Kari Salmi

Kari Salmi

Kari Salmi on kaupunkineuvos, entinen Lahden kaupunginjohtaja,valtiosihteeri sisäministeriössä ja ARA:n johtaja. Hän on myös Suomen Wanhojen Tovereiden sekä Helsingin Vanhojen Tovereiden puheenjohtaja. Salmi on ollut SDP: jäsen vuodesta 1971.

Tammikuu 2019

Demokratian ja myös sosialidemokratian tulevaisuudesta on huolehdittava

 

Kymmenissä valtioissa valitaan tänä vuonna Suomen tapaan kansalliset parlamentit. Liian harvassa maassa, Euroopassakin, parlamenttivaalit toteuttavat todellista edustuksellista demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta kuten Suomessa tapahtuu. Ulf Sundqvist kuvasi viime kolumnissaan sitä muutosta, mikä varsin nopeasti on tapahtunut ihan globaalisti. Monesti samalla myös sosialidemokraattien vaikutus eri maiden politiikassa on huolestuttavasti heikentynyt ja se näkyy myös demokratian heikentymisenä. Oikeastaan vain Saksassa – vaikkakin heikentyen - ja Pohjoismaissa demarit näkyvät ja vaikuttavat, mutta joutuvat sielläkin kamppailemaan perinteisten kilpailijoiden lisäksi yhä kasvavia ääriaineksia vastaan.

Tänä vuonna tulee 100 vuotta siitä, kun Suomi sai perustuslain, jossa maan demokraattisesta johtamisesta, vaaleista, kansalaisten oikeuksista, tasa-arvosta, sekä oikeusvaltio- periaatteesta säädettiin. Sen aikaansaanti oli todella arvostettava suoritus ja heti sisällissodan jälkeen. Keväällä 1919 oli myös eduskuntavaalit, joihin Kokoomuspuolue, mikä oli perustettu 1918 marraskuussa, valmistautui vielä kovasti kuningasmielisenä, vaikka Saksa oli jo antautunut juuri puolueen perustamisen aikaan. K J Ståhlberg teki perustuslain laadinnassa uskomattoman työn Väinö Tannerin ja Santeri Alkion tukiessa häntä. Ståhlbergistä tuli sitten tasavallan ensimmäinen presidentti.  

Vuonna 1919 hyväksyttyyn perustuslakiin perustuva demokratia kesti 1930 – luvun äärioikeisto- ja revanssipolitiikan, talvi- ja jatkosodat, 1940-luvun vaaran vuodet, ja ehkä voidaan todeta, myös 1970-luvun alkupuolen vuodet. Kun katsotaan heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen itsenäistyneitä valtioita, oli Suomi ainoa, joka säilyi itsenäisenä koko ajan. 

Nyt taas, kuten 1930-luvulla, demokratiaa ja oikeusvaltio- periaatetta sortavat Euroopassakin äärioikeistolaiset, nationalistiset ja populistiset näkemykset. Se on todella huolestuttava ilmiö. Oli karmeaa nähdä itsenäisyyspäivän illansuussa hakaristiliput kotinurkillakin Helsingin Hakaniemessä! Kaiken kaikkiaan se orastava humaani maailma, mikä alkoi kylmän sodan loputtua, Oslon Lähi-itää koskevissa neuvotteluissa ja Berliinin muurin sorruttua, tuntuu nyt olevan mennyttä. 

Demokratian kriisistä pitää kirjoittaa ja puhua, koska kaikkihan tapahtuu ihan näkyvissämme. Hitlerin nousu Saksassakaan ei tapahtunut missään pimeydessä tai salaa. Hänhän tuli valtaan Weimarin Saksassa demokraattisin keinoin tuhotakseen kyllä sitten demokratian ja viedäkseen maailman uuteen sotaan ja tuhoon. Jokainen Saksassa tiesi tai olisi pitänyt tietää, mitä hän edusti. Kun hän alkoi tuhota demokratiaa, oli itsenäinen lehdistö vielä elossa ja kutakuinkin toiminnassa, mutta ei se häntä pysäyttänyt.  

Autoritääriset johtajat tuhoavat varsin harvoin nytkään demokraattista järjestelmää parissa yössä. Ensin hivutetaan alas demokratian perusteita, sitten pannaan media ”kuriin” ja lopuksi muutetaan vaalien ja valitsemisen perusteet. Aika lailla näin on käynyt mm. Turkissa, Venäjällä ja Unkarissa ja tältähän meno näyttää uuden presidentin myötä myös Brasiliassa. 

Luin jouluna USA:n entisen ulkoministerin ja YK-lähettilään Madeleine Albrightin loppuvuodesta ilmestyneen kirjan ”Fascism, a warning”. Siinä hän kertoo perheensä ja omat lapsen kokemuksensa toisen maailman sodan aikana ja sen jälkeen Tšekkoslovakiassa ja Saksassa.  Näine kokemuksin hänestä sittemmin tuli amerikkalainen diplomaatti ja ulkopolitiikan asiantuntija, joka näkee selvästi nyt mm. sen, että maailmassa on johtajia, jotka käyttävät samaa taktiikkaa kuin fasistit 1920- ja 1930-luvuilla. Kirja antaa ajastamme faktapohjaisessa analyysissaan järkyttävän ja pelottavan kuvan.

Kukin suvereeni valtio tietenkin päättää asioistaan itsenäisesti, mutta kansalaistenkin tulisi herätä huomaamaan mihin asiat ovat menemässä. Nyt on valtioita, jotka pyrkivät saamaan lisää elintilaa lähialueilleen ja niitä, jotka nationalismissaan vetäytyvät kansainvälisestä yhteistyöstä erilaisia muureja rakentamalla. Globaalit ongelmat, kuten ilmastomuutos, väestönkasvu ja – muutto jne., eivät ratkea itsekkyydellä, vaan valtioiden monenkeskisellä yhteistyöllä. 

Tänä vuonna on myös EU – vaalit. Oikeistopopulistit ovat tiivistämässä kovasti voimiaan saadakseen suuremman vaikutuksen Euroopan Parlamenttiin. Siksikin EU – vaalit ovat tärkeät. EU on tärkeä Suomen kaltaiselle pienelle maalle, mutta riittävän vahvasti demokraattisten voimien käsissä oleva EU on suorastaan elintärkeä koko Euroopalle. 

Alussa totesin, että myös sosialidemokratian tulevaisuudesta pitää huolehtia. Mm. tutkija Ilona Lahdelma on viime joulukuun alussa pohtinut hyvin tätä tulevaisuutta artikkelissaan. Sosialidemokratia on saavuttanut monet alkuperäiset tavoitteensa, mutta kun maailma muuttuu nopeasti koko ajan, haasteena on pystyä olemaan valmiina muutoksiin ja vaalia demokraattista yhteiskuntajärjestelmää, siihen kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. 

Elokuun retkeilypäivillä paneudumme vaalikoitosten jälkeen näihinkin asioihin.

Hyvää ja tervettä alkanutta vuotta!

Kari Salmi

Toukokuu 2019

Äänestäkää EU – vaaleissa! 

 

EU – vaalien ennakkoäänestys alkaa 15.5 ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 26.5. Viime EU – vaaleissa äänestysprosentti oli erittäin alhainen – reilu 30 %. Aktiivisimmat äänestäjät olivat kokoomuslaisia. Demarit ja kannattajamme äänestivät aivan liian laiskasti. Nyt tulevissa vaaleissa niin Suomessa kuin kaikissa EU – maissa populistisilla ja nationalistisilla ryhmittymillä on halua vallata EU:n päätöksenteko. Nyt ne eivät siis enää haluakaan lopettaa EU:ta, vaan muuttaa sen omia tarkoitusperiään palvelevaksi. Erityisesti Perussuomalaiset puhuvatkin nyt eduskuntavaalien toisesta kierroksesta, jossa halutaan näyttää, että se trendi, joka näkyi eduskuntavaaleissa ja jatkuu jo nyt julkaistuissa gallupeissa, jatkuu edelleen EU – vaaleissa. Persussuomalaiset hakeutuvat Italian Salvinin ja Unkarin Orbanin kanssa samaan joukkoon.

EU:ssa on paljon byrokratiaa, itsekkäitä pyrkimyksiä, turhiakin kustannuksia aiheuttavia toimintoja, mutta se on edelleen erittäin tärkeä foorumi ja toimija niin isoille kuin Suomen kaltaiselle pienelle maalle. Itse asiassa sosialidemokraattisten tavoitteidemme: tasa-arvo ja solidaarisuus, demokratia ja ihmisoikeudet, ilmasto, ympäristö ja kestävä kehitys, nuoriso ja tulevaisuus, sukupuolten tasa-arvoisuus, pakolais – ja maahanmuuttokysymykset, sekä rauha ja turvallisuus, ei ole vähentynyt vaan niiden merkitys korostuu ihan uudellakin tavalla. Siksi on erittäin tärkeää, että EU – vaaleissa äänestetään. Meillä sosialidemokraateilla on erinomaisia, kokeneita ja myös nuoria ehdokkaita! 

On järkyttävää, että esimerkiksi Viron uuden hallituspuoleen Ekren ministeri pitää EU:ta vasemmistolaisena hirvityksenä. Suomessa Laura Huhtasaari on sanonut, että  ”EU alkaa muistuttaa pahasti Neuvostoliittoa”. Luulisi, että Euroopan vastuulliset konservatiivisetkin ryhmittymät olisivat myös huolissaan tästä ääripopulistisesta ja – nationalistisesta kehityksestä. Ainakin Petteri Orpo on sanoutunut irti tällaisista sanomisista. Mikäli demokraattiset voimat menettävät enemmistönsä EU:n päätöksenteossa, on edessä entistä epävarmempi ja riitaisempi Eurooppa. Kun tähän lisää ne jännitteet mitkä leimaavat jo nyt suurvaltojen suhteita turvallisuus- ja kauppapolitiikassa, epävarmuus nousee entisestään. Kaikki se optimismi, mikä leimasi 1990 – luvun alkua kylmän sodan ajan päättyessä, tuntuu nyt hävinneen. 

Muutama sana käydyistä eduskuntavaaleista. Ymmärrän hyvin, että vaaleissa käytetään muista puolueista kovaa kieltä, mutta nyt oli uusiakin tulokulmia. Kun tunnen monia kokoomuslaisia hyvin, ihmettelen, jotkut käyttivät merkittävästi energiaa Perussuomalaisten puolustamiseen, mutta myös oman johtonsa mollaamiseen. En oikein usko, että se tuo äänestäjiä Perussuomalaisista takaisin Kokoomukseen.  Vai onko se näkyvä oire siitä, että osa Kokoomuksesta nyt liukuu oikealle ja hakee yhteyttä perussuomalaisiin näkemyksiin?  Talouspolitiikan näkemyksissä on voinut halutessa nähdä samansuuntaisuutta ja maahanmuuttopolitiikasta näyttää joillakin olevan ihan samat näkemykset. Puoluekenttä näyttää ainakin nyt olevan kovassa muutoksessa, kun kolmen suuren ”järjestelmä” on purkautunut ja Perussuomalaiset tulleet puoluekenttään pysyväisen luontoisesti mukaan. 

Antti Rinne on aloittanut hallitusneuvottelut Säätytalolla. Arvostelu ja ohjeiden anto on kovaa. Taas on poliittisten kommentoijien, erilaisten tutkijoiden, neuvojien ja asiantuntijoiden, sekä gallupfirmojen kulta-aika! Annetaan me puheenjohtajalle tuki todella kovassa tehtävässä!

Muistakaa myös ilmoittautua Retkeilypäiville Jyväskylään 23.8!

Kaikki Suomen Wanhat Toverit! Käykää joukkoinenne äänestämässä EU – vaaleissa sosialidemokraattisia ehdokkaita! Meillä on mahdollisuus kolmeen paikkaan, mutta ilman vahvaa äänestysotetta se ei onnistu!

Marraskuu 2019

Puolueiden asema muuttuu vauhdilla – mitä pitäisi tehdä?

 

Toisen maailmansodan jälkeen useimmat ihmiset Euroopassa antoivat äänensä suurille keskusta-oikeisto tai keskusta-vasemmisto puolueille. Näin ei ole enää. Esimerkiksi kun Espanjassa oikeistolainen PP ja vasemmistolainen PSOE saivatFrancon ajan jälkeen 80 % äänistä, niin juuri käydyissä vaaleissa ne saivat häthätää 48 % äänistä. Hollannissa ns. kolme suurta sai joku aika sitten yhteensä vain 40 %, kun aikaisemmin kukin niistä oli voinut yksin saada tuon määrän. Saksassa konservatiivinen CDU ja sosialidemokraattien SPD pärjäsivät yhtä huonosti vain 1940-luvulla. Nyt Saksassa kasvaa mm. Vihreät, jonka toisesta puheenjohtajasta Robert Habecista povataan jopa Angela Merkelin seuraajaa liittokanslerina. Ruotsissa varsinkin sosialidemokraatit mutta myös Maltillinen Kokoomus olivat todella pitkään suuret puolueet, mutta eivät enää. 

Sijaan tullut äärioikeisto- ja nationalistisia ns. nation first-puolueita, kuten Saksan AfD, Espanjan VOX, Suomen Perussuomalaiset, Ruotsin Ruotsidemokraatit ja Viron Ekre. On myös uusia äärivasemmistolaisiksi katsottavia ryhmiä, kuten Kreikan Syriza ja sen innoittaman syntynyt Espanjan Podemos. Sitten on vain yleisesti vallitsevaa järjestelmää vastustavia populisteja, kuten Italian Viiden Tähden Liike.

Ruotsidemokraatit (SD) on Aftonbladetin äskettäin teettämän kyselyn mukaan 24%:n kannatuksella Ruotsin suurin puolue. Sosialidemokraattien kannatuksen oli kyselyssä vähän yli 22%. Vaikka oli tämä ensimmäinen kysely, missä oli tällainen tulos, osoittaa se samaa suuntaa kuin muualla Euroopassa - ja Suomessa. Tulos pakottaa Ruotsissa sosialidemokraatit (S) hallituskumppaneineen ja tukijoineen sekä myös oppositiossa olevien Kokoomuksen (M) ja kristillisten (KD) entistä enemmän miettimään suhdettaan Ruotsidemokraatteihin – M ja KD jopa mahdollisina yhteisen blokin jäsenenä ja S, millaisella politiikallase pärjää erityisesti SD:lle.  Kun M:n kannatus (kyselyssä n. 17%) on jäänyt pahasti SD:n jälkeen, on sen puheenjohtaja Ulf Kristersson tällä viikolla pyytänyt puolueensa puolesta julkisesti anteeksi maahanmuuton ongelmista vaikenemista ja vaientamista, mikä on tulkittu pehmennykseksi SD:n suuntaan. Jo aikaisemmin Kristersson on ilmaissut halunsa keskustella ydinvoimasta SD:n kanssa, mikä aihe erotti puolueet aikaisemmin. Heinäkuussa Ruotsin media kertoi näkyvästi, kun KD:n puheenjohtaja Ebba Busch Thor nautti SD:n kollegansa Jimmie Åkessonin kanssa lihapullalounaan valtiopäivätalossa keskustelujen aiheenamaahanmuutto. Åkesson on julkisuudessa ilmoittanut uneksivansa konservatiivisesta blokista yhdessä M ja KD kanssa ja todennut, että mikäli M ja KD haluavat uudelleen olla hallitusvallassa, se edellyttää, että SD on tavalla tai toisella mukana.

Dagens Nyheterissä pohdittiin muutama viikko sitten, miksi SD saattaa jatkossa uhata jopa sitä asemaa, mikä sosialidemokraateilla on ollut sata vuotta. Ilmeisesti demareita aikaisemmin äänestäneitä on myös siirtynyt SD:n taakse. Lehti löysi tekemiensä haastattelujen perusteella erityisesti kolme syytä SD:n nousuun ja siitymisiin: jengiväkivalta ja maahanmuutto, SD:n muiden puolueiden ylläpitämän karanteenin murtuminen ja sosialidemokraattien oma politiikka. Näistä lyhyesti. Ruotsissa on nyt paha väkivallan kierre. Se johtaa kovaan syyllistämiseen, syyllisten hakemiseen ja kohdentamiseen.  Tätä tilannetta SD käyttää hyväkseen. KD:n ja SD:n puheenjohtajien tapaaminen julkisesti ja Kristerssonin ulostulot ovat johtaneet siihen, että SD aletaan nähdä - aiemmasta selvästi poikkeavasti - samanlaisenatoimijana kuin muutkin puolueet. Lisäksi SD on kasvanut koko ajan, että moni ruotsalainen tuntee omassa kokemuspiirissään – varsinkin Skånessa - ruotsidemokraatteja. Lehti väitti myös, että sosialidemokraattien ydinväen on ollut vaikea hyväksyä Stefan Löfvenin hallituksen pohjaksi laadittua tammikuun sopumusta (januariavtalet). Erityisesti vastustusta on herättänyt hyvätuloisten ns. raippaveron (värnskatt) poistaminen. 

Haastatellut aktiiviset ja vastuullisissa tehtävissä olevat demarit toteavat, että puolueen tulee taistella entistä konkreettisemmintavallisten ihmisten puolesta, saada resursseja kouluille, vanhustenhoivaan ja sairaanhoitoon, sekä varmistaa arjen turvallisuus. Em. raippaveron poisto tuntuu myös närästävän. Demareiden puoluesihteeri Lena Rådström Baastaad toteaa, että sosialidemokraatit ja hallitus ovat erittäin hyvin tietoisia väkivallasta ja turvattomuuden tunteesta. Juuri siksi sosialidemokraatit ovat hallituksessa tehostaneetkin rikollisuuden vastaisia toimia, kiristäneet aselakeja, lisänneet poliisien määrärahoja ja tarkentaneet maahanmuuttopoliittisia linjauksia. Siitä huolimatta ruotsidemokraatit tietenkin edelleen syyllistävätjengiampumisista ja räjäytystapauksista niin hallitusta, viranomaisia kuin maahanmuuttajiakin. 

Jos ei ole Ruotsin sosialidemokraateilla helppoa, niin  Suomessakin on kyselyjen mukaan selvästi suurin puoluePerussuomalaiset. Suomen tulokset ovat vaalien jälkeen olleet samansuuntaiset. Kokoomus on pysynyt ennallaan, mutta sosialidemokraattien kannatus on laskenut ja oli viimeksi myös Vihreiden takana. Uusiin vaaleihin toki on vielä aikaa, mutta varmasti - dramatisoimatta ja panikoitumatta - pitää miettiä mitä tehdä. En suostu uskomaan, että nykyinen tilanne on tulevaisuuttakin. Demarit ovat henkilöinä ja puolueena koko ajan syytösten, jopa ilkkumisen kohteena ja toimintakenttä tuntuu aina vaan vaikeutuvan. Eivät oikeat ratkaisut olisi muillekaan helppoja, mutta vetovastuussa olevaa on aina helppo arvostella. Luulisi vastuullisten kokoomuslaistenkin miettivän, onko Perussuomalaisten hallitsema Suomi heidän vaihtoehtonsa!

Wanhat Toverit ovat eri puolilla maata tietenkin hiukan hämmennyksissään, mutta varmasti ovat edelleen puolueen varmin tukijoukko. Se ei kuitenkaan riitä. Tukijoita on saatava nuorista ja ennen kaikkea siitä lisääntyvästä joukosta, joka helposti vaihtaa kannatuksensa kohdetta. Keskustelu jatkuu ja niin pitääkin!