Aimo Massinen

Aimo Massinen

Alun perin Savonlinnasta kotoisin oleva Aimo Massinen on kokenut, yli 40-vuotisen lehtimiesuran tehnyt journalisti. Massinen tuli tunnetuksi varsinkin terävänä kolumnistina. Vuonna 2009 Turun Sanomien vastaavan päätoimittajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt turkulainen siirtyi tarkkailijasta tekijäksi, kun hänet valittiin viime syksyn kuntavaaleissa demarien ääniharavana Turun kaupunginvaltuustoon ja myöhemmin myös kaupunginhallituksen jäseneksi.

Helmikuu 2013

Sdp:n aktiiviset tornit


Sdp:n kannatuskäyrä laahaa jatkuvasti historiallisen alhaisissa lukemissa, mutta Sdp:n puolueperheeseen kuuluu ainakin yksi elinvoimainen, aktiivinen ja jatkuvasti kasvava organisaatio, nimittäin Wanhat Toverit. Iloitkaamme edes siitä!

Wanhat Toverit perustettiin Helsingissä 1970-luvun alussa vanhojen puolueveteraanien K.A. Fagerholmin, Emil Skogin ja kumppanien johdolla tukemaan Sdp:n arvoja ja aatteellista työtä. Sitä se on tehnytkin kunniakkaasti yli 40 vuotta.

Olen joskus miettinyt, miksi sana "Wanhat" on ruvettiin kirjoittamaan kaksinkertaisella W:llä. Vanhahkolla kirjoitustavalla haluttiin ehkä korostaa ja kunnioittaa tiettyä vanhuuden arvokkuutta. Mutta miksei samalla ryhdytty kirjoittamaan myös sana "Toverit kaksinkertaisella w:llä eli siis Towerit? Minusta se puolustaisi paikkaansa varsinkin näin globalisaation ja kansainvälistymisen aikoina.

Nimittäin muistutan, että sanasta "toweri" tulee mieleen englannin kielen sana "tower" eli suomeksi torni. Ja Wanhat Toverithan muodostavat Sdp:n organisaatiossa hyvin aktiivisen, jatkuvasti korkeutta kasvavan tornin!

Olen itse kuulunut muutaman vuoden 2006 perustettuun Turun Seudun Wanhoihin Tovereihin, jonka jäsenmäärä on lyhyessä ajassa kasvanut jo 160:een. Ensimmäisen aloitteen uudesta turkulaisesta järjestöstä tosin teki jo 1997 Johannes "Koikke" Koikkalainen (1915-1998), joka ei itse valitettavasti ehtinyt nähdä hankkeen toteutumista. Primus motoreina toimivat sittemmin Olavi Hurri ja Allan Miettinen, molemmat myös nyt jo edesmenneitä. Puheenjohtajana on koko ajan toiminut Turun ex-kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty ja aktiivisena sihteerinä Wanha Toveri Reino Lemmetyinen.

Paljon pitempään toiminut  pienempi poppoo Turun Wanhat Demarit, jolle Toverit -sana ei lainkaan kelpaa, lienee jäänyt vanhan puolueriidan aikaisiin juoksuhautoihin. Näiden järjestöjen yhdistäminen muodostaisi nykyään tosin jo melkoisen tilaongelman. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kokoontuvan Turun Seudun Wanhojen Tovereidin kokouksiin osallistuu nimittäin keskimäärin noin 60 aktiivista eläkeläistä. Yhteisen ruokailuhetken lisäksi kuullaan ajankohtaista vierasta tai vieraita milloin mistäkin aiheesta, minkä jälkeen syntyy vilkas keskustelu, jossa ei jäädä huumorintajuihinkaan tulematta.

Wanhojen Toverien ideana on toimia joustavana keskustelukerhona, yhteiskunnallisen aktiviteetin ylläpitäjänä. Eläkepäivien elinvoimaa voi ylläpitää toki vaikka sanaristikoita ratkomalla tai pitsiä nypläämällä, mutta sosiaalisen kanssakäymisen merkitystä tuskin mikään korvaa.

Wanhat Toverit toimii epävirallisen tuntuisesti ilman tarkkoja pöytäkirjoja tai muita kokousmuodollisuuksia. Ehkä tässä rennossa kanssakäymisessä onkin WT:n vetovoima. Vaikka otamme omissa palavereissamme itse kukin kantaa ajankohtaisiin asioihin, me emme lähettele yhteisiä julkilausumia medialle tai edes puoluejohdolle. 

Wanhat Toverit eivät muodosta mitään puolueosastoa eikä pyri korvaamaan niitä. Kuihtuvista puolueosastoista tosin kuulee joskus toivomuksia tähän suuntaan. Suomalaisten elinikä kohoaa koko ajan. Yli 65-vuotiaitakin on jo toista miljoonaa. Vanhojen aktiivisten kansalaisten määrä kasvaa, mikä on hyvinvointivaltiossa iloinen asia, eikä mikään ongelmajäte, kuten julkisesta keskustelusta joskus valitettavasti tuntuu.

Wanhat Toverit pitää omalta osaltaan jäsentensä elinvoimaa ja aktiivisuutta yllä.

Kesäkuu 2013

Elämä on riemujuhla

 

Elämä on iloleikki. Elämä on riemujuhla. Sitä se on ollut tänä keväänä ainakin meille riemuylioppilaille, jotka saimme valkolakin 50 vuotta sitten vuonna 1963.

Minä juhlin tapahtumaa Savonlinnan lyseolaisten joukossa. Meitä kokoontui oopperakaupunkiin alun kolmattakymmentä "vanhusta", reilut puolet silloisista ylioppilaista muistelemaan menneitä. Kuudelle luokkakaverille oli tullut jo pysyvä este, nimittäin kuolema.

On käsittämätöntä, miten nopeasti vuosikymmenet hulahtavat. Mutta maailma oli 50 vuotta sitten aivan toisenlainen kuin nyt. Internetin kaltaista maailmanlaajuista tietoverkkoa ei ollut mielikuvituksissammekaan. Kukaan ei pälättänyt kadulla tai bussissa johonkin kapulaan. Ei tunnettu opiskelijoiden opintorahaa, ei asumistukia. Lomamatkailu ulkomaillla oli harvojen varakkaiden etuoikeus.

Me riemuylioppilaat muistelimme silti tietyllä kaiholla menneitä kouluaikoja. Kuten esimerkiksi epäpäteviä opettajapersoonia, joista huolimatta meistä oppilaista tuli ihme kyllä ihan päteviä kansalaisia! Muistelimme esimerkiksi ruotsin maikkaa, joka saattoi haukkua silmittömästi jotkut oppilaat tyhmiksi ja/tai laiskoiksi kehottaen heitä samalla menemään mottimetsään. Vain harvat pääsivät kehuttujen kaartiin. Yksi heistä oli hieman vanhempaa ikäluokkaa oleva, nyt WT:n kolumnistinakin esiintyvä Matti Louekoski, jota opettaja vertasi minun luokallani olevaan "tyhmempään" veljeen.

Ei silloin ollut koulukuraattoreita tai psykologeja aina auttamassa, jos oppilaita kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti. Opettaja oli luokan diktaattori, ehdoton auktoriteetti. Alppilan koulun tapaus oli siihen aikaan verrattuna mitätön tapahtuma.

Mutta kuten sanottu, useimmat meistä 1950- ja 1960-luvun oppilaista selvisivät elämäntaipaleelle ilman suurempia henkisiä vaurioita. Aloitimme jatko-opiskelun, ja saimme työpaikankin suhteellisen helposti. Me sota-aikana syntyneet ehdimme alta pois ennen varsinaista ruuhkaa, 1940-luvun loppupuoliskolla syntyneitä suuria ikäluokkia.

Kun kävimme kierroksen kunkin elämänvaiheista, siitä syntyi tietysti moninainen kirjo. Ammattihajonta oli suuri. Yhtä yrittäjää lukuunottamatta kaikki ovat jo virallisesti eläkkeellä, mutta erilaista  puuhastelua toki kaikilla riittää.

Jotkut ovat ehtineet olla eläkkeellä jo kymmenkunta vuotta. Potkut eivät ole tällekään sukupolvelle tuntematon käsite.

Sairauskertomukset jätettiin tällä kertaa vähän vähemmälle. Sillä jos joku tämänikäinen kuvittelee olevansa täysin terve, se johtuu vain siitä, ettei häntä ole riittävästi tutkittu...

Kaiken kaikkiaan me tämän kevään riemuylioppilaat olemme tyytyväisiä itseemme ja saavutuksiimme. Ylioppilasjuhlat ovat sinänsä yliarvostettu perinne. Olen varma, että 50 vuoden kuluttua ei enää ylioppilaita juhlita.

Joka tapauksessa me otamme vielä oikeuden ihmetellä nykyistä maailman menoa ja tarvittaessa vähän äristäkin nuorempien virheille. Sukupolvisotaa emme toivo, mutta eläkeikärajaa on syytä nostaa, jos se on välttämätöntä vanhusten viimeisten vaippavuosien turvaksi.

Marraskuu 2013

Historian vanhin presidentti

 

Kun presidentti Mauno Koivisto yltää 25. marraskuuta kunnioitettavaan 90 vuoden ikään, tapahtuma ansaitsee tavallista syntymäpäivää suuremman huomion. Koivisto on jo nyt pitkäikäisimmäksi elänyt presidenttimme.

Presidentti Koivistoa voidaan luonnehtia myös arvostetuimmaksi Wanhaksi Toveriksi. Vaikka hän ei ole kaiketi kuulunutkaan  varsinaiseen jäsenrekisteriimme, Koivisto on esiintynyt usein Wanhojen Toverien tilaisuuksissa eikä ole muutenkaan peitellyt puolue- ja aatetaustaansa.

xxx

Presidentti Koiviston uskomaton elämänura tunnetaan hyvin, mutta hänen monet filosofiset pohdiskelunsa ovat vuosien varrella jääneet usein moniselitteiseksi. Hänen edeltäjänsä Urho Kekkonenkin tuskaili joskus, ettei hän ymmärrä mitä tuo mies puhuu tai tarkoittaa. Koivistolla ei ole ollut tapana antaa valmiita, helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.

Pääsin itsekin Koiviston presidenttikaudella vuosittain seuraamaan hänen aivoituksiaan, kun presidentti kutsui pieniä päätoimittajaporukoita Kultarannan tai Santahaminan suljettuihin saunailtoihin, joissa Koivisto avautui rentoon mielipidevaihtoon tavallista enemmän.

Näissä keskusteluissa kävi hyvin selväksi Koiviston laaja lukeneisuus. Erityisen hyvin hän tuntui olevan perillä Venäjän historiasta, johon hän oli päässyt perehtymään alkukielelläkin.

xxx

Koivistoa on usein verrattu maamme ensimmäiseen presidenttiin Kaarlo Juho Ståhlbergiin (1865-1952), joka myös eli pitkäikäiseksi, 87-vuotiaaksi. Molemmat presidentit ovat korostaneet parlamentin vahvaa asemaa ja laillisuutta.

Ståhlberg joutui kansalaissodan jälkimainingeissa poliittisen oikeiston painostuksen kohteeksi. Hän kesti paineet presidenttinä niin hyvin, että joutui vuosia myöhemmin äärioikeiston muilutuksen, itärajalle kyydityksen uhriksi.

Koiviston aikana yhteiskunnallinen liikehdintä oli jo lievempää, vaikka kritiikkiä hänkin sai osakseeen sieltä täältä. Presidenttikautensa alkuaikoina hänellä oli vaikeuksia varsinkin lehdistön kanssa, joka oli osin kääntänyt entisen ihailunsa kritiikiksi, kun media ei enää saanutkaan häneltä yksiselitteisiä vastauksia.

Avoin konflikti syntyi jopa Ylen kanssa. Kun Koivisto suivaantui väärästä siteerauksesta, hän vastavetona vaati presidenttiä koskevien videopätkien ennakkotarkistusta. Tähän Yle ei ymmärrettävästi suostunut, jolloin Koivisto vastavetona pani Ylen boikottiin ja antoi jonkin aikaa haastatteluja vain Mainos-TV:n toimitukselle!

xxx

Vaikka Koiviston aikana siirryttiin Kekkosen ajan presidenttikeskeisestä politiikasta eduskuntapainoitteisempaan päätöksentekoon, tasavallan presidentillä säilyi tiukoissa käänteissä tärkeä roolinsa. Vuoden 1987 hallitusratkaisussa tarvittiin "manuaalista ohjausta", jottei herrojen kabinetissa jo ennen vaaleja tehty salainen kassakaappisopimus astunut sellaisenaan voimaan. Tästä poltti hihansa varsinkin Paavo Väyrynen, joka oli ehtinyt nähdä itsensä jo pääministerinä.

Vielä kiperämpään paikkaan Koivisto joutui tilanteessa, jolloin Neuvostoliitto alkoi hajota ja Suomea vaadittiin avoimesti Baltian maiden itsenäisyyspyrkimysten tueksi. Koivisto oli kuitenkin varovainen, sillä hän pohti tässäkin mahdollisia seurauksia, jos historien kulku olisikin ollut toisenlainen.

Koivistosta on yritetty tehdä myös 1990-luvun lamasyyllistä, kun hän puolusti rahoitusmarkkinoiden avaamista ja vahvan markan politiikkaa.  Varsinaiset linjanvedot tehtiin kuitenkin Suomen Pankissa. Sitä paitsi rahamarkkinat vapautettiin koko Euroopassa eikä siitä kyydistä voitu jäädä pois.

xxx

Työväenliikkeestä ponnistanut Mauno Koivisto jää historiaan tasavallan presidenttinä, joka hoiti tinkimättä isänmaalliset velvoitteensa säntillisesti. Hän on koko kansan presidentti, jota kaikki kansalaiset sosiaalisesta asemasta riippumatta voivat kunnioittaa. Hänen ei ole tarvinnut edeltäjänsä tavoin korostaa omaa asemaansa. Turkulaisesta taustasta huolimatta tietty vaatimattomuus leimaa hänen luonnettaan.

Pitkän elämänsa aikana on Koivisto jättänyt monilla kirjoilla ja kirjoituksillaan vahvan perinnön myös jälkipolville. Harvempi kuitenkin tietää, että nuoruudessaan hän on kokeillut siipiään jopa aatteellisen työväenlaulun sanoittajana. Koivisto kirjoitti vähän hillitymmät sanat  taistelulaulu Warshavjankaan, josta lopuksi koivistolainen pätkä:

"Kerran kun menneet on voimamme päivät,/ puolestamme jättää saamme taiston kuumimman./ Taistomme helmet perinnöksi jäivät,/ polville uusille tään kansan rakkahan."

"Vaan nuoruus on elomme kultainen huomen,/ nuoruus jo toimehen velvoittaa./ Siis kaikki nuoret pois pelvot ja huolet./ Eespäin käymme voittamaan ja valloittamaan."

Hyvää syntymäpäivää, presidentti, "wanha toveri"  Koivisto!

Helmikuu 2014

Pahemmastakin on selvitty

 

Kun Sdp:n sisä- ja ulkopiireissäkin on tuskailtu kannatuksen laskua, niin täytyy muistuttaa, että pahemmistakin paikoista on selvitty. Tai kun ihmetellään Antti Rinteen lähtemistä haastamaan Jutta Urpilaista, niin nyt kysymys ei ole sentään puoluetta uhkaavasta hajaannuksesta, kahtiajaosta, jollainen on koettu lähes sata vuotta sitten kansalaissodan aikoihin ja sitten uudelleen 1950-lvulla. Seinäjoen puoluekokoukseeen mennään toukokuun alussa toteuttamaan vain normaalia avointa kansanvaltaa. Siellä äänestää rätkäytetään, sitten pulinat pois ja sen jälkeen kohti EU-vaalien voittoa!

xxx

Meillä Wanhoilla Tovereilla on nuorempiin verrattuna se etu, että me muistamme omakohtaisesti vuosikymmenien takaiset poliittiset asetelmat ja tunnelmat. Itse sain kipinän politiikan aktiiviseen seurantaan jo poikasena, kun Urho Kekkonen valittiin täpärästi tasavallan presidentiksi vuonna 1956 ja Sdp hajosi rämäkästi vuonna1957.

Suuren suomalaisen Väinö Tannerin valinta uudelleen Sdp:n johtoon oli siinä ulkopoliittisessa tilanteessa virhe. Tai ainakin se merkitsi puolueelle pitkää paitsiota vallan kahvasta. Puheenjohtaja Rafael Paasion ulkopoliittinen realismi ja "pari piirua vasemmalle" sisäpoliittisessa linjauksessa palautti puolueen sitten 1966 taas valta-asemaan. Puolueen sisäisessä taistossa hän karisti kintereiltään oppositiovoimat viimeistään Tampereen puoluekokouksessa 1972.

Paasion jälkeen Kalevi Sorsasta tuli sitten Jyväskylän puoluekokouksessa 1975 itseoikeutettu puoluejohtaja. Muistan sen huikean aatteellisen ja yhtenäisyyden hengen, joka silloin Jyväskylässä vallitsi. Olen siitä saakka kolunnut demarien kaikki puoluekokukset lehtimiehenä, mutta nyt Seinäjoen kokouksen aion pyrkiä ensimmäisen kerran todelliseksi vaikuttajaksi, varsinaiseksi puoluekokousedustajaksi!

xxx

Sorsa hallitsi Suomea pääministerinä kaikkiaan kymmenen vuotta ja Sdp:n puheenjohtajana 12 vuotta. Sorsan asemaa ei juurikaan kyseenalaistettu - ellei Paavo Väyrystä oteta lukuun. Sorsa piirtyy historiaan yhdeksi vaikutusvaltaisimmista demarijohtajista.

Sorsan jälkeen Pertti Paasio ja Ulf Sundqvist jäivät väkisin lyhyen murroskauden johtajiksi. Vuonna 1993 alkoi sitten Paavo Lipposen vahva valtakausi, joka kesti kahdeksan pääministerivuotta ja kaksitoista Sdp:n puheenjohtajavuotta. Lipponen jätti jälkensä Suomen ja jopa Euroopankin historiaan.

Lipposen puheenjohtajuuskaan ei sujunut ongelmitta ja haastajiakin löytyi varsinkin Erkki Tuomiojasta. Lipposen kannatus kuitenkin kesti aina kahdenkolmasosan enemmistön verran.

Mutta joskus väistämätönkin tapahtuu. Sdp hävisi 2003 vaalit dramaattisen niukasti keskustalle, Lipponen joutui väistymään pääministerin tuolilta ja hän luopui Sdp:n puheenjohtajuudesta 2005. "Don Eero" Heinäluoma huudettiin puheenjohtajan nuijan varteen, mutta hän luopui siitä yllättäen vaikeuksien keskellä  jo kolmen vuoden jälkeen!

xxx

Sitten vuoden 2008 Hämeenlinnan puoluekokouksesta alkoi Jutta Urpilaisen hankala puheenjohtajakausi. Kuluneen kuuden vuoden aikana Sdp on kokenut pelkkiä vaalitappioita. Tässä valossa ei siis sinänsä ole ihme, että hän saa Seinäjoen kokouksessa ainakin yhden haastajan.

Mutta puolueen alamäkeä ei voi ainakaan kokonaan panna puheenjohtajan syyksi. Sosialidemokratian alamäki on ollut eurooppalainen ilmiö. Toki puheenjohtajan linjanvedoissa on ollut tiettyä poukkoilua, milloin "unelmahöttöä", milloin valtiovarainministerin arkista kompurointia.

Jos kuntavaalien edellä tiukasti vastustaa kuntien pakkoliitoksia ja sitten kuitenkin taipuu niitä kannattamaan, ei se herätä kannattajakunnassa suurta luottamusta. Toisaalta esimerkiksi eläkeikää koskevassa päätöksenteossa Jutta on ollut tiukan johdonmukainen, mistä hän on saanut saanut varsinkin medialta ja porvareilta pyyhkeitä.

Urpilainen on minusta selvinnyt valtiovarainministerinä jopa odotettua paremmin ja puheenjohtajanakin kohtalaisesti, mutta jostain syystä hän ei ole saanut kohtuuttoman negatiivistä julkisuuskierrettä poikki.

xxx

Kaikesta huolimatta uskon, että Jutta Urpilainen valitaan vielä Seinäjoen puoluekokouksessa jatkoon. Olisi suuri yllätys, jos Antti Rinne voittaisi vaalin.

Mutta valittiinpa kuka tahansa, Sdp:n puheenjohyajan pysyväksi ohjenuoraksi sopii teesi, jonka Rafael Paasio lausui 25.6.1963 Tampereella:

"Pienten, heikommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen on ainoa tie, jonka perustalla sosialidemokraattinen aatemaailma lepää. Ne jotka jäävät jälkeen, on yhteisvoimin autettava ja kohotettava toisten rinnalle."

Siinä se sosialidemokraattinen aate on sanottu selkeästi ja hyvin yksinkertaisesti.

Kesäkuu 2014

Paremminkin voisi olla

 

Kun tulee riittävän vanhaksi, tulee yhä useammin nostalginen olo. Mieleen muistuu esmerkiksi 1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku, jolloin Sdp:hen suorastaan vyöryi nuorta, innostunutta väkeä. Nyt nämä ihmiset ovat tulleet vanhoiksi, jotkut karanneet muihin puolueisiin ja osa jopa kuollut. Luonnollista poistumaa tietysti, mutta mikä pahinta, uusia nuoria ei ole samassa mitassa tullut tilalle.

Sdp:n kasvavin ja aktiivisinkin porukka taitaa olla me Wanhat Toverit. Sdp:n jäsenten keski-ikä on monissa piirijärjestöissä jo yli 65 vuotta! Tähän voi todeta kohteliaasti, että paremminkin voisi olla - mutta ei enää kovin paljon huonommin. Järjestökenttä on rapautunut, kuihtunut, ukkoutunut.

xxx

Tämä kehitys näkyy Sdp:n kannatuksessa ja vaalituloksissa. Sodanjälkeisiä menestysvaaleja olivat aikanaan 1954 (Sdp 26,25 prosenttia), 1966 (27,25 pros.), 1983 (26,71 pros.) ja paras lukema porvarihallituksen jäljiltä 1995 (28,25 pros.).

Sen sijaan Sdp:n kannalta huonosti menivät noottikriisivaalit vuonna 1962 (19.50 pros.), ja tähänastinen pohjanoteeraus saatiin viime eduskuntavaaleissa 2011, jolloin tuli kylläkin sentään kakkossija, mutta vain 19,10 prosentin kannatus.

Toivottavasti tuo oli jo pohjalukema, vaikka pahalta näyttää. Viime aikojen gallupmittaukset luopaavat vain 15-16 prosentin kannatusta. Eurovaaleissa tuli Sdp:lle vain 12,3 prosentin osuus, ja presidentinvaaleissa Paavo Lipposen suosio jäi peräti 6,7 prosenttiin!

xxx

Sosialidemokratian alamäelle on monia syitä, enkä käy niitä tässä tarkemmin analysoimaan, mutta yksi on ainakin teollisuuden rakennemurros. Työpaikat karkaavat muualle.

Sosialidemokraatit ovat menettäneet asemiaan laajalti Euroopassa. Uusimmat kannatuslukemat kunkin maan huippuvuosista ovat laskeneet runsaasti varsinkin Belgiassa, Itävallassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Norjassa, Tanskassa ja jopa Ruotsissakin, jossa demarit tosin näyttäisivät ( osittain vihreiden ja vasemmiston tuella) palaavan valtaan syksyn parlamenttivaaleissa. Suomessa demarien pudotus ei ole ollut aivan yhtä suurta, koska lähtökohtakin oli em. maihin verrattuna selvästi matalampi.

xxx

Jottain tarttis nyt kuitenkin tehrä - ja pian! En tiedä, onko puolueen uusi johto jo asettanut kriisityöryhmän, jonka tehtävänä olisi analysoida puolueen tilanne ja toimenpiteet, ensiksi tähtäimenään ensi kevään vaalit, mutta sitten myös pitempi perspektiivi. Kaikki piirijärjestöt olisi jo pitänyt kutsua ylimääräiseen hätäkokoukseen!

Puolueen menestys koostuu paitsi linjasta, arvoista ja tavoitteista, nykyaikana yhä enemmän valovoimasista yksilöistä, hyvistä ehdokkaista. Mihin ovat Sdp:stä kadonneet esimerkiksi kyvykkäät nuoret miehet? Nuoria naisehdokkaita on, mutta nuoret miehet ovat tosi harvassa.

Poliittiset vastustajat median säestämänä pitävät Sdp:tä jo auringonlaskun puolueena, arkkukamana. Demareita pilkataan tai yritetään pudottaa marginaaliin. Sanotaan, että Sdp on jo tehtävänsä tehnyt, aika on ajanut sen ohi.

Wanhat Toverit tuskin tähän ainakaan alistuvat. Työtä, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta tarvitaan varmasti jatkossa entistä enemmän. Kun tulo- ja luokkaerot kärjistyvät ja poliittiset ääriryhmät uhkaavat vakautta, tarvitaan maltillista, tasapainottavaa sosialidemokratiaa, joka pitäisi tämän maailman edes jotenkin järjissään.

Marraskuu 2014

Eläkkeellä ei ole aina kivaa

 

Wanhat Toverit jo tietävät mitä on olla eläkkeellä, elämäntilanteessa, johon olemme joko päässeet tai joutuneet. Nykyinen asenneilmasto on kai sellainen, että ollaan helpottuneita, kun olemme päässeet eläkkeelle.

Mutta jos työelämän ilmapiirissä kaikki olisi kunnossa ja oma terveystilanne suhteellisen ok, ei kenelläkään pitäisi olla pyrkyä eläkkeelle ainakaan ennenaikaisesti. Sitä paitsi ei eläkkeellä ole aina kivaa. Elämästä ei kuitenkaan pääse eläkkeelle.

Eläkkeellä ei ole kivaa, jos talous on pienen eläkkeen takia kestämätön. Jos vielä samanaikaisesti tulee yllättäviä sairauksia, eläkkeellä olo voi tuntua pikemminkin helvetiltä kuin paratiisilta.

Ei eläkkeellä ole kivaa, jos suoli ei toimi tai tulee jostain syystä virtsaamisongelmia. Joskus nuorempana elämässä lähes tärkeintä oli hyvä stondis, seksikunto, mutta eläkeläinen on tyytyväinen siihenkin, kun kusi kaartaa komeasti - hyvää pari- ja seksisuhdetta ja tärkeitä ystäviä silti vielä unohtamatta.

xxx

Tulevaisuudessa eläkeläisiä tarvitaan joka tapauksessa yhä enemmän myös töihin, mutta mieluummin joustavasti eläkeläisten omilla ehdoilla. Terveillä eläkeläisillä riittää kyllä intoa myös työntekoon, jos siitä ei esimerkiksi verotuksella rangaista kohtuuttomasti. Eläkeläiset tarvitsisivat samanlaisen verottoman suojaosan kuin työttömät, jotka eivät pienestä lisäansiosta menetä heti työttömyyskorvauksiaan. Eläketuloja verotetaan nykyään päinvastoin epäoikeudenmukaisen rankasti palkkatuloihin verrattuna.

Eläkeläisillä ei ole myöskään kivaa, kun meitä koko ajan syyllistetään siitä, että nykyiset työssäkäyvät maksavat suurimman osan eläkkeistämme. Eläkejärjestelmämme on sellainen, että kukin sukupolvi maksaa edellisen sukupolven eläkkeitä. Me olemme aikanaan ahkeroineet, rakentaneet maata ja maksaneet eläkemaksuillamme edellisten sukupolvien eläkkeitä.

xxx

Kiistelty eläkepaketti on nyt monen vuoden väännön jälkeen saatu kokoon ns. kolmikannassa, mutta lakipaketin hyväksyminen siirtyy seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle. Eläkepaketilla ei Suomi silti vielä pelastu. Jos ja kun eläkeiän alarajakin kohoaa, pitäisi olla myös niitä työpaikkoja.

Ennen muuta tarvittaisiin radikaali muutos työnantajien asenteissa. Yli viisikymppinen on nimittäin hylkiö nykyisillä työmarkkinoilla.

Irvokkainta on, että pomot itse noudattavat omia aikataulujaan. Valion toimitusjohtajakin lähtee 58-vuotiaana täydelle eläkkeelle, kun niin "väsyttää". Ketäpä tavallista palkansaajaakaan ei usein väsyttäisi, mutta hänen pitää pysyä ikävältä tuntuvassakin työssä vähintään 65-vuotiaaksi.

Kaiken huipuksi juuri kun eläkepaketti saatiin kasaan, jotkut Vatt:n tohtorit ja dosentit, jotka eivät todellisestä työnteosta paljonkaan tiedä, lähtivät heti visioimaan, että tämä ei riitä mihinkään. Alin eläkeikäraja olisi heidän mukaansa nostettava 10-15 vuoden sisällä ensin 68 vuoteen ja pian 70 vuoteen!

xxx

Voihan tietysti olla, että työpaikkojen ikäsyrjintä yleensäkin vähenee, jos ihmiset pysyvät työelämässä nykyistä pitempään. Mutta ei työnteon pidä olla pakkotyötä tai jatkuvaa epävarmuutta lietsovaa työleiriä. Vapaaehtoista työntekoa on kyllä kannustettava eläkeikäisillekin.

Työelämässä on kivaa, jos siellä työntekijää arvostetaan tehtävästä riippumatta. Eläkkeelle on kivaa, jos terveys, talous ja perhesuhteet ovat kunnossa.

Onnellinen eläkeläinen ilostuu joka päivä tietystä vapauden tunteesta, mitä ei valitettavasti kiireisessä työelämässä aina koe.

Helmikuu 2015

Taitetut eläkkeet

 

Kasvava köyhyys eläkeläisten keskuudessa nousee väkisin vaalikampanjan yhdeksi puheenaiheeksi. Kaikki eläkeläiset eivät toki ole köyhiä. Eivät varsinkaan veropakolaisiksi Portugaliin tai muualle etelän lämpöön karkaavat.

Mutta noin 60 prosenttia 1,4 miljoonasta eläkeläisestä joutuu tulemaan toimeen alle 1 500 eurolla kuukaudessa ja yli 100 000 eläkeläistä kituuttaa alle 750 eurolla kuukaudessa. Nelisenkymmentä prosenttia leipäjonoissa seisovista on eläkeläisiä. Jotkut heistä ovat kiitollisia perunankuoristakin.

Kun köyhyysrajana pidettiin viime vuonna vähintään 1 170 euron kuukausituloja, varsin huomattava osa heistä on nimenmaan eläkeläisiä ja varsinkin iäkkäitä vanhuksia.

xxx

Kimmo Kiljunen on kirjassaan "Eläkeläisten taitettu itsetunto - Seniorikansalaisena nyky-Suomessa" valottanut eläkejärjestelmämme tilaa, jossa hän kiinnittää huomiota ennen kaikkea 1990-luvulla käyttöön otettuun ns. taitettuun indeksiin. Sillä tarkoitetaan eläkkeiden painottumista 80-prosenttisesti elinkustannusindeksiin ja vain 20-prosenttisesti palkkaindeksiin. Siis siitäkin huolimatta, että työeläke on nimenomaan ansiosidonnainen etuus.

Tosin viime vuosina, jolloin palkkojen kehitys on ollut suorastaan äärimaltillista, pääosin elinkustannusindeksiin perustuvat eläkkeet olisivat kehittyneet paremmin, jos ja nimenomaan jos edes tässä olisi johdonmukaisesti pysytty.

Mutta kun tänä vuonna eläkkeiden olisi pitänyt elinkustannusindeksin mukaan kohota 1,4 prosenttia, ne nousivatkin nyt vain 0,4 prosenttia! Nyt eläkkeissä haluttiinkin taas seurata työmarkkinoilla hyväksytyn palkkaraamisopimuksen linjaa!

Jos ja kun päätetään yhdenlaisesta taitetusta indeksistä, niin pysyttäisiin edes siinä! Kun tähän lisää vielä eläkkeitä kurittavan korkeamman verotuksen palkkoihin verrattuna, niin voidaan puhua jo eläkeläisten nöyryyttämisestä.

xxx

Meitä suurituloisia eläkeläisiä tämä ei paljon heilauta sinne eikä tänne, mutta valtaosaa eläkeläisisiä tämä epäjohdonmukaisuus kyllä risoo niin paljon, että se ei voi olla näkymättä mukana kevään vaaleissakin. 

Eläkkeensaajien keskusliitto on puheenjohtajansa Matti Hellstenin johdolla kiinnittänyt voimallisesti huomiota eläkkeensaajien köyhdyttämiskehitykseen ja vaatinut paitsi eläkeindeksien palkkapainotteisuuden nostamista, myös tasokorotusta kansaneläkkeisiin.

Onneksi Antti Rinnekin on nyt vakuuttanut, että jos Sdp on hallituksessa, eläkeindeksejä ei ainakaan enää leikata.Taitetusta indeksistä kokonaan luopuminen ja työeläkeindeksin palauttaminen 50-50 -asetelmaan palkka- ja eliskustannusindeksin kesken voi olla jo isompi juttu. 

Kimmo Kiljunen laskee kyllä, että siihenkin meillä olisi varaa. Vaikka valtaosan eläkkeistä maksavat nykyiset työssä käyvät, hän muistuttaa, että kerrytetyissä eläkerahastoissa makaa tällä hetkellä 175 miljardin euron varat, joista olisi jo varaa nipistää eläkkeiden maksuun nykyistä enemmän, varsinkin kun muistetaan, että eläkerahastojen tuotto vuonna 2013 osake- ym. sijoituksina oli lähes 12 miljardia euroa. Viime vuonna tuotto oli suurin piirtein samaa luokkaa.

xxx

Nykypäivän eläkkeensaajat eivät ole vain hyödytön ihmisryhmä tai pelkkä rasitus yhteiskunnalle. Kasvava osa eläkeläisistä tekee myös töitä, joko lisäansiomielessä tai harrastajana hyväntekeväisyyttä. Eläkkeensaajien kirjava joukko on monella tapaa hyödyksi yhteisölleen. Pieniä eläkkeitä vähän enemmän korottamalla lisättäisiin vanhenevan väestön ostovoimaa ja samalla kasvua kansantalouteen.

Ei elämästä pääse eläkkeelle. Noteeraamalla meidät seniorit tasavertaisina kansalaisina me voimme ylläpitää hyvinvintivaltion mainettamme maailmalla.

Kesäkuu 2015

Isoja iskuja ikääntyneisiin

 

Suomi on saanut uuden, monimiljonääri Juha Sipilän muodostaman
perusporvarihallituksen, jota johtaa SSS-ketju (Sipilä-Soini-Stubb).
Hallituksen muodostaminen sujui kuin salonkitanssi. Siinä ei
heikompijalkaisia juurikaan muistettu.

Hallituksen muodostajat koettivat tietysti korostaa, että tässä
tanssissa ei ollut voittajia eikä häviäjiä, vaan siinä vain Suomi
voitti. Niin on jos siltä haluaa näyttää. Mutta voi sen nähdä
toisinkin.

xxx


Tässä Suomen voitossa voittivat vankimmin armeija, poliisi ja
yrittäjät. Selviä häviäjiä tässä Suomen voitossa oli paljon enemmän.
Koulutuksen ja päivähoidon säästöt ovat aiheuttaneet ansaitusti suurta
tyrmistystä opiskelijajärjestöissä ja lapsiperheissä, mutta vähemmälle
huomiolle mediassa ovat jääneet isot iskut ikääntyneisiin.

Ikääntyneiden asemaa heikensivät lukuisat päätökset, vaikka ennen
vaaleja kaikki olivat olevinaan eläkeläisten puolella ja korostivat
arvokkaan vanhuuden merkitystä. Muun muassa näin meitä eläkeläisiä
muistettiin SSS-hallituksen tanssissa:

Eläkkeensaajat jäävät vaille veronkevennyksiä, tukien
indeksikorotukset jäädytetään, asumistuet heikkenevät, tehostettujen
palveluasuntojen ja vanhainkotien henkilöstön vähimmäismäärät
pienenevät, lääkäri- ja matkakorvaukset heikkenevät, lääkekorvauksista
leikataan, sähkö-, kiinteistö- ja polttoaineiden verot nousevat,
erilaiset palvelu- ja asiakasmaksut kohoavat.

xxx

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry onkin ärähtänyt, että Sipilän
hallitus ajaa eläkeläiset ja sairaat kansan kakkoskastiin. EKL ei
hyväksy palkansaajien ja eläkkeensaajien eriarvoistamista. Järjestö
edellyttää, että eläkkeensaajien eläketulovähennystä muutetaan samassa
suhteessa kuin hallitusohjelmassa on kaavailtu muutettavan
palkansaajien työtulovähennystä.

Kaiken huippu ja EKL:n mielestä erittäin halveksittavaa on
eläkkeensaajielle kuuluvien indeksitarkistusten asettaminen
pelinappulaksi työmarkkinaneuvotteluihin. Hallitus nimittäin uhkaa,
että mikäli työmarkkinajärjestöt eivät hyväksy hallituksen
yhteiskuntasopimusmallia, se aikoo muun muassa puolittaa työeläkkeiden
indeksikorotukset vuosina 2018 ja 2019, vaikka työeläkeindeksin
jäädyttämisellä ei ole muuta vaikutusta valtiontalouteen kuin
työeläkettä saavien ostovoiman vähetessä sitä vain heikentävästi! EKL
vaatiikin indeksitarkistusten tekemistä täysimääräisinä sekä viime
vuoden vaihteessa toteutetun jäädytyksenkin hyvittämistä
eläkkeensaajille pikaisesti.

Jos SSS-hallitus aikoo edes jotenkin nauttia ikä-ihmisten luottamusta,
kaikenlainen uhkailu ja kiristys on lopetettava välittömästi.
Pikemminkin kannattaa kokeilla lahjontaa...

xxx

Wanhat Toverit tulevat varmasti myös tarkoin valvomaan
perusporvarihallituksen tekosia ja tekemättä jättämisiä. Pohjoismaisen
hyvinvointivaltion alasajoa ei voi katsoa toimettomana syrjästä.
Samalla on syytä eri tahoilla analysoida, miksi vaaleissa kävi
niinkuin kävi. Mikä meni pieleen, kun perussuomalaisetkin suhahtivat
Sdp:stä ohi. Nämä puolueet taistelevat hyvin pitkälti samoista
äänestäjistä. Jos ja kun perussuomalaiset ovat nyt suurin
työväenpuolue, onhan se työväenliikkeen ansiokkaan historian valossa
suorastaan hävettävää.

Mutta nyt katse eteenpäin! Kenenkään ei pidä jää hävityn taistelun
kentälle toimettomana makaamaan. Vireät Wanhat Toverit ainakin ottavat
ensimmäisinä tulevat haasteet vastaan.

Kuntavaalit ovat jo vajaan kahden vuoden kuluttua keväällä 2017.
Vaalityö niitä varten on syytä aloittaa viimeistään lyhyen kesäloman
jälkeen. Esimerkiksi jo kokeillusta puhelinkampanjasta jäi hyvät
kokemukset, joten se kannattaa laajentaa täysimittaiseksi kaikkiin
mahdollisiin kuntiin.

Hyvää kesää, Wanhat Toverit! Lappeenrannan kulttuuri- ja kesäpäivillä
elokuussa tavataan!

Marraskuu 2015

Elämä on jonottamista

 

Kukahan osaisi laskea, paljonko ihmisen elämästä kuluu odottamiseen ja jonottamiseen? Odottaminen on elinikäinen seuralainen, mutta hukka-aikaa kuuluu varsinkin vanhuuteen. Eläkeläisiä, erityisesti vanhuksia pompotetaan luukulta toiselle sillä oletuksella, että senioreillahan on sitä vapaata aikaa. Toivottavasti taivaan portilla kukaan ei joudu enää jonotusnumeroiden armoille, kirjoittaa Aimo Massinen.

Kaupassa nuoret rynnivät hitaammin liikkuvien ikä-ihmisten ohi. Vanhat jäävät nöyrästi jonojen hännille. Apteekeissa on toki selkeä jonotusnumerojärjestelmä, mutta aikaa kuluu.

Terveydenhoidossa vanhat ja sairaat joutuvat jonottamaan pahimmillaan kuukausia, joskus jopa vuosia. Terveysasemien tuntikausien päivittäiset nöyrät jonot panevat usein miettimään, missä se mainostettu hyvinvointivaltio oikein luuraa. Markkinavetoinen sote-uudistuskaan tuskin paljon korjaa tilannetta ainakaan heikoimpien, hauraimpien vanhusten osalta.

Vanhuspalvelulaki saatiin, mutta saatiinko parempaa palvelua? Jos saatiin, jokainen palvelun palanen hinnoitellaan ainakin vanhukselle erikseen.

xxx

Pankissa asiakaspalvelua ei tavallinen ihminen enää saa kuin tarkoin rajatun ajan aikana. Vanhus joutuu odottamaan ja jonottamaan pientä maksusuoritustaan tai eläkkeensä nostoa - ja pannaan vielä pulittamaan suuren palvelumaksun.

Kaiken lisäksi tunnettu pankinjohtaja tuskaili taannoin, miten tavalliset pienasiakkaat tuovat ikävästi vain hiekkaa pankkisalin lattialle. Kaikki yritetään pakottaa hoitamaan omat pankkiasiansa netissä, sähköisessä verkkopalvelussa. Ei edes yritetä ymmärtää, ettei se vaan kaikilta luonnistu!

Puhelimitsekin asioiden hoitaminen on tehty niin monimutkaiseksi, ettei se tavallisen taapertajan järjellä aina onnistu. Soititpa mihin virastoon, laitokseen tai yritykseen tahansa sinun on valikoitava ensin oikea vastaajakohde, minkä jälkeen alkaa pitkä odotus ja nauhalta kailotus, että "asiakaspalvelussamme on hieman ruuhkaa..."

Kun samanaikaisesti Sipilän hallitus on leikkaamassa eläkeläisten asumistuesta sekä lääke- ja taksikorvauksista, nostamassa soslaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja, monen elämänsä loppusuoralla olevan arki on kokopäivätoimista selviytymistaistelua.

xxx

Kun olet jo koko loppuelämäsi odottanut ja jonottanut, sitä toki jatkuu joskus kuolemankin jälkeen. On monia tapauksia, että yksinäinen vanhus saattaa kuolla ja unohtua jopa vuosiksi omaan yksiöönsä, vaikka kalman hajukin leviäisi rappukäytävään. Viranomaiset sitten ihmettelevät, miten tässä näin pääsi käymään

Vähän pitemmälle odotuksessa pääsi eräs helsinkiläinen vainaja, joka unohtui vuodeksi sairaalan kylmiöön, ennenkuin hänet saatiin asianmukaisesti siunatuksi ja haudatuksi.

Toivottavasti taivaan portllla kukaan ei enää joudu jonotusnumeroiden armoille.

Maaliskuu 2016

SDP ja SAK eivät elä avioliitossa

 

Kun neuvottelut ns. yhteiskuntasopimuksesta ajautuvat jälleen kerran juntturaan, sieltä täältä alkoi sadella neuvoja, että nyt otetaan mittaa Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen johtajuudesta. Kyseltiin, onko hänelle tärkeämpi maan vai puolueen etu ja patistettiin vaikuttamaan ay-liikkeen kapinoiviin demareihin, jotta nämä hyväksyisivät kilpailukykysopimuksen.

Kuten kaikki tiedämme, Rinne on kokenut työmarkkinaneuvottelija, mutta nyt hän on puoluejohtajana eri asemassa. Täytyy nimittäin muistaa, että SDP ja SAK eivät ole avioliitossa, eivät edes kihloissa, vaan ne ovat samoista työväenliikkeen juurista lähtöisin olevina lähinnä läheisiä sukulaisia. 

SDP ja sen puheenjohtaja Antti Rinne ovat antaneet toki täyden tukensa neuvotteluille yhteiskuntasopimuksesta, mutta ammattiliittojen päätöksiin on paha mennä enemmälti sorkkimaan. saati painostamaan. SAK:n liitot tekevät ratkaisunsa itsenäisesti jäsenistönsä ääntä kuunnellen.

SDP suositteli sentään suurta arvovaltaa nauttivan SAK:n entisen puheenjohtajan, kansanedustaja Lauri Ihalaisen asiantuntemuksen käyttöön ottoa sopimusneuvotteluihin, mutta se ei Sipilän porvarihallitukselle kelvannut.

xxx

SDP:n ja ay-liikkeen keskinäisissä suhteissa on historian saatossa ollut erinäisiä vaiheita, kiintempiä ja löysempiä. Molemmista löytyy sekä onnistuneita että epäonnistuneita esimerkkejä. Pahiten SDP ja SAK sotkeutuivat toistensa tekemisiin 1950-luvulla, jolloin seurauksena oli molempien järjestöjen hajoaminen. Toki onnettomaan prosessiin vaikutti moni muukin seikka, etten sanoisi inhimillinenkin tekijä.

Sosialidemokraattien mielipiteet puolueen ja ay-liikkeen suhteesta jakaantuvat. Toisten mielestä SDP voi menestyä vaaleissakin vain hyvin kiinteän kampanjayhteistyön avulla. Toiset ovat taas sitä mieltä, että SDP:n on syytä pitää tiettyä etäisyyttä SAK:hon ja STTK:hon, vaikka paljon samojen tavoitteiden puolesta taisteltaisiinkin.

Etäisyyden ottaminen ei vain näytä aina kovin uskottavalta, jos puolueen keskeisissä tehtävissä on paljon ay-taustaisia johtajia. Asetelma muuttui pari vuotta sitten, kun Rinne pudotti täpärästi Jutta Urpilaisen puheenjohtajan pallilta.

Tuon taistelun tuoksinasta haju alkaa kuitenkin hälvetä SDP:n gallupmenestyksen myötä.

xxx

Uudenlaista pöhinää puolueen ja ay-liikkeen suhteissa sai aikaan uusi tuore kansanedustaja, "supercell-sosialisti" Timo Harakka, joka arvosteli puoluettaan lukkiutumisesta pelkästään vientivetoiseen talouspolitiikkaan. Harakka haluaa SDP:stä myös pienyrittäjien puolueen, sillä tulevaisuuden yhteiskunta ei ole palkkatyön yhteiskunta. Hänen mielestään edes työ ei ole arvo sinänsä, vaan resurssi, joka mahdollistaa varsinaiset arvot vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden.

Harakan pitkässä vuodatuksessa monet näkevät paljon myös höttöä ja sinisilmäisyyttä, mutta kyllä se oli raikkaimpia puheenvuoroja pitkään aikaan. Keskustelua syntyi - ja hyvä niin. Harakka kiistää, että hänen ohjelmansa olisi osoitettu ay-liikettä vastaan, vaikka niinkin se on koettu.

Joka tapauksessa sekä poliittinen työväenliike että ammattiyhdistysliike joutuvat katsomaan maailmaa osin uusin silmin, etsimään uusia ratkaisuja ja reittejä tulevaisuuteen.

Maailma muuttuu, globalisaatio heiluttaa pallon kaikkia kolkkia.

xxx

Puoli vuosisataa sitten riitti, kun Paperiliiton legendaarinen puheenjohtaja Veikko Ahtola piirsi tes-tavoitteensa tupakkiaskin takakanteen, iski sen työnantajapuolelle pöytää - ja työehtosopimus oli siinä.

Nyt koko valtakunta hallitusta ja työmarkkinajärjestöjen toimitsijaarmeijaa myöten on varustettu rakentamaan kilpailukykysopimusta - eikä valmista tahdo tulla millään. Vaikeuden kuitenkin ymmärtää sinä valossa, että tekeillä oleva työmarkkinaratkaisu on historiallinen: ensimmäistä kertaa ollaan selvästi heikentämässä palkansaajien palkka- ja muita työehtoja.

Heinäkuu 2016

HYVIEN IHMISTEN PUOLUE

 

Vaikka demaritkin ovat aika hyviä ihmisiksi, ainakin julkikuvassa on parannettavaa verrattuna varsinkin vihreisiin, näihin melkein yli-ihmisiin. Vihreät markkinoidaan mediassa moderniksi tulevaisuuspuolueeksi, kestävän kehityksen puolueeksi, jota eivät rasita ikävät päätökset. Vihreät on sanalla sanoen hyvien ihmisten puolue.

Vihreät kannattavat vain ekologisesti kestäviä energiaratkaisuja. Fossiiliset polttoaineet vihreät panisivat pannaan. Ydinvoimankin he korvaisivat uusiutuvalla bioenergialla, aurinko- ja tuulivoimalla sekä energiasäästöillä. Tuulivoimaloita lisättäisiin veronmaksajien piikkiin ilman pidäkkeitä.

Hyvien ihmisten puolue kannattaa vähäpäästöistä joukkoliikennettä. Yksityisautoilun tämä puolue tekisi mahdollisimman hankalaksi. Moottoriteitä ei tarvittaisi. Sen sijaan pyöräteitä, kevyen liikenteen väyliä vihreät hyvät ihmiset lisäisivät rajattomasti. Hevosaikakauteen palaamista ei sentään ole vielä ehdotettu.

Mutta raideliikenne eri muodoissaan olisi paitsi ympäristöystävällistä, myös ah niin romanttista. Vihreiden silmissä raitiotiet ovat vanhanaikaisuudessaankin erittäin edistyksellisiä. Mitä siitä, että jäykät raitiovaunut ovat veronmaksajille tuplaten kalliimpia kuin esimerkiksi joustavat, sähköiset superbussit.

xxx

Hyvien ihmisten puolue satsaisi aina sivistykseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Niistä tai oikeastaan mistään muustakaan eivät vihreät halua leikata. Varsinkin nyt kun korot ovat alhaalla, velkaa kannattaa heidän mielestään ottaa surutta.

Hulppeaa perustuloa, valtion jakamaa vastikkeetonta rahaa hyvien ihmisten puolue jakaisi kaikille, jotta kansalaiset voisivat paremmin puuhastella mieliharrastustensa parissa. Näin vahvistuu usko hyvään ihmiseen ja onnen täyttymykseen.

Tämä puolue markkinoi mielellään korkean moraalin oppeja ulkopolitiikkaa ja ulkomaita myöten. "Moraalimehiläisten" yhdyskunnan kruunaamaton kuningatar on Heidi Hautala, joka ei kuitenkaan näe aina malkaa omassa silmässään.

xxx

Parlamentaarista, edustuksellista demokratiaa hyvien ihmisten puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö on kutsunut "sisäpiirieliitin päätöksenteoksi". Eduskuntako pelkkää sisäpiirieliittiä? Mutta vihreiden demokratiakäsitys on hyvin joustava. Lasse Lehtinen on kuvannut sitä näin:

"Vihreä ideologia, kommunismin rintaperillnen, kannattaa edustuksellista demokratiaa, jos se sopii heidän pyrkimyksiinsä. Suoraa toiminaa, jos edellinen tapa ei lupaa tulosta. Kansanäänestystä, jos ei-kanta on todennäköinen voittaja."

Ei taida Lasse Lehtinen aivan väärässä olla. Hyvien ihmisten puolueessa osataan olla tarvittaessa taitavan populistisia. Poliittinen linja vaihtelee joustavasti suhdanteiden mukaan. Vihreitä ei nykyään erota vasemmistoliitosta kuin kenties kuolema ja poliisi. Vähän aiemmin hengailu oikealle poiki puolestaan lempinimen kokoomuksen puisto-osasto.

xxx

Vihreillä menee nykyään gallupeissa tosi rajusti, kuten hyvien ihmisten puolue ansaitseekin. Ville Niinistö osaa johtaa ja puhua populistisesti, sujuvasti syleillen sopivia kohderyhmiä.

Tulee vain mieleen, että jos demareilla olisi yhtä taitava populisti puheenjohtajana, Sdp:n kannatus heiluisi nyt routaisen porvarihallituksen aikana vähintään kolmessakymmenessä prosentissa.

Marraskuu 2016

"Ruusujen sodan" uhkakuvia

 

Sdp:n kannatus keikkuu kahdenkymmenen prosentin paremmalla puolella. Demarit kilpailevat kärkipaikasta Keskustan kanssa.

Sdp:n tilanne siis kohtalainen? No, huonomminkin asiat voisivat olla - ja on ollutkin. Mutta myös paljon paremmin! Itse asiassa nykyisen Juha Sipilän sekoilevan eestaashallituksen aikana suurimman oppositiopuolueen kannatuksen pitäisi lähennellä kolmeakymmentä prosenttia!

Sdp:ssä ei siis ole kaikki hyvin. Sitä paitsi taivaanrannalla pilkottaa uhkakuvia jopa useamman rintaman "ruusujen sodasta", ellei kyteviä pesäkkeitä osata sammuttaa Lahden puoluekokouksessa helmikuun alussa.

Edellinen Seinäjoen puoluekokous äärimmäisen tiukkoine johtotaistoineen löi sosialidemokraattien riveihin railoja, joita ei vajaassa kolmessa vuodessa ole kokonaan onnistuttu sammuttamaan. Puheenjohtaja Antti Rinne on kyllä parhaan kykynsä mukaan yrittänyt koota joukkoja ja parantanut omaa esiintymistäänkin, mutta tyytymättömyyden ilmauksia yhä pulpahtelee. Viiden sos.dem. piirin edustajat ovat käyneet esittämässä huolensa suoraan myös puoluejohdolle.

Rinne saanee useampiakin haastajia, mikä voi olla sinänsä hyvä asia. Puoluesihteerin ilmoittautuminen avoimille työmarkkinoille tuskin vielä riittää. Rakentava keskustelu ja rehti puheenjohtajaäänestys saattaisivat puhdistaa ilmaa ja toisi puoluekenttään vauhtia kohti kuntavaaleja.

Avointa keskustelua ei pidä pelätä. Ja vaikka media ja muut ulkopuoliset tahot pyrkivät hämmentämään demarisoppaa parhaan kykynsä mukaan, siitäkään ei pidä hämääntyä.

Suuressa, demokraattisessa puolueessa on erilaisia mielipiteitä sekä asioista että ihmisistä, mutta Lahden puoluekokouksesta pitäisi tietysti tulla ulos mahdollisimman yhtenäisenä joukkona. 

xxx

Muitakin erimielisyyden aiheita kuin henkilövalinnat voi Sdp:n Lahden puoluekokouksessa tulla esiin. Merkittävin asia on puolueen periaateohjelman uusiminen, mistä jo ennakkoon on syntynyt paitsi puolueen virallinen ehdotus, myös tamperelainen versio periaateohjelmaksi. Muitakin voi olla.

Turun Seudun Wanhat Toverit käsitteli kokouksessaan molempia luonnoksia ja harmi kyllä, tamperelaisten ehdotusta taidettiin pitää analyyttisempana, linjakkaampana ja selkeämpänä. Puoluehallituksen versiosta totesi joku jopa, että se muistuttaa enemmän ostoslistaa ja tavarataloa kuin periaateohjelmaa. Kaiken kaikkiaan vallitseva käsitys näytti olevan, että ehkä kannattaisi ottaa periaateohjelmasta päättämiseen vielä aikalisä, perehtyä sen käsittelyyn kunnolla ja siirtää sen käsittely vuoden 2019 puoluekokoukseen. 

xxx

Äärimmäisen kiusallisen vastakkainasettelun ikääntyvän Sdp:n kannalta on nostattanut myös Kimmo Kiljunen kampanjallaan työeläkeindeksistä. Kiljunen haluaisi, että työeläkkeet seuraisivat sataprosenttisesti palkkaindeksiä, kun nykyisessä taitetun indeksin mallissa työeläkkeet pohjautuvat vain 20-prosenttisesti palkkaindeksiin ja 80-prosenttisesti elinkustannusindeksiin. Työssä käyvien palkansaajien ja työeläkeläisten tuloerot ovat kasvaneet.

Kiljusen mukaan tämä köyhtyviin eläkeläisiin johtava kehitys on katkaistava. Tarvittaessa on otettava avuksi työeläkerahastoon kertyneet huimat 185 miljardin euron varat, joista on jouduttu toistaiseksi nipistämään eläkkeiden maksuun vain kerran, viime vuonna noin 300 miljoonaa.

Eläketurvakeskus väittää, ettei meillä ole varaa siirtyä palkkaindeksiin pohjautuviin työeläkkeisiin, saati ruveta jatkuvasti syömään eläkerahastoja ilman että vaarannettaisiin tulevien sukupolvien eläkemaksujen ja eläkkeiden taso.

Niin tai näin, Lahden puoluekokouksessa eläkeindeksistäkin käytäneen tiukka keskustelu ja täpärä äänestys. Voisiko sopu löytyä kompromissista? Esimerkiksi siitä, että työeläkkeet pohjautuisivat 50-prosenttisesti palkkaindeksiin ja 50-prosenttisesti elinkustannusindeksiin? Joka tapauksessa ketkäpä kantaisivat huolta työeläkkeiden tasosta elleivät sosialidemokraatit?

xxx

Sosialidemokraatit ovat tienhaarassa. Mistä löytää yhteinen polku tulevaisuuteen. Englannissa, Espanjassa ja monessa muussa Euroopan maassa työväenpuolueet ovat pahasti hajalla. Wanhoilla Tovereillakin on Sdp:stä ikäviä muistoja 1950- ja 1960-luvuilta.

Nyt pitää välttää "ruusujen sodat", mutta se ei saa tyrehdyttää avointa keskustelua ja kamppailua Suomen suunnasta. Sosialidemokraattien on otettava takaisin poliittinen ilmaherruus, joka Sdp:llä oli Kalevi Sorsan kaudella 1970- ja 1980-luvuilla. Jotkut panevat nyt toivonsa toiseen lintuun, nimittäin Timo Harakkaan...

Maaliskuu 2017

Isänmaa kutsuu, Erkki Liikanen!

 

Kun on elänyt riittävän kauan, 100-vuotiaan Suomen presidentitkin tuntuvat vaihtuvan yhtä tiuhaan kuin virtaavan puron pyörteet. Sauli Niinistö on kahdestoista tasavallan presidentti. Itsekin olen ehtinyt elää jo kahdeksan presidentin aikana Risto Rytistä alkaen. Kun synnyin heinäkuussa 1944, Tali-Ihantalassa alkoi toden teolla rytistä.

Rytistä tai Mannerheimin presidenttikaudestakaan ei ole ymmärrettävästi henkilökohtaista muistikuvaa, mutta pikkupojan mieleen on kyllä jäänyt uutinen marsalkan kuolemasta tammikuussa 1951. Samoin lapsuuden muistoihin liittyvät Paasikiven lonksuvat tekohampaat radiopuheen aikana.

Varsinainen herääminen politiikkaan alkoi kohdallani siitä, kun Urho Kekkonen löi tiukassa äänestyksessä 1956 K-A. Fagerholmin. Korva radiossa kuuntelin, kun Väinö Leskinen luki ääntenlaskennassa "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..." harmittavasti 151 kertaa Fagerholmin 149 valitsijamiesääntä vastaan. Se oli ensimmäinen poliittinen pettymykseni.

Vuoden 1962 presidentinvaalien tulos ratkaistiin osittain jo Novosibirskissa, mutta muistan toki, miten ylivoimainen UKK oli kolmen "työväen presidenttiehdokkaan" rinnalla tv:n vaalipaneelissa, jota kiirehdin naapuriin katsotaan, kun meillä ei ollut omaa televisiota.

Seuraavissa presidentinvaaleissa 1968 itsekin äänestin välillisesti jo Kekkosta. Ne vaalit muistetaan paitsi Matti Virkkusen ja Veikko Vennamon räyhäkkäistä esiintymisestä, myös siitä, ettei Kekkosen taakse alistuneilla demareilla mennyt vaalikampanjan aikana lunta kenkään. Mutta maa tarvitsi presidentin - ja sai taas Kekkosen eikä Matti Virkkusta.

xxx

Seuraavat vuodet olivatkin yhtä Kekkosen triumfia. Hänet valittiin kerran jopa poikkeuslailla, mikä oli jälkikäteen ajatellen virhe, demokratian halveksimista, kun kansalta vietiin äänestysoikeus, vaikka valinta tapahtuikin 5/6 enemmistöllä eduskunnassa.

Sekin ihme nähtiin, että demarit kiirehtivät jo vuonna 1975 ensimmäisenä puolueena pyytämään 1978 vaaliin presidenttiehdokkaakseen Urho Kekkosen! Muut keskeiset puolueet tulivat perästä. Kekkonen oli tehnyt itsestään ulkopoliittisesti korvaamattoman. Kunnes sitten muutamia vuosia myöhemmin meitä muistutettiin, että hautausmaat ovat korvaamattomia ihmisiä täynnä.

Kekkosen jälkeen alkoi sitten kolmen demaripresidentin putki. Mauno Koiviston, Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen yhteensä 30 vuotta kestänyt ajanjakso tuntui vielä ihmeellisemmältä kuin Kekkosen 25 vuotta kestänyt valtakausi. Koivisto otettiin vastaan suorastaan riemuiten. Ahtisaari tuli virkamiestaustalta ehkä vähän vahingossa. Halonen rikkoi naislasikaton, mutta joutui toisella kaudellaan mediakiusatuksi.

xxx

Nyt eletään Sauli Niinistön valtakautta, vaikka valtaa sinänsä presidentillä on vuosituhannen vaihteessa tehdyn perustuslakiuudistuksen jälkeen paljon aikaisempaa vähemmän. Niinistö on suosittu presidentti. Hän on käyttänyt ohentunutta valtaansa täysimääräisesti.

Vielä ei tiedetä, lähteekö Niinistö yrittämään toiselle kaudelle. Todennäköisesti lähtee, paine on ainakin kova.

Kaikki keskeiset puolueet ovat asettamassa oman ehdokkaan, mutta mitä tekee SDP, jonka uskottavimmat kandidaatit näyttävät yksi toisensa jälkeen kieltäytyvän kunniasta. Antti Rinne, Eero Heinäluoma, Jutta Urpilainen ja jotkut muutkin ovat todenneet, että kiitos ei.

Mutta miksi alistua etukäteen ylivoimaiselta näyttävän kilpailijan edessä? Miltä näyttää, jos kannatusgallupien kärjessä keikkuva puolue lähtee presidentinvaaliin ilman omaa ehdokasta? Muutamat näkyvät demarit ovat ehdottaneet jo ryhmittymistä Sauli Niinistön tueksi. Vaikka Niinistö onkin hoitanut presidentin tehtävää toistaiseksi ihan hyvin, täytyy muistaa, että hän on kuitenkin ensisijaisesti Kokoomuksen, Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavan puolueen ehdokas. Sen sijaan SDP:n ja Suomen kansan selvä enemmistö on Nato-jäsenyyttä vastaan.

xxx

Erkki Liikanen, 66, olet ehtinyt saada isänmaalta ja puolueeltasi paljon luottamusta, valtaa ja vastuuta. Eikö vielä eläkepäivien sarastaessa olisi aika astua koko kansakunnan palvelukseen presidenttiehdokkaana? Olisit uskottava vaihtoehto ja rikastuttaisit kokemuksellasi presidentinvaalin ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Vai oletko Sinäkin jo Natoon päin kallellaan?

Muistutan siitä velvollisuudentunnosta, millä Rafael Paasio suhtautui tarjottuun presidenttiehdokkuuteen vuonna 1962. Hän ei odottanut vaaleissa suurta menestystä, mutta hän lähti silti ehdokkaaksi, kun SDP ja kansanvalta velvoittivat, jotta Kekkoselle saatiin edes jokin uskottava vaihtoehto.

2017 kesäkuu

ARVOVALINTOJA JA POLIITTISTA TEATTERIA

 

Väistämätön tapahtui. Perussuomalaiset hajosivat. Soinin jälkeen vedenpaisumus. Eduskuntaryhmä repesi kahtia kuin temppelin esirippu muinoin. Ja ilmiö leviää kuntiin kautta maan.

Perussuomalaisten puoluekokous lähti lapasesta. Vallankumous söi lapsensa. Ei puolue, eikä myöskään Juha Sipilän hallitus kestänyt Jussi Halla-ahon johdolla tapahtunutta täydellistä vyörytystä. Samoin kuin urheilussa, politiikassakin tärkeätä on voitto, mutta ei vastustajan nöyryyttäminen.

Mutta mikä merkillisintä, perussuomalaisten repeämisestä huolimatta Sipilän hallitus pelastui kaatumiselta kuin ihmeen kaupalla. Peruutushallitus perui uhkaavan hallituskriisinkin.

Kaupankäynnissä tuki hallitukselle takasi loikkareille entiset ministerituolit. Menettelystä oli varmuuden vuoksi neuvoteltu jo ennen puoluekokousvalintoja.

Sipilän johdolla esitettiin sitten poliittista teatteria pahimmillaan - pääministerin sankarillista Turun lentonäytöstä myöten. Näytelmän sivuroolissa nähtiin yksittäisen puolueen valintoihin kohdistamallaan kritiikillä yllättäen myös tasavallan presidentti! 

Persujen äärinationalistinen siipi siirtyy räksyttämään oppositioon. Loikkarien Uusi vaihtoehto -ryhmä ryhtyy hallituksen sylikoiraksi. Porvarihallituksen kova linja vain vahvistuu. 

xxx

Tässä tilanteessa Sdp:n tulee määrätietoisesti tuoda esille edistyksellisiä, positiivisia ja uskottavia vaihtoehtoja harjoitettavalle politiikalle. Sosialidemokraattien tulee olla eturintamassa taistelussa kansanvallan, ihmisoikeuksien, ihmisten tasa-arvon ja hyvinvointivaltion puolesta. Valitettavasti oikeistolaisen hegemonian vallitessa demareita pyritään päinvastoin työntämään marginaaliin.

Suomessa sosialidemokraatit uhkaavat kuolla vanhuuteen, vaikka paradoksaalista kyllä Wanhat Toverit on puolueen pirtein ja elinvoimaisin osa. Ns. luonnollinen poistuma on kuitenkin suurempi kuin uusien nuorten tulo puolueen toimintaan.

xxx

Me vanhat muistelemme kaiholla esimerkiksi 1960- ja 1970-lukujen aikoja, jolloin nuoria rynni Sdp:hen ovista ja ikkunoista. Jonkinlaista sosialidemokraattien hegemoniaa elettiin monta vuosikymmentä senkin jälkeen. Kalevi Sorsa oli pääministerinä kaikkiaan kymmenen vuotta, pitempään kuin yksikään toinen sitä ennen tai sen jälkeen.

Sitten tapahtui sellainenkin ihme, että sosialidemokraatteja ruvettiin valitsemaan tasavallan presidenteiksi: Mauno Koivisto 1982-1994, Martti Ahtisaari 1994-2000 ja Tarja Halonen 2000-2012.

Kuvitelkaa, 30 vuotta peräjälkeen sosialidemokraatti tasavallan presidenttinä! Ja ajatelkaa, radikaalina vasemmistolaisena pidetty Tarja Halonen, joka jaksoi puhua ja toimia avoimesti sosialidemokraattisten perusarvojen puolesta, valittiin kaksi kertaa tasavallan presidentiksi!

Tämän päivän oikeistolaisessa ilmapiirissä nämä tosiasiat tuntuvat kaukaiselta unelta ja nykyisinä tavoitteina lähinnä unelmahötöltä. Nyt ei tahdo kukaan sosialidemokraatti suostua "uhrautumaan" edes presidenttiehdokkaaksi. Tällainen mielikuva on ainakin mediassa syntynyt.

xxx

Mutta niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Politiikan virtaukset muuttuvat joskus hyvinkin nopeasti. Täytyy vain uskoa ja tehdä työtä yhteisten tavoitteiden puolesta.

Harva muistaa, että esimerkiksi "työväen presidentti" Sauli Niinistö lähti vuoden 2006 presidentinvaaliin hyvin vaatimattomista kannatuslukemista, mutta ylsi lopulta lähes tasapäiseen taistoon Tarja Halosen kanssa. Hän sai sitten 2007 eduskuntavaaleissa ennätykselliset 60 000 ääntä, kohosi eduskunnan puhemieheksi ja 2012 tasavallan presidentiksi.

Nyt Sauli Niinistö on suosittu presidentti, mutta se ei saa estää Sdp:n ehdokasta menemästä kilpaan hänen ja muiden ehdokkaiden kanssa. Sdp:n presidenttiehdokas nimetään syksyllä tarvittaessa jäsenäänestyksen tulokseen perustuen, mutta rohkenen jo tässä vaiheessa kertoa oman mielipiteeni.

Sdp:n presidenttiehdokas voisi olla fiksu nainen, Sdp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta! Hän olisi tosi taitava, tietävä ja tyylikäs presidenttiehdokas.

Marraskuu 2017

 

Suomen taitavin poliitikko

 

- Kuka on Suomen taitavin nykypoliitikko, kysyy Aimo Massinen kolumnissaan. ”Onko hän Eero Heinäluoma, pelimiesten kuningas? Vai kenties Ben Zyskowicz, jolta ei puhe lopu? ” Ehkä hieman yllättäväkin vastaus vie kirjoittajan pohtimaan suomalaisen yhteiskunnan vallankäyttöä: ”... valtio ei ole yritys, vaan laajemman demokratian hallintomalli, jonka kanssa Suomen taitavimman piilopoliitikonkin olisi opittava elämään.”

***

Kuka on Suomen taitavin nykypoliitiikko? Onko hän Eero Heinäluoma, pelimiesten kuningas? Vai kenties Ben Zyskowicz, jolta ei puhe lopu? Mauri Pekkarinen, pekkaroinnin väsymätön isäkin on varmaan ehdolla tässä listassa? Eikä moni unohda ikuista pyrkijää Paavo Väyrystäkään, tai eduskunnan ennätysmies Ilkka Kanervaa, puhumattakaan omaan valtakategoriaansa noussutta Sauli Niinistöä! Taitavat naispoliitikkoehdokkaat jääkööt nyt listaamatta, vaikka toki heitäkin on.

Kaikki edellä mainitut ovat hyviä ehdokkaita Suomen taitavimmaksi poliitikoksi, mutta kyllä Suomen taitavimmaksi ja ainakin hyvin vaikutusvaltaiseksi piilopoliitikoksi kohoaa mies, jota ei äkkipäätä poliitikoksi mielletäkään. Hän on tietenkin Suomen rikkaimpiin henkilöihin lukeutuva Björn Wahlroos!

Säännöllisesti epäsäännöllisin väleihin hän ryhtyy analysoimaan Suomen poliittista ja talouspoliittista ilmastoa, ohjeistamaan poliitikkoja - ja mollaamaan ay-liikettä. Hän kirjoittaa kirjoja, antaa haastatteluja ja antautuu eri seminaarien keskushahmoksi.

Wahlroosin kaikkea poliittista toiminta saattelee aina valtava julkisuus. Valtamedia on jo kauan sitten sopeutunut hänen sylikoirakseen. Rikkaan miehen sanaan uskotaan, varsinkin kun hän on taitava sanankäyttäjä. "Nalle" on hellyttävä lempinimi, kuten läheisellä kaverilla konsanaan.

***

Tuoreimpana tempauksena Wahlroos on julkaissut pamfletin "Hiljainen vallankumous", jossa hän tarttuu politiikan perustaan, kaikkein pyhimpään, perustuslakiin, sekä itse sisältöön että sen tulkintaan. Vuodesta 2000 voimassa ollut perustuslaki on Wahlroosin mielestä halvaannuttanut Suomen hallitsemisen. Suomea ei johda kukaan! kuuluu hänen väitteensä.

Wahlroos kaipaa tasavallan presidentille lisää valtaa. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalta hän siirtäisi vallan erityiselle perustuslakituomioistuimelle. Ilmeisesti näin saataisiin ehkä hänelle mieleisemmät vallankäyttäjät, jotka eivät turhaan kiinnittäisi huomiota kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon.

Nythän on Wahlroosin harmiksi sikäli ikävä tilanne, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus on harvinaista kyllä uskottu vasemmistolaiselle Annika Lapintielle ja lausunto-oikeus muutamalle "väärälle" professorille. Wahlroos ideologisoi Lapintien toiminnan, vaikka hän ei tätä juurikaan tunne ja vaikka hän on saanut perustuslakivaliokunnan jäseniltä tehtävässään laajaa tunnustusta tasapuolisuudesta. Lapintie onkin keskittynyt lähes kokonaan vain johtamaan valiokuntaansa ja jättänyt muun eduskuntatyön vähemmälle.

Kritiikki perustuslakivaliokunnan työtä kohtaan johtuu tietenkin ennen muuta sote-palvelujen yksityistämisen tielle asetetuista esteistä. Tuleva valinnanvapauslaki ei ehkä sallikaan sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtämistä yksityisten yhtiöiden hoidettavaksi niin laajasti kuin Wahlroos ja Kokooomuskin haluaisi.

***

Wahlroos vaatii yllättäen myös tasavallan presidentille lisää valtaa, ei  takaisin ihan koko kekkosta vaan kevyen kekkosen verran. Siitäkin huolimatta, että nykyinen Sauli Niinistöhän häärää siellä täällä lähes kuin Urho Kekkonen! Mikä johtuu osin siitäkin, että pääministeri Juha Sipilä on ollut ulko- ja turvallisuuspolitiikassa EU mukaan lukien niin näkymätön ja aloitekyvytön.

Ei hyvät ihmiset, älkäämme palatko enää edes lähelle Kekkosen yhden miehen valtapolitiikan aikoja, vaikka UKK paljon hyvää tekikin. Kyllä nykyinen työnjako tasavallan presidentin, hallituksen ja eduskunnan kesken on toistaiseksi toiminut - myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja EU:n kin osalta.

Perustuslain mukaan "ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa". Ja jos presidentti ja hallitus eivät pääse linjasta sopuun, riidan ratkaisee eduskunta. 

***

Wahlroos haluaisi vallankäytön ja perustuslakien tulkinnankin harvojen käsiin. Yrityselämässä näin ehkä menetellään, jolloin päätöksenteko on nopeampaa.

Mutta valtio ei ole yritys, vaan laajemman demokratian hallintomalli, jonka kanssa Suomen taitavimman piilopoliitikonkin olisi opittava elämään. 

Maaliskuu 2018

Kansan jako kahteen

 

Suomella menee nyt hyvin. Talous kasvaa, työttömyys vähenee. Pörssiyhtiöt jakavat ennätysosinkoja.

Suomella menee nyt hyvin huonosti. Eriarvoisuus lisääntyy, leipäjonot pitenevät. Köyhiä on keskuudessamme entistä enemmän. Juha Sipilän hallitus toistaa mantraansa, että nyt on pantu Suomi kuntoon. Hyväosaisiako hyysäämällä ja työttömiäkö kyykyttämällä?

xxx

Suomi on poliittisesti vakaa maa. Hallitus nojaa eduskunnan enemmistöön ja istuu tiukasti koko vaalikauden. Niin varmaan käy lopulta nytkin.

Kuitenkin pääministeri on jo kolme kertaa uhannut halliusta hajottamisella. Juha Sipilän hallituksen olemassaolo on ohuen langan varassa. Hallituspuolueiden yhteinen kannatus on tuoreimman gallupin mukaan enää 38,6 prosenttia.

Hallituksen hillotolpassa roikkuu sinnikkäästi Sinisten viisi ministeriä, vaikka puolueen kannatus on vain 1,6 prosenttia! Se on poliittisen oman edun tavoittelun ja demokratian halveksunnan Suomen ennätys lajissaan.

xxx

Sipilän hallituksen koko vaalikauden tärkein tavoite on sote-ratkaisu, panna sosiaali- ja terveysasiat maassa kuntoon. Se on tarkoitus viedä esitetyssä muodossa maaliin poliittisesta vastustuksesta ja asiantuntijoiden varoituksista välittämättä.

On tehty kaikkien aikojen lehmäkauppojen äiti. Suomeen ollaan leipomassa sote-ratkaisun sellainen ns. valinnanvapauden malli, jota kannattaa vain kokoomus - ja suuret yksityiset terveysyhtiöt, kansainväliset "pörriäiset".

Soten kylkiäisenä yritetään pihtisynnyttää maakuntauudistuksen malli, jota sellaisenaan kannattaa vain kepu. Lopputuloksena on kokonaisuus, joka maksaa maltaita, mutta mikään alkuperäinen hoitotavoite ei toteudu. Jonot siirtyvät ehkä vain terveyskeskuksista sairaaloihin.

 xxx

Sote-puuhastelun lomassa hallitus ja eduskunta ovat saaneet aikaan ns. aktiivimallin, jonka työttömät kokevat kyykyttämisenä. Ja aktiivimalli kakkonenkin on kuulemma työministeriössä tekeillä.

Kaikkea kansalaiset eivät kuitenkaan niele. Viimeistään työttömien aktiivimallista nousi vastalauseiden myrsky. Ay-väki kipusi barrikadeille.

Hallitus on syöttänyt pitkin matkaa oppositiolle lapaan, mikä näkyy jo puolueiden kannatuksessa. Pääoppositiopuolue Sdp kohosi suurimmaksi 21 prosentin kannatuksellaan.

Moni tosin ihmettelee, miksi vasta nyt. Sdp:n kannatuksen pitäisi olla nykyisessä asetelmassa 25 prosentin luokkaa. Pysyvämmälle kasvu-uralle puolue pääseekin, jos Antti Rinne hiljentää vähän vauhtia, vetäytyy maltillisemman valtiomiehen rooliin ja jättää aggessiivisen väittelijän osan esimerkiksi Antti Lindtmanin ja Eero Heinäluoman tehtäväksi. He taitavat poliittisen debatoinnin nimittäin puheenjohtajaa paremmin.

xxx 

Kokoomus kupruilee Elina Lepomäen ja kumppanien säälimättömän sote-analyysin tulituksessa. Keskustan lahjetta repii ikuinen vastarannan rakki Paavo Väyrynen. Sinisten keinotekoinen ryhmä on hallituksen pitävin liima.

Hallitus pysyy hupenevasta kannatuksesta huolimatta kasassa, koska hajottaminen olisi tunnustus täydellisestä epäonnistumisesta. Uudet eduskuntavaalit tulevat joka tapauksessa jo vuoden päästä, mihin mennessä politiikan taivaanrannan toivotaan vähän selkiytyvän.

Elokuu 2018

Pääministeri  tuputtanut markkinataloutta kaikkialle

 

"Suomessa ei ole koskaan ollut näin huonoa hallitusta. Mutta eihän niin voi missään sanoa."

Näin lipsautti kuitenkin arvostettu ja monin tavoin palkittu taloushistorioitsija, professori Markku Kuisma Helsingin Sanomien haastattelussa (29.7.2018). Kuisma viittasi varsinkin siihen, miten Juha Sipilänhallitus tuputtaa markkinataloutta joka paikkaan. " Nyt siitä on tullut itsetarkoitus, kuin uskonto. Vähän kuin sosialismi oli aikaisemmin," sanoi Kuisma, joka on itse markkinatalouden vankka kannattaja. "Markkinat ovat uskomaton voima. Ne ovat kuin tuli, joka on hyvä renki, mutta huono isäntä, Kuisma vertasi.

Nyt markkinat on päästetty isännäksi. Liike-elämästä tuttu kielenkäyttökin on tunkeutunut koko julkishallintoon. Perustuslait ovat onneksi olleet jonkinlainen este markkinoiden totaaliselle vyörytykselle. Perustuslakien ja huonon lainvalmistelun takia sekä opposition painostuksesta Sipilän hallitus on joutunut vetämään esityksiään takaisin enemmän kuin mikään aikaisempi hallitus.

Ei sinänsä ole yllätys, että kokoomus on ollut saumattomasti liike-elämän ja markkinavoimien ohjauksessa. Mutta nyt samassa rintamassa, jopa kärjessä on keskustalainen pääministeri Juha Sipilä auliina apunaan erityisesti liikenneministeri Anne Berner.

Monipuoluehallituksessa pääministeri näyttää suuntaa ja pitää hallituksen koossa. Sipilällä on yritysjohtajan tausta. "Maailmanhistoria ei tunne yhtään esimerkkiä, jossa hyvästä yritysjohtajasta olisi tullut hyvä valtiomies", historian professori Markku Kuisma muistutti.

Eikä Juha Sipilästäkään näytä tulevan ensimmäinen sellainen. Tasavallan demokraattista hallitusta ei johdeta kuin yksityistä yritystä, jota ohjaa raha, osakkeenomistajien voitontavoittelu.

xxx

Porvarienemmistöistä Suomea on johdettu pääosin porvarivoimin. Itsenäisyyden aikana maassa on ollut 74 hallitusta, joista useimmiten pääministerin tuolille on istahtanut maalaisliitto/keskustan edustaja. Sosialidemokraattisia pääministereitä on ollut kaiken kaikkiaan vain seitsemän: Väinö Tanner, K-A. Fagerholm (kolmessa hallituksessa), Rafael Paasio (kahdessa hallituksessa), Mauno Koivisto (kahdessa hallituksessa), Kalevi Sorsa (pisimpään neljässä hallituksessa yhteensä 3652 päivää), Keijo Liinamaa (virkamieshallituksessa) ja Paavo Lipponen (kahdessa hallituksessa yhtäjaksoisesti pisimpään 2927 päivää ).

Pääministerien onnistumista on aina vaikea arvioida tai verrata keskenään, mutta Paavo Lipposen kaksi hallituskautta 1995-2003 on lähihistorian hallitusjaksoista nostettu varsin laajalti kärkisijalle. Lipposen laajapohjaiset hallitukset saivat Suomen surkeista lähtökohdista uuteen nousuun. Kankeahkosta, hitaasta puheestaan pilkattu "Mooseskin" kasvoi  suosituksi valtiomieheksi.

Lipposen seuraajina ovat vuorotelleet keskustan ja kokoomuksen kärkinimet. Anneli Jäätteenmäki (kesk), Matti Vanhanen (kesk), Mari Kiviniemi (kesk), Jyrki Katainen (kok), Alexander Stubb (kok) ja Juha Sipilä (kesk) tuskin jäävät Suomen historiaan suurina pääministerihahmoina.

Suomen lyhytaikaisin pääministeri on muuten ollut Antti Hackzell (45 pävää syksyllä 1944). Onnettoman Anneli Jäätteenmän (kesk) pääministerikausi vuonna 2003 kesti sentään 69 päivää.

xxx

Entä kuka on ensi kevään vaalien jälkeen Suomen pääministeri? Asemia haetaan nyt Petteri Orpon ja Antti Rinteen kaksintaistelulle. Olisiko nyt pitkästä aikaa demarin vuoro? Voisiko pilkattu, puheissaan takelteleva Antti Rinne nousta Lipposen tavoin hallituksen johtoon? Ei se enää mahdotonta ole, vaikka vielä vuosi sitten tälle vaihtoehdolle vain vitsailtiin ilkeähkösti.

Sdp on nyt selvässä gallup-johdossa, ja Antti Rinnekin on parantanut reippaasti otteitaan. Esiintymisyskä on hellittänyt. Puhe on sujuvampaa, itseluottamuksen kohottua joskus turhankin ärhäkästä. Kokemusta kovaan politiikantekoon on tullut neljässä vuodessa kosolti lisää. Rinteen pitkä työmarkkinakokemus on jo sinänsä tuonut valmiuksia poliittisen sovinnon hakuun monipuoluehallituksen pääministerinä.

Mutta pääministerin tuolille vaaditaan Sdp:n selvä vaalivoitto ja suurimman puolueen asema. Ilman sitä porvarien markkinavyörytys jatkuu!

Joulukuu 2018

Suomen väki vähenee - pahenevatko pidot?

 

Syntyvyys laskee Suomessa dramaattisesti. Nautinnollisesta tekotavasta huolimatta vauvoja syntyy enää alle 50 000 vuodessa, kun luku oli viime sotien jälkeisinä vuosina oli yli 100 000. Nykyisiin, näin alhaisiin synnytyslukuihin jäätiin nälkävuonna 1868.

Suomalaisia kuolee nyt jo enemmän kuin syntyy. Väestö kasvaa kuitenkin vielä hiukan maahanmuuton ansiosta, mutta Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna viimeistään 2035, jos kehitys säilyy nykyisellään.

Uutinen on herättänyt vilkasta, jopa kriisinomaista keskustelua. Miten käy hyvinvointivaltion? Kuka maksaa sosiaaliturvan ja vanhenevan väestön eläkkeet?

xxx

Syntyvvyyden laskuun on varmasti useita tekijöitä. Lapsentekoa hillitään tai ainakin lykätään usein koulutuksen takia, taloudellisten seikkojen, urasuunnitelmien ja monien muiden henkilökohtaisten syiden vuoksi. Jotkut vain nauttivat elämästä ilman lapsien aiheuttamaa huolenpitoa ja ruuhkavuosia. Kaikki eivät halua tehdä lapsia ihan periaatteesta tähän pahaan, monien uhkakuvien maailmaan.

Minun ikäpolveni sai lapsia suuremmin pohtimatta onko niihin varaa. Minäkin aikaansain vaimoni kanssa ihania lapsiamme kolme, jotka ovat sitten ilahduttaneet meitä isovanhempia kuudella lastenlapsella. Omat vanhempani tekivät lapsia hyvin vaatimattomissa oloissa vielä enemmän. Minä sain viisi sisarusta ja vaimoni neljä.

Suuret ikäluokat sotien jälkeen syntyivät, kun miehet tulivat rintamalta ja panivat heti toimeksi. Hyvä että repun ottivat ensin selästä. Ehkäisykeinot olivat rajallisemmat, eikä ehkäisy ensimmäisenä tullut varmasti mieleenkään. 

Mutta nykyään monet kunnat jakavat nuorille ilmaisia ehkäisyvälineitä. Hieman ristiriitaista syntyyyden kasvutavoitteiden kanssa vai mitä?

xxx

Syntyvyyden lasku ja ns. huoltosuhteen vinoutuminen on herättänyt monenlaisia uhkakuvia. Työssäkäyvät pelkäävät eläkemaksujen nousua, eläkkeensajat eläkkeittensä pienentymistä entisestään ja monet maahanmuuton hallitsematonta kasvua.

Uhkakuvia on tarkoituksella liioiteltu. Parjatun ay-liikkeen myötävaikutuksella aikaansaatiin muutama vuosi sitten eläkeuudistus, jonka pitäisi elinaikakertoimineen kestää ikäluokkien vanheneminen varsin pitkälle tulevaisuuteen.

Eläkeyhtiöihin on myös kerrytetty jo noin 200 miljardin euron eläkerahasto, jota voidaan joskus purkaakin. Suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä ja ennen pitkää menossa hautaan, jonne ei eläkkeitä makseta.

Sitä ennen pitäisi löytää keinoja eläkeköyhyyden lieventämiseksi. Yli 50 000 eläkeläistä saa niin pientä eläkettä, ettei sillä tule yksinkertaisesti toimeen, jolloin täytyy turvautua toimeentukeen ja muuhun köyhäinapuun.

xxx

Yksi keino väestön ikäpyramidin ja huoltosuhteen parantamiseksi on tietysti  maahanmuutto. Maapallollamme on noin 7,5 miljardia ihmistä, joista nykyistä suurempi osa voisi tulla täyttämään harvaan asuttua Suomea. Kansainvaellukset ja ilmastonmuutos ovat tätä päivää ja jatkuvaa tulevaisuutta.

Mutta maahanmuuton tulee olla hallittua. Emmehän me halua, että vastaanottokeskuksemme pursuavat pelkästään joutilaista nuorista miehistä, kuten tapahtui vuonna 2015. Meillä on kuitenkin mahdollista nostaa maahanmuuttajien määrää nykyisestä selvästi, jos vain huolehdimme heidän kotouttamisestaan kunnolla. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Suomesta olisi tulossa musta muslimivaltio, kuten persut pelottelevat.

xxx

Syntyvyyden kasvua kannattaa kannustaa. Haluammehan pitää Suomen suomalaisilla, maailman onnellisimmalla kansalla. Työelämään tarvitaan perhepoliittisia joustoja. Perhevapaauudistus on toteutettava vihdoin ensi vaalikaudella. Subjektiivinen maksuton päivähoito ei saa olla enää vain pelkkä unelma.

Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on pantava alulle. Perhe- ja työelämä on saatava tasapainoon. Silloin lapsenteostakin voi tulla taas houkuttelevaa, jopa hauskaa.

Huhtiku 2019

Pääministeriksi tarvitaan vahva, sovitteleva johtaja

 

Suomen kansa on valinnut jälleen uuden, uljaan eduskunnan. Tuli voittoja ja tappioita. Miehet voittivat vielä niukasti naiset 106-94, mutta kohta koittanee aika, jolloin kansan naisenemmistö valtaa enemmistön itselleen myös eduskunnassa. Persut murskasivat siniset 39-0, mikä merkitsee loikkareille lopullista lähtöä hillotolpasta. Siitä kaikki vahingoniloiset riemuitsevat suuresti.

xxx

Suomen kansa osaa olla julma ja armoton, ailahtelevainen ja joskus ehkä jopa tyhmä, kuten J.K. Paasikivi rohkeni epäillä. Ajatellaanpa vaikka Touko Aallon (vihr) tylyä kohtaloa. Kun vihreät valtasivat pari vuotta sitten kuntavaaleissa Jyväskylän suurimman puolueen aseman, Touko Aalto kohosi sankariksi ja pian peräti puolueensa puheenjohtajaksi.

Sitten tuli kuitenkin kaikenlaisia vaikeuksia. Mopo lähti keulimaan. Tuli stressiä, masennusta ja mielenterveyden ongelmia. Puolueen kannatuskäyrä sojotti alaspäin. Aalto joutui pitkälle sairauslomalle ja luopumaan puolueen puheenjohtajuudesta. Nyt hän putosi sitten myös eduskunnasta! Ei auttanut, vaikka hän oli antanut kaikkensa politiikalle. Hajosi perhe, meni maine, menetti asemansa.

xxx

Samaan aikaan toinen keskisuomalainen, nimittäin kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) törttöili vaikka mitä, sai jopa vasta äskettäin tuomion seksuaalisesta ahdistelusta ja pahoinpitelystä. Kaikesta huolimatta herra Hakkarainen valittiin komeasti myös uuteen eduskuntaan. Mutta hän edustaakin puoluetta, jossa on eniten sekä rikollisia että poliiseja!

Eikä tämäkään vielä riitä. Hakkarainen pyrkii valinnastaan huolimatta monien muiden tavoin myös europarlamenttiin. Kas siinä Euroopalle mainio kansanedustaja ja sahanomistaja Suomesta! Tasan ei käy tässä maailmassa onnen lahjat.

Aallolla oli toki eduskunnan pudotuspelissä monia kohtalotovereita. Kuuluisin heistä on ilman muuta Paavo Väyrynen. Politiikan tähtisarjalainen sai enää vain vähän toista tuhatta ääntä! Tätä ikuista pyrkyriä ei kutenkaan mikään lannista. Paavo pyrkii nyt jälleen europarlamenttiin! Tässä mediapelistä syyttäneelle Paavolle ilmainen vinkki vaalien iskulauseeksi: "ÄÄNESTÄKÄÄ MINUA PAAVOA - EDES SÄÄLISTÄ!" 

xxx

Perussuomalaisten paluu suuurimpien puolueiden joukkoon ei ollut sittenkään kovin suuri yllätys, sillä oikeistopopulismi on laajeneva ilmiö ympöri Euroopan ja jopa Amerikkaa myöten.

Se kumpuaa varsinkin maahanmuuton ongelmista, joihin ei persuillakaan ole inhimillisiä, hyväksyttäviä ratkaisuja. Sillä ei kai hädänalaisia ihmisiä voi sijoittaa saarille säilöön, kuten spitaalisia muinoin. 

Maahanmuutto ja ilmastomuutos ovat globaaleja ongelmia, joihin ei ole helppoja ratkaisuja. Niiden taaakanjakoon on kaikkien tavalla tai toisella yhdessä osallistuttava."America first" ja "Suomi ensin" tai "Suomi takaisin" ovat vain itsekkäitä iskulaiseita, jotka eivät meitä pelasta.

Päinvastoin rasismia ruokkiva oikeistopopulismi saa entistä radikaalimpia muotoja, väkivaltaa ja ysteiskunnallista levottomuutta. Rasismille ei demokratiassa pidä antaa missään olosuhteissa tuulensuojaa!

xxx

Jos ja kun Antti Rinne (sd) saa muodostetuksi uuden hallituksen, sen haasteet ovat sekä kansallisesti että kansainvälisesti valtavia. "Vappusatasen" lunastamislupaus pienituloisille eläkeläisille on ongelmista vähäisimpiä.

Rinne on lähtenyt optimistisena liikkeelle, kuten pitääkin. Veikkaan kuitenkin, että uuden hallituksen valmistumista saadaan odotella melkein juhannukseen saakka, sillä 26. toukokuuta pidettävät EU-vaalitkin jarruttavat neuvotteluja.

Tulevan hallituksen kokoonpanosta ei uskalla sanoa vielä paljon mitään. Vaihtoehdot ovat aidosti auki, mutta selvää on, että hallituksen vahvaksi rungoksi tarvitaan kaksi suurta puoluetta. Todennäköisimpinä sinipuna- tai punamultahallitus.

Olipa hallitusratkaisu mikä tahansa, kansalaisten kannattaa varautua siihen, että tuo hallitus ei istu täyttä neljää vuotta. Hallituksen haasteet ovat niin mittavia ja poliittinen kenttämme niin sirpaleinen, että pysyäkseen pystyssä koko vaalikauden se vaatisi pääministeriksi hyvin vahvan, mutta myös taitavasti sovittelevan johtajan, suorastan taikurin. Paavo Lipponen onnistui onnistui pitämään sateenkaarihallituksensa pystyssä kaksikin vaalikautta, mutta silloin Sdp oli paljon nykyistä vahvempi.

Toivotaan, että todennäköinen pääministeri Antti Rinne suhteellisen kapeasta poliittisesta mandaatistaan huolimatta yllättää meidät kaikki - myönteisesti!

Marraskuu 2019

Näköalaton tulevaisuus


Maailman mielipidevirrat kärjistyvät, kaksinapaistuvat. Kun vielä vähän aikaa  kaikki ryntäsivät kohti poliittista keskustaa, nyt vahvistuvat äärilaidat, ennen kaikkea oikeistolaiset populistiryhmät.

En muista aikaa, jolloin tulevaisuuden horisontti olisi näin näköalaton. Kun meilläkin mielipidetiedusteluissa ylivoimaisesti suurimman kannatuksen saa puolue, joka leimaa turhaksi vouhotukseksi kiistattoman ilmastonmuutoksen edessä olevat uhat, se on vastuuton kehityssuunta.

Yhtä vaarallista on, kun sananvapauden verhossa yleistyy kiihotus tiettyjä kansanryhmiä tai uskontoja vastaan. 

xxx

Olen itse suoltanut journalistina enemmän tai vähemmän varmoja mielipiteitä noin puolen vuosisadan ajan sen kummemmin kyseenalaistamatta niiden oikeutusta tai oikeellisuutta. Olen vain ottanut kulloinkin kantaa siten mikä tuntuu oikealta ja oikeudenmukaiselta.

Monet kolumnini ja muut kirjoituksekseni ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet, mutta useat ovat jättäneet lukijat myös välinpitämättömiksi. Minulle ovat jotkut vaatineet potkujakin, mutta oli myös tapaus vuosikymmeniä sitten, että Seura-lehti teki minusta näyttävän haastattelun "Sdp:n omantunnon" ominaisuudessa.

Luonnehdinta ei ollut oikea eikä oikeutettu, mutta se oli jonkinlainen merkki siitä, että olin rohkeasti käyttänyt journalistista sananvapauttani. Ei siitä sen kummempaa gloriaa satanut. Toimittajan ammatti ei ole koskaan ollut suuren arvostuksen kohteena - poliitikoista nyt puhumattakaan.

xxx

Sen sijaan rikkaan miehen sanaan uskotaan. Ainakin jos hänen nimensä on Björn Wahlroos, joka itsevarmasti muistuttaa, että "tiedän olevani oikeassa". Nyt hän tietää, että Suomella on edessään tuhon tie, katastrofi, ellei verotusta ja työmarkkinoita muuteta hänen ehdotustensa mukaisiksi. Nallen mielestä yrittäjän näkökulmasta täällä ei ole muuta hyvää kuin kylmä ilmasto ja halvat insinöörit.

Ilmeisesti varallisuuserot eivät ole meillä riittävän suuret, kun yritysten voittoja pitäisi kasvattaa ja palkansaajien palkkoja alentaa. Sillä sitähän esimerkiksi te-sopimusten yleissitovuuden poistaminen tarkoittaisi.

Pääomatuloja verotetaan meillä lievästi, paljon lievemmin kuin palkkatuloja. Kiitos  Esko Ahon porvarihallituksen 1991-1995, jolloin tehtiin ratkaiseva muutos verolainsäädäntöön. Eikä korjausta ole tulossa Antti Rinteen hallitukseltakaan, joka on tässä suhteessa kepun panttivankina. Pahinta on, että työpaikkoja tuovien teollisuusinvestointien sijasta vuosi vuodelta kasvatetaan osinkoja.

xxx

Vaikka suomalaisten tuloerot ovat kansainvälisessä vertailussa  suhteellisen pienet, varallisuuserot kasvavat, kun tuloverotus muuttuu matalaksi pääomaverotukseksi. Rikas kymmenosa omistaa meilläkin jo runsaat puolet nettovarallisuudestamme. Ja tämä kehitys kiihtyy koko ajan!

Katsokaa vaikkapa Chileä, mitä seuraa, kun ihmisparat jaetaan tosirikkaisiin ja tosiköyhiin. Ei siinä ihmiskokeessa ole tosirikkaillakaan kovin kivaa!

Mutta voivat jotkut tosirikkaatkin nähdä menestyksensä toisenlaisessa valossa. Tarkoitan tietenkin Supercellin omistajakaksikkoa Ilkka Paanasta ja Mikko Kodisojaa, jotka kuittasivat viime vuonna yhteensä noin 200 miljoonan euron tulot! Mutta he eivät muuta veropakolaisiksi ulkomaille, vaan maksavat veronsa nurisematta ihan kiitollisena Suomeen. He ovat jo nyt maamme kaikkien aikojen suurimpia veronmaksajia! Paananen on maksanut veroja enemmän kuin kukaan muu suomalainen. Supercellin superkaksikko on paitsi taitava ja satumaisen onnekas, myös viisas ja moraaalisen tarkastelun kestävä työpari.

xxx

Maailma on niin täynnä ongelma, että on helppo sortua synkistelyyn. Ilmastonmuutos, kauppasodat, brexit, pakolaiset ja muut maahanmuuttajat. Kun USA:ta, Venäjää, Britanniaa, Turkkia, Pohjois-Koreaa, Puolaa, Unkaria ja monia muitakin maita johtaa arvaamattomat populistit, tuntuu tavallisesta taapertajasta usein siltä, että kaikki menee päin helvettiä.

Ei nyt sentään. Täytyy muistaa, että moni asia on paremmin kuin ennen. Maailman köyhyys on puolittunut parissa vuosikymmenessä, lapsikuolleisuus on laskenut, sodatkin ovat vähentyneet ja tekninen kehitys internetin myötä on ottanut huimia askeleita eteenpäin.

Ei pidä menettää toivoa paremmasta. Pahinta on välinpitämättömyys. Niin kauan kuin on toivoa, on myös elämää.

Ihmiskunnan pahin rasti on ilmastonmuutoksen torjuminen. Tehtävä tuntuu mahdottomalta. Mahdoton tehtävä vaatii yleensä enemmän aikaa, mutta kun sitä aikaa ei paljon ole! Olemme jo pahasti myöhässä...