Jäsenkirjeet

Tervetuloa maaliskuun tapaamiseemme pe 20.03. klo 16- Sellon kirjastoon Leppävaaraan. Ohjelmassa Kimmo Kiljunen esittelee kirjaansa ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälä kertoo kirjan totuuksien näkymisestä Espoossa.
Olen saanut Sellon kirjaston tapahtuma sivulle kirjan esittelyn Kimmon kuvan kanssa. Käykää katsomassa. Länsiväylässä on ilmoitus tilaisuudesta ke 18.03. Tuokaa ystäviänne mukaan tutustumaan toimintaamme. Jäseneksemme voi nykyään liittyä eläkkeellä oleva SDP:n jäsen – siis aiempaa 30 vuoden jäsenyyttä ei enää vaadita.
Toisena aiheena on kevään eduskuntavaalit

Helmikuun kokouksemme oli pe 20.03. Tuolloin jäsenemme Matti Niemivuo kertoi hyvinvointivaltiomme rakentamisesta ja valmisteilla olevasta sote-uudistuksesta. Sattui niin, että edellisenä päivänä eduskunnan perustuslakivaliokunta oli todennut ettei pitkään käsittelyssä ollut sote-lakikokonaisuus täyttänyt perustuslain vaatimuksia. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ryhtyi korjaamaan esitystä vaatimuksia vastaamaan.

Korjattu esitys valmistui ja sattui niin, että 05.03. perustuslakivaliokunta totesi, ettei tämäkään esitys vastaa perustuslain vaatimuksia. Puolueiden puheenjohtajat totesivat, että valmistelu ei ole mennyt hukkaan vaan vaalien jälkeinen uusi hallitus ryhtyy kokoamaan uutta sote-esitystä. Laajasti ollaan sitä mieltä että suomalaiset tarvitsevat nykyistä paremmat ja riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Matti Niemivuon esitys oli erinomaisen asiantunteva ja antoi kuulijoille monipuolisen ja oikean kuvan aiheesta. Loppukeskustelussa Matti totesi, että komitealaitoksen purku on osasyy sotelain valmistelun haparointiin, hajanaisuuteen ja siihen ettei ajoissa otettu selvää perustuslain vaatimuksista. Hyvinvointivaltion säännöset on suurelta osin valmisteltu komiteoissa ja niiden työstä on käyty julkinen keskustelu jolloin lopputulos on täyttänyt perustuslain ja muun lainvalmistelun vaatimukset.
Professori Matti Niemivuo on alan ykkösluokan asiantuntija jota osoittaa hänen nimensä eduskunnan sotelain mietinnön kuultujen asiantuntijoiden luettelossa.
Matti ennakoi, ettei käytettävissä olevassa ajassa voi syntyä kunnollista lainsäädäntöä, vaan tuleva eduskunta joutuu käsittelemään uutta sote-esitystä. Tämä ennuste toteutui kun eduskunnassa todettiin asian siirtyvän tulevalle hallitukselle ja eduskunnalle.

Matti Niemivuon esitys oli kokonaisuudessaan erinomainen.a jää tästä nyt pois. Matin kanssa varmaan asiaan palataan. Esillä oli että syksyllä jatketaan aihepiirin käsittelyä.

Espoon Wanhat Toverit/ jäsenkirje 05.03.2015 Jarkko Rahkonen

Helmikuun jäsentapaaminen Puikkarissa perjantaina 20.2.2015 klo 14

A) Matti Niemivuon alustus hyvinvointivaltiosta ja sotesta
B) Soittoringin suunnittelua
C) Maaliskuun 20.3. kokouksen ohjelma
Kutsukaa tovereitannne tutustumaan vireään toimintaamme!
Jarkko

A) Matti Niemivuo:
1 Aluksi
2  Suomalaisen hyvinvointivaltion piirteitä: rakentaminen, tulo harjakattoon ja alasajo
3 Sote-uudistuksen valmistelun ongelmia
4 Sote ja kunnallinen itsehallinto
5 Miten eteenpäin?
*****************

Tuore jäsenemme Matti Niemivuo on toiminut mm. Lapin yliopistossa professorina ja dekaanina.
Olen tutustunut Matin kirjoitukseen jo 1980 mutta en hänen laajaan tuotantoonsa
Alla olen kopioinut tietoa eräästä Matin ansiokkaasta kirjasta.
Jarkko

”Professori Matti Niemivuo on kirjoittanut tähdellisen kirjan lain laatimisen muodoista. Kirja pyrkii vastaamaan siihen, millaisia ovat hyvät säädökset ja kuinka niitä kirjoitetaan. Teos on suunnattu ennen kaikkia lainvalmistelijoille, mutta siitä on iloa kaikille säädöskielestä kiinnostuneille.
Kirja on hyvin jäsennetty, ja jo sisällysluettelon perusteella valottuu kirkas kuva asiasisällöstä. Itse tekstistä aistii kirjoittajan laajan tietopohjan ja pitkän kokemuksen lainsäädännön alalta. Havainnollistavia esimerkkejä on runsaasti, mikä on myönteistä, mutta toisaalta melko suruton esimerkkien käyttö pidentää kirjaa aika lailla.
Matti Niemivuo: Lain kirjain. Lakitekniikka ja lakikieli. Edita: Helsinki 2008”

Kesäkuun jäsenkirje 4.6.2015

Hyvät Toverit, aurinkoista kesää

Muistutan Lappeenrantaan kesäpäiville lähtijöitä että osallistumismaksu 70 euroa pitää maksaa 15. kesäkuuta mennessä. Maksulla saa koko ohjelman, risteilyn, kiertoajelun, tulokahvit, Buffet ilallisen ja päätöslounaan - edullinen maksu. tilinro FI 8146 9710 0818 93.
Tarkka ohjelma kotisivulla Wanhat Toverit (valtakunnallinen)

VENERETKI
Yhdistyksen veneretki on 17.06. kuten aiemmin on ilmoitettu. Retkellä oppaana on Matti Leikas. Retki on maksuton seniori 68+ kortilla.
Nousemme saaristoveneeseen, M/S NORSÖ II Otaniemessä klo 9.00. Matinkylän satamassa olemme 9.50, Suinonsalmessa 10.25 , Stora Herrössä 10.45, Rövaren 10.55, Gåsgrundet ja Otaniemi 12.15.

Matin kanssa keskustelimme siitä, että jokainen voi matkalla päättää jäädä Stora Herröössä paistamaan makkaraa ja jatkaa seuraavalla veneellä klo 14.05 tai 17.10 matkaa. Muut voivat jatkaa matkaa keskeytyksett� � samalla veneellä jolloin ollaan taas Otaniemessä 12.15.
Kannattaa tulla mukaan, Matti tuntee saaret ja reitit ja osaa vastata kysymyksiimme.
Marja ottaa vastaan ilmoittautumisia p. 040 515 2805.

JK olen huolissani seurannut perusporvarihallituksen hallitusohjelman käsittelyä eduskunnassa, Demokraatissa ja muussa mediassa. Eläkkeensaajat saavat kärsiä ilman omaa syytä. Keskustellaan lisää.
Hyvää kesää! Jarkko