palvelevaa liikenneinfraa ja tarvittavaa ihmistyövoimaa.
 

Ja lopuksi: mitä tarkoittaa juuriltaan väkisin revityn ihmisen ajatuksissa paljon tavoiteltu inhimillinen onni? Ja: muuttoliikkeen molemmissa päissä syntyvät monenlaiset ongelmat maksaa lopulta se pieni- ja keskituloinen ihminen, jonka puolustajaksi sosialidemokratia syntyi  ja jolle tehtävälle sen tulee, oikeutuksensa pitääkseen, olla uskollinen. Ainakin minun ajattelussani.

Tapio Karjalainen