Kari Salmi

Kari Salmi

Kari Salmi on kaupunkineuvos, entinen Lahden kaupunginjohtaja,valtiosihteeri sisäministeriössä ja ARA:n johtaja. Hän on myös Suomen Wanhojen Tovereiden sekä Helsingin Vanhojen Tovereiden puheenjohtaja. Salmi on ollut SDP: jäsen vuodesta 1971.

Tammikuu 2019

Demokratian ja myös sosialidemokratian tulevaisuudesta on huolehdittava

 

Kymmenissä valtioissa valitaan tänä vuonna Suomen tapaan kansalliset parlamentit. Liian harvassa maassa, Euroopassakin, parlamenttivaalit toteuttavat todellista edustuksellista demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta kuten Suomessa tapahtuu. Ulf Sundqvist kuvasi viime kolumnissaan sitä muutosta, mikä varsin nopeasti on tapahtunut ihan globaalisti. Monesti samalla myös sosialidemokraattien vaikutus eri maiden politiikassa on huolestuttavasti heikentynyt ja se näkyy myös demokratian heikentymisenä. Oikeastaan vain Saksassa – vaikkakin heikentyen - ja Pohjoismaissa demarit näkyvät ja vaikuttavat, mutta joutuvat sielläkin kamppailemaan perinteisten kilpailijoiden lisäksi yhä kasvavia ääriaineksia vastaan.

Tänä vuonna tulee 100 vuotta siitä, kun Suomi sai perustuslain, jossa maan demokraattisesta johtamisesta, vaaleista, kansalaisten oikeuksista, tasa-arvosta, sekä oikeusvaltio- periaatteesta säädettiin. Sen aikaansaanti oli todella arvostettava suoritus ja heti sisällissodan jälkeen. Keväällä 1919 oli myös eduskuntavaalit, joihin Kokoomuspuolue, mikä oli perustettu 1918 marraskuussa, valmistautui vielä kovasti kuningasmielisenä, vaikka Saksa oli jo antautunut juuri puolueen perustamisen aikaan. K J Ståhlberg teki perustuslain laadinnassa uskomattoman työn Väinö Tannerin ja Santeri Alkion tukiessa häntä. Ståhlbergistä tuli sitten tasavallan ensimmäinen presidentti.  

Vuonna 1919 hyväksyttyyn perustuslakiin perustuva demokratia kesti 1930 – luvun äärioikeisto- ja revanssipolitiikan, talvi- ja jatkosodat, 1940-luvun vaaran vuodet, ja ehkä voidaan todeta, myös 1970-luvun alkupuolen vuodet. Kun katsotaan heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen itsenäistyneitä valtioita, oli Suomi ainoa, joka säilyi itsenäisenä koko ajan. 

Nyt taas, kuten 1930-luvulla, demokratiaa ja oikeusvaltio- periaatetta sortavat Euroopassakin äärioikeistolaiset, nationalistiset ja populistiset näkemykset. Se on todella huolestuttava ilmiö. Oli karmeaa nähdä itsenäisyyspäivän illansuussa hakaristiliput kotinurkillakin Helsingin Hakaniemessä! Kaiken kaikkiaan se orastava humaani maailma, mikä alkoi kylmän sodan loputtua, Oslon Lähi-itää koskevissa neuvotteluissa ja Berliinin muurin sorruttua, tuntuu nyt olevan mennyttä. 

Demokratian kriisistä pitää kirjoittaa ja puhua, koska kaikkihan tapahtuu ihan näkyvissämme. Hitlerin nousu Saksassakaan ei tapahtunut missään pimeydessä tai salaa. Hänhän tuli valtaan Weimarin Saksassa demokraattisin keinoin tuhotakseen kyllä sitten demokratian ja viedäkseen maailman uuteen sotaan ja tuhoon. Jokainen Saksassa tiesi tai olisi pitänyt tietää, mitä hän edusti. Kun hän alkoi tuhota demokratiaa, oli itsenäinen lehdistö vielä elossa ja kutakuinkin toiminnassa, mutta ei se häntä pysäyttänyt.  

Autoritääriset johtajat tuhoavat varsin harvoin nytkään demokraattista järjestelmää parissa yössä. Ensin hivutetaan alas demokratian perusteita, sitten pannaan media ”kuriin” ja lopuksi muutetaan vaalien ja valitsemisen perusteet. Aika lailla näin on käynyt mm. Turkissa, Venäjällä ja Unkarissa ja tältähän meno näyttää uuden presidentin myötä myös Brasiliassa. 

Luin jouluna USA:n entisen ulkoministerin ja YK-lähettilään Madeleine Albrightin loppuvuodesta ilmestyneen kirjan ”Fascism, a warning”. Siinä hän kertoo perheensä ja omat lapsen kokemuksensa toisen maailman sodan aikana ja sen jälkeen Tšekkoslovakiassa ja Saksassa.  Näine kokemuksin hänestä sittemmin tuli amerikkalainen diplomaatti ja ulkopolitiikan asiantuntija, joka näkee selvästi nyt mm. sen, että maailmassa on johtajia, jotka käyttävät samaa taktiikkaa kuin fasistit 1920- ja 1930-luvuilla. Kirja antaa ajastamme faktapohjaisessa analyysissaan järkyttävän ja pelottavan kuvan.

Kukin suvereeni valtio tietenkin päättää asioistaan itsenäisesti, mutta kansalaistenkin tulisi herätä huomaamaan mihin asiat ovat menemässä. Nyt on valtioita, jotka pyrkivät saamaan lisää elintilaa lähialueilleen ja niitä, jotka nationalismissaan vetäytyvät kansainvälisestä yhteistyöstä erilaisia muureja rakentamalla. Globaalit ongelmat, kuten ilmastomuutos, väestönkasvu ja – muutto jne., eivät ratkea itsekkyydellä, vaan valtioiden monenkeskisellä yhteistyöllä. 

Tänä vuonna on myös EU – vaalit. Oikeistopopulistit ovat tiivistämässä kovasti voimiaan saadakseen suuremman vaikutuksen Euroopan Parlamenttiin. Siksikin EU – vaalit ovat tärkeät. EU on tärkeä Suomen kaltaiselle pienelle maalle, mutta riittävän vahvasti demokraattisten voimien käsissä oleva EU on suorastaan elintärkeä koko Euroopalle. 

Alussa totesin, että myös sosialidemokratian tulevaisuudesta pitää huolehtia. Mm. tutkija Ilona Lahdelma on viime joulukuun alussa pohtinut hyvin tätä tulevaisuutta artikkelissaan. Sosialidemokratia on saavuttanut monet alkuperäiset tavoitteensa, mutta kun maailma muuttuu nopeasti koko ajan, haasteena on pystyä olemaan valmiina muutoksiin ja vaalia demokraattista yhteiskuntajärjestelmää, siihen kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. 

Elokuun retkeilypäivillä paneudumme vaalikoitosten jälkeen näihinkin asioihin.

Hyvää ja tervettä alkanutta vuotta!

Kari Salmi