Matti Hellsten

Matti Hellsten

Matti Hellsten on syntyperäinen porvoolainen. Hän on kunnon porvoolaisen tapaan ollut työssä sekä Werner Söderströmillä että Nesteellä.

Nesteeltä hänen tiensä johti muutamaksi vuodeksi Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTOn järjestösihteeriksi. Parin muulla vietetyn vuoden jälkeen hän palasi ERTOn päätoimiseksi puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän oli runsaat kaksikymmentä vuotta. Sen ohella hän ehti olla sekä TVK:n että STTK:n hallitusten jäsenenä.

Hellsten totesi, että ERTOn aika opetti hänelle aika paljon yhteiskunnasta, työelämästä ja ehkä vähän talouspolitiikastakin.

Eläkkeelle Hellsten jäi vuonna 2003. Eläkkeelläoloaikanaan hän toimi aktiivisesti Eläkkeensaajien Keskusliitossa ollen mm. sen puheenjohtajana vuodet 2011 – 2017.

SDP:n jäseneksi hän liittyi vuonna 1966. Tosin hänellä on SDP:n jäsenkortti, jossa jäsenyyden alkamisajaksi on merkitty 1.1.0001. Hellsten itse kuitenkin suhtautuu tähän päivämäärään hieman epäilevästi.

Joulukuu 2017

YHTEISKUNNASSAMME ASENNEVAMMA?

 

Vuoden 2017 aikana on puhuttu eläkkeiden tasosta ja eläkerahojen riittävyydestä. Tähän liittyen on ikäihmisten osuutta väestöstämme suorastaan kauhisteltu.  On annettu ymmärtää että se on lähes maailmanennätysluokkaa.

Kova väite, mutta on vähän niin ja näin pitääkö se todella paikkansa, varsinkin kun sen suhteuttaa eläköitymisikään muualla.

Johtuneeko tästä väitteestä vai mistä, mutta Suomessa on ainakin sanankäytön tasolla jonkinlainen asennevamma ikäihmisiä kohtaan.

Olen seurannut varsin kauan eläkepoliittista ja vähän sosiaaliturvaankin liittyvää keskustelua. Kun katsoo mitä termejä käytetään paljastuu myös asenteita ikäihmisiä kohtaan, tahallisia ja tahattomia.

Joku voisi nimittää keskustelun sävyä ikärasismiksi. Se on ehkä liian voimakas ilmaisu. Jotakin asenteellisuutta se kuitenkin tuo esiin.

Takavuosina olimme elätettäviä. Sen jälkeen siirryttiin käyttämään termiä passiiviväestö?! Seuraavaksi oltiin huolestuneita huoltosuhteesta. Ei liene vaikea arvata ketkä sitä huoltosuhdetta huononsivat.

Sitten Suomi huolestui väestörakenteesta, joka oli pahasti vinoutumassa. Arvatkaapa ketkä edustavat sitä vinouttavaa puolta? Ikäihmiset tietenkin.

Asiat sinänsä pitävät pääosin paikkansa. Suomi harmaantuu kovaa vauhtia.

Sen sijaan on käydyn keskustelun sävy mielestäni aika voimakkaasti ikäihmisiä syyllistävä. Me emme ole yksin tämän ongelman kanssa niin kuin suomalaisesta keskustelusta voisi päätellä.

Erityisen suuria syntisiä tuntuvat olevan ns. suurten ikäluokkien ihmiset. Heidän syytään näyttää olevan lähes kaikki muu paitsi rutto ja kolera. Heidän syytään ovat parakkikoulut ja vuoroluku. He tukkivat nuorilta työpaikat. He ovat romuttaneet sosiaali- ja terveyspalvelut.

Uusimmat syytökset ovat että he ahneuksissaan tuhoavat työeläkejärjestelmän niin että nyt työssä olevat eivät enää saa aikanaan työeläkkeitä sovitulla tavalla.

Siis aika usein kuultuja syytöksiä.

Vuoden 2017 aikana valtiovalta suhtautui joissakin asioissa vastaavanlaisesti – enkä nyt tarkoita toimeentuloon liittyviä asioita.

Oikeusministeriö asettaa määrävälein Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (KANE). Siihen kuuluu monia hyvin erilaisia ja eri kokoisia järjestöjä, ei kuitenkaan yhtään eläkeläisjärjestöä. Eläkeläisjärjestöt kyllä yrittivät hyvinkin aktiivisesti saada edustusta siihen. Ei vaan onnistunut. Ne eivät siten oikeusministeriön mielestä liene kansalaisjärjestöjä. Eläkeläisten yhteisjärjestö EETU olisi ollut suurempi järjestö kuin mikään jäseneksi nimetyistä on.

Toinen vastaavanlainen tapaus oli kun valtiovarainministeriö asetti ”Digi arkeen”-neuvottelukunnan. Sen tehtävänä on mm. olla keskustelufoorumi jossa eri kansalaisryhmät pääsevät kertomaan millaisia digitaalisten palvelujen pitäisi olla.

Ikäihmiset eivät ilmeisesti ole kansalaisryhmä tässä mielessä, vaikka erityisesti heidän pitäisi saada äänensä kuuluviin näissä asioissa.

Sanotaan, että sivistysyhteiskunnan tuntee siitä, miten se kohtelee vanhuksiaan. Jos näin on, niin kyllä meillä Suomessa on vielä tehtäviä jäljellä.

Helmikuu 20

Kotitalousvähennys - köyhät älkööt vaivautuko!

 

Noin 150.000 eläkkeensaajaa voi hyödyntää kotitalousvähennystä vain osittain tai ei lainkaan, kirjoittaa Matti Hellsten kolumnissaan. Järjestelmässä on hänen mielestään suuri valuvika joka jättää ulkopuolelle ne ihmiset jotka eivät maksa veroja ollenkaan tai joiden veronmaksu on vähäistä. Nyt pitäisi Hellstenin mukaan katsoa tarkemmin Suomen itsenäisyyden juhlarahaston SITRA:n pari vuotta sitten esittämää mallia jossa yhdistyvät veronhuojennus ja suora tuki.

Suomessa otettiin runsaat 15 vuotta sitten käyttöön kotitalousvähennysjärjestelmä. Sillä oli erilaisia tavoitteita. Mm. harmaan talouden suitsinta, kodin pikkuremonttien tekemisen helpottaminen ja niin edelleen.

Järjestelmää on useaan otteeseen muuteltu, varmaankin parempaan suuntaan. Se on toiminut suunnilleen niin kuin on ollut tarkoitus. Yhtenä sen haittapuolista on ollut se, että palvelujen myyjät ovat vähän keinotelleet niin, että työn osuutta on kasvatettu ja tarvikkeiden puolestaan pienennetty.

Mutta ainahan jokaiseen järjestelmään liittyy erilaisia lieveilmiöitä.

Järjestelmässä on kuitenkin yksi suuri valuvika. Sen ulkopuolelle jäävät joko kokonaan tai osittain ne ihmiset. jotka eivät maksa veroja ollenkaan tai joiden veronmaksu on vähäistä.

Tämä joukko koostuu suurelta osin eläkkeensaajista. Jos eläke on vuositasolla vähemmän kuin 20.000 euroa, ei kotitalousvähennystä voi hyödyntää täysimääräisesti. Jos eläketulo on vuodessa vähemmän kuin 11.500 euroa, ei kotitalousvähennystä voi hyödyntää lainkaan. Yli 75-vuotiaista eläkkeensaajista käyttää kotitalousvähennystä vain noin 12 prosenttia.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että noin 150.000 eläkkeensaajaa voi hyödyntää kotitalousvähennystä vain osittain tai ei lainkaan.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA teki pari vuotta sitten erilaisia selvityksiä ikäihmisten elämiseen ja olemiseen liittyen. Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU oli eri tavoin mukana näissä selvityksissä.

Yhtenä selvityksenä kohteena oli kotitalousvähennysjärjestelmän uudistus. Tiivistettynä sen voi sanoa olevan veronhuojennuksen ja suoran tuen yhdistelmä. Sen piirissä olisivat 75 vuotta täyttäneet henkilöt.

Mallissa kotitalouspalvelutyön verovähennysoikeutta kasvatettaisiin 70 prosenttiin. Lisäksi uutena elementtinä tulisi se, että suorana tukena palvelujen ostoon annettaisiin enintään 1.200 euroa vuodessa niille, joiden verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen. Tätä suoraa tukea pienentäisi se, kuinka paljon pystyy käyttämään verovähennystä.

Tänä päivänä kaikki uudistukset kulminoituvat rahaan tai pikemminkin sen puutteeseen. Tätä uudistusta valmisteltaessa on selvitetty myös sen kustannusvaikutuksia. Taustatyössä on ollut mukana mm. Tilastokeskuksen, Kuntaliiton ja Valtiovarainministeriön väkeä. Tämän taustatyön johtopäätös on, että esitetty malli on suunnilleen kustannusneutraali eli tätä mallia ei voi tyrmätä pelkästään sillä, että maksaa liikaa. Tällainen väite olisi vailla todellisuuspohjaa.

Tätä Sitran ideoimaa mallia kannattaisi lähteä selvittämään tarkemmin. Se antaisi ensinnäkin hyvin pienituloisille eläkkeensaajille mahdollisuuden – toki rajallisen – hankkia erilaisia elämää helpottavia palveluja itselleen. Toisekseen se hyvin toteutettuna tukisi sitä yleistä tavoitetta, että pitäisi voida asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Yhteiskunnassa on viime vuosina yhä enenevässä määrin alettua puhua eläkeläisköyhyydestä. Tämä kotitalousvähennysjärjestelmän muutos ei toki poistaisi eläkeläisköyhyyttä. Ehkä se omalta osaltaan helpottaisi sitä hieman ja antaisi kotona asumiselle vähän inhimillisemät olosuhteet.

Kesäkuu 2018

SATANEN LISÄÄ ELÄKELÄISILLE – POPULISMIA VAIKO TARPEELLISTA?

 

Suomessa on satojatuhansia köyhiä tai köyhyysuhan alla eläviä. Tähän joukkoon kuuluu mittava joukko eläkkeensaajia. He ovat asemassa, jossa eivät enää itse voi mitenkään vaikuttaa asemaansa. Iäkkäät - jo pitkään eläkkeellä olleet - eivät voi millään keinolla lisätä tulojaan. Syitä on monia, miksi niin suuri joukko eläkkeensaajia elää köyhyydessä. Useimmiten se johtuu katkonaisesta työurasta. Se koskee etenkin naisia, jotka ovat olleet kotona hoitamassa lapsia. Toinen keskeinen syy on matalapalkkatyö. Näiden yhdistelmä on erityisen tuhoisa.

Moni ajattelee, että mitä tästä nyt vouhotetaan. Aika hoitaa ongelman. Ei muuten hoida. Köyhien eläkkeensaajien kohderyhmä kyllä osittain muuttuu mutta ongelma säilyy. Iäkkäiden naisten osuus vähenee mutta ei poistu. Tilalle tulee syystä tai toisesta yhteiskunnan sivuraiteelle joutuneita miehiä. On hyvä muistaa, että tänä päivänä puhutaan paljon syrjäytyneistä nuorista. He ovat tulevaisuuden eläkeläisköyhiä.

Eläkeläisköyhyys on Suomen häpeäpilkku, jolle on tehtävä jotakin. Vanhan sanonnan mukaan sivistysyhteiskunnan tuntee siitä, miten se kohtelee vanhuksiaan!

Euroopan Neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea totesi tässä pari vuotta sitten, että Suomessa minimitoimeentulo on liian matala. Tämän vuoksi Suomi joutui ”tarkkailuluokalle”. Se velvoitettiin raportoimaan toimenpiteistä, joilla ongelmaa korjataan.

SDP:n Antti Rinne lupasi vappupuheessaan, että jos SDP pääsee hallitukseen, se korottaa alle 1.400 euron eläkkeitä nettomääräisesti sadalla eurolla kuukaudessa. Korotus toteutetaan useamman vuoden ohjelmalla ja huomioon ottaen julkisen talouden kestävyys. Tämä Rinteen lupaus sai suorastaan tyrmäävän vastaanoton. Se on kuulemma pahinta lajia populismia ja ties mitä. Sen kustannusvaikutukseksi heiteltiin erilaisia arviota miljardin euron kahta puolta. Varmasti sillä on hintansa, kunhan lupaus on täysimääräisesti toteutettu. Haukkujaisissa en ole huomannut kenenkään miettivän lupauksen nettokustannuksia. Aivan varmaa on, että pienten eläkkeiden korotus vähentää merkittävästi vaikkapa eläkkeensaajien asumistukimenoja sekä toimeentulotukimenoja. On myöskin hyvä huomata se, että jos ja kun pieniä eläkkeitä korotetaan, lisää se ostovoimaa, joka näkyy suoraan paikallisten kauppojen ja apteekkien kassoilla. Se raha menee välittömään kulutukseen eikä sitä sijoiteta vaikkapa sijoitusasuntoihin taikka Cayman saarille.

On hyvä todeta se karu tosiasia, että puheilla – olkootpa ne sitten miten kauniita tahansa – ei eläkeläisköyhyyttä poisteta. Siihen tarvitaan rahaa ja sen myötä tahtoa tehdä asialle jotakin!

Marraskuu 2018

JÄITÄ HATTUUN – AIKAA ON!

 

Muutama päivä sitten Tilastokeskus julkaisi uusimman väestöennusteensa. Sen karu viesti oli, että Suomi kansakuntana kulkee huolestuttavaan suuntaan. Minun käsitykseni mukaan ennusteessa ei ollut mitään kovin dramaattista. Se on varsin hyvin linjassa parin aikaisemman väestöennusteen kanssa eli suuntaus on ollut hyvän aikaa ennakoitavissa.

Suurimpana – ja todella hankalana ongelmana – on alhainen syntyvyys. Erityisen huolestuttavaa on se, että syntyvyys on ollut laskussa jo pitkään. Kaukana ollaan ns. suurten ikäluokkien huippuluvusta, joka oli jotakin 108.000 lasta. Mielenkiintoista on, että tästä alhaisesta syntyvyydestä ovat nyt kaikki huolissaan. Kun Antti Rinne aikaisemmin tänä vuonna kehotti suomalaisia synnytystalkoisiin, se katsottiin melkein pyhäinhäväistykseksi. Hyvä ettei häntä sentään lynkattu. Sanavalinnasta toki voidaan olla montaa mieltä mutta itse asia oli tärkeä. Rinnettä keskityttiin haukkumaan mutta itse asiaan ei juuri kukaan ottanut kantaa.

On myöskin hyvä muistaa, että kyseessä on ennuste, jonka arvioidaan toteutuvan, ellei mitään tehdä. Tuskinpa me sentään niin käyttäydymme. Jotakin varmasti asian suhteen tullaan tekemään. On hyvä myöskin huomata se, että pari viimeisintä väestöennustetta on heittänyt melko paljon sittemmin toteutuneesta kehityksestä. En suinkaan syytä huonoja ennusteita. Toteutuneen kehityksen poikkeama ennusteesta johtuu ensi sijaisesti siitä, että ennuste on herättänyt tekemään asioille jotakin.

Nyt on televisioon marssitettu kaiken maailman tutkimuslaitosten ekonomisteja ja pankkien pääekonomisteja kertomaan, että työeläkejärjestelmän sopeutustoimet on aloitettava välittömästi. Tähän voisi vain todeta, että taitaa tilaisuus tehdä varkaan. Huolestuttavaa ennustetta pyritään käyttämään hyväksi. Taustalla tuskin on kovin suuri huoli syntyvyydestä.

On syytä todeta sekin, että väestöennusteen mukaan huoltosuhde alkaa kääntyä huonompaan suuntaan vasta monen vuosikymmenen päästä. Kun vielä muistetaan, että edellinen eläkeuudistus astui voimaan vuoden 2017 alusta ja ettei sen vaikutuksista tietenkään voi olla vielä mitään tietoa, niin on vähintäänkin ennenaikaista hosua asian kanssa. Lisää miettimisaikaa antavat noin 200 miljardin euron eläkerahastot.

Selvää on toki se, että jotakin täytyy tehdä. Helpoimmalta tieltä tuntuu toki se, että nostetaan vanhuuseläkeikää. Se ei vain sellaisenaan taida kovin paljoa auttaa. Ennemminkin pitäisi alkaa miettimään sitä, miten todellista eläkkeelle jäämisikää saadaan nousemaan. Teoreettisen eläkeiän nosto ei ole tässä ratkaisu. Toinen tulevaisuudessa yhä polttavammaksi muodostuva ongelma on se, että miten tulevaisuuden ns. silpputyötä tekevät saadaan edes kohtuullisen eläketurvan piiriin. Jos tälle ei tehdä mitään, voi olla niin, että nuorten usko työeläkejärjestelmään alkaa murentua. Se onkin sitten jo suurempi juttu.

Työeläkejärjestelmää on kehitettävä. Ensimmäisenä on alettava ratkaisemaan todellisen eläkkeelle jäämisiän ongelmaa ja ns. silpputyötä tekevien eläketurvaa. Alhaisen syntyvyyden eläkejärjestelmälle aiheuttamaa ongelmaa sitäkin on mietittävä ja haettava siihen keinoja. Tämän ongelman ratkaisulle on kuitenkin enemmän aikaa kuin näille kahdelle muulle.