Maija Anttila

Maija Anttila

Maija Anttila on koulutukseltaan sairaanhoidon opettaja, ylioppilas vuodelta 1961. Hän toimi pitkään Tehyssä ammatti- ja koulutusasioiden osastopäällikkönä. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa Maija oli jäsenenä 1996-2000 ja pj 2001-2008. Uudenmaanliiton hallituksessa 2005-2009 ja valtuustossa 2009-2013. Kuntaliiton valtuustossa 1997-2013. HYKS:n valtuuston pj 1993-1996. Terveyslautakunnassa 1985-1992. Maija Anttila on helsinkiläinen viidennen kauden kaupunginvaltuutettu. Hän aloitti sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana 2013. Hän on ollut myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen ja ulkoisen tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja vuodesta 2009. SDP:n valtuustoryhmässä Maija toimii I varapuheenjohtajana 2013 alkaen. 

Huhtikuu 2013

Miksi?  


Uusi sosiaali- ja terveyslautakunta oli tuskin päässyt alkuun, kun keskustelut lasten huostaanotoista ja lastensuojelusta alkoivat. Kahdeksanvuotiaan Eerikan julma murha ja lastenkotipaikkojen uudelleen organisointi herättivät paljon keskustelua ja kirjelmöintiä. Elämän koko kirjo, etenkin sen nurja puoli tuotiin päättäjien eteen. Tämä lautakunta ei pääse helpolla. On otettava kantaa ja yritettävä järjestää palveluita ja tukea kaikille, mutta etenkin niille ihmisille, jotka eivät ilman yhteiskunnan apua selviä elämästään. Siinä työssä on oltava lämmin sydän, mutta samalla myös sellaista realismia ja päätöksentekokykyä, ettei kaikki pääty vain voivotteluun!

Eerikan tapaus on julmuudessaan sellaista pahuutta, mitä on vaikeata ymmärtää. Siinä tulee kysyneeksi useita kertoja, miksi. Minusta on hyvä, että asia tutkitaan perinpohjaisesti. Silloin tiedämme, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Kun sitten vielä kesän alussa saamme ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan vetämän työryhmän raportin lastensuojelun tilasta, on aika tehdä laajat pohdinnat kaupunkimme lastensuojelun toimivuudesta kokonaisuudessaan. Tähän työhön olen pyytänyt virastoa jo varautumaan. Lautakunnan on yritettävä turvata omilla toimillaan lapsille mahdollisimman turvallinen elämä ja puuttua apua tarvitsevien ongelmaperheiden tilanteisiin mahdollisimman varhain. Uudessa so-te organisaatiossa tähän on entistä paremmat mahdollisuudet.

Helsingin isot tulevaisuuden kysymykset ovat alueiden ja väestöryhmien välisen eriarvoisuuden kasvu, mitä ei ole kyetty tavoitteista huolimatta taittamaan, muuttoliike, ikääntyminen ja asumisen kalleus.

Helsingissä näkyy vähitellen kaikkien suurien kaupunkien ongelmat – köyhyys, syrjäytyneisyys, pitkäaikainen työttömyys ja toimettomuus. Näiden asioiden torjuntaan ja hoitoon sosialidemokraatit haluavat panostaa tällä valtuustokaudella entistä voimakkaammin.

Tilastoissa on arvioitu, että Helsinki kasvaa sadalla tuhannella v.2030 mennessä ja ylittää seitsemänsadan tuhannen asukkaan rajan. Tästä kasvusta lähes kaksi kolmasosaa ovat vieraskielisiä. Silloin joka viides helsinkiläinen puhuu muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea. Se on iso muutos nykyhetkeen verrattuna ja vaatii useita eri toimia.

Hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteet toteutuvat. Ikäihmisten, etenkin yli 80 ja 85 v. määrä kasvaa nopeasti. Se on monella tavalla rikkaus ja voimavara, mutta edellyttää myös palvelujärjestelmän joustavuutta ja asenteiden muutosta. Ikäihmisten oikeuksia palveluihin on kirjattu 1.7 voimaan astuvaan lakiin. Lautakunta tulee huolehtimaan, että lakia toteutetaan myös Helsingissä.

On hyvä, että ministeri Krista Kiuru on tarmokkaasti ryhtynyt poistamaan Helsingin ja seudun asuntopulaa ja taittamaan asumisen kalleutta. Tälle työlle toivon suurta menestystä, koska se on myös avain palveluhenkilöstön saatavuuteen.

Kun Helsingin kaupunginvaltuusto viime vuonna päätti viimeisenä kuntana maassamme yhdistää sosiaali- ja terveystoimen, se merkitsi kaupungin suurimman viraston syntyä. Virastossa on yli viisitoistatuhatta työntekijää ja budjettikin melkein puolet kaupungin käyttötaloudesta. Olemme siis paljon vartijoita. Odotukset virastoa ja sen päättäjiä kohtaan ovat suuret. Uuden sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana haluan kaikella sillä osaamisella, mitä minulla on, tehdä parhaani, että kasvava, kansainvälistyvä ja ikääntyvä Helsinki saisi hyvät palvelut ja tarvitsemansa tuen asukkailleen. Se on meidän yhteiskuntavastuutamme.

Syyskuu 2013

On astuttava johtoon

 

Terveisiä Tampereelta ,”Työväenliike nyt” tapahtumasta. Siellä laulu raikasi, puheenjohtaja puhui ja lopuksi oli Verstaan pihalla yhdessäoloa. Hyvillä mielin palasin kotiin.

Juhlapäivän tunnelmaa ei latistanut päivän tuore galluppi 15 prosentin kannatuksesta. Se ei ilahduttanut, mutta sisua ja voittamisen halua se lisäsi. Se oli selvästi aistittavissa ihmisten ilmeistä ja keskusteluissa.

Politiikan tekemisen luonne on muuttunut viimeisten vuosien aikana sekä meillä että muualla. Tätä pohdimme osanottajien kesken. Tätä kirjoittaessa ei Norjan vaalitulos ole vielä tiedossa, mutta oikeiston vaalivoittoa povataan. Tuntuu kummalliselta, että hallitusvalta halutaan vaihtaa, vaikka demari pääministeri Stoltenberg joukkoineen on hoitanut maan asioita erinomaisesti. Näyttää siltä, että tämä vaihtamisen halu sopii tähän päivään. Televisio haastattelussa nuori norjalainen mies toteaa, että ”tarvitaan uudet kasvot televisioon, kahdeksan vuotta sama naama saa riittää”. Politiikan sisältö ei paina eivätkä teot. Vaihtelun halu johtaa yhteiskunnallista ajattelua seurausvaikutuksista piittaamatta. Se on kuin peliä. Tällainen Norjan ilmiö näkyy myös meillä. Oppositiossa olevat puolueet lihovat, ilman todellisia näyttöjä.

Poliittisen tietoisuuden tason lasku yhdessä vaihtelun halun kanssa tuottaa vaarallisia visioita. Miten käy pohjoismaisen hyvinvointivaltion? Globaalissa maailmassa pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylläpitäminen vaatii paljon yhteisiä näkemyksiä mm. verotuksesta, julkisen sektorin koosta ja sen tehtävistä, ihmisten välisestä tasa-arvoisuudesta ja palvelujen universaalisuudesta. Pohjoista malliamme on rakennettu pitkään ja huolella. Sen käyttökelpoisuudesta ja menestyksestä on monia tutkimuksia. Siitä huolimatta kapitalismi ja yksityinen pääoma haluavat kiistää mallin edut kilpailukyvyssä ja talouskasvussa. Luulisi näin yksinkertaisesti ajateltuna, että yksityinen pääoma olisi tyytyväinen, kun se voi rauhallisessa ympäristössä lihoa ja nauttia verorahoitteisia etuja. Mutta ei, politiikan suuntaa pitäisi muuttaa!

Tähän hyvinvointivaltion olemassaolon tulevaisuuteen puheenjohtaja Jutta kiinnitti vakavaa huomiota. Hän totesi, että hyvinvointiyhteiskuntamme vaatii uudistuksia, päivitystä tälle vuosituhannelle. Tästä asiasta olen samaa mieltä. Perusrakenteet – verorahoitteisuus, turvallisen iso julkinen sektori, palvelujen saannin universaalisuus ja kuntien rooli palvelujen saannin turvaamisessa ja myös tuottamisessa – pitää edelleen säilyttää. Niiden ohi ei aika ole ajanut. Mutta palvelujen kehittämisestä on modernin maailman otettava koppia. Nyt ajatetaan liian vanhoilla vankkureilla julkisella sektorilla.

Tämä hallitus, mutta myös seuraava joutuu uudistamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme. Maan taloustilanne vaikuttaa, mutta myös ideologiset paineet. Siksi on tärkeätä, että sosialidemokraatit ovat hallituksessa valvomassa uudistustyön suuntaa. Keskeisiä peruspilareita ei saa purkaa. Purkaminen on helppoa, mutta uudelleen rakentaminen kestää vuosikymmeniä. Siksi meidän on noustava ylös ja astuttava johtoon. Me olemme luoneet ja kehittäneet hyvinvointivaltiomallia. Meidän on myös se uudistettava. Työ on tehtävä sekä valtion että kuntien tasolla. Se on uusi 2.0 Forssan ohjelma.

Joulukuu 2013

Valtuutettua ahdistaa ja ahdistetaan


Yhä enemmän joudun pohtimaan edustuksellisen demokratian, kansalaisvaikuttamisen, osallistavan demokratian ja suoran vaikuttamisen/painostamisen välisiä suhteita. Tuntuu, että erilaiset painostusjoukot käyvät entistä kiivaammin valtuutettujen kimppuun melkein asiassa kuin asiassa. Tämän vuoden viimeisessä valtuustossa ollut Meri-Rastilan kaavan käsittely sai jo melkein infernaaliset mittasuhteet. Kun äänestys oli päättynyt, kokoomus tuuletti, vihreät loukkaantuivat ja näyttivät mieltään, demarit olivat aika tyyniä, vaikka meilläkin asiasta käytiin tiheätunnelmainen ryhmäkeskustelu ja äänestettiin ryhmäpäätöksen tekemisestä. Tiedettiin, että kaava voisi olla kiinni jopa yhdestä äänestä puolesta tai vastaan. Nyt väliä oli kolme ääntä.

Sosialidemokraatit ovat aina asettaneet asuntopolitiikan tärkeäksi poliittiseksi tavoitteekseen, vaikka monet toverit ovatkin sanoneet, ettei sillä vaaleja voiteta. Ja niin se näyttää olevan. Vaikka valtuusto on yksimielisesti sitoutunut 5500 asunnon tuottamiseen vuodessa koko valtuustokauden ajan, se ei tunnu painavan mitään, kun joku kaava nousee liian polttavaksi asukkaiden vastustuksesta. Ja kun tällaisia kaavoja tulee aina vain lisää, niin kohta voimme unohtaa asuntopolitiikkamme.

Meri-Rastilan kaava oli tällaista kuumaa kamaa. Kaikki vuosaarelaiset valtuutetut, puolueesta riippumatta, äänestivät kaavaa vastaan. He olivat antaneet vaalilupauksen vastustaa kaavaa. Tiukkojen tai yksityiskohtaisten vaalilupauksien antaminen voi olla aika hankalaa. Sen sdp tietää, kun puolue joutuu nyt hallituksessa kärvistelemään eläkeiän nostoa vastustavalla lupauksellaan. Tilanne on monella tavalla absurdi. Kansalaiset vaativat yksityiskohtaisia vaalilupauksia, vaikka puolueet haluaisivat nostaa suuria ja periaatteellisia linjoja keskusteluun ja saada niiden työstämiseen eväitä kansalaisilta.

Onko sitten realistista odottaa kansalaisilta eväitä tai ymmärrystä isojen asioiden työstämiseen? Kyllä ja ei. Minusta on tärkeätä keskustella yhteiskunnallista eriarvoisuutta tai epäoikeudenmukaisuutta lisäävistä asioista ihmisten kanssa ja yrittää löytää yhteisiä näkemyksiä asioiden korjaamiseksi. Uskon, että se lisää politiikan kiinnostavuutta ja auttaa kansalaisia seuraamaan poliittisen toiminnan toteutumista eritellen myös puolueiden toimintaa.

Itse en anna mielelläni kovin yksityiskohtaisia vaalilupauksia. Haluan nähdä asioiden kokonaisuuden ja niiden vaikutukset eri tahoihin ennen päätöksentekoa. Jos näin ei tehdä, niin mitä sitten tehdään asiantuntijavalmistelulla? Se voitaisiin silloin lopettaa ja ratkaista asiat joukkoäänestyksillä tai mutu-tunteella. Näissä viimeaikojen asukkaiden painostustoimissa tuntuu joskus juuri tältä. Ei tarvita mitään valmistelua eikä asioiden monipuolista pohdintaa, riittää että muutama sata tai tuhat ihmistä kerää adressin ja rummuttaa mediassa. Ja media hoitaa päätöksenteon linjan. Siinä sitten valtuutettu yrittää todistella, ettei päätös ole tarkoituksenmukainen tai se on vastoin enemmistön tai yhteistä etua. Vaatii rohkeutta puolustaa valmisteltua päätösehdotusta tai yhteiseksi eduksi katsottua linjaa.

Painostusjoukot käyvät myös entistä röyhkeämmiksi. Sähköpostit täyttyvät viesteistä, joiden kielenkäyttö ei aina mieltä ylennä. Tai kuten nyt Meri-Rastilan kaavassa, suuri tuntemattomien joukko julkaisi isoja lehti – ja radiomainoksia ja uhkasi häpäistä valtuutetun, jos hän äänestäisi kaavan puolesta. Muutamat valtuutetut ovat antaneet joitakin viestejä poliisin tutkittaviksi. Ja tällaista toimintaa jotkut kutsuvat asukasdemokratiaksi! Kaivataan keskustelua edustuksellisen ja asukasdemokratian sisällöistä ja tavoista, muuten koko demokratia ajautuu vahvojen anarkiaksi. Ja se ei ainakaan meidän asiaamme aja!

Huhtikuu 2014

Kunnan valta?


Aika moni kyselee näinä päivinä – karkaako kuntapäättäjien valta ja kuntademokratia liian kauas? Huoli on aiheellinen. Kunnan roolin muutos alkoi EU – lainsäädännön myötä. Markkinoiden vapauttaminen toi kunnille isoja paineita muuttaa käytäntöjään. Hankintalainsäädäntö ja kilpailutus vaikuttivat kunnalliseen palvelutoimintaan. Päiväkotien ja koulujen ruokailupalvelut olivat yht´äkkiä porvareiden silmätikkuna. Ne pitää yhtiöittää ja kilpailuttaa.

Helsingin valtuuston enemmistö voitti lähes kymmenen vuotta sitten ensimmäisen erän. Ruokapalveluista tehtiin Palmian liikelaitos. Ratkaisu on osoittautunut järkeväksi ja taloudelliseksi. Nyt on sama paine päällä. Kokoomus haluaisi yhtiöittää Palmian, mikä tarkoittaisi vähitellen nykyisen liikelaitoksen alasajoa. Ratkaisu on vihreiden käsissä. Sosialidemokraatit esittävät, että Palmia jatkaisi ns. sisäisenä palvelujen tuottajana. Palmia on tärkeä kuntouttavan työtoiminnan paikka eikä sitä siksikään pitäisi laittaa markkinoille, ulkopuolelle kaupungin omien päätösten. Jotkut vihreät toivovat, että tällaisia vammaisille ja muille tärkeitä työpaikkoja ei lopetettaisi, mutta samalla he kuitenkin antavat tukeaan kokoomukselle.

Tämän hetken kuumin kysymys koskee sote-uudistuksen vaikutuksia. Monet päättäjät ja alan asiantuntijat ällikällä lyönyt kaikkien puolueiden yhteinen päätös tarkoittaa suurta muutosta kuntapäätöksenteossa. Kun aikaisemmin on haluttu säilyttää mahdollisimman paljon ratkaisuvaltaa kunnan omissa käsissä, nyt kaikki sote-palvelut siirtyvät miljoonapiirien Erva –alueille. Keskeisten sote-palvelujen liittymät muihin sektoreihin katkeavat tai ainakin vaikeutuvat huomattavasti. Tätä yhteistyölinkkiä on aiemmin pidetty tärkeänä mm. moniongelmaisten perheiden hoidossa ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Kun asiaa käsiteltiin Helsingin sote-lautakunnassa tein juuri tällaista ns. horisontaalista yhteistyötä ja kunnan omaa päätöksentekoa vahvistan vastaehdotuksen, mikä voittikin lautakunnassa selkein 8 – 5 luvuin. Mutta kaupunginhallituksessa kokoomus ja vihreät muuttivat linjaa ja nyt muut puolueet menivät vielä askeleen pitemmälle.

Kunnallinen päätöksenteko siirtyy entistä kauemmaksi ja entistä harvempien käsiin. Samalla se tarkoittaa virkamiesvallan kasvua. Lisäksi yksityissektori pääsee pitkään toivomilleen apajille – suurten kuntien peruspalvelujen kimppuun, todennäköisesti ”rusinat pullasta” mentaliteetilla.

Kun iso sote-vääntö on nyt tehty ja lainsäädännön valmistelu alkanut, on tärkeätä yrittää vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon niin, että jatkossakin kunnan asema ja rooli ovat vahvoja palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa. Siihen on nyt satsattava. Tästä uudistuksesta on tultava mahdollisimman hyvä ja toimiva tulevaisuuden palveluverkko!

Seuraavissa kuntavaaleissa sote-palvelujen luottamushenkilöpaikat vaativat entistä enemmän osaamista ja asioiden hallintaa. Niille paikoille pitää laittaa rohkeita pitkän linjan poliitikkoja.

Elokuu 2014

On aika puhdistaa pöytä

 

Puolueemme tila ei parane komentamalla joukkoja yhteen, kuten puheenjohtaja Antti Rinne puheissaan vaatii. Veran alle on kerääntynyt niin paljon yhdessä puhuttavia asioita, analyyseja edellyttäviä pohdintoja yhteiskunnan ja maailman tilasta ja sen vaikutuksista sdp:n tilaan ja kannatukseen. Avointa ja rehellistä keskustelua tarvitaan myös siitä, mikä on puolueen todellinen tahto molempien sukupuolten tasa-arvoisesta kohtelusta, vai edustaako joidenkin sd-miesten heitot ”päästiinpä niistä akoista eroon” puolueen laajaa mielipidettä. Toivon todella, ettei tähän vastata millään äijäfeministisellä sutkauksella.

Puolueen jäsenkunta on jakaantunut. Sitä asiaa ei voi lakaista veran alle. Kehitys on jatkunut pitkään, eikä sitä ole kyetty tai tahdottu analysoida puoluetta vahvistavaksi menestykseksi. Tämä jakaantuminen huipentui Seinäjoen puoluekokoukseen valmistautumisessa ja puheenjohtajan vaihtamiseen liittyneessä rumassa junttatyössä. Se edusti todellista äijien vallankaappausta.

Tämä asia vaatii kunnollisen pöydän puhdistamisen. Sillä on suuri merkitys puolueen kannatuksen nousuun lähdössä. Näyttää siltä, että Rinteen matkalaiset ovat tehneet suuren virheen äänestäjäkunnan reaktioiden analyysissa. On turha korostaa sukupuolten tasa-arvoa, avoimuutta tai oikeudenmukaisuutta, jos teot osoittavat toista. Nykypäivänä ihmiset ovat herkkiä myös sille, ”miltä se näyttää”. Tähän asiaan ovat monet jäsenemme ja kannattajamme puuttuneet, sekä miehet että naiset. Puoluekokousedustajien valintoihin ja puheenjohtajan vaihtoon liittyi niin paljon menneen ajan tunkkaiseen junttatyöhön liittyviä piirteitä, että se karkottaa sekä omia jäseniä että myös sellaisia ihmisiä, jotka muuten jakavat sosialidemokraattisen arvopohjan ja halun kannattaa puoluetta. Tämä näkökulma on tärkeä.

Tulevia eduskuntavaaleja ajatellen on tärkeätä, että me tulevat vaalityöntekijät tiedämme, miten avoin ja rehellinen ehdokasasettelu on käyty eri piireissä. Vai onko niin, että jo puheenjohtajan vaihdossa sovittiin tiettyjen ehdokkaiden rahallinen ja muu tuki, kuten monissa eri yhteyksissä on kerrottu. Tämä edustaa mielestäni sellaista sidonnaisuutta, mikä ei ole hyväksi koko kansan edustajaksi pyrkivälle ehdokkaalle. Poliittisissa luottamustehtävissä toimivien on aina kyettävä katsomaan sekä yleistä kansan että yhdessä sovittua puolueen etua. Etukäteissidonnaisuudet kahlitsevat ja jakavat jo etukäteen tulevaa eduskunta ryhmää. Pöytä on puhdistettava myös tässä asiassa.

Puolueen kannatuksen tilaan on useita syitä. Niitä on analysoitu monilta osin hyvinkin osuvasti useissa eri lehdissä. Mutta puoleen omat analyysit puuttuvat. On puhuttu hyvin yleisellä tasolla yhteiskunnan ja työelämän rakennemuutoksista globalisoituvassa ja yhä voimakkaammin kapitalistisoituvassa markkinataloudessa. Se ei riitä. Entistä tärkeämpää on analysoida, mikä on poliittisen työväenliikkeen ja mikä on työväenliikkeen arvot jakavan ay-liikkeen rooli. Kummallakin on oma, itsenäinen roolinsa eikä niitä pitäisi sitoa liikaa toisiinsa, koska silloin menetetään yhteistä voimaa. Tätä asiaa ei ole selkiytetty, vaan ay-liike on menettänyt otettaan globaaleista, koko maailmaan vaikuttavista kehityslinjoista ja keskittynyt vain ehkä liiankin kapeaan jäsentensä edunvalvontaa. Samalla on menetetty osa entisen yhteiskuntaa ja maailmaa muuttaneen tiedostavan ay-liikkeen voimasta. Tällä entisellä ay-liikkeellä oli suuri merkitys myös poliittisen työväenliikkeen kehityksessä ja vetovoimassa. Ay-liikkeen tulisi nopeasti analysoida oma tilansa, koska muuten kaikki paineet kohdistuvat poliittiseen liikkeeseen, kuten nyt on käynyt ja näyttää käyvän edelleen.

Puolueen uudistamisessa järjestön henkinen ilmapiiri, työtavat ja eri elinten työnjako ovat tärkeitä. Tässä on paljon korjaamiseen varaa. On palautettava se entinen yhteiskuntaa uudistava ohjelmatyö ja kansalaiskeskustelut. Tämän työn johtaminen kuuluu puoluesihteerille yhdessä puoluehallituksen ja valtuuston kanssa. Mielestäni tässä asiassa on päästetty puolue kokonaisuudessaan pahiten rapautumaan ja se näkyy kannatuksessa. On aika puhdistaa pöydät ja nurkat puolueessa. Se on tehtävä avoimesti. Syyttely ei auta, mutta selkeät työnjaot ja vastuut auttavat. Oppiakin voi ottaa muista järjestöistä. Sosialidemokratiaa tarvitaan!

Joulukuu 2014

Epävarmuuden aikaa


Sunnuntain Hesarissa 7.12 Yhdysvaltain väistyvä suurlähettiläs Bruce Oreck kehotti meitä lopettamaan ruikuttamisen ja tarttumaan niihin moniin mahdollisuuksin, mitä meillä on. Voisiko se todella olla näin yksinkertaista?

Maailmanpoliittisesta ja talouspoliittisesta tilanteesta on tullut niin monimutkaisia, etteivät siihen tavallisen asioita aktiivisen seuraavan ihmisen ajatukset tai ymmärrys riitä. Konfliktit kotinurkilla pelottavat, erilaiset ääriliikkeet, uskonnolliset ja poliittiset kylvävät turvattomuutta kansalaisten ja kansakuntien elämään. Berliinin muurin murtumisen jälkeinen vapauden ja kehityksen ilmapiiri tuntuu olevan taaksejäänyttä aikaa.

Vuoden kuluessa on tapahtunut todella paljon. Venäjän poliittinen tilanne askarruttaa varmasti jokaista meitä. Mitä sen maan johtajat todella ajattelevat ja mitkä ovat heidän poliittiset tavoitteensa. Islamilaisen maailman väkivaltaiset teot kauhistuttavat. Uutiset koskettavat myös meitä. Syyrian sotaan osallistuneita etsitään myös omiemme joukosta. Se panee ajattelemaan, miksi täällä koulutuksen ja yhteiskunnan tukea saaneet ihmiset haluavat nousta auttajiaan vastaan.

Miksi kysymyksiä nousee mieleen paljon enemmän kuin vastauksia. Poliittisessa keskustelussa ei paljon vastauksia anneta, samanlaista epävarmuutta. Ihmisten elämään on tullut aivan uudenlainen epävarmuuden sietämisen vaatimus. On siedettävä epävarmaa maailman poliittista tilannetta, taloudellista ahdinkoa, minkä loppumisesta ei ole vielä mitään varmuutta ja lopuksi on siedettävä oman maamme heilahtelevaa politiikkaa.

Itseäni rasittaa eniten poliittisen ilmapiirin tunteenomaiset ailahtelut ja niiden vaikutukset päätöksentekoon. Puolueiden kannatukset nousevat ja laskevat imagojen, ei tekojen perusteella. Tällaisessa ilmapiirissä yhteisten asioiden hoitamiseen vakavasti suhtautuvien poliitikkojen ja puolueiden kannatus on epävarmaa. Koskaan ei voi olla varma, miten suuri yleisö ottaa vastaan jonkun ehdotuksen tai päätöksen. Suuri merkitys on sillä, miten asia saadaan lanseerattua ulos joko valtamediassa tai somessa. Näiden välineiden haltuunotossa sosialidemokraateilla on aina ollut vaikeuksia.

Kun suurlähettiläs Oreck kehotti meitä tekemään eikä ruikuttamaan, siihen voi yhtyä. Mutta sitten tulee se Mutta. Sellaisia suuria yhteisiä yhteiskunnallisia uudistuksia, jotka sitoisivat kaikki ryhmät yhteiseen ponnistukseen, ei juurikaan ole. Ainoana esimerkkinä, mikä nilkutellen menee eteenpäin, on sote-uudistus. Muuten tuntuu, että jokainen puolue ja yksittäinen ihminen hakee ensisijaisesti omaa etuaan.

Huomaan, miten synkältä kirjoitukseni vaikuttaa. Mikä voisi olla se valopilkku, mikä nostaa meidät niskasta ylös? Ehkä se on se viime viikon metromatka, missä läheisen päiväkodin lapset matkustivat kanssani keskustaan. Saavuimme yhtä matkaa metroasemalle, lapset turvaliiveissään, ohjaajiensa hyvässä ohjauksessa, sitten yhtä jalkaa alas liukuportaisiin ja sieltä laiturille junaa odottamaan. Lasten iloinen nauru, puheensorina, pienet tönimiset ja avoimet ja luottavaiset kasvot valaisivat koko asemalaiturin ja oman mieleni.

Ajattelin, vaikka nyt maailmassa on paljon epävarmuutta, olemme kuitenkin kyenneet luomaan turvaa ja hyvinvointia seuraaville sukupolville. He ottavat aikanaan ohjat käsiinsä ja rakentavat uutta maailmaa. Nyt meidän pitäisi vain löysätä ja antaa narua uudelle sukupolvelle ratkaista isoja maailman asioita, mutta ei jättää heitä kuitenkaan yksin. Hyvää joulun odotusta tovereille!

Maaliskuu 2015

Kevään jännitysnäytelmä

 

Kuukauden mittainen jännitysnäytelmä – eduskuntavaalit 2015 on alkanut. Ne ovat intohimoja ja jännitystä tulvillaan. Ensimmäiset torventöräytykset on jo annettu. Näytelmän keskeiset roolit on jaettu kansalaisille. Äänestäjät ratkaisevat näytelmän jatkon ja maamme tulevaisuuden.

Katselin MTV3 ensimmäisen puheenjohtajatentin netistä. Sitä ennen olin jo kuullut ja lukenut tentin älämölöstä. Nettiseuranta vahvisti tunnelman. Miten voi olla mahdollista, että meillä on tällainen itseriittoisten äijien joukko johtamassa maatamme. Aikana, jolloin tarvittaisiin paljon yhteistyötä ja luottamusta, jotta selviämme edessä olevista vaikeista talous- ja rakenneuudistuksista. Tämänkin joukon on kansa valinnut.

MTV tenttiä katsellessani ajattelin, että jos nämä puheenjohtajatapaamiset jatkuvat samalla mallilla, vaalitulos on yllätys. Ihmiset kyllästyvät keskeisten päättäjien keskinäisiin kukkoiluihin ja jäävät kotiin. EVK - Ei voisi vähempää kiinnostaa – nousee huippuunsa.

Tarvitaan uusia kasvoja

Nyt olisi tärkeätä nostaa keskusteluihin myös muita kasvoja puolueesta, kuin puheenjohtajia. Silloin voisimme saada keskusteluihin syvyyttä ja asioiden hallintaa. Kansalaiset odottavat valitsemiltaan päättäjiltä selkeitä ajatuksia tulevaisuudesta. Miten kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta voidaan jatkossa rakentaa vaikeissakin oloissa. Riitely ja toistensa syyttely on niin puuduttavaa, niin puuduttavaa. Ja jokainen miestä tietää, että riitaan tarvitaan aina kaksi ja useimmiten vielä useampi.

Nostaisin tällaisiin tulevaisuuden pohtijoiden päättäjäpaneeleihin esim. ulkoministeri Erkki Tuomiojan, peruspalveluministeri Susanna Huovisen, työministeri Lauri Ihalaisen ja myös Jutta Urpilaisen. Näille henkilöille olisi helppo löytää vastinpareja muista puolueista. Uskoisin, että kansalaisia kiinnostaisi isojen asioiden syvällinen pohdinta ja tulevaisuuden luotsaaminen juuri tänä aikana, kun tuntuu, että maailmassa on niin paljon epävarmuutta. Tarvitaan luottamusta lisääviä puheita ja toimia. Tarvitaan myös poliittisen keskustelun tason nostoa. Ihmiset ovat kiinnostuneita politiikasta, mutta eivät ympäripyöreistä heitoista, mitkä vain lisäävät epävarmuutta.

Vaalityön uskottavuus ratkaisee

Sosialidemokraattien menestyksessä vaalityön merkitys korostuu ehkä aiempaa enemmän. Vaalityön on oltava uskottavaa, ei kosiskelevaa. Sen on annettava mahdollisimman rehellinen tulevaisuuden kuva ihmisille ilman, että luodaan suurta pessimismiä tai uhkakuvia. Vaalimenestyksen ratkaisevat liikkuvat äänestäjät, joista varmasti monet ovat naisia ja nuoria sekä eläkeläiset, jotka ovat omissa puolueissaan muodostaneet vankan tukijalan vaalityölle ja äänestykselle.

Eläkeläisten äänestyskäyttäytymisen pohdinta on tärkeätä. Olen eri yhteyksissä kuullut, miten monet eläkeläiset ovat turhautuneet eduskunnan ”lapselliseen riitelyyn ja nokkimiseen”. Ihmiset kaipaavat yhteisten asioiden hoidossa toistensa kunnioittamista ja asioiden pitkäjänteistä hoitamista. Pienillä vippaskonsteilla ei eläkeläisten myötämielisyyttä osteta. Ikäihmiset ovat nähneet ja kokeneet pitkän elämänsä varrella nousuja ja laskuja ja selvinneet monista vaikeista ajoista. Heille pitää puhua niin kuin asiat ovat. Siltä pohjalta on helppo rakentaa omaa elämää eteenpäin.

Kun keskustelen ikäihmisten kanssa tästä hetkestä ja tulevasta, nousee kaksi asiaa ylitse muiden. Toinen asia liittyy eläkkeiden ostovoiman turvaamiseen eli indeksitarkistuksiin. Jos ja kun tästä asiasta puolue ottaa kantaa, niin kuin näyttää tekevän, asian hoitamisen on oltava sitten jatkossa uskottavaa. Turhien lupausten tai muiden syyttely vie viimeisenkin uskottavuuden. Toinen asia liittyy peruspalvelujen turvaamiseen. Tämä on sekä valtion että kuntien kontolla. Oli valitettavaa, että nykyhallituksen isot tavoitteet kunta- ja sote uudistuksista ajautuivat karille. Mutta ne ovat väistämättä edessä. Siinä yhteydessä on myös arvioitava vielä kerran valtionosuuslainsäädännön oikeudenmukaisuus. Näidenkin uudistusten avaaminen ihmisille selkeästi, suomen kielellä on osa uskottavaa politiikkaa.

Kevään jännitysnäytelmään tarvitaan meitä kaikkia, tekijöiksi, ei seinäruusuiksi!

Elokuu 2015

Ymmällä

 

Eduskuntavaalien jälkeen – ja miksei jo ennen sitäkin – olo on ollut aika hämmentynyt, jopa pettynyt. Sama hämmennys tuntuu vaivaavan muitakin tapaamiani tovereita. Vaikka kuinka yrittää ajatella, että tämä on nyt tässä ja näillä mennään, olo ei helpotu. SDP ja puolueen tila on niin oleellinen osa omaakin elämää, että sitä on pakko käsitellä. Maton alle lakaisu ei onnistu eikä riitä. Johdossa olevien ihmisten pitää tajuta, että arvopohjaiseen poliittiseen liikkeeseen sitoutuminen tarkoittaa aina omankin persoonan likoon laittamista. Silloin puolueen politiikka ja sen hoitaminen ovat henkilökohtaista. Se on iso juttu.

Viimeiseen puoluekokoukseen en enää jaksa palata, vaikka siinäkin olisi pöydän puhdistamisen paikkaa. Eduskuntavaalien tuloskin on jo taaksejäänyttä elämää. Mutta näiden tapahtumien jälkeiset päätökset ja asiat kaivavat mieltäni. Tuntuu kummalliselta, ettei niistä puhuta ollenkaan. Viimeisiä kannatuslukujakaan ei pidä sivuuttaa olankohautuksella. On aika pohtia muutamia isoja kysymyksiä.

Aluksi symbolisesti ja käytännöllisestikin suuri asia, puoluetoimiston myynti ja siirtyminen entisen KOPin rakennuttamaan taloon vuokralle, oli ainakin vanhoille puolueen jäsenille suuri shokki. Miksi sen sallittiin tapahtuvan? Oma talo on aina ollut eri työväenyhdistysten suuri tavoite. Sen myötä meillä on useita hienoja työväentaloja eri puolilla maata. Niihin mennessä tuntuu kuin tulisi kotiin, vaikka monissa taloissa on nykyään muutakin kuin vain SDPn toimintaa. Mutta talon tunnusmerkit ovat olemassa. Tosin merkittävästä Helsingin Työväentalosta on riisuttu kaikki työväenliikkeen tunnusmerkit pois. Monikaan Taloon tulija ei enää tiedä tulevansa Työväentalolle. Sen olen useasti havainnut, kun Paasitornin kongressikeskukseen tulijat ovat kysyneet tietä sinne. Olen ollut tästä Talon historian jälkien poistamisesta kovin murheissani.

Nyt puoluetoimiston myynti tuntui sinetöivän tällaisten symbolisten merkitysten alasajon. Miksi sen annettiin tapahtua? Taloudelliset vaikeudet eivät mielestäni riitä näiden asioiden perusteluiksi. Niihin olisi varmasti löytynyt muitakin luovia ratkaisuja. Kotiinpaluuta toivon.

Demokraatin supistuminen kerran viikossa julkaistavaksi lehdeksi oli samanlainen isku. Siinä kuitenkin digitaalisen viestinnän kehitys voi auttaa asiaa. Silloin toivoo, että hyvin toimitettu digilehti hankkii vahvan jalansijan mediakentässä ja painettu viikkolehti olisi ”täyttä tavaraa”. Se voisi vahvistaa SDPn viestien asemaa mediamaailmassa.

Mutta sitten poliittinen viesti, mikä se on? Media on ihmetellyt SDPn puheenjohtajan ja muun johdon hiljaisuutta viimeaikojen tärkeissä politiikan kysymyksissä. Samaa ovat useat toveritkin ihmetelleet. Nyt on tärkeätä etsiä paitsi oma tulevaisuuden poliittinen linja myös reagoida tärkeisiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Päivän listalla on niin monta tärkeätä kysymystä, missä SDPn linjan pitää olla selkeä ja syvällisesti pohdittu. Energia- tai pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa ei voi jättää sen paremmin vihreiden kuin perussuomalaistenkaan käsiin. Puhumattakaan EUn tulevaisuuden kehityksestä mukaan lukien Kreikan nykyinen talousahdinko tai EUn turvallisuuspoliittisesta asemasta konfliktien ratkaisijana. Näissä asioissa meillä on paljon osaamista. Sen on nyt näyttävä.

Sipilän hallitusohjelmassa on myös monia muita asioita, jotka ovat olleet SDPn kehittämiä ja joiden uudistamisesta puolueen on kannettava huolta oppositiosta käsin. Tärkeimpinä ovat sote uudistus yhdistettynä Sipilän esille nostamaan aluehallintouudistukseen, mikä voi olla todella iso uudistus. Koulutus ja tutkimus ja koko sosiaaliturvan uudistaminen ovat tärkeitä poliittisia kysymyksiä, missä puolueen linjan pitäisi olla selkeä ja tulevaisuuteen kurkottava. On tärkeätä, että puolue pohtii tarkasti, mitkä ovat poliittisen liikkeen tärkeät tavoitteet ja mitkä ovat työmarkkinaosapuolten asioita. Puolue ei voi poliittisena liikkeenä liikaa ripustautua ay-liikkeen omiin tavoitteisiin ja tietyllä tavalla ottaa silloin mahdollista häviämisen iskiä. Kummallakin liikkeellä täytyy olla omat vahvat profiilinsa ja selkeät työnjaot ja yhteistyökuviot. Kummankin liikkeen uudistumisesta syntyy sellaista vahvuutta, mikä vie SDPn jatkossa poliittiseen voittoon.

Tammikuu 2016

Köyhät ja kipeät maksavat Suomen talouskriisiä

 

Maan hallitus päätti korottaa sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja v. 2016 alusta tavanomaisten indeksikorotusten lisäksi 27,5 prosenttia eli yhteensä noin 30%. Asiasta tiedotettiin 19.11.2015. Tasasuuruisten asiakasmaksujen erilliskorotuksella tavoitellaan hallitusohjelman mukaisesti 150 miljoonan euron lisäystä maksukertymään.

Kunta kerää asiakasmaksut potilailta. Mutta maksujen korotukset eivät suinkaan jää kuntien kassoihin, vaan nyt valtio kerää maksut itselleen leikkaamalla valtion tukea kunnilta vastaavalla summalla. Käytännössä se tarkoittaa, että potilaat maksavat noin 30% korkeampia maksuja, jotka menevät kiertoteitä valtion taskuun. 

Kunnat voivat päättää maksujen tasosta

Vaikka valtioneuvosto säätää maksuasetuksen, sen käyttöönotto jää kuntien harkintaan. Kunta voi joko käyttää maksukaton ylintä rajaa tai tehdä siihen muutoksia. Helsingissä poistettiin terveyskeskuskäyntimaksu v. 2012, joten terveyskeskuskäynti on ollut maksutonta asiakkaille vuoden 2013 alusta. Muuten maksujen säätämisessä on käytetty maksuasetuksen hintoja kaupunginhallituksen linjauksen mukaisesti käyttäen ylintä maksukattoa. Päätösvalta maksujen käyttöönotoksi on kaupunginhallituksen ohjeella annettu virkamiehille. Se oli luontevaa silloin, kun valtioneuvosto korotti asiakasmaksuja vain indeksien mukaisesti muutamilla prosenteilla. Tällainen lähes 30 % korotus on selkeä poikkeus, mutta kaupungin virkamiesjohto ei ole halunnut tuoda tätä korotuslinjaa poliittiseen harkintaan ja päätöksentekoon.

Sosialidemokraatit eivät ole hyväksyneet tätä linjaa

Husin hallituksessa sosialidemokraattien johdolla syntyi enemmistö siitä, ettei Husissa oteta käyttöön 30% mukaista maksuasetusta, van sovelletaan vain peruspalveluindeksin mukaisia korotuksia. Kokoomus vastusti tätä ja siitä äänestettiin sitten vielä Husin valtuustossa joulukuun puolivälissä. Mutta sielläkin sosialidemokraattien linja piti. Mielestämme kunnilla on leveämmät hartiat kustannusten maksamisessa, kuin paljon julkisia palveluja käyttävillä ihmisillä, joiden taloudellinen tilanne voi joskus olla hyvinkin heikko.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä vaatii Helsingissä, että kaupunginhallitus ottaa sote- asiakasmaksuasetuksen tulkinnan kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kaupungin ensi vuoden budjetissa ei ole asiakasmaksujen lisäkorotusta. Asiakasmaksut nousevat vain peruspalveluindeksin verran.  Sosialidemokraattien mielestä maksuja ei pitäisi korottaa valtion vaatimaa vajaata 30 %, vaan vain indeksin mukaisesti. Lisäksi Helsingin aiempi tulkinta terveyskeskuskäyntimaksun poistosta pitää säilyttää

Sd ryhmän mielestä maksuasetuksen rajun korotuksen hyväksyminen on vakavassa ristiriidassa valtuuston hyväksymän ykkösstrategian "terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisen" kanssa. Tiedämme, että asukkaiden taloudellisella asemalla on vaikutuksia terveys- ja hyvinvointieroihin. Tiedämme myös, että maksuasetuksen suuret korotukset kohdistuvat kaikista pienituloisimpiin, paljon julkisia palveluja käyttäviin ihmisiin. Talousarvioon tulevien noin 8 – 9 miljoonan euron lisäys on kohtuuton hinta näiden ihmisten arjessa selviytymisessä.

Pääministeri Sipilän hallituksen linja erilaisten maksujen korotuksissa tai palvelujen leikkauksissa on ollut tylyä. Hyvinvoiva keskiluokka ei näistä leikkauksista ole juurikaan kärsinyt. Suurin taakka on kohdistunut ja näyttää kohdistuvan edelleen pienituloisten, köyhien ja kipeiden harteille. Tämän hallituksen linja on selkeästi kovempi kuin monien viime vuosien hallitusten. Milloin ihmiset heräävät?   

Huhtikuu 2016

Sote-uudistus eduskuntavaalien arvioitavaksi

 

Mitä pitemmälle pääministeri Sipilän hallituksen maakunta/sote-uudistus etenee, sitä suuremmaksi kasvaa huoli, että uudistus muuttaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteita niin perusteellisesti, ettemme enää tiedä millainen hyvinvointivaltio meillä on tulevaisuudessa. Miten kaikille tärkeät yhteiset palvelut, sote niistä tärkeimpänä, tullaan järjestämään, millainen verotusmalli ja miten käy koko kansalaisyhteiskunnan.

Luovutaanko nykyisestä tavasta tuottaa sote-palvelut kuntapohjaisesti vai annetaanko palvelujen tuottaminen erilaisten yritysten, kansallisten tai veroparatiisiyhtiöiden tehtäväksi. Siirretäänkö koko demokraattinen ja julkishallintoon perustuva läpinäkyvä päätöksenteko ja vaikuttaminen yrityslainsäädännön suomiin kabinetteihin, verhojen taakse.

Näin historiallisen suurta rakenneuudistusta ei voida viedä läpi ilman, ettei siitä käytäisi kunnollista kansallista keskustelua. Nykyinen hyvinvointivaltio on rakentunut pala palalta, huolellisen valmistelun ja keskustelujen kautta. Sitä ei voida repiä alas kolmen puolueen, joiden kannatuspohja laahaa hyvinkin alhaalla, toimesta. Maakunta/sote-uudistus on vietävä seuraavien eduskuntavaalien arvioitavaksi.

Vaalikeskustelujen aikana puolueet joutuvat linjaamaan omat tavoitteensa. Näkemykset maakuntamalliin ja sote- uudistukseen selkiytyvät. Sipilän hallitus joutuu myös perustelemaan nykyistä syvällisemmin uudistustarpeet ja uudistuksen vaikutukset. Nyt maan hallitus on vain ilmoittanut kansalle, että näin tehdään, näin on sovittu kolmen koplan kesken. Aluksi se tuntui aivan uskomattomalta, että näin voisi tapahtua – kepu sai maakuntamallin, kokoomus valinnan vapauden ja perussuomalaiset saivat jäädä hallitukseen!

Vuoden 2015 eduskuntavaalikeskusteluissa nykyiset hallituspuolueet eivät lainkaan kertoneet, että Suomeen oltaisiin luomassa kokonaan uusi hallintotaso, 18 puolivaltiollista maakuntaa, joille siirrettäisiin valtava määrä asioita ja päätöksentekoa ja sote-palvelut. Ei keskusteltu, että sote-valinnan vapauteen tulisi kunnallisten palvelujen yhtiöittämispakko EU-direktiiviin vedoten. Ei keskusteltu, että koko kunnallinen omaisuus siirtyisi valtion hallinnoitavaksi ja että satojen tuhansien kokoinen sote-henkilöstö siirtyisi joko erilaisten yhtiöiden tai maakuntien/valtion palkkalistoille. Ei keskusteltu Kelan roolista eikä monikanavaisen rahoituksen purkamisesta. Ei keskusteltu, miten uudistus vaikuttaisi ihmisten verotaakkaan eikä kuvattu, miten tällä uudistuksella tosiasiallisesti voitaisiin kaventaa ihmisten välisiä sosiaali- ja terveyseroja. Paljon lupauksia ja onttoja puheita, mutta tosiasiat puuttuvat.

Sote-palvelut eivät ole ollenkaan niin huonossa jamassa, kuin puheissa annetaan ymmärtää. Palvelujen uudistaminen kestää kyllä huolellisen valmistelun aikataulun. On paljon vahingollisempaa, jos tehdään pintapuolisella ja tarkoitushakuisella valmistelulla suuret uudistukset, joiden toimivuudesta ei olla ollenkaan varmoja. Maakunta/sote uudistus on vietävä eduskuntavaalien arvioitavaksi.

Syyskuu 2016

SOTE-VALLANKAAPPAUKSET

 

Mitä pitemmälle pääministeri Sipilän hallituksen sote-uudistus etenee, sitä vähemmän uskon hallituksen hurskaisiin palvelujen tasavertaisiin saatavuustavoitteisiin. Näiden tavoitteiden alle on piilotettu historiamme suurimmat vallankaappaukset.

Ensinnäkin kuntien itsehallinnosta katoaa yli puolet. Jäljelle jäävien tynkäkuntien toimintaedellytykset heikkenevät oleellisesti näin hajautetussa kuntarakenteessa. Olen jo pitkään ihmetellyt kepu-kansan uskollisuutta! Toinen vielä suurempi vallankaappaus koskee valtion hallinnollista roolia sote-palveluissa ja rahoituksessa. Ihmettelen keskeisten poliittisten päättäjien mykkyyttä tässä asiassa. Kolmanneksi ihmettelen, miten pienellä porulla vallassa oleva eliitti hyväksyy suomalaisten veronmaksajien rahojen siirrot kansainvälisiin terveysjätteihin ja sitä kautta edistetään veronkiertoa.

Sote kokonaismenot ovat noin 26 miljardia euroa. Siitä terveydenhuollon osuus 18,5 miljardia. Vajaa puolet sote-kustannuksista on kuntien piikissä. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan budjettiesitys ensi vuodelle on 14,6 miljardia. Rahoituksen vallankaappaus laittaa tämän potin aivan uusiksi. Valtio kerää kunnilta 12,3 prosenttia verotuloista omaan hallintaansa ja jakaa sen sitten tiettyjen kriteerien perusteella maakunnille sote-palvelujen järjestämistä varten. Nykyiset valtionosuudet menevät suoraan maakunnille. Sote uudistuksessa valtionosuusjärjestelmiä myös rukataan uusiksi. On helppo arvata, miten se tapahtuu suurien kasvukeskusten ja pienten kuntien kesken! Lisäksi Sipilän hallitus kaavailee tilapäistä kuntien veroprosenttien nostamiskieltoa. Sote menojen kehysbudjetoinnin vaikutuksia voi vain arvailla.

Mielestäni sote uudistuksen suurin pommi liittyy juuri rahoituksen uudelleen jakoon. On kerrottu, että tämä valtion väliin tulo olisi tilapäinen ja maakuntien omaa verotusoikeutta valmistellaan. Tätä odotellessa valtio ehtii paikata budjettiaan monta kertaa sote-rahoista, kuten nähtiin juuri vanhusten palvelujen säästöt hoitajamitoitusta karsimalla tai lapsilisien supistamisella. Hallitus tarvitsi rahaa yritys- ja maataloustukiin. Ei näin isoja muutoksia voida tehdä lyhyin väliajoin. Sote-uudistus olisi alun alkaen pitänyt olla kuntapohjainen ja oma verotusoikeus. Valtion ja kuntien/maakuntien roolien pitäisi olla selkeät ja erilliset.

Tammikuu 2017

AJAN HENKI

 

Katselin TV1 lauantain ykkösaamua, missä toimittaja Seija Rautio haastatteli entistä pääministeriämme Esko Ahoa. Muistan hänet presidentti Mauno Koiviston ajan pääministerinä. En pitänyt hänestä silloin. Hän oli mielestäni niin ulkoa ohjatun oloinen teflon naama. Tuntui, että hän ja hänen hallituksensa eli jonkinlaisessa kuplassa - kuten tuntuu tämäkin hallitus tekevän.

Nyt kuuntelin Ahon puhetta ihan toisella korvalla. Hänen analyysinsa nykymaailman tilasta ja ”ajan hengestä” oli isoihin kysymyksiin painottuvaa, ytimekästä ja analysoitua. Niihin ajatuksiin oli helppo yhtyä. Samoja asioita sitä itsekin omassa mielessään pohtii, kuten varmasti moni muukin meistä.

Haastattelussa USAn presidenttien vallan vaihto puheineen sai tietysti ison merkityksen. Esko Ahon analyysi presidentti Trumpin linjapuheesta oli samanlainen, kuin median ja monen meistä. Se oli sisäänpäin kääntyvä, kansallistuntoinen ja suuria lupauksia, joiden toteutumismahdollisuudet ovat rajallisia, sisältävä. Aho analysoi myös sitä suurta globaalia muutosta USAssa ja muualla ja sen vaikutuksia teollisuuden rakenteisiin, työpaikkoihin, ihmisten elämään, kuten mekin teemme täällä. Hän totesi, että tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään, yli kymmenen vuotta, eikä siihen ole helppoja ratkaisuja, eikä Barack Obamakaan sitä kyennyt ratkaisemaan, vaikka varmasti tiedostikin. Mutta niin ei kykene Trumpkaan palauttamaan maasta lähteneitä työpaikkoja takaisin, koska niitä ei enää yksinkertaisesti ole, rakennemuutos on ne hävittänyt. Sama kehitys tällä puolen rapakkoa! Tästä muutoksesta, sen ymmärtämisen puutteesta ja miten tilannetta olisi voitu korjata, ponnisti Donald Trump vaalivoittoon, kuten aikoinaan Veikko Vennamo meillä maaseudun rakennemuutoksesta, totesi Aho. Näin on.

Mutta nyt tällaisten populististen liikkeiden voima on aivan eri luokkaa, kuin Vennamon aikana. USAn ja Euroopan ja miksei Venäjänkin tilanteet ovat ihan eri luokkaa kuin silloin. Euroopassa on tulossa merkittäviä vaaleja, joiden vaikutukset ulottuvat laajasti ja syvästi, jos populistit voittavat. Toisaalta voi olla, että ihmiset ovat juuri USAn tai Britannian Brexit vaaleissa huomanneet, että äänestämisellä on vaikutusta ja pohtivat siksi asioita entistä huolellisemmin. Mutta tästä ei voi olla varma. Tämä on haaste myös meille.

Aho puhui myös samasta asiasta, mistä itsekin olen puhunut - poliittisten päättäjien ja kansalaisten on voimakkaasti noustava puolustamaan demokratiaa. Jos demokraattisesti säännellyt ja ohjatut instituutiot murentuvat, kaikenlaiset post facto ilmiöt eli ”valheista tulee totuutta” liikkeet ottavat vallan. Silloin maailma on suuressa myllerryksessä. Valta jaetaan harvoille ja vahvoille.

Mielestäni Aho jäsensi hyvin tämän ”ajan hengen” nujertamisen tahdon neljään peruspilariin eli koulutukseen, oikeusvaltioon, tieteeseen ja mediaan.

Koulutuksen pitää olla niin hyvää, että se elää muutosten myötä ja antaa ihmisille valmiuksia käsitellä isoja, myös abstrakteja asioita. Oikeusvaltion olemassa olo on ydinasia. Sen periaatteita koetellaan tälläkin hetkellä monissa maissa, Euroopassa, USAssa ja muualla. Tieteen merkitys korostuu entistä enemmän näiden post facto ilmiöiden torjunnassa ja demokratian puolustamisessa. Riippumattoman ja vapaan median merkityksestä sosiaalisen median rinnalla on tullut aivan äärimmäisen tärkeä.

Elämme sellaista murroksen aikaa, että ”ajan henkeä” ja näitä peruspilareita pitää pohtia vakavasti. On uskallettava ottaa kantaa, hiljaisuus on pahinta post facto maailmassa. On puhuttava demokratiasta ja sen vallasta. Onko ”kansa aina oikeassa”, vai ratsastaako joku narsistinen vallankäyttäjä ”kansan tahdon” harteilla?

Huhtikuu 2017

Mille tielle SDP - nousu, uho vai tuho?

 

Tuntuu siltä, että jokaisessa maailman maassa murretaan vanhoja raja-aitoja, uusia poliittisia liikkeitä nousee ja laskee. Epävarmuus ja turvattomuus jäytävät ihmisten mieliä. Kansalaisyhteiskunnan perusteita horjutetaan. Yksinvaltiutta janoavat voimat voimistuvat ja demokratian puolustajien asemat käyvät entistä ahtaammiksi. Tällaiset yhteiskunnalliset turbulenssit heijastuvat enemmän tai vähemmän aina poliittiseen keskusteluun ja puolueiden kannatuksiin, mikä puolestaan täsmentyy eri vaaleissa.

Nyt jännitetään Ranskan presidentin vaaleja ja kohta Britannian parlamenttivaaleja. Turkin perustuslain uudistusehdotuksen saama kyseenalainen enemmistö puhututtaa eikä sen kaikista seurausvaikutuksista vielä osata sanoa kaikkea. Eri puolilla maailmaa olevien konfliktimaiden hauraat demokratiahankkeet askarruttavat – onnistuuko vai ei.

Tällaisissa tunnelmissa oman maan politiikka tuntuu jotenkin harmaalta ja arkiselta. Mutta kuitenkin käydyt kuntavaalit jättivät monia kysymysmerkkejä. Muutamissa kunnissa voitiin iloita hyvästä lopputuloksesta, paikkoja tuli lisää ja vaalimeininki oli iloista kansanjuhlaa. Joissakin paikoissa mentiin tasaiseen tahtiin, ei nousuja tai laskuja. Pääkaupunkiseudulla maan hallituspolitiikka ja puolueen johdon esiintyminen ja uskottavuus ovat aina merkinneet paljon, eikä SDP ole koskaan monista puheista huolimatta osannut ottaa tätä asiaa huomioon.

Helsingissä on aina ollut paljon liikkuvia äänestäjiä. He seuraavat politiikkaa ja ovat valmiita vaihtamaan puoluetta valovoimaisen puoluejohdon ja asioiden perusteella. Tämä on näkynyt meidänkin kannatuksessa, mutta ei nyt. Helsingin uusi pormestarimalli ei myöskään hyödyttänyt meitä, vaan päinvastoin. Kokoomus, vihreät ja vasemmistoliitto kasvattivat osuuttaan, mutta me menetimme kolme prosenttia. Tämä asia tullaan analysoimaan. Nyt vaalit näkyivät vahvimmin vihreiden esiinmarssissa ja erilaisten uusien puolueryhmien ulostuloina, Feministipuolue ja Piraatit, jotka kumpikin saivat yhden valtuutetun Helsingin valtuustoon.

Lahden puoluekokous valoi toivoa SDPn tulevaisuuteen. Erityisesti iloitsin monien, fiksujen nuorten esiin marssista. He pitivät hyviä ja linjakkaita puheenvuoroja. Antton Rönnholmin valinta puoluesihteeriksi oli osa nuorten voimaa. Demarinuorten puheenjohtajan Mikkel Näkkäläjärven selkeät puheet ja karismaattinen esiintyminen loivat aivan uutta toivoa liikkeemme tulevaisuuteen. Oli myös hyvä, että istuva puheenjohtaja sai kaksi haastajaa, hyvin erilaisia, mutta selvästi tulevaisuuden tekijöitä. Heidän puheistaan iloitsin.

Oli harmillista, ettei puoluekokouksen anti kanavoitunut kuntavaalityöhön niin, kuin se näkyi itse kokouksessa. Ymmärrän puoluetoimiston rajalliset resurssit ja suuren työn kahden näin ison asian valmistelussa, mutta jatkossa kannattaisi miettiä, miten puolueen tapahtumia hyödynnettäisiin puolueen ohjelma- ja imagotyössä. Mielestäni olisi kannattanut jalostaa kuntavaaliteemoiksi kokouksessa paljon puhuttuja teemoja eläkeläisköyhyydestä, kaupunkipolitiikasta, työn ja perheen yhteensovittamisesta yleensä, kasvatuksen, koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä omina uusina ja tuoreina näkemyksinä, ei vain hallituksen haukkumislinjana.

Puolueen ulkoinen ilme kaipaisi mielestäni myös uutta modernia ilmettä. Siihen kannattaisi nyt satsata. Saattaisi olla pysäyttävää ja huomiota herättävää, jos puoluejohdon moneen kertaan kuultujen julkilausumatyylisten puheiden sijasta tarjoaisimme julkisuuteen youtube tai muina videoesityksinä puolueen uusia kasvoja, osaajia, tulisieluisia puheenvuoron pitäjiä eri asioista, eri tilaisuuksissa, työpajoissa, kotibileissä, politiikkakeskusteluissa jne. Nykyteknologia mahdollistaisi tällaisten erilaisten videoesitysten pyörittämisen laajasti eri puolilla maata. Nyt kun vihreät vaihtavat puheenjohtajaa ja hallituksen väsynyt linja rupeaa näkymään, uusi ja erilainen ulostulomme voisi saada tuulta siipien alle ja siivittää johonkin uuteen.

Iloitsen siitä, että puolueen varapuheenjohtaja Sanna Marinin johdolla ruvetaan työstämään kaupunkipolitiikan sisältöjä ja toteutuskeinoja. Siinä on yksi suuri mahdollisuutemme. Samalla tavalla toivoisin, että puoluejohto voisi keskustella, miten SAKn tuore puheenjohtaja Jarkko Eloranta voisi ruveta pohtimaan puolueen ja ay-liikkeen keskinäistä suhdetta. Mielestäni Jarkko Elorannalla olisi hyvät edellytykset yhdessä muiden kanssa uudistaa ay-liikettä ja pohtia ay-liikkeen ja poliittisen liikkeen omia tehtäväalueita ja yhteistyötä niin, ettei se ole riipaksi vaan yhteiseksi kasvuksi. SDPn tulevaisuuden pitää olla nousu!

Syyskuu 2017

Tuskien taival

 

Yli neljäkymmentä vuotta puolueen jäsenyyttä on iso juttu elämässä. Päätös liittyä puolueeseen ei ollut mikään ”kunhan nyt liityn” päätös. Ei. Se oli noin kymmenen vuoden harkinta ja pohdiskelu. Sinä aikana kuljin erilaisissa yleisvasemmistolaisissa tilaisuuksissa, myös stallareiden tapahtumissa. Luin myös puolueen ohjelmia ja seurasin ajankohtaisia keskusteluja.

Kun sitten valitsin SDP:n ja liityin Haagan Työväenyhdistykseen, halusin vielä ennen liittymiskokousta keskustella puolueen tilasta ja toimintatavoista yhdistyksen puheenjohtajan kanssa. Muistan, miten hämmästynyt hän oli ehdotuksestani. Tapasimme ja keskustelimme. Kun sitten liittymiskokouksessa kerrottiin uusista jäsenistä, eräs pitkäaikainen yhdistyksen jäsen kysyi; ”mitä virkaa sinä aiot hakea, kun liityt SDP:eeseen”. Hämmästyin ja hiukan närkästyinkin. ”En mitään virkaa, minulla on hyvä työpaikka, mutta ajattelin edistää sosialidemokraattisten arvojen mukaista yhteiskuntaa”, vastasin.

Tämä ensimmäinen kohtaaminen puolueen järjestöväen kanssa on syöpynyt syvälle sydämeeni. Se kuvasti tietyllä tavalla sen ajan politisoitunutta tilaa yhteiskunnassa. Puolueesta tultiin hakemaan myös ponnahduslautaa omalle uralle. Puolue oli henkilökohtainen etujärjestö.

Jotakin samanlaista ajattelua koen tämän päivän sosialidemokratiassa. Puolueen toiminta on pirstaloitunut erilaisten ryhmien etujen ajajaksi. Kokonaisuus ja isot aatteet ovat hämärtyneet. Muistan, miten minua nuorena puolueen jäsenenä elähdytti SDP:n kansainväliset rauhan ja solidaarisuuden edistämisen tavoitteet ja toiminta eri puolilla maailmaa. Tälle työlle olisi taas suuri kysyntä. SDP oli myös merkittävin yhteiskunnallisten rakenteiden ja uudistusten eteenpäin viejä – peruskoulu, kansanterveystyö, päivähoito ym. AY-liike tuki puolueen tavoitteita omilla tavoitteillaan ja kansainvälisellä yhteistyöllä.

Nyt on toisin. Puolueen sisällä eri ryhmät käyvät keskinäistä kamppailua, milloin eläkeläiset vastaan nuoret, työssä käyvät vastaan opiskelijat, palkansaajat vastaan yrittäjät, pätkätyöläiset tai sirpaletyöläiset jne. Poliittisen liikkeen ja ay-liikkeen tavoitteet ja asiat ovat sekoittuneet ja epäonnistumiset heittävät varjon kummankin liikkeen ylle. Mielestäni kiireellisin tehtävä olisi selkiyttää poliittisen liikkeen ja ay-liikkeen roolit ja omat tavoitteet ja yhteistyön muodot. SDP:n kannalta on tärkeätä, että myös ay-liike uudistuu.

Puolue hakee ohjelmatyöhönsä osanottajia uudella tavalla. Teemat on hahmotettu myös suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Se vaikuttaa hyvältä. Toivon, että tässä työssä otetaan tavoitteeksi maalata uusi maailma suurella ja kunnianhimoisella pensselillä. On huomattava, että nuoria elähdyttää idealismi ja suuret tunteet. Sitä herätti SDP aikoinaan ja nyt sen pitää tehdä sama uudelleen. Pois ryhmäkohtaisesta etuajattelusta kohti suurta maailman rauhaa ja solidaarisuutta! 

Joulukuu 2017

 

Vapauden ja valinnan kallis hinta

 

- Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon on aina kuulunut verorahoitteiset kaikille yhdenvertaisesti tarjottavat sosiaali- ja terveyspalvelut kirjoittaa Maija Anttila kolumnissaan: Murhemielellä katselen jos keskusta nyt myy muutamasta maakuntajohtajan ja poliittisen päättäjän paikasta koko perusterveydenhuollon ja suuren osan erikoissairaanhoidosta markkinoille, veroparatiisiyhtiöiden saalistettaviksi.

***

Itseänikin alkaa jo kyllästyttää sote-uudistuksesta puhuminen. Mutta nyt ei pitäisi antaa periksi, vaan puhua ja vaikuttaa.

Nyt ovat kaikki palikat kasassa, mutta vaarallisen hajalla. Sote-uudistusta on valmisteltu palasina. Mitään selkeätä yhteen kokoamista tai kokonaisarviointia muutosten yhteisvaikutuksista ei ole tehty. Siinä piilevät uudistuksen suuret uhat.

Kykenevätkö kansanedustajat, joiden käsissä uudistus nyt on, kokoamaan eri palaset eli maakunnan rakentamiseen, sen ja sote palveluiden järjestämiseen, rahoitukseen ja valtion vahvaan rooliin liittyvät osat ja kytkennät yhteen?

Kykenevätkö he arvioimaan miten tässä kokonaisuudessa aivan erilaisilla pelisäännöillä toimivat kansainvälisten sijoittajayhtiöiden omistamat isot terveysyritykset tulevat toimimaan? Miten heidän tavoitteensa poimia parhaat palat kilpailutusten kautta pääsevät toteutumaan? Miten julkisen sektorin vastuulle jäävien kaikista vaativimpien ja paljon työtä edellyttävien palveluiden ylläpitämisen silloin käy?

Kaiken aikaa on pidettävä mielessä että julkisen vallan velvollisuutena on perustuslain mukaan turvata kaikille kansalaisille heidän tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut. Todellinen vaara on että meille rakentuu kaksinkertainen ja entistä epätasa-arvoisempi sote- palvelujärjestelmä. Jokaisen huulilla olleella valinnan vapaudella tulee olemaan kallis hinta!

Kiihkeimmät markkinaehtoisuuden ajajat haluavat leimata sote-uudistusehdotuksiin kriittisesti suhtautuvat ja niiden epätasa-arvosta ja kalleudesta varoittelevat kaiken uudistuksen vastustajiksi ja yksityissektorin toiminnan kieltäjiksi. Näin ei ole. Mielelläni näkisin sellaisen voittoa tavoittelemattoman yksityisen terveysyrityksen julkisen toimijan rinnalla, kuten on esim. Britanniassa, tai jonkun muun kuin kansainvälisten sijoittajayhtiöiden omistamien pörriäisten tai terveystalojen osakkeen omistajien etuja valvovien toimijoiden levittäytymisen julkiselle sektorille.

Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon on aina kuulunut verorahoitteiset, kaikille yhdenvertaisesti tarjottavat sosiaali- ja terveyspalvelut. Olen kasvanut ja sitoutunut siihen ideologiaan vahvasti, nähnyt sen vahvuudet, mutta myös parantamisen tarpeet. En halua tämän järjestelmän romuttamista, mikä on suuri uhka tässä sote uudistuksessa. Siitä ovat keskeiset asiantuntijat poliittisesta taustasta riippumatta samaa mieltä.

Tämä asia on nyt maan hallituksen, ensisijaisesti keskustan ja kokoomuksen vastuulla. Murhemielellä katselen, jos keskusta joka on vuoden 1972 kansanterveyslain yhdessä sosialidemokraattien kanssa valmistellut ja voimaan saattanut nyt myy muutamasta maakuntajohtajan ja poliittisen päättäjän paikasta koko perusterveydenhuollon ja suuren osan erikoissairaanhoidosta markkinoille, veroparatiisiyhtiöiden saalistettaviksi.

Halvalla menee ja kalliiksi tulee. Usko Alkiolaisuuteen rapisee.

Sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannukset ovat noin 22 miljardia euroa. Tästä osuudesta yksityiset terveysjätit havittelevat 8 – 9 miljardin pottia. Jokainen voi kuvitella, millaisen suuren mylläyksen ja pysyvän muutoksen se saisi aikaan nykyiseen verrattuna. Eikä se muutos tähän päättyisi, vaan paine vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltoon kasvaisi ja kustannukset samalla tavalla. Kaikki vakuutuspohjaiset järjestelmät ovat kalliimpia kuin oma verorahoitteisemme.

Työterveydenhuolto, mikä haluttiin jättää sote-uudistuksen ulkopuolelle, tulee todennäköisesti näyttämään tietä. Se on aikoinaan luonut pohjan mehiläisten ja terveystalojen kasvulle ja halulle vallata julkisia palveluita entistä enemmän. Työterveydenhuoltoon käytetään noin vajaa miljardi. Monet asiantuntijat pitävät sitä epätasa-arvoisena ohituskaistana ja että siinä hoidetaan kalliisti terveitä ihmisiä. Työterveydenhuolto on muissa maissa järjestetty muun terveydenhuollon osana. Kritiikki jonojen syntymisestä on vain organisointi-kysymys.

Sotessa tarvittavat uudistukset voidaan hyvin toteuttaa nykyistä järjestelmää kehittämällä ja siihen kehittämisvaiheessa lisäeuroja laittamalla. Sitä kautta voidaan huomattavasti varmemmin saada aikaan tulevaisuudessa tarvittavia säästöjä. Tällä Sipilän, Orpon mallilla näin ei tapahdu.

 

Maija Anttila    17.12.2017

Huhtikuu 2018

Solidaarisuus

 

Huomasin eräästä lehtijutusta, että Saksan SPD oli ottamassa puolueteemakseen ”solidaarisuuden”. Aluksi se tuntui absurdilta. Miten yksi arvo voisi kantaa ja konkretisoitua riittävän isoiksi teoiksi Angela Merkelin kristillisdemokraattien kanssa. Myöhemmin en ole havainnut SPDn uuden puheenjohtajan Andrea Nahleksen kertoneen, millaisia asioita puolue tulee ajamaan solidaarisuus käsitteen alla.

Mutta vahvasti alleviivattuna, puolueohjelman arvopohjana, solidaarisuus on merkittävä ja rohkea teko. Solidaarisuus on työväenliikkeen arvojen kivijalkaa, sosialidemokratiassa, demokratian vahva aisapari. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on luotu pitkälti solidaarisuus arvojen mukaisesti, osallistuvana kansalaisyhteiskuntana. Myös EUn perustamissopimuksissa solidaarisuus-käsite on mukana. Mutta, miten se näkyy käytännössä?

Solidaarisuus käsitteen alleviivauksella SPD haluaa ehkä korostaa, että Saksa ja Eurooppa tarvitsevat tällä hetkellä vahvaa ihmisoikeuksia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta puolustavaa ilmapiiriä. Sellaisessa ilmapiirissä fasistisilla tai hyvin oikeistoliberaaleilla voimilla ei ole sijaa. Saksan vastuulliset johtajat tuntevat historiansa ja tietävät millaisessa asenneilmapiirissä kansallissosialismi sai rauhassa syntyä ja kukoistaa. 

Samanlaisia vaaran merkkejä on taas näkyvissä sekä Saksassa että muissakin Euroopan maissa. Minusta tuntuu, että SPD haluaisi tällä arvopohjan määrityksellä selkeästi kertoa, että heidän tiensä on solidaarisuus. Se määrittää tulevaisuutta ja tekoja. Pidän tällaista määrittelyä rohkeana ja hyvänä. On mielenkiintoista nähdä, miten tällainen arvopohjan määrittely tulee näkymään maahanmuuttopolitiikassa, ulkopolitiikassa, köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyssä tai erilaisten oikeistopopulististen ja fasististen liikkeiden poiskitkemisessä.

Solidaarisuus tulevaisuuden visioinnin luojana ja ihmisen käyttäytymisen säätelijänä on mielenkiintoista. Solidaarisuus tarkoittaa yhteisvastuuta maapallon tulevaisuudesta, ilmastopolitiikasta, ihmisten hyvinvoinnista ja tasa-arvosta. Miten ne näkyvät teoissa? Entä, miten solidaarisuus näkyy erilaisissa etupolitiikoissa, kun asioita ei voidakaan katsoa vain omasta näkökulmasta, vaan aina on otettava huomioon kokonaisuus ja sen pitkät vaikutukset. Tämä ei ole helppoa ay-politiikassakaan.

Solidaarisuus on käsitteenä vaativa, mutta myös elähdyttävä. Sen ottaminen entistä vahvemmin työväen liikkeiden tulevaisuuden toimintaa ohjaavaksi, voisi olla juuri se mitä ihmiset nyt odottavat – halua tehdä maailmasta nykyistä parempi, solidaarisempi

Vappu on hyvää aikaa miettiä tätä, joten Hyvää Vappua kaikille.