Jacob Söderman

Jacob Söderman

Moninkertainen ministeri, oikeustieteen lisensiaatti Jacob Söderman toimi eduskunnan oikeusasiamiehenä vuosina 1989-95 ja sen jälkeen Euroopan oikeusasiamiehenä vuoteen 2003. SDP:n kansanedustajana hän oli vuosina 1972-1982 ja uudelleen 2007 - 2011. Suomen Wanhojen Toverien puheenjohtaja hän toimi vuosina 2008 -2013. Söderman valmistui ylioppilaaksi Åggelby Svenska Samskolasta Helsingin Oulunkylässä vuonna 1957.

 

Joulukuu 2017

Kiva matkustaa junalla 


Eräänä talviyönä vuonna 1944 Helsinkiä pommitettiin rajusti.

Hälytyssireenien soidessa pieni Liisa yläkerrasta, veljeni ja minä laitettiin nukkumaan keittiön lattialle.  Palomuuri suojasi, kellarimme oli liian kylmä.

Liisa oli lähimpänä palomuuria, sitten minä ja veljeni. Käpylän Taivaskallion ilmatorjuntatykit ampuivat täysillä läpi yön. Ääni kuului Oulunkylään saakka.

Tulisiko huomisen junamatkastamme, isoäidin luo pommituksia pakoon, yhtään mitään?

Aamulla pakkasimme.

Menisimme junalla Pännäisen asemalle ja sieltä autolla Uuteenkaarlepyyhyn. Isoäitini hoiti siellä apteekkia.

Tulessamme äidin kanssa Helsingin rautatieasemalle, siellä oli paljon ihmisiä.

Pommi oli osunut yhteen junaan. Palannut runko savusi vielä.

- Se on Vaasan pikajuna, veljeni tiesi.

Äitimme raahasi matkatavaroita. Hän kulki edellämme.

Nuori nainen hienossa turkissa pysäytti hänet.

- Junaan ei pääse ilman lasta, hän sanoi.

”Rouvalla on kaksi. Voinko lainata toisen?”

Veljeni, minua vanhempi, kieltäytyi.

Näin mahdollisuuteeni tulleen. Sodan oloissa tulee olla rohkea.

Nainen tarttui käteeni. Ohitimme vartion ja maakuuvaunumme.

Nousimme junaa muutama vaunu myöhemmin. Vaunu oli aivan täynnä matkustajia. Eräs sotilas antoi paikkansa meille.

Nainen kysyi ikääni.

– Kohta kuusi, vastasin.

– Minne täti on matkalla? kysyin.

- Tampereelle, hän sanoi ja lisäsi pienen tauon jälkeen. ”Sulhastani tapaamaan”.

Junan lähdettyä liikkeelle, hän nousi.

 – Nyt menemme äitisi luo.

Hän teki tietä ja minä tulin perässä. Junavaunujen välillä kävelysilta oli kapea ja liikahteli.

Nainen kantoi minut yli.

Tarpeetonta ajattelin, mutta hän tuoksui hyvälle.

Hän löysi maakuuhyttimme, kiitti äitiäni lainasta ja sipaisi kädellä tukkaani hyvästiksi.

Veljeni tarkkaili maastoa ikkunasta.

- Ylitämme Vantaanjoen, hän sanoi:

”Ukkopekka veturilla menemme yli 100 km tunnissa!”

Veljeni oli jo 7 vuotias ja tiesi paljon asioita.

Tampereella juna viipyi tunnin, pari. Lähtiessämme juna kulki hetken Helsinkiin päin ennen kuin rata kääntyi pohjoiseen.

Emme päässeet kovin pitkälle.

Juna pysähtyi. Junailija komensi kaikki ulos junasta.

- Ilmahälytys, ilmahälytys hän huusi.

Venäläisillä koneilla oli tapana seurata rautateitä.

Ihmiset tarpoivat lumessa pienellä kukkulalle josta avautui näkymä kauas.

Seisoimme siellä komeiden kuusien alla. Näimme pommituksen kaukaa.

- Tamperetta siellä pommitetaan, sanoi miesääni takanamme.

Valoheittimet etsivät koneita taivaalta. Ilmatorjunnan tulitus piirsi valoviivoja tummalle taivaalle.

Pommien räjähdykset kuuluivat, tulileiskahdukset näkyivät.

- Ne ovat palopommeja, äitini sanoi.

Näkymä oli pelottavan kaunis, ei pilviä, tähdet loistivat talviyössä.

Lukiessani aikuisena erään Nils Ferlinin runon, jossa runoilija toteaa - että tähdet eivät välitä siitä, onko joku syntynyt tai kuollut – tuon yön näkymä palautui mieleeni.

Kun hälytys oli ohi, palasimme junaan. Matkamme jatkui. Tuli turvallinen olo, nukahdin.

Pännäisissä poistuimme.

Turkistakkiin pukeutunut mies kyseli äitiäni nimeltä. He kättelivät.

Hän kantoi matkatavaramme autoonsa.

- Se on T Fordi, kuiskasi veljeni.

Äiti meni kuljettajan viereen.

Me pojat asetuimme takaistuimelle.

Muutama oljenkorsi pyrki esiin kuluneesta nahkapäällysteestä.

- Millainen matka oli pojat?, kysyi kuljettajamme.

Ehdin vastata ensin.

-  On kivaa matkustaa junalla, sanoin.

PS

(Tamperelaiset ystävät ovat vahvistaneet, että se kukkula, josta Mannerheim seurasi Tampereen taisteluja 1918, on melko lähellä junarataa. Sellainen paikka siis on olemassa, jossa pommituksia olisi voinut seurata.

Sen sijaan hyvä ystäväni Matti Pitko on tutkinut Aamulehden arkistoja eikä löytynyt tietoa Tampereen raskaista pommituksista talvella 1944. Talvisodan aikana niitä kuulemma riitti. Epäselväksi jää silloin – jos arkistoihin on uskomista - mistä pienen pojan mieleen tuo selkeä muistikuva tapahtumasta on asettunut. sanokaapa se.

Ehkä wanhat toveri antaa hänelle anteeksi, jos unesta on kysymys)

Tammikuu 2018

Äänestäkää omaa ehdokasta


K.-A. Fagerholmista UKK:n kauden kautta Mauno Koivistoon, Martti Ahtisaareen ja Tarja Haloseen – jokaiselta kierrokselta löytyy Södermanin tapaan terävä ja viihdyttäväkin havainto. Nyt on sosialidemokraattien ehdokas Tuula Haatainen. - Rohkea nainen, hän sanoo. Äänestin häntä ennakkoon. Äänestäkää tekin häntä. Sitä ette kadu. Älkää jättäkö puoluettamme yksin kylmään. Siitä ei meille hyvää seuraa.

Elämässäni on ollut monta tasavallan presidentin vaalia. Veljeni kanssa olimme ensi kerran kiinnostuneita presidentinvaaleista vuonna 1956 vaikkei meillä ollut vielä äänioikeutta.

Olimme Karl-August Fagerholmin kannalla. Pidimme UKK:ta lähes maanpetturina kuten Helsingissä silloin oli tapana.

Äitimme sanoi - kun oikein uhosimme - että ”pienen maan on syytä elää hyvissä väleissä naapurin kanssa.”

Kun se ei auttanut hän lisäsi tyynesti: ”Etenkin jos naapurilla on käytössään atomipommi.”

UKK järjesti vuoden 1962 vaalien alla kunnon kriisitunnelman. Äänestin valitsijamieheksi liberaalien ehdokasta joka oli opettajani yliopistolla.

Eduskuntavaaleissa heti perään äänestin demaria ja sille linjalle juutuin.

Vuoden 1968 vaalit olivat suuren vaaliliiton vaalit.

UKK ainoina vastaehdokkaina olivat KOP:n pääjohtaja ja suulas Veikko Vennamo. Äänestin demari-valitsijamiestä.

Vaalityö ei kulkenut. Yhdistyksemme vanhemmat toverit eivät suostuneet tähän: ”Kekkosen vuoksi en ota lunta kenkääni”

Sen jälkeen tuli UKK:n valinta poikkeuslailla 1973. Ensin järkytyin suunnitellusta menettelystä, se oli mielestäni väärä.

Harasin vastaan. Kun sitten silmäilin UKK:n pahimpia vastustajia hyväksyin menettelyn. Jouduin jopa junailemaan asiaa perutuslakivaliokunnassa.

Oikeastaan ei ollut poikkeuksellista että eduskunta valitsi presidentin. Olivathan presidentit K. J. Ståhlberg, Risto Ryti, C. G. E. Mannerheimin ja J. K. Paasikivi aikoinaan eduskunnan valitsemia.

SDP:n perinteinen ideologinen kanta olikin että eduskunta valitsisi presidentin. Kuitenkaan poikkeuslaki tuolloin ei maistunut hyvältä.

Vuonna 1978 olin valitsijamiehenä. Valitsin UKK:n. Vaalityö oli karvasta. Ehdokkaan aika oli ohi.

Vihdoin vuonna 1982 oli Mauno Koivisto ehdokkaana Kalevi Sorsan jäädessä sovulla sivuun.  Vaalitaistelu oli yhtä juhlaa.

Kun Turun konserttitalolla oli vaalitilaisuus suuri sali ja jopa alakerran aula, jonne kuva salista välittyi, olivat täynnä väkeä.

Puutorille taisi jäädä satoja ihmisiä. Tilaisuuteen ei vain mahtunut.

Liikkeellä oli paljon vanhempia pariskuntia parhaissa vaatteissaan, kansalaisia joita ei vaalitilaisuuksissa ennen ollut näkynyt.

Väinö Linna oli paikalla kunniavieraana. Hänen upeat kirjansa olivat käsitykseni mukaan tavallaan luoneet pohjaa Koiviston menestykselle. Olihan Koivisto johtamistyyliltään kuin ilmetty Tuntemattoman sotilaan luutnantti Koskela.

Olin valitsijamiehenä valitsemassa Mauno Koivistoa 1982. Vuonna 1988 kokeiltiin ns. Janssonin kiusausta eli äänestettiin sekä suoraan presidenttiä että siinä ohessa valitsijamiesehdokasta. Valitsijamiehet valitsivat Koiviston ensimmäisessä äänestyksessään.

Vuoden 1994 presidentinvaalit olivat tuskaiset. Kalevi Sorsan vastustajat keksivät ehdokkaaksi ulkomailla arvostetun Martti Ahtisaaren. Hän voitti presidenttiehdokkuuden sekavassa laajennetussa puolueäänestyksessä.

Martti Ahtisaari meni toiselle kierrokselle kakkosena Elisabeth Rehnin kannoilla, joka ei ollut valmistautunut kuin yhdelle kierrokselle.  Ahtisaaren ehdokkuutta ajaneen kansalaistoimikunnan voimat ja into loppuivat kesken. Puolue ja ay-liike tulivat apuun.

Ahtisaari jäi kuitenkin puolueväelle vieraaksi otettuaan avustajikseen lähinnä keskustapuolueen väkeä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan taitajana hänen suorituksensa oli moitteeton.

Ensimmäisen kauden loppuessa Ahtisaari ei pystynyt millään päättämään asettuuko ehdolle jäsenäänestykseen vai ei. Kun suostuin ehdokkaaksi niin ulkoministeri Tarja Halonen asettui myös. Hän päihitti jäsenäänestyksessä Pertti Paasion ja minut kirkkaasti ja lopuksi - puolueen miesten yllätykseksi - voitti koko kisan.

Tuolloin oli ilmassa samanlaista hurmiota kun Mauno Koiviston ensi voitossa 1982. Lisäksi tuli vielä se että Suomi sai ensimmäisen naispresidenttinsä. Hoidettuaan presidentin tehtäviä hyvin Tarja Halonen voitti myös vaalit 2000. Tosin Sauli Niinistö oli jo silloin kintereillä.

Halosen kauden loputtua presidenttiehdokkaan valinta on tuottanut puolueelle tuskaa. Vuonna 2006 saatiin lopulta Paavo Lipponen suostumaan ehdokkaiksi.

Olin mukana hänen vaalikampanjassa. Huomasin että osa väestämme ei vaalityöhön ilmestynyt. Vihreiden ehdokas Pekka Haavisto meni Niinistön seuraksi toiselle kierrokselle.  

Lipposen kannatus jäi noin kuuteen prosenttiin. Syitä ei koskaan kunnolla ruodittu. Puoluesihteeri Mikael Jungner käytti tilaisuutta hyväkseen, erosi ja asettui puolueen ulkoraiteille.

Entä nyt? Näihin vaaleihin puolueella oli jälleen vaikeuksia saada ehdokas!

Jutta Urpilainen kieltäytyi ja ilmoitti syyksi lapsenhoidon. Eero Heinäluoma, joka oli eduskunnan puhemiehenä ja turvallisuuspolitiikan tuntijana luontevin ehdokas, kieltäytyi mietittyään asiaa jopa kahteen kertaan.

Lopulta käytiin puolueäänestys jonka Tuula Haatainen voitti.

Tuula on ihminen joka aina on hoitanut hänelle uskotut tehtävänsä tyylikkäästi ja asiantuntevasti. Rohkea nainen.

Äänestin häntä ennakkoon. Äänestäkää tekin häntä. Sitä ette kadu.

Älkää jättäkö puoluettamme yksin kylmään. Siitä ei meille hyvää seuraa.

Toukokuu 2018

Vanhaa ja uutta ulkopolitiikkaa

 

Mannerheimilla on ollut maamme historiassa monta roolia, muutamat kovin kielteisiä.

Myönteinen oli hänen roolinsa tasavallan presidenttinä 1944 - 46. Maamme siirtyi silloin rauhan oloihin.

Hänet valittiin eduskunnassa tasavallan presidentiksi Risto Rytin pyydettyä eroa. Tarkoituksena oli näin luoda Suomelle mahdollisuus erillisiin rauhanneuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa. 

Ottaessaan viran vastaan Mannerheim julkaisi päiväkäskyn, jossa hän lausui:

”Olen vakuuttunut että Suomen kansa voi taata itsenäisyytensä ja turvata tulevaisuutensa sillä edellytyksellä, että se pyrkii vilpittömiin ja luottamuksellisiin suhteisiin naapurivaltioihinsa.”

Presidenttinä hän katkaisi diplomaattiset suhteet Natsi-Saksaan ja aloitti menestykselliset rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa.

Suomen ulkopolitiikkaa on sen jälkeen pitkälti perustunut tähän Mannerheimin päiväkäskyn toteamukseen. 

Presidentti Mauno Koivisto sanoi saman asian näin: ”Pyrimme hyviin suhteisiin kaikkien naapurimaittemme kanssa”.

Olen seurannut nykyisen puolustusministeri Jussi Niinistön aktiivisuutta. Enää en ole oikein vakuuttunut, että aikaisempi ulkopoliittinen linja on kirkkaana mielessä.  

Viime vuosina amerikkalaiset asevoimat ovat harjoitelleet maihinnousua Hankoon. Lapissa on harjoiteltu. Niiden parhaat taistelukoneensa ovat nousseet Rissalan kentältä harjoituksiin.  

Matka Pietariin on sieltä melko lyhyt näille koneille. Lisää yhteisiä sotaharjoituksia lienee tulossa.

Ruotsi, Suomi ja USA ovat äskettäin solmineet puolustusyhteistyöstä salaperäisiä pöytäkirjoja, jonka sisältöä ei kansalaisille haluta paljastaa.

Niitä ei ole hyväksytty eduskunnassa, joskin ilmeisesti selostettu joissakin valiokunnissa.

Ajatuksena on ilmeisesti näin ennalta helpottaa USA:n sotavoimien tuloa Suomeen, jos USA:n johtaman lännen ja Venäjän välillä uhkaa syntyä sotilaallinen välienselvittely. 

Kun olin lapsi, Suomi oli turvannut Saksaan. Silloisella Saksalla oli vahvat radioasemat. Hitler saattoi huutaa radiossamme. Saksan toisen maailmansodan hirmutyöt selvisi kaikessa kauheudessaan meille vähitellen sodan päätyttyä.

Toivoa nuoressa mielessäni herätti USA:n voimakas panos Hitlerin Saksan ja Japanin kukistamisessa. 

Rauhan tultua amerikkalaiset elokuvat, kirjallisuus ja jazzmusiikki loivat toivoa Länsi- Euroopan nuorisoon Suomea myöten. 

Erityisesti J.F. Kennedy presidenttinä koettiin maamme nuorten mielessä myönteiseksi.

Kommunistien valtaannousu Kiinaan tosin herätti epäilyjä.

Nyt yli 70 vuotta myöhemmin tilanne näyttää muuttuneen.

Maltillisimmat maat kansainvälisessä politiikassa ovat yhdistynyt Saksa, jonka akateeminen maailma ja talouselämä ovat esimerkillisiä Euroopan Unionissa. 

Karlsruhessa toimiva perustuslakituomioistuin valvoo tiukasti että kansalaisten oikeuksia ei loukata.

Kiina on noussut taloudelliseksi mahtimaaksi, joka kansainvälisessä politiikassa edustaa malttia eikä aseilla kolistelua. Kiinalaisten kansalaisoikeuksia sietäisi kyllä tuntuvasti kehittää. 

USA sen sijaan oudoksuttaa. Trumpin tultua presidentiksi kansainvälinen tilanne on hänen päätöksillään järkkynyt. 

Lähi-idässä rauhan neuvottelut on sysätty sivuun, Iranin kanssa solmittu ydinvoiman sotilaallista käyttöä estävä sopimus irtisanottu, tosin EU maat yrittävät vielä pelastaa mitä pelastettavissa on. 

Trump on aloittamassa vapaata kansainvälistä kauppaa rajoittavia toimia melkein joka suuntaan. 

Ei Trump mikään Hitler ole. USA:n vahvat instituutiot estävät sellaisen johtajan nousun, mutta pelottava ja epävakautta edistävä ilmiö hän on.

Lapsuuteni hirviö Saksa, edustaa tänään malttia ja kansan hyvää edistävää politikkaa, joka pitää Euroopan Unionin raiteillaan.

Kiina on vähitellen muuttunut maltilliseksi ja rauhoittavaksi voimaksi, tosin kansainvälisessä kaupassa raudanlujaksi. Afrikassa Kiina etsii hyötyä melko yksipuolisesti. 

Sen sijaan USA, nuoruutemme mielimaa, on muuttunut pelottavaksi ja vaikeaksi ennustaa. Orastava sopu Pohjois-Korean kanssa lienee jo vaikeuksissa.

Suomi tuntuu kuitenkin turvaavan tähän nykyään kansainvälistä jännitystä lisäävään Atlantin takana sijaitsevaan mahtimaahan, tosin hieman salailevin toimin.

Miksi? Olen ymmälläni.  

En vaihtaisi vanhaa ulkopolitiikkamme peruslinjaa noin vain uuteen. Mannerheimin ja Koiviston viisaat ajatukset ovat edelleen ajankohtaiset.

Lokakuu 2018

Italialainen kahviautomaatti 

 

Mistä italialainen kahviautomaatti tuli pieneen Euroopan oikeusasiamiehen toimistoon, joka sijaitsi Euroopan parlamentin rakennuksissa Strasbourgissa Il-joen rannalla, en tarkalleen tiedä. 

Se vain oli siellä eräänä aamuna kun uusi remontoitu keittiömme avattiin. Se saavutti heti suosiomme. 

Aamulla tulin kahdeksalta taloon. Menin heti kahviautomaatin luo. Tämä jumalallinen koje valmisti jok’ikisen kupillisen tuoreesta kahvista. Kahvikuppi kädessäni menin huoneeseeni ja avasin tietokoneen. Kahvin tuoksu teki sateisesta, harmaasta aamusta siedettävän. 

Hän tuli sisään avoimesta ovesta. Tämä toimistomme kultakimpale, älykäs, kielitaitoinen, työtovereiden arvostama siinä 30-vuotias pieni elsassilainen nainen oli kalpea ja hermostunut 

Hän istahti vastapäätäni ja haki sanoja. Katsoimme toisiamme hetken. 

– Olen raskaana! hän töksäytti ja katsoi minua vakavasti ikään kuin jotakin kauheaa olisi tapahtumassa. 

Hän oli tullut meille konttorihenkilökuntaa vuokraavan firman kautta. Hän oli aikaisemmin toiminut Etelä-Ranskassa vastuunalaisissa tehtävissä suuren hotellin henkilöstöosastolla, jossa oli oppinut jumalallisen junailutaidon ja organisaatiokyvyn. Uuden toimiston organisoimisessa hänen panoksensa oli tärkeä.

Vaistosin että häntä jännitti. Hänen miehensä oli ajoittain työtön. Heillä oli poika. Tuskin heille tulisi toisesta lapsesta ylivoimaisia rahahuolia. Toiminnan alussa olimme joutuneet käyttämään vuoden pituisia työsopimuksia. Ilmeisesti hän pelkäsi, ettei hänen sopimustaan uudistettaisi. 

Maistoin kahviani. ”Niin”, sanoin,” Onnittelen. Kyllä maailmaan pieniä lapsia tarvitaan... 

Koetetaan löytää Sinulle hyvä sijainen sitten kun joudut olemaan poissa…” Ajattelin keventää tunnelmaa. 

Ongelmani on, etten keksi fiksuja juttuja, ennen kuin tilanteet valuvat ohi. ”Luulen”, sanoin ja se kuulosti, jo sen sanoessani, absurdilta, ”että tämä kahviautomaatti jollain tavoin edistää hedelmällisyyttä. Kahvi on niin jumalallisen hyvää.” 

Katsoimme toisiamme hetken. Hän kätki hämmästyksensä, nousi ja lähti huoneesta. 

Ovella hän kääntyi ja vilkaisi minua ja sanoi: ”Otan puhelun puheenjohtaja Gemellille. Hän soitti eilen.” 

Hän lähti ajallansa äitiyslomalle, synnytti tytön ja palasi taas töihin. Kahviautomaatti palveli meitä uskollisesti läpi vuosien. 

Absurdi ennustukseni muuttui todeksi. Jossakin vaiheessa meillä oli puolet naispuolisista työntekijöistämme äitiyslomalla. 

Kahviautomaatin osallisuus tapahtumiin oli leikinlaskun pohjaton lähde. Eräs ruotsalainen harjoittelijakin tuli raskaaksi vaikka hän joi vain teetä. Tosin teevesi oli ollut automaatin lämmittämää. 

Hänen ruotsalainen poikaystävänsä ei oikein uskonut automaatin auttaneen asiaa. No, kuten tunnettua, ruotsalaiset eivät oikein ymmärrä EU:n sisäistä olemusta. 

Kaikki synnyttivät ajallansa kauniit ja terveet lapset ja palasivat tarmokkaina töihin. Kun lähdin eläkkeelle, he luovuttivat minulle kauniin taulun, jossa oli kaikkien vauvojen kuvat. 

Keskellä taulua, kunniapaikalla, väreissä, loisti itseoikeutettuna ja komeana meidän italialainen kahviautomaattimme.