Erkki Liikanen

Erkki Liikanen

Erkki Liikanen tuli Eduskuntaan v 1972 vain 21 vuotiaana ja oli kansanedustaja aina vuoteen 1990. Liikanen oli SDP:n puoluesihteeri 1981 – 1987 ja SDP:n puoluetoimikunnan jäsen 1978 – 1990. Hän toimi valtionvarainministerinä 1987 – 1990. Liikanen oli Suomen EU-suurlähettiläs 1990 – 1994 ja Suomen ensimmäinen Euroopan komission jäsen 1995 – 2004. Hän oli Suomen Pankin pääjohtaja 2004 – 2018. Liikanen on ollut myös mm Teiniliiton puheenjohtaja, Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsen, presidentin valitsijamies kolmesti, Outokumpu Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja sekä Suomen sinfoniaorkesterit ry:n puheenjohtaja. 

Elokuu 2020

SDP:n historiatyö uuteen vauhtiin. Hannu Soikkasen aloittama työ kohti nykypäivää.
 

Jyväskylän puoluekokous vuonna 1975 jäi monilla sosialidemokraattisessa liikkeessä vahvasti mieleen. Rafael Paasion arvokas puheenjohtajakausi päättyi ja Kalevi Sorsa valittiin hänen seuraajakseen. Puoluesihteeriksi tuli Ulf Sundqvist. Puoluekokouksen sisäpoliittinen julkilausuma puhutti pitkään. Kalevi Sorsan 1. hallitus oli jättämässä tehtävänsä ja presidentti Kekkonen määräsi uudet vaalit syyskuulle.

Mutta oli muutakin. Hannu Soikkasen SDP:n historiaa kuvaava Kohti kansanvaltaa 1. osa (1899 - 1937) oli juuri ilmestynyt.  Ensikertalaisena puoluetoimikunnan varajäsenenä hankin Jyväskylässä kirjan ja sain siihen Hannu Soikkasen omistuskirjoituksen. Hän oli myös opettajani yliopistolla. Soikkanen jatkoi merkittävää työtään. Kohti kansavaltaa 2. osa (1937-1944) ilmestyi vuonna 1987 ja 3.osa (1944-1952) vuonna 1991. 

Sulkavan Työväenyhdistys täytti 100 vuotta vuonna 2005. Olin luvannut mennä Sulkavalle vappuna järjestettyyn juhlaan pitämään juhlapuheen. Edellisellä viikolla Hannu Soikkanen oli soittanut ja kysynyt, pääsisikö mukaan. Olin iloinen, mutta kysyin ujosti syytä. Hän kertoi kirjoittaneena Paavo Seppäsen kanssa myös Sulkavan historian 2. osan muutama vuosi aikaisemmin. Ajoimmekin Hannun ja hänen puolisonsa kanssa Sulkavalle viisi tuntia ja illalla saman takaisin. Se oli unohtumaton sd-liikkeen historiaseminaari.

Hannu Soikkanen poistui joukostamme viime toukokuussa. Hänen työnsä arvostus elää. Kesäkuussa SDP:n puoluehallitus käsitteli historiatyön jatkoa ja hyväksyi historiatoimikunnan esityksen. Mikko Majander laatii 4. osan, joka käsittelee vuosia 1952 - 1957. Se ilmestyy vuonna 2021. 

Ensi vuoden alusta dosentti Matti Hannikainen ryhtyy laatimaan historialle jatkoa.  5. osa tulee käsittelemään ajanjaksoa vuodesta 1957 lähtien aina Jyväskylän puoluekokoukseen saakka ja ylikin. Se julkaistaan Suomen työväenpuolueen 125-vuotisjuhlavuonna 2024. 

Lukijaa kiinnostavat suuret kysymykset ovat: Miten yhteiskunta muuttui ja miten yhteiskuntaa muutettiin? Mikko Majanderin me tunnemme hyvin. Matti Hannikainen on arvostettu yhteiskunta- ja taloushistorian tutkija, joka on viime vuosinä keskittynyt työeläkejärjestelmän historiaan.

Nyt käynnistetty historiatyö kattaa poikkeuksellisen tärkeän ajanjakson. Sen alussa Suomi oli vielä maatalousyhteiskunta. Rakennemuutos käynnistyi Suomessa myöhään. Teollisuuden työpaikat kasvoivat 1970-luvulle saakka. Maatalous- ja palkansaajaväestön ristiriidat olivat usein politiikan suuria kysymyksiä. 

Sitten maa- ja metsätaloudessa tuottavuus kasvoi. Moottorisaha korvasi pokasahan ja traktori hevosen. Työpaikkoja vapautui eikä uusia syntynyt samassa tahdissa. Maaseutualueet tyhjenivät väestöstä. Ruotsiin muutto kasvoi jyrkästi. Ensimmäinen populismin aalto.

Noihin vuosiin ajoittuivat monien hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareiden luominen. Poliittiset olosuhteet eivät olleet liikkeelle aina helpot. Puoluehajaannus ja pitkä oppositiokausi vuodesta 1958 vuoteen 1966.  Myös 1960-luvulle tehtiin kuitenkin tärkeitä uudistuksia. Luotiin sairausvakuutus ja työeläkejärjestelmän perusta. Mikä ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen rooli?

Sitten tuli vuoden 1966 vaalivoitto. Vasemmiston enemmistö eduskuntaan ja vasemmiston yhteistyö. Rafael Paasion 1. hallitus vasemmiston ja keskustan varaan. Mauno Koivisto pääministeriksi vuonna 1968.  Suurten uudistusten kausi alkoi. Silloin kiistelty peruskoulu-uudistus. Kansanterveyslaki vanhan kunnanlääkärijärjestelmän tilalle. Päivähoitolaki helpotti naisten tuloa työelämään.

Nämä kaikki ovat valtavia kysymyksiä, jotka ovat tapahtuneet vanhojen toverien elinaikana. Siksi historiatyö tulee kiinnostamaan suuresti. Yhtä tärkeää on, että liikkeen historia saadaan valmiiksi, jotta nuorella polvella on käytettävissään sekä sosialidemokraattisen liikkeen ja että hyvinvointiyhteiskunnan historian kattava suuri kertomus.

Historian tutkijoiden tukena on SDP:n historiatoimikunta, johon kuuluvat arvostetut tutkijat Tapio Bergholm, Seppo Hentilä, Pauli Kettunen, Maria Lähteenmäki ja Jukka Pekkarinen. Olen toimikunnan puheenjohtaja.

Nyt käynnistyvän työn lisäksi on tehty optio historiatyön jatkosta. 6. osa tulisi vievään 1970-luvulta aina vuosituhannen vaihteeseen. Historiatyön tukemiseksi ja rahoituksen varmistamiseksi on käynnistetty myös Kansan Sivistysrahaston kulttuurilahjakampanja.  Toivon, että monet osallistuisivat siihen, kukin omien mahdollisuuksiensa mukaan.

https://kulttuurilahja.fi/

Helmikuu 2021

Suomi tuli EU:n jäseneksi pää pystyssä, omana itsenään ja pärjäsi. Nyt on sama ote.

Mauno Koiviston presidenttikauden suuri asia oli päätös hakea EU:n jäsenyyttä. Koivistolle perusratkaisu oli selvä: Haluamme paikan sen pöydän ympärille, jossa asioista päätetään. Neuvottelujen aikana hän pyysi sanomaan ”niille Brysselissä”, että emme tuo mukana ongelmiamme.

Oli uskomaton sattuma, että jäsenneuvottelut tulivat loppusuoralle vuonna maaliskuun 1, päivän aamuna, jolloin Koivisto oli vielä presidenttinä. Mutta ne valuivat iltaan. Silloin presidenttinä oli Martti Ahtisaari. EU:n jäsenyyden kannalta molempien asenne oli konstailematon. Suomi haluaa olla EU:n rakentava ja täysivaltainen jäsen.

EU-jäsenyys alkoi vuoden 1995 tammikuussa. Maassa oli silloin Esko Ahon hallitus, mutta jo huhtikuussa muodostettiin Paavo Lipposen 1. hallitus. Lipponen jatkoi pääministerinä kaksi vaalikautta. Se oli Suomen Eurooppa-politiikan luomisen kannalta tärkeää aikaa. Arvokkaan panoksen toi myös pysyvä edustaja Antti Satuli.

Istuin silloin ensimmäisenä suomalaisena komissaarina. Kirjoitin noista vuosista tammikuussa ilmestyneen kirjan Komissaari(Siltala 1995). Komissaari ei mukaan voinut puhua omasta maastaan, mutta sai pitää korvat auki. Suomea tunnettiin vähän, sen maine rakentui asteittain. Ensimmäistä kertaa Suomi tuli esille, kun puhuttiin Amsterdamin sopimuksesta. Komissiota edustanut Marcelino Oreja kertoi, että avoimuudesta on päätetty ottaa uusi artikla sopimukseen. ”Kun Suomi on sitä esittänyt ja Suomi on ollut koko ajan niin rakentava jäsen”. Se oli suuri askel. Avoimuus tuli perussopimukseen ja käytäntöön.

Vuodelle 1999 osui Suomen 1. puheenjohtajakausi. Lokakuussa Tampereella oli huippukokous, jossa listalla olivat yhteinen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka ja taistelu rikollisuutta vastaan. Kaukonäköistä. Asiat ovat yhä polttavan tärkeitä. Joulukuussa toinen huippukokous oli Helsingissä. EU:n laajentumisneuvotteluihin otettiin mukaan kuusi uutta maata.  Viro oli päässyt liikkeelle jo aiemmin, nyt tulivat mukaan myös Latvia ja Liettua. Ennakkoehdoksi kaikille asetettiin oikeusvaltioperiaatteen hyväksyminen. Jäsenyys toteutui vuonna 2004, oikeusvaltiosta toteutumisesta kamppaillaan edelleen.

Suomen ensi vuosien Eurooppa-politiikassa korostui halu olla rakentava jäsen ja tukea yhteisiä instituutioita. Mutta jossain piti luonnollisesti ajaa myös ”ns. omaa asiaa”. Suomi halusi EU:n uuden elintarvikeviraston. Pääministeri Paavo Lipponen pani paljon peliin sen puolesta. Siinä ei onnistuttu, mutta lopputuloksena saatiin vielä tärkeämpi. Kemikaalivirasto. Vuoden 1999 Berliinin huippukokouksessa oli myös saatu ratkaistuksi jäsenyysneuvotteluissa avoimeksi jäänyt kipeä paikka, kuinka saada koko Suomi epäsuotuisten alueiden tuen piiriin.

Kirjassani kuvan ensimmäistä vuosikymmentä. Nyt olemme eläneet Sanna Marinin hallituksen aikaa. On ollut ilo seurata hallituksen Eurooppa- politiikkaa. Siinä on samaa konstailemattomuutta kuin jäsenyyden ensimmäisellä vuosikymmenellä. Viime kesän Brysselin huippukokouksessa Suomi selvisi hyvin. Puolusti omaa kantaansa, mutta haki myös yhteisiä ratkaisuja. Sanna Marin ja Tytti Tuppurainen on myös viestineet onnistuneesti. Arvo pitää antaa myös ulkoministeri Pekka Haavistolle ja valtiovarainministeri Matti Vanhasella. Hallitus on toiminut Eurooppa-politiikasa yhtenä joukkueena.

Erkki Liikanen

Kirjoja: Olin joukon nuorin, Otava 2019;  Komissaari, Siltala 2020.

Syyskuu 2021

Suomen EU-politiikan juurista ja nykypäivästä

Elokuussa tuli kuluneeksi 300 vuotta siitä, kun Uudenkaupungin rauha solmittiin. Itärajamme on keskeisiltä osin se, miten se tuolloin piirrettiin. Elokuussa tuli kuluneeksi myös 30 vuotta siitä, kun Moskovassa tehtiin epäonnistunut vallankaappausyritys.  

Tapahtumien tahti oli sen jälkeen ripeä. Presidentti Mauno Koivisto lähetti 12. syyskuuta Mihail Gortbatshoville viestin, että YYA-sopimus tulisi uusia. Tammikuussa 1992 allekirjoitettiin uusi sopimus lopulta Venäjän kanssa.

Joulukuussa 1991 Maastrichtin huippukokouksessa Hollanti oli esittänyt jäsenneuvottelujen avaamista Itävallan ja Ruotsin kanssa. Ehdotusta ei hyväksytty, mutta se lisäsi painetta Suomessa

Maaliskuussa 1992 Suomi jätti EU-jäsenhakemuksen. Paljon tapahtui lyhyessä ajassa.

Miten Suomen EU-politiikka muovautui? 

Neljä muistikuvaa 

Mauno Koivisto sanoi vuoden 1992 valtiopäivien avajaisissa, että Suomi haluaa paikan sen pöydän ympärillä, missä päätökset tehdään. Hän korosti vielä, että me käytämme parhaiten valinnanvaraamme ilman pitkälle meneviä ehtoja ja varaumia. Koivisto sanoi vielä yksityisissä keskusteluissa: Sanokaa niille, että me emme tuo mukana ongelmiamme. Meille yhteiset säännöt riittävät ja sopivat. 

Max Jakobson pohti, miksi Euroopan Unionin pohjana oleva Saksan ja Ranskan sovinto ja liitto olivat suomalaisille vaikeita ymmärtää. Hän antoi sille selkeän syyn: Suomi ei osallistunut 1. maailmansotaan. Max Jakobsonille, säännölliselle Brysselin vieraalle EU-jäsenyys suuri käännekohta Suomen historiassa. Arvostettu toimittaja kerran tiedusteli häneltä lounaallamme, miksi EU-jäsenyyden kannatus on Suomessa korkeampaa kuin Ruotsissa ja Norjassa, hän vastasi: Norjalla on NATO, Ruotsilla Suomi, Suomi on yksin.

Philippe De Schoutheete oli arvostettu EU-vaikuttaja ja pitkäaikainen Belgian pysyvä edustaja. Hänen mukaansa tärkeintä EU:n päätöksenteossa on, että kenelläkään ei ole hegemoniaa, mutta se on tehokasta. Siksi määräenemmistöpäätöksenteko on avainasemassa. Jotta Euroopan unioni olisi vahva.

de Schoutheete korosti yksityisesti, että Suomella on yksi etu muihin uusiin jäsenmaihin nähden: Se ei ole koskaan ollut suurvalta. Suomelle voi riittää tasavertainen kohtelu. Hän sanoin myös, että kun maa on maantieteellisesti periferiassa, on viisasta olla poliittisesti ytimessä. 

Niels Ersböll oli neuvoston arvostettu tanskalainen pääsihteeri. Hän toisti suomalaisille vieraille: EU:n ydin on, että voimakäyttö korvattiin lainakäytöllä. On tärkeää toimia yhteistyössä EU:n instituutioiden kanssa. Pääsihteeri muistutti kahdesta asiasta:  1. Ei saa olla osa sisäisiä blokkeja ja 2. Pitää varoa joutumasta alaviitemaaksi. Niels Ersböll oli paljon nähnyt ja hänen mielipiteitään kuultiin.

Suomen EU-jäsenyyden ensimmäiset vuodet

Vuosi 1996

Hallitusten välinen konferenssi EU:n perussopimuksen muuttamiseksi oli käynnisssä. Antti Satuli istui siellä pysyvänä edustajana. Komissaari Marcelino Oreja raportoi kollegiolle, että konferenssi on hyväksynyt Suomen esityksen avoimuudesta. Siihen vaikutti merkittävästi Suomen rakentava toiminta konferenssissa.

Vähän myöhemmin pääministeri Paavo Lipponen oli illallisvieraana komissiossa. Lipponen piti vapaan puheen Suomen EU-politiikasta. ”Yhteiset instituutiot ovat tärkeitä, komissio erityisesti. Suomi hyväksyy suurten maiden johtajuuden, mutta niin, että pienten maiden asema turvataan myös lailla” tiivisti hän viestinsä.

Suomi oli EU:n rakentava jäsen. Se kykeni vaikuttamaan EU:n toimintaan ja huolehtimaan kansallisista erityiskysymyksiä.  

Entä nyt? Marraskuu 2019, Ylen uutiset, Heinäkuu 2020, Financial Times. 

Muistatko Hansa-liiton?” Näin otsikoi Yle uutisensa 1. marraskuuta vuonna 2019 ja jatkoi, että Hansa—maat ”uskovat saavansa näkemyksensä paremmin läpi ryhmänä”

Lopuksi yhteenveto: ”Kun kahdeksikon näkemykset yleensä ovat lähellä Saksan kantoja, menestymisen mahdollisuudet ovat hyvät. Aatepohjan (!) perusteella Saksan itsensäkin voisi kuvitella liittyvän ””Uuteen Hansaliittoon””, jollei se rikkoisi samalla historiallisia pelisääntöjään Ranskan kanssa. EU:ssa Ranska on Saksan liittolainen yli muiden”.

Yle myös kertoo, että ”virkamieslähteinen mukaan ””Uuden Hansaliiton”” kannanoton laadintaa vetivät Suomi ja Hollanti. ”

Financial Times raportoi 22.7. Brysselin Eurooppa-neuvostosta:

”Kun Suomen pääministeri otti yhteen Espanjan pääministerin Pedro Sanchezin kanssa sunnuntain työillallisella Brysselissä, EU-johtajat alkoivat pelätä, että on todellinen riski heidän maratonneuvottelujensa päättymisestä epäonnistumiseen”.

Ms. Marin, 34-vuotias sosialidemokraatti ja yksi unionin harvoista naisjohtajista vastasi Espanjan pääministerille, kun tämä vaati nuukaa nelikkoa nostamaan ehdotustaan avustusten osalta: ”Me olemme olleet pöydän ympärillä ja nostaneet tarjousta nollasta 350 miljoonaan euroon. ”Mitä te olette tehneet? Me olemme liikkuneet. Nyt on teidän vuoronne.”, sanoin Suomen pääministeri.

Miten näitä tapauksia tulisi arvioida EU-politiikan historian valossa? Alkuaikojen tavoite oli:  Suomi on avoin, yhteistyöhakuinen, rakentava ja omien etujen lisäksi kokonaisuutta ajatteleva jäsenmaa ja että Suomi välttää 'blokkipolitiikan.

Kun näitä kahta tapausta vertaa julkisten tietojen perusteella, 

  1. Marraskuussa 2019 tehty ratkaisu ei ollut enää mainitun perusperiaatteen mukainen.
  2. Vuoden 2020 heinäkuussa otettiin riski ja mentiin rajalle, mutta ei sen yli.

Pysyviä blokkeja on syytä välttää. Yhteyksiä ja yhteistyötä tulee tehdä kaikkien kanssa. Ystäviä tarvitaan vaikeina aikoina ja ennen kaikkea silloin

Mikä ei ole mennyt hyvin? 

Syveneminen lykkääntyi.  

Jean-Claude Piris, suuri EU-oikeuden auktoriteetti tapasi toistaa: Syveneminen ennen laajentumista on välttämätöntä kahdesta syystä: Ensinnäkin pitää olla välineet turvata oikeusvaltion kunnioittaminen varsinkin. Toiseksi kuudelle jäsenmaalle suunniteltu päätöksentekojärjestelmä tulee uudistaa niin, että se toimii tehokkaasti 27 tai 28 maan EU:ssa. 

Piris sanoi, että näiden muutosten asettamisella suuren laajentumisen ehdoksi olisi ollut valtava vipuvaikutus, mutta se hukattiin. 

Nyt UK on EU:n ulkopuolella ja Unkari sisällä. 

Globalisaatio ja teknologian muutoksen sivuvaikutus.

Tieto- ja viestintätekniikan vallankumous ja maailmankaupan vapautuminen olivat käänteentekeviä. Tavoite äärimmäisen köyhyyden puolittamisesta globaalisti saavutettiin viisi vuotta ennen määräaikaa. Kehittyneissä maissa kuluttajat hyötyivät hintojen laskusta. 

Asialla on myös toinen puoli. Professori Paul Collier tiivisti sen: ”Globalisaatio ja teknologinen edistys voivat olla hyviä asioita, kuten ekonomistit sanovat, mutta hyvätkin asiat tulevat harvoin ilmaiseksi.”   Tunnetut tutkijat tulleet samaan tulokseen. Eriäviä käsityksiä on lähinnä siitä, onko globalisaatiolla tai teknologian muutoksella ollut suurempi vaikutus,

Kehittyneissä maissa menetykset osuivat rajuina niille alueille, joilla teollisuus oli perinteisen vahvaa. Työväestön reaalipalkat laskivat. Toimitusketjut kiihdyttivät tuotannon ja palvelujen ulkoistamista. Alenevien hintojen hyödyt menivät laajalle yhteiskuntaan, mutta ongelmat osuivat suppealle osalle väestöstä perinteisillä teollisuuspaikkakunnilla. 

Brexitin voiton ja Trumpin valinnan myötä nämä asiat nousivat vahvasti esille. Taantuvilla teollisuusalueilla Suomessa muutokset nähtiin aikaisemmin, vaikka tutkimusta on vähemmän.  Me tarvitsemme mukaan ottavan kasvun politiikkaa.

Suuri haaste Suomen EU-politiikalle tästä eteenpäin:

Sosiaalinen media kärjistää myös EU-keskustelua. EU- vastainen huutokuoro hallitsee    ilmatilaa tai häiriköi, kun joku ottaa myönteisen kannan Euroopan Unioniin. Sitten aivan kuin yllättäen havaitaan, että tutkimusten mukaan suomalaisten suuri enemmistö on EU-jäsenyyden kannalla, vielä vahvemmin kuin liityttäessä. 

Meidän on turvattava asiallinen, faktoihin ja arvoihin nojaava EU-keskustelu kaikilla foorumeilla. Se vaatii yhteisiä ponnistuksia.