Espoon työväenliikkeen historia

Päivien avaus professori Pentti Arajärvi

Aatosta jaloa - marraskuun valoa
Stadin työväenkirjallisuus päivät 9.-11.11.
Kerhovierailu
Sarjakuvaosio
29.10.2018 ERWT:n vieraana Pekka Vaara.
Esitteli kirjansa Viena 1918
Kun maailmansota tuli Karjalaan.
Pekka allekirjoittaa kirjojaan.
Perempaa aikaa rakentamassa Espoon työväenliikkeen historia 1950-luvulle
Tero Tumisto kotiseutuneuvos. Kuvassa Maria ja Aarno

Torstai 31. tammikuuta 2019

Hannu Suntio

Merkintöjä VM, kotiseutuneuvos Tero Tuomiston luennosta Vanhan Espoon ja työväenliikkeen historiaa Espoon Rannikon Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa Ison Omenan kirjastossa 17.1.2019


Suomessa sosialismin läpimurto tapahtui 1800-luvun lopussa teollistumisen myötä ja liittyi samalla työväestön toimeentuloon, työsuhteisiin ja työturvallisuuteen niin kuin muuallakin maailmassa.

Tero Tuomiston esitys ulottuu 1950-luvun puoliväliin, aikakauteen, johon osuvat mm. sisällissota, työväenliikkeen kahtiajakautumunen, pula-aika, lapuanliike ja sotavuodetkin.

Vuonna 1900 Espoossa oli 5900 asukasta, 70 prosenttia työskenteli maataloudessa ja ruotsinkielisiä oli kolme neljästä. Teollistuminen synnytti käsityöläiset, myllyt, tiilitehtaat, sahat, puusepäntehtaat ja v. 1903 rantaradan. Perustettiin kauppa Kivenlahteen v. 1871, Esbo Sparbank v. 1875, lasitehtaita 1910-luvulla; turvepehkotehdas, höyryleipomo ja kattotiilitehdas.

Esbo arbetarförening rf I perustettiin 19.5.1902 ja Esbo arbetarförening rf / Espoon työväenyhdistys II 23.8.1903. Ensimmäinen lakko oli toukokuussa 1902, ja ensimmäinen paikallinen työväenyhdistys syntyi Nuuksioon 13.9. 1903. Suomen sosialidemokraattisen puolueen ohjelma hyväksyttiin Forssan kokouksessa 17. - 20.8.1903. Vuodesta 1899 sortokausiaika oli synnyttänyt myös äänioikeustavoitteet. Työväenyhdistys Rannikko syntyi 26.11.1905.

Organisaatio laajeni ja uudistui jatkuvasti: Uudenmaan piirijärjestö v. 1906 ja Espoon kunnallisjärjestö v. 1908. Espoon kartanon omistaja, työväenaatteen kannattaja Lauri af Heurlin myi Työmies-askin hinnalla neliömetrin maata ja samalla raittiutta.

Vuodesta 1914 "suuri sota" jakoi maailmaa mutta myös sisäisesti Suomea ja muita valtioita: elintarvikepula (työ ja leipä) paheni v. 1916, Espoota (Leppävaaraa) linnoitettiin. Keväällä 1917 Venäjän keisari syöstiin vallasta ja siitä seurasi lakkoja ja väkivallantekoja ympäri maata. Puna- ja valkokaarteja perustettiin ja Suomi itsenäistyi, mutta kevättalvella 1918 alkoi sisällisota. Punainen Espoo kuului etelän valtatyhjiöön. Vankileirejä pystytettiin (punainen ja valkoinen terrori), myös työväenliike (punaiset) oli entistä selvemmin jakautunut kahtia. Lopulta saksalaiset miehittivät Espoon ja etenivät Leppävaaran kallioitten kautta Helsinkiin, alkoivat valkoisten voittajien kostotoimet.

Vielä vuonna 1920 Espoossa oli asukkaita vain 8500, heistä suomenkielisiä 3000. Esbo elektriska / Espoon sähkö perustettiin 1918. Käytännössä Espoossa oli vain kaksi valtapuoluetta: porvarit ja sosialidemokraatit, joiden asema oli sisällissodan jälkeen vaikea, mutta vielä tukalampaa oli pienen ryhmän, vasemmistososialistien toiminta. Äärioikeiston lapuanliike puhdisti valtuuston 14.8.1930.

Vuonna 1933 valtuustossa oli 21 porvaria ja 8 sosialidemokraattia, mutta vuonna 1936 he saavuttivat 11 edustajallaan määrävähemmistön, joka lisäsi valtaa merkittävästi. Sotavuodet 1939 - 1945 lisäsivät myös espoolaisten yhteistyötä ("vpt-valiokunta").

Asukasmäärät kasvoivat: 1940 (13000), 1944 (18300) ja 1950 suomenkielinen enemmistö ensimmäisen kerran (yhteensä 23000). Valtuuston kokoonpano oli v. 1945: 20 porvaria, 8 sosialidemokraattia ja 7 kansandemokraattia.

Vuonna 1953 Espoon valtuustoon tuli ensimmäistä kertaa vasemmistoenemmistö 23 - 18 (15 sosialidemokraattia, 8 kansandemokraattia ja 18 porvaria).

Kommentti nykyaikaan: Kaupunkimme edellä kuvattujen vaikeiden aikojen elossa olevat rakentajat ovat vanhimpia asukkaitamme. He ovat ansainneet onnelliset eläkepäivät, mutta kaikkien asiat eivät olekaan hyvin niin, kuin olemme saaneet hoivakodeista kuulla ja tietää.