Pertti Paasio

Pertti Paasio

Pertti Paasio on SDP:n entinen puheenjohtaja. Lisäksi hän on ollut mm. kansanedustaja, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, ulkoministeri, Euroopan parlamentin jäsen,  Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja valtuuston puheenjohtaja. Hän on ollut mm. Nuorten Kotkain Keskusliiton puheenjohtaja, Suomi-seuran puheenjohtaja ja Ulkosuomalaisparlamentin puhemies. Hän on kirjoittanut myös useita kirjoja.

Syyskuu 2013

 

PIENPORVARIT PUHDASOPPISINA

 

Kokoomusnuorten uudesta periaateohjelmasta käytyä keskustelua seuratessa tuli mieleen vanha tarina käräjiltä. Naapurin poika oli saanut rankat sakot kunnianloukkauksesta. Hän oli julkisesti sanonut nimismiestä siaksi. Mies vastaanotti nöyrästi tuomionsa. Hetken mietittyään hän kääntyi oikeuden puheenjohtajan puoleen ja kysyi: ”Herra puheenjohtaja, saakos sitten sikaa sanoa nimismieheksi?” Ukkotuomari sanoi hetken mietittyään, ettei tämmöiselle puheelle mitään laillista estettä ollut. Tuomittu kiitti, kääntyi nimismiehen puoleen, kumarsi ja sanoi: ”Näkemiin, herra nimismies!”.

Nuorporvarit haluavat sallia rasistisen käyttäytymisen suomalaisessa yhteiskunnassa. He eivät sano haluavansa laajentaa erilaisia kulttuureja edustavien kansallisuuksien välisiä vastakkaisuuksia ja riitoja. Todellisuudessa he kuitenkin näin tekevät. Vetoaminen sananvapauteen on suorastaan typerää. Demokratiassa sananvapauteen liittyy aina vastuu. Tästä puolesta porvarikurssilaiset eivät halua puhua.

Kokoomustaimien tekstistä paistaa esiin joko tietämättömyys, ymmärtämättömyys tai välinpitämättömyys rasismin synkästä historiasta.  Kun pikkuporvarit ovat halunneet enemmän tilaa nimenomaan kansanryhmiin kohdistuvalle kiihotukselle, heidän mielestään juuri rasistit ovat olleet kohtuuttoman ahtaalla. Vaikka sananvapautta käytettiinkin perusteena – ja sitäkin väärin - juuri rasisteille vaadittiin lisää toimintatilaa.

Kannanotto ja varsinkin siihen johtanet ajatukset, ovat synkkiä. Tähän nähden julkisuudessa niitä käsiteltiin varsin pinnallisesti ja kevyesti.

                                           ******************

Vähäporvarien periaateohjelmassa vaadittiin myös nykymuotoisten ammattiliittojen lakkauttamista. Tätähän luopuminen työehtosopimusten yleissitovuudesta merkitsisi. Kokoomuksen nuoret siis haluavat, että jokainen palkansaaja erikseen ja yksittäisesti neuvottelisi työnantajan kanssa työehdoistaan ja palkastaan. Miten siinä kävisi, on selvää.

On kiinnostavaa havaita, että tälle ulottuvuudelle, ammattiliittojen lopettamiselle ei julkisuudessa omistettu läheskään niin paljon huomiota kuin em. rasismin tehostamisasialle. Järjestäytyminen ammattiyhdistysliikkeeseen on kuitenkin suomalaisenkin palkansaajan ehdoton turva. Aatteellisista syistä kokoomuslaiset, pienet ja isot, inhoavat palkansaajien järjestäytymistä ammattiliittoihin. Nuorporvarit ovat vain rehellisempiä.  Media oli valintansa tehnyt.  Palkansaajien neuvotteluaseman romahduttamisesta ei  puhuttu juuri mitään, vaikka se on juniorikokoomuksen ohjelman keskeisiä elementtejä. Pienporvareita haluttiin kohdella lempeästi. Miksikähän?

                                           *****************

Kaikkein omituisin piirre porvarijunnujen projektin saamassa ja aiheuttamassa julkisuudessa oli se, että juuri kokoomuslaisia tuli erilaisiin televisio-ohjelmiin ja lehtien palstoille runsain määrin. Tuli kaiken ikäisiä, tuli puoltajia, ymmärtäjiä ja tuli vastustajiakin – kutakuinkin kaikki kokoomuslaisia. Puheenjohtaja Kataiselle tuli paljon tilaisuuksia kertoa kokoomuksen humaanista linjasta.

Muille puolueille ei asiaa käsittelevissä ohjelmissa juuri minuutteja kulutettu, vaikka juuri aateperusteinen väittely teemaan hyvin luontuisi. Myöskään etevät politiikan tutkijat eivät olleet kuulolla. Vieläkin ehtii. Kai sentään kokoomuksessakin periaateohjelmia tehdään pääasiassa, jotta voidaan vertailla omaa aatemaailmaa muihin. Nyt pienporvarit haastavat oman puolueensa.

Osoittaa tietysti hyvää mediaosaamista kokoomuksen taholla, kun juuri se puolue- siis kokoomus – joka oli tarkoitus panna tiukoille ja vastuuseen oikeistolaisuudesta, saakin laajat mahdollisuudet propagoida oman humanisminsa tasokkuutta.

Kokoomusnuorten omasta aatteestaan maalaama kuva on enimmiltä osin aika näköinen. Ei sitä sovi kieltää.

Turkulainen toriparlamentti oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kyseessä oli suuri näytelmä, jolla on ollut huolella suunniteltu ja sovittu skenaario, käsikirjoitus. Hanke onnistuikin. Television johdolla vyöryi median sivuille ja ruuduille ajankohtaisaiheita suunnilleen seuraavin osajaoin:  kriitikko kokoomuslainen, puolustaja kokoomuslainen, kommentoija kokoomuslainen (vaihtoehtona persu).  Muita ei tarvittu.  Kokoomus oli shownsa saanut. Ei ole odotettavissa, että aatepoliittinen ja aatehistoriallinen debatti kokoomuksessa jatkuisi. Voisivat roolit hämärtyä.

                                           ********************

Vaalitkin tulevat aikanaan, ylen tärkeät EU-vaalit jo aika pian. Luettuaan pienporvarien periaateohjelman suurporvarit alkavat pyyhkiä pölyjä haalareistaan ja turvakypäristään. On aika ruveta näyttämään työläiseltä.

Joulukuu 2013
 

KANSANEDUSTAJA REHULAN AHDINKO

 

Kansanedustaja Juha Rehula on eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunnan keskustalainen puheenjohtaja, kokenut ja asiallisena valtiopäivämiehenä tunnettu. Merkittävän asemansa vuoksi hän edusti puoluettaan YLE 1:n ajankohtaisohjelmassa. Muutkin panelistit olivat asiansa osaavia lainsäätäjiä. Piti puhuttaman valtavasta poliittisesta uudistuksesta, sosiaali- ja terveysalaa mullistavasta sotesta, mistäpä muusta. Keskustelijoista kaksi edusti hallitusta ja kaksi oppositiota. Asetelma on parlamentaarinen ja perustelu.

Kansanedustaja Rehulan tarkoituksena ei ollut hallituksen linjausten kehuminen, opposition edustaja kun oli. Hän tuli kuitenkin havaitsemaan saaneensa kovan kilpailijan, ei niinkään hallituksen edustajista vaan ohjelman vetäjästä. Puheenjohtajan tehtäviä hoitamaan tarkoitettu toimittaja oli nähnyt kutsumuksekseen näyttää hallituksen aikeet ja toimet  katsojille kelvottomina ja hallituspuolueiden paikalla olevat edustajat kyvyttöminä ja myös epärehellisinä. Voidakseen tehdä tämän toimittaja asettui itse ankaran tuomarin rooliin ottaen sujuvasti haltuunsa opposition tehtävät. Edustaja Rehula huomasi joutuneensa jonkinlaisen asiantuntija-avustajan rooliin. Tilaa varsinaiselle oppositiolle ei enää ollut. Puheenvuoro annettiin, kun tarvittiin tukea hallituksen hankkeen jyräämisessä. Ei ihme, että Rehulan ilme kertoi ahdingosta. Hänenhän piti hallituksen hankkeet teilata ja siten nostaa profiiliaan. Nyt nousikin väärä profiili: juontajan.

Edustaja Rehula olisi varmasti hoitanut tonttinsa kunnialla, jos keskustelun puheenjohtaja olisi pysynyt roolissaan. Kysymys onkin juuri siitä, ettei pysynyt, Ei ole pysynyt muissakaan politiikan toimituksen ohjelmissa, Politiikan toimittajan ammattitaitoon kuuluu ohjelman luonteen analysointi ja oman roolin sijoittaminen sen mukaisesti.

Toimittajan tehtävä on demokratiassa tärkeä. Siksikin siitä on voitava keskustella avoimesti. Politiikassa toimivien kannaltakin on merkittävää, että kansalta saatua valtaa käytetään vastuullisesti ja mahdollisimman avoimessa vuorovaikutuksessa. Tarpeen mukaan on puhuttava myös yksilöistä ilman, että kritiikin aina tulkitaan koskevan kaikkia ammattikuntaan kuuluvia.

YLE:n poliittisissa ajankohtaisohjelmissa, esimerkiksi A-talkissa sinänsä hyvä parlamentaarinen periaate ei toteudu, ellei puheenjohtajana toimiva toimittaja pysy roolissaan. Pyöreän pöydän ympärillä osapuolten, esimerkiksi hallituspuolueiden ja opposition tulisi voida käydä keskenään väittelyä ilman, että puheenjohtaja ottaa itse vahvasti kantaa puolin tai toisin. Juontajan on tietysti huolehdittava siitä, että keskustelijat pysyvät asiassa ja että puheaikaa riittää tasapuolisesti puheaikaa. Nämä varsinaiset tehtävät jäävät usein vähälle hoidolle, kun juontaja ryhtyykin jyrisevänä tuomarina rusikoimaan keskustelun toista osapuolta. Tilanteesta kärsii kumpikin osapuoli: toinen haukutaan ja toinen alistetaan apulaisen asemaan.

Tuollaisen parlamentaarisen keskustelun luonteesta poikkeaa olennaisesti haastattelutilanne, jossa toimittaja tenttaa poliitikkoa. Tässä mallissa nämä todella ovat vastakkaisia osapuolia. Toimittajan rooli on aivan toinen. Ammattitaidollaan hänen on puristettava poliitikolta vastauksia, joita tämä ehkä ei halua antaa. Näin kuuluu ollakin, mutta mallia ei noin vain voida siirtää toiseen rakenteeseen. Näin kuitenkin tehdään.

En väitä, että esimerkiksi YLE:n politiikan toimituksessa yleisesti vallitsisi henki, joka suosii tasapuolisuudesta poikkeamista. Joskus tulee kuitenkin mieleen epäilyksen häivä, kun uutislähetys alkaa tiedolla, että oppositio tuomitsi jyrkästi hallituksen esityksen. Mikä uutinen se on?

Huhtikuu 2014

PÄÄTETTIIN INNOSTUA

 

Tuli päivänä muutamana mieleen vanha tarina nuoresta järjestötoimitsijasta, joka toimenkuvansa mukaisesti kiersi kenttää. Yllätin itseni miettimästä, mahtoiko tarina niin vanha ollakaan.

Tarinamme sankari ei ollut parhaalla tuulellaan. Miksi olisi ollutkaan kolean ja kostean kevättalven hämärtyvässä illassa. Puolueosaston kokous oli alkamassa. Piirisihteeri oli antanut kierrokselle ohjeeksi, että väki pitäisi saada liikkeelle: Väki pitäisi saada liikkeelle; edessä olivat kiireiset ajat. Vanhan käytännön mukaan nuori toimitsija tietysti piti alustuksen. Muistaen piirisihteerin eväät hän lopetteli puhettaan seuraavaan tapaan: - Piiirisihteeri käski innostumaan, niin, että jos sitten – meinaan - innostuttais. Kukaan ei puhunut mitään, ja toimenkuvansa mukaisesti yhdistyksen sihteeri kirjoitti pöytäkirjaan pykälän: - Päätettiin innostua. Ja sitten mentiin kotiin.

Tarinamme on peräisin vuosien takaa. Kokeneelle sen iästä kertoo sekin, että piiritoimistossa oli vielä piirisihteeri, Oli toimitsijakin, jolle piirisihteeri neuvojansa voi antaa. Kysyä kuitenkin voidaan, onko vanha tarina kuitenkaan kokonaan vanhentunut.

 *    *    *

Sosialidemokraattinen puolue, maan historian merkittävin kansanliike valmistautuu koviin aikoihin. Edessä on puoluekokous ja kahdet erittäin tärkeän vaalit. Näin ollut ennenkin, kansanliikkeen elinvoima on kantanut.

Nyt kuitenkin eletään aikoja, joiden kaltaisia ei ole ennen nähty. Euroopassa nousevat kansalliskiihkon ja suurvaltapoliittisen  kahtiajaon  aallot. Menneisyys näyttää valtaavan tilaa tulevaisuudelta.  Kaiken tämän piti olla ohitse.

Kiihkokansalliset aatteet ja liikkeet valtaavat alaa tavalla joka kertoo menneisyyden synkkien aikojen muuntumisesta jonkinlaiseksi sankarimytologiaksi. Demokratiaa käytetään sen vastaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Näin on tehty ennenkin, eivätkä tulokset ole olleet kehuttavia.

Suomen poliittisiin rakenteisiin on ilmaantunut piirteitä, joita ei tässä mitassa ja tällä tavoin ole ennen ollut. Pelkkä kokemus ei siis voi taata menestystä, jos kokemuksella tarkoitetaan aikaisemman kaavamaista jäljittelyä. Kokemus voidaan myös jalostaa toimivaksi voimaksi  ja yhteiseksi pohdinnaksi. Kuunnellaan  - ja innostutaan. Innostus merkitsee luottamusta siihen, että ollaan menossa eteenpäin. Jos liikkeen suunta herättää epäilyjä, on voitava paitsi kuunnella, myös puhua.

On  hylättävä niin sanottu käytäväjärki. On puhuttava siellä, missä puhumisen paikka on, ei vasta eteisessä takkia ylle kiskottaessa, jolloin innostus purkautuu kuivana mutinana: - Melkein meinasin pyytää puheenvuoron, niin kiukkuinen olin – tai vaihtoehtoisesti niin innostunut. Tällainen innostumisen taso ei nyt riitä. Järjestö ei toimi pelkillä aikeilla.

Vahva ja toimintakykyinen järjestö on vuosikymmenet ollut sosialidemokraattien menestyksen perustekijöitä. Voi olla vieläkin. Järjestö ei kuitenkaan ole työkaluvarasto, jossa huolletut työvälineet odottavat käyttäjäänsä. Järjestö varsinkin puoluejärjestö on elävä organismi, ihmisistä koostuva. Me olemme järjestö, me eri näköiset ja eri-ikäiset ihmiset. Meillä on aito innostumisen perinne. Meillä on oikeus antaa osoitteemme käyttöön, kun peräänkuulutetaan vastausta kysymykseen: Missä: syntyvät puolueen politiikka ja tavoitteet. Viisasta on muistaa, että  erehtyminenkin on ihmisoikeus.  Tämänkin täyttyminen edellyttää yrittämistä – ja aito yritys aitoa innostusta.

             *   *   *

Tulevissa vaaleissa on harvinaisen selvästi kysymys Euroopan henkisen ilmapiirin muuttamisesta. On määriteltävä yhteiskunnan ensisijaiseksi tehtäväksi kansalaisten palveleminen ja voimavarojen suuntaaminen tämän tarkoituksen täyttämiseen. Tämän ajan henkinen ilmapiiri käskee toisin: Kun suurten rahamäärien haltijoiden tarpeet tyydytetään, kasvaa kansalaisten hyvinvointi maksimiinsa, ei tosin tasaisesti. Tämän linjna valitsijan logiikka edellyttää tietysti, että kun maksimi, hyvinvoinnin täysi määrä on saavutettu, ei tarvita yhteiskuntaa haittaavia ammattiliitojakaan. Tällaisten tavoitteiden paras suoja on, ettei niiden uskota toteutuvan. 

Syyskuu 2014

YLIN PÄÄTTÄJÄ PUOLUEESSA – JÄSEN

 

Liittyminen jäseneksi Sosialidemokraattiseen puolueeseen merkitsee  kuulumista organisaatioon, kansanliikkeeseen yhteisöön jonka tarkoituksena on vaikuttaa siihen, millaiseksi yhteiskunnaksi yhteinen isänmaamme muotoutuu ihmisen olla ja elää.  Tarkoitus ja perinne tuovat puolueen kuvaan mukaan myös kansainväliset asiat, maailmanmenon.

Puolueen päätöksentekojärjestelmä on selkeä, ja sen perusteena ovat demokraattiset rakenteet ja demokraattiset menettelytavat. Puolueen järjestörakenteen periaate on selkeä ja yksinkertainen. Valta on jäsenillä, joita varten päätöksenteon rakenteet on kehitetty. Sillä siisti vai mitä.

Kansanliiketaustaisena puolueena SDP:llä on jossain määrin toisenlainen näkökulma demokratiaan kuin porvaripuolueilla. Erot heijastuvat mm. järjestöjen rooleihin poliittisessa päätöksenteossa. Usein on kuultu kritiikkiä mm. kunnallisjärjestöjen osuuteen kaupunkien kannanottoja ja linjauksia sorvattaessa. Samansukuista heijastumaa näkee myös ammattiyhdistysliikkeen rooliin suuntautuvassa kiukkuisessa kritiikissä. Kyse on mm. ammattiyhdistysliikkeen ja sosialidemokratian historiallisista taustoista, jolloin on luonnollista, että käsitykset demokratiastakin ovat SDP:ssa jossain määrin erilaisia kuin porvaripiireissä.

Keskustelu demokratiaan liittyvään problematiikkaan on myös sosialidemokraattisessa puolueessa asian tärkeyteen nähden kovin vähäistä. Rakenteet ovat jonkinlaisessa kunnossa, mikä useimmiten riittää, jos edes niin pitkälle edes päästään. Tarmo ei tahdo riittää pohtimaan, olisiko puolueen jäsenellä syytä miettiä omaa rooliansa, mahdollisuuksiaan ja vastuutaan.

Puoluedemokratian olennaisin kriteeri on jäsenen suhde puolueen toimintaan. Tunteeko jäsen olevansa osa merkittävää yhteiskunnallista liikettä ja tapahtumista kuuluessaan sosialidemokraattiseen puolueeseen? Tunteeko jäsen osallistuessaan vaalityöhön tekevänsä demokraattisen yhteiskunnan perustyötä? Onko hänellä mahdollisuus vaikkapa piirikokousedustajana odottaa kuulevansa puolueen johdon edustajalta muutakin kuin mitä aamun lehdistä on lukenut? Tunteeko jäsen, että puhuja toimii jäsenistön valtuutuksella ja edustaa jäsenistön mielipiteitä?

On tietenkin selvää, ettei yksittäinen puolueen jäsen ehdi kiinnostua kaikista asioista, eivät ehdi suuret puolueosastotkaan. Avoimuus ja sen kautta kehittyvä innostus perustavat myös terveen tuen puolueen vaikeillekin ratkaisuille.

Yhteyksiä puolueen jäsenistön ja puolueen politiikan vetäjien ja siitä päättävien välillä voidaan lisätä merkittävästi vaikkapa modernin tiedonvälityksen keinoin. Mitä tietää jäsen tai tavallinen jäsen siitä, mitä esimerkiksi puoluevaltuusto käytännössä tekee? Käytännössä ei juuri mitään.

Puoluevaltuuston kokous on median välittämänä lähinnä puolueen puheenjohtajan esitys, puhe, kannanotto, jonka tärkeimmät kohdat kerrotaan ja joita sitten median keinoin arvioidaan. Näin on tietysti hyvä.

Puoluevaltuustossa käydään myös merkittävää keskustelua tärkeistä aiheista. Keskustelua käyvät silloin puoluevaltuuston jäsenet, piirien edustajat. Puheenvuorot ovat merkittäviä, usein myös hyviä. Niistä vain ei jää mitään jäljelle, kun kokous on ohi. Media ei siitä kiinnostu, mutta puolueen jäsenet saattavat hyvinkin kiinnostua, jos mahdollisuus suodaan. Puoluevaltuusto on valtavan tärkeä foorumi. Sen yhteydet jäsenistöön ovat monella tavalla olennaisia. Puoluevaltuustolla ei juurikaan nykyisellään ole käytännön merkitystä, mutta sillä voi olla.

Olen ehdottanut ja ehdotan yhä, että valmistellaan huolellisesti puoluevaltuuston kokousten välittäminen suorana internetissä. Tätä on jo kokeiltukin ja mielestäni onnistuneesti.

Varsinaisena uutuutena olisi kokousten seuraaminen yhteistilaisuuksissa vähän samalla periaatteella kuin mm. jääkiekko-otteluja seurataan kapakoissa. Oltaisiin yhdessä vaikkapa työväentaloilla eikä yksin tietokoneen ääressä. Seurattava kokous olisi seurattavissa suurelta valkokankaalta

 Hyvin järjestettyinä ja vedettyinä nämä uudentyyppiset tilaisuudet voisivat hyvinkin kiinnostaa tavallisia puolueaktiiveja, kunhan markkinointi hoidetaan kunnolla Tämä antaisi uutta pontta myös puoluevaltuutettujen puheenvuoroille.

Ylimmän päättäjän on aika aktivoitua.

Joulukuu 2014

NAAMIOHUVIT OVAT PÄÄTTYNEET

 

Pääministeri Stubbin haastattelu Ylen ykkösen lauantaiohjelmassa 20.12. oli merkittävä. Se sattui ajankohtaan, jolloin pääministeriin ja hänen johtamaansa kokoomukseen kohdistui paineita, joihin ei ollut juuri lainkaan varauduttu. Ajankohdassa on runsaasti aineksia, joiden nojalla historioitsijat tapaavat kuvata vähintään uuden vaiheen, ehkä peräti uuden aikakauden alkamiseksi Suomen politiikassa, niin ulkoisessa kuin sisäisessäkin.

Demokratian kannalta voi vaivatta havaita merkkejä suuremmasta selkeydestä. Puheenjohtaja Stubb vahvisti tätä käsitystä lauantaiaamun haastattelussa. Kokoomus esiintyi johtajansa kautta enemmän näköisenään kuin aikoihin. Puheet kokoomuksesta työväenpuolueena ovat jääneet pois. Joitakin vaalikausia sitten kokoomus otti vaali-. ym. käyttöön iskulauseita ja mainoksia, joissa se suurella äänellä julistautui työväenpuolueeksi ja harrasti muutenkin työväenliikkeen perinteisiä tunnuksia. Nyt noita tunnuksia ja poliittista lainatavaraa ei näkynyt. Ne eivät sittenkään sopineet perinteiselle oikeistoporvarille. Ne joutivat jätehuollon piiriin. Niitä käytettiin aikanaan tuulensuojana, mutta pitäväksi niitä ei saatu; päivänvaloakin näkyi läpi.

Historiallisesti kenties tärkeäkin ajanjakso on päättynyt. Naamiohuvien aika Suomen politiikassa on jäänyt taakse.

 Kokoomuksen puheenjohtaja vahvisti tätä käsitystä poikkeuksellisen rajulla hyökkäyksellä ammattiyhdistysliikettä kohtaan. Sama kaltaista käyttäytymistä ja vastakkainasettelua parlamentaarisen hallituksen taholta järjestäytynyttä palkansaajaliikettä kohtaan voidaan palauttaa mieliin Ahon hallituksen alkuajoilta yli kaksi vuosikymmentä sitten.

Erityisesti pääministeriä tuntuu ärsyttäneen suomalainen sopimisen perinne, myös konsensuksena tunnettu. Tuo pitkä perinne, jossa sopiminen asetetaan riitelemisen edelle, sai osakseen suorastaan vimmaisen tuomion, jonka painoa lisäämässä ei ollut ainoastaan yhteisymmärrykseen perustuva käytäntö vaan voimakas periaatteellinen vakaumus ammatillisen järjestäytymisen turmiollisuudesta. Hyvinvointiin päästään sen mukaan vain heikentämällä työntekijöiden asemaa. Puheenjohtaja Stubbin kannanoton syvä vakaumuksellisuus ennakoi tästä asiasta merkittävää puheenaihetta vaalikentillä.

                                           ***********************

Pääministerin ollessa haastateltavana sivuttiin luonnollisesti myös turvallisuuspolitiikkaa ja sen puitteissa erityisesti kysymystä Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä. Selkeys ei lausunnoissa ollut samaa luokkaa kuin puhuttaessa palkansaajien asemasta. Kannatetaan jäsenyyttä, mutta ei jäsenmaan asemaan liittymistä. Nähdään paljon vaivaa sen vakuuttamiseksi, että presidentti ja pääministeri eivät ole eri linjoilla ja ettei liittymisanomusta näissä olosuhteissa jätetä. Tämä on tietysti tarpeen sanoa. Sitä ei kuitenkaan sovi ihmetellä, jos suomalaista keskustelua on joskus vaikea seurata.

Puheilla, ettei näissä olosuhteissa Natoon mennä, eeeeeon kyllä sinänsä katetta. Voiko kuitenkin odottaa puheenvuoroja siitäkin, millaisia olisivat ne olosuhteet, joitten vallitessa Natoon mentäisiin. Kai sitäkin piireissä mietitty on. Aivan liian vähän pohditaan sitä, millainen prosessi Natoon liittyminen kaikkiaan olisi ja kauanko se kestäisi. Mitä kaikkea voisi Euroopassa prosessin kuluessa tapahtua. Millä tavalla tämä tapahtuminen vaikuttaisi turvallisuuteen pohjoisessa Euroopassa? Onko olemassa yhtenäistä tulkintaa Naton soveltamista määritelmistä ja käytännöistä?

Neljä poikkeuksellisen kokenutta kokoomuksen kansanedustajaa tulivat julkisuuteen näkemyksellä, että Natoon liittymiseen ei tarvittaisi kansanäänestystä. Tämä on selvästi poikkeava kannanotto siitä mitä presidentin johdolla puoluejohtajien kesken ilmaistiin. Kun on vaikea ymmärtää nelivaljakon ulostuloa juuri näissä olosuhteissa pelkäksi verryttelyksi, voisi kysellä kokoomuksen ryhmästä, millainen aivoriihi asian ympärillä lämpenee

Huhtikuu 2015

 

PELINAPPULOINA MILJARDIT

 

Eduskuntavaalien lähestyessä poliittinen keskustelu kovenee ja terävöityy, mikä tietysti on odotettavissakin. Jonkinlainen volyymin korotus on tietysti luonnollista jo siitäkin syystä, että puolueet hakevat kannatusta erilaisin painotuksin ja ryhmittymin kuin mitä päättyvällä vaalikaudella on sovellettu.

Kaikki puolueet, media ja kansalaiset tietävät, ettei mikään puolue tule saavuttamaan lähellekään enemmistöön yltävää vaalitulosta. Tästä huolimatta kaikki puolueet laativat ohjelmansa ikään kuin enemmistöasemaa varten. Vaalitaistelutilanne muodostuu pakostakin jossain määrin sekavaksi, mikä johtaa myös poliittisten asetelmien ja äänestäjien vieraantumiseen. Tällainen on vaaraksi demokraattista järjestelmää kohtaan tunnetulle arvonannolle. Ongelmaa ei kuitenkaan yleisesti nähdä tältä kannalta. Syntyy käyttäytymismalli, johon kuuluvat poliitikkoja ja vaaliehdokkaita halventavat tokaisut, ilmeet ja korostettu etäisyydenotto politiikkaan ja poliittisuuteen.

Tämän kansanvallan kannalta kielteiseksi miellettävän ilmiön voidaan arvioida johtuvan siitä, että vaalitaistelua käydään irrallaan hallituspolitiikasta, jota ei juurikaan puolusteta. Parlamentarismin keskeinen periaate: valitseminen poliittisten vaihtoehtojen välillä, ei toteudu puoluerakenteiden pirstaloitumisen vuoksi.

Hallituksen ja opposition muodostamien vastakkaisten asetelmien suosiminen vaalimatemaattisesti saattaisi jonkin verran auttaa asiaa, mutta yleisen muutoksen suunnan vastaisena todennäköisesti aiheuttaisi uusia ongelmia. Kun toisaalta ei voida kovin helposti luoda järjestelmää, jossa puolueilla olisi erilaiset hallitusohjelmat erilaisia koalitioita varten, olisi sen sijaan pohdittava, millä tavoin poliittista kulttuuria voitaisiin avartaa pitämään arvossa mm. mahdollisuutta vaalien pitämiseen. Välillä tuntuu vaaleja pidettävän, ellei suorastaan kielteisenä, ainakin päätöksentekoa hankaloittavana ilmiönä.

Lähtökohdan realistisuuden arvioija joutuu toteamaan, että muutoksen suunta onkin toinen. Suomalaisesta poliittisesta kulttuurista on käytännössä kadonnut pohdinnan perinne. Esimerkkinä olkoot puolueiden johtohenkilöiden televisiotentit.  Niissä puoluejohtajia kilpailutetaan kuin koiranäyttelyssä. Alapurennan putoaminen on kova paikka. Vähän helpottaa, jos naapurillakin on sama ongelma.

Paneelien vetäjät käyvät keskenään jonkinlaista kisaa siitä, miten haastateltavaa tai panelistia estetään sanomasta mitä aikoo sanoa. Lähtökohtana tuntuu olevan, että poliitikko valehtelee tai ainakin peittää jotakin, jolloin haastattelijan tehtäväksi koetaan hänen käräyttämisensä. Suurten vaalipaneelien vetäjät kokevat onnistuvansa, jos kysymyksen ja vastauksen välille syntyy ristiriita. Paneelin tai haastattelun varsinaisen tehtävän, informaation välittämisen, onnistuminen ei tuo pisteitä.

Vaalikeskustelussa vaaditaan ennen muuta, että puoluejohtajalla tai poliitikolla yleensä on esittää täydellinen vastaus käsitteillä olevaan asiaan. Aukkoja ei saa olla, eikä varsinkaan vaihtoehtojen pohdintaa.

Aika on tenteissä ja paneeleissa kriittinen tekijä. Näin täytyy ollakin, koska aikaa on rajallisesti. Ongelma syntyy siitä, että kysymyksen laatu ei ole juuri minkäänlaisessa suhteessa vastaukseen tarvittavan ajan suhteen. Äkkiä ajatellen voi tuntua johdonmukaiselta vaatimus tyyliin: lyhyeen kysymykseen lyhyt vastaus. Tuntuu reilulta.

-       Miten maailma on järjestettävä? Lyhyt kysymys, joka kestää pari sekuntia. Vastaus ei synny yhtä nopeasti.

Syntyy kummallinen pelitilanne, jonka yksi versio vaatii nappuloita, vähän samaan tapaan kuin shakissa tai myllymatissa. Nappula, joita pelissä on alkuun 4 - 6 kappaletta. Nappulaa kutsutaan nimellä miljardi. Pelaajan, siis panelistin, tehtävä on lätkäistä nämä nappulat eli miljardit mahdollisimman nopeasti pelipöytään. Jotta vältettäisiin tilanteen liiallisen realistisuuden vaara, kullekin ottelijalle annetaan pääministerin rooli.

On sallittua, jopa suositeltavaa käyttää valmiiksi suunniteltua ja puhdistettua mallia, jonka mukaan nappulat asetetaan. Miljardit ovat pöydässä. Aikaakin säästyy, koska voidaan käyttää valmista mallia. Peli jatkuu.

Tuntuu karrikoidulta ja onkin sitä. Ei kuitenkaan niin paljon, ettei tarkkaavainen havainnoitsija näkisi, että systeemi on käytössä.

Laajennettuun peliin kuuluu myös puoluejohtajien vertaaminen virkamiehiin. Jälkimmäisten mallia kutsutaan pelinimellä ”oikea”. Tässä vaiheessa on erityisen tärkeää, ettei ”oikean” vaihtoehdon joukkueella ole vastuuta sovelluksista. Vastuu kuuluu toiselle joukkueelle, jonka pelinimenä on ”päättäjät.”

Syyskuu 2015

IHMISEN ARVO AJASSAMME

 

”Kaikki konfliktit johtuvat perimmältään siitä, että erilaisuus koetaan uhkana.” Nämä sanat lausui vuonna 1998 John Hume, Pohjois-Irlannin sosialide-mokraattien johtaja Euroopan parlamentissa Nobelin rauhanpalkinnon saatuaan.

Meneillään oleva vuosi 2015 tullaan epäilemättä mainitsemaan yhtenä historian ”hulluista vuosista.”  Maailmanhistoria alkoi kääntyä reaaliaikaiseksi draamaksi yhteiskunnissa, joiden elämää ja arkea tapahtumien vyöry oli koskettanut vain median kautta.  Media säätelee ja annostelee ihmisten tiedon ja tajunnan piiriä tuomalla luonnon tai ihmisten aiheuttamista katastrofeista ja näiden yhdistelmistä esiin vain pienen osan. Julkisuustauolla on terapeuttinen vaikutus, joka painaa  taka-alalle vielä eilen uutisia hallinneita tapahtumia. Aseet, nälkä ja taudit eivät kuitenkaan todellisuudessa pidä taukoa.

Lyhyessä ajassa tilanne on perusteellisesti toinen, erilainen sekä tunteiden että arjen kannalta katsottuna. Valtavat määrät ihmisiä ovat lähteneet pakoon tavoitteenaan Eurooppa. Olosuhteet omalla kotiseudulla ovat tulleet mahdottomiksi. Kaupungit ovat raunioina. Elämisen edellytyksiä ei ole. Pakolaisten määrä jo lähiseudulla ylittää monin kerroin vastaanottokyvyn. On päästävä kauemmaksi omaa ja läheisten henkeä uhkaavista oloista. Tämä  tarkoittaa usein, että on päästävä lähemmäksi meitä ja, meidän maatamme.

Suhteellisen pidättyvää maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa harjoittaneelle Suomelle jo nyt näköpiirissä olevat muutokset ovat suuria. Tätä taustaa vasten ihmisten ja heidän yhteisöjensä aktivoituminen auttamaan järjestämällä edes jonkin verran turvaa jakamalla vaatteita ja elintarvikkeita. Kaikki tämä. on tapahtunut vain muutamassa viikossa. Ennustetut ihmismäärät tulevat kaikesta päättäen olemaan tämän hetkisiä suurempia. Vaikka joustavien menetelmien omaksuminen vastaanottavalla puolella sujuisi miten hyvin tahansa, edessä on kaikkien osapuolten kannalta katsoen pitkä aikakausi, jonka rauhallinen kehitys ja ihmisoikeuksia kunnioittavat kasvuolosuhteet on turvattava kaikille. Kansalliskiihko ei edistä oman kulttuurin arvostusta, päinvastoin. Äärioikeiston teesit kertovat kyvyttömyydestä kestää erilaisuutta.

Vihapuheita ei julkisuudessa oteta kyllin vakavasti, eikä kansalliskiihkon elementtejä tunnisteta niin hyvin kuin pitäisi. Vähättelykin on ase, kun sitä taitavasti käytetään.

            *    *   *

Sekin olisi oivallettava, ettei pakolaisuuden taustalla olevia kriisejä voida lopultakaan ratkaista sotilaallisesti. Tätä kuitenkin yritetään. Seurauksena on, että yhä suuremmat alueet raunioituvat, yhä enemmän ihmisiä kuolee, ja yhä suuremmat joukot pakenevat meidänkin elinpiiriimme. Kierre uhkaa edelleen jatkua, ja aseet puhuvat. Siitä ei kuitenkaan pidä  syyttää vastaanottokeskuksessa vaatenyyttinsä päällä istuvaa kymmenvuotiasta.

Tammikuu 2016

POLIITTISTA KIELIOPPIA

 

”Minä en koskaan fuskaa pasianssissa. Ellen saa jotakin korttia sopimaan, minä muutan sääntöjä.”

Tällaisen mietteen oli Hslsingin sanomien pilapiirtäjä Kari liittänyt kuvaan, joka esitti Napoleonia pelaamassa pasianssia korttipöydän ääressä. Tuo vuosikymmenten takainen piirros jäi kiertämään mieltäni vielä sijiotettuna muiden Karin vuosikirjojen väliin kirjahyllyyn.

Kuva selkeni, niin myös syy, miksi se jäi koputtamaan otsaluuta sisältäpäin. Siinähän on Sipilän hallitus pähkinänkuoressa.  Kun musta ei riittänyt peittämään punaista, säännöt muuttuivat, Niistä ilmoitettiin mutta ei etukäteen. Luulen, että tämä pasianssi tullaan muistamaan ja liittämään kirjoihin nimellä Kymmenen katkon peli. Yksi alku ja kymmenen lopetusta.

                                                                 ***********************

Tällaiset poliittisen kulttuurin pika-annokset  ovat käyttökelpoista materiaalia ihan todellisuudessakin sekä politiikan tekijöille. Maineikkaimpia ja käytössä kestävimpiä alan aforistisia lausahduksia on legendaarinen Kepu pettää aina. Teesi elää omaa vireää elämäänsä perimätietona sekä kaiken kokeneiden jo kyynisyyteen taipuvaisten politiikan polkuja tallovien että ahon laitaan hiljattain tulleiden keskuudessa.

Aika ajoin tämä johtoajatus pannaan ns. realitytestiin. Tällä testataan, onko taito yhä sormenpäissä ja voidaanko se edelleen viedä läpi niin, ettei pelikentän katsomossa huomata mitään.

Viimeksi tällainen testi järjestettiin ns. Sote-joukkuekisana, joka muistetaan mm. siitä, että lähtölaukausta nimitettiin maaliksi.

Pelille, jota nyt siis testattiin on myös ominaista, että  pisteitä jaetaan kahdessa sarjassa: varsinaisessa ja todellisessa. Jälkimmäisellle sarjalle annettiiin nimeksi Maakuntaitsehallinto, perinnelaji, jota oli pelattu pitkään ja soveltaen kaikkien historiallisesti tunnettujen lajien sääntöjä. Osaaminen oli siis vankasti hallussa.

Testi merkittiin onnistuneeksi ja materiaalin puolesta toimivaksi.  Oli avoimessa tilanteessa syntynyt Sote-malli, jolle nimeksi tuli Maakuntaitsehallinto.

Pienenä ongelmana pidettiin traditionaalisen mallin käyttökelpoisuuden rapistumista perinteikkään ja yleisesti tunnetun tavoitteen saavuttamista. Oli ja on tarpeen korjata kattavaa slogania seuraavaan muotoon tarkennettuna:  Kepu pettää aina, erityisesti silloin, kun se joskus jättää pettämättä.

                                           *******************

Poliittiseen kieloppiin kuuluu myös menetelmä, jota akateemisessa maailmassa voitaisiin kategorioida vaikkapa perättömiksi selviöksi. Periaatteena on saada kUulija tai keskustelukumppani  innostumaan näennäisestä toden kaltaisesta ajatuksen näköisestä tokaisusta, jolla on tyylikäs asu, joka ei kuitenkaan kritiikkiä kestä. Käytetyin  tällainen perätön sselvio lienee seuraava: On samantekevää, kuka/mikä palvelun järjestää, pääasia, että niitä järjestetään.

Tåmän närennäisselviön periaatteena on, että sille voidaan nauraa yhdessä keskustelkukumppanin kanssa ilman että kumppani on paikalla.

Ansa on siinä, että puhutaan vallan muusta asiasta kuin mistä on kyse. Yhteinen ylevöittävä nauru kattaa esimerkiksi yksittäisen potilaan pyrkimisen tai olemisen hoidossa. Suuri kysymys on kuitenkin muualla. Ei ole yhdentekevää, rakentuuko mm. palvelujärjestelmä finanssisijoittajien vai kansalaisille vastuullisen julkisen palvelujärjestelmän varaan.

                                           ****************************

Ploliittista kielioppia riittäisi enemmänkin. Muistettava on kuitenkin omatkin velvoitteet. Julkisten palveluiden on toimittava.

Syyskuu 2016

EUROOPAN  SISÄISET RAUNIOT

 

Kaikki konfliktit aiheutuvat pohjimmiltaan siitä, että erilaisuus koetaan uhkana.”

Näin puhui Pohjois-Irlannin sosialidemokraattien johtaja John Hume vuonna 1998 kiittäessään Euroopan parlamenttia Nobelin rauhanpalkinnon johdosta saamistaan onnitteluista.

Ajatus ansaitsee paikkansa historiassa, samassa historiassa, joka taas on näyttämässä koko kuvaansa niillekin, jotka ovat valmistautuneet vastuuseen rauhallisesta me nosta vaikkapa omassa Euroopassamme. Jotakin on jäänyt tekemättä, lukematta ja ymmärtämättä.

Äärioikeiston paisuminen merkittäväksi poliittiseksi tekijäksi on tärkein ja myös pelottavin eurooppalaisen ajankuvan tekijöistä. Tärkeyttä se on saanut pienuutensa turvin. Suuren tulevaisuuden pikku inisijöitä ei aikanaan otettu vakavasti.

Vastarintaa on kehittynyt kiitettävällä tavalla mm. suurten

rasismin vastaisten mielenosoitusten muodossa. Vaarana on kuitekin, että rasismia ja sen lieveilmiöitä käsitellään kepeästi, jopa viihteellisesti asian vakavuuden häiritsemättä esimerkiksi leppoisaa jutustelua median foorumeilla. Vastaukseksi hyväksytään lähes mitä vain. Suhtautuminen avoimesti natsitunnuksin esiintyviin järjestöihin jää pinnalliseksi. Konkreettisia tapauksia käsitellään kertaluonteisina ja vanhentuneina ei poliittisen ajattelun tuloksina. Haastattelutilanteissa hyväksytään vastauksia, jotka eivät lainkaan liity kysymyksiin.

Ylimalkaisuus voi liittyä myös kysymyksiin. Kun esimeriksi perussuomalaisten johtohenkilöiltä kysytään suhtautumista äärioikeistoon ja rasismiin, vastaukseksi yleensä kelpaa vakuutus henkilökohtaisella tasolla, että hän itse vastustaa väkivaltaa. Harvemmin sen sijaan kysytään, miksi puolue antaa tuulensuojan sellaisille, jotka ovat avoimesti ja provokatiivisesti rasisteja. Juuri tästä polusta löytyisivät reitit asian ytimiin. Näiden annetaan kuitenkin ruohottua.

Kun puolueen kansanedustaja kutsuu vieraakseen tunnetun fasistin, jonka tekee natsitervehdyksen eduskuntatalossa, asiaa ei pidetä tärkeänä. Se sivuutetaan ylimalkaisuuksilla, lähes huumorilla. Puolueen johtohenkilöistä tulee yhtäkkiä yksityishenkilöitä, jotka eivät vastaa mistään. Luetteloa voisi jatkaa. Kaikenkaikkiaan äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla.

Ajan mittaan kauhukertomuksista tulee helposti sankaritarinoita, ellei historiaa tunneta. Rasismi on tunnettava ja tunnistettava, kun se vastaan tulee – ja tuleehan se itse kullekin, joskus omallakin olkapäällä istuen.

Kun Eurooppa maailmansodan raunioille rakennettiin, jäikö jokin sisäinen raunio raivaamatta? On tärkeää arvioida, missä ollaan. Vieläkin tärkeämpää, mihin ollaan menossa.

Tammikuu 2017

AATTEELLISTA ON

 

Meneillään oleva vaalikausi tullaan muistamaan erityisesti liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esiintymisistä, joita on paljon ja jotka ovat poikkeuksellisia monessa mielessä. Viimeksi saimme kuulla hurjia visioita tie- ja liikennerakenteiden muuttumisesta. Ministeri haltioitui luonnehtimaan pakettikokonaisuuttaan suuremmaksi keksinnöksi kuin auton keksiminen. Näistä puitteista oli kyllä sitten hankalaa lähes samaan hengenvetoon vakuuttaa, ettei kyse ollutkaan kovin isosta asiasta. Mikähän  mahtaisi olla sitten todella iso asia?

                                           *****

Suurena yhteispiirteenä Sipilän hallituksen toiminnoissa tullaan muistamaan iskut suomalaisen yhteiskunnan perusteiden kimppuun käyminen. jolla näyttää olevan vankka aatteellinen pohja. Näin itsenäisyyden ensimmäisen vuosisadan täyttyessä on tutkimuksellisesti kiinnostavaa mutta isänmaan kannalta hätkähdyttävää panna merkille, miten parlamentaariseen kansanvaltaan perustuva perustuslakimme koetaan lähinnä häiritseväksi esteeksi porvarillisen politiikan poluilla. Mielenkiintoista on myös se avoimuus, jolla porvarilliset päättäjät asian myöntävät.Kyllä, aatteesta on kyse.

Perustuslakimme takaavat kansalaisille perusluonteiset vapaudet ja oikeudet, oikeuden valita lakien säätäjät, yhteiskunnan takaaman oikeuden elää rauhassa, sananvapauden, yhdistymisvapauden ja paljon muita ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta elintärkeitä asioita. Näiden lakien muuttamiseen tarvitaan paljon vahvempi tahto ja voima kuin eduskunnan enemmistö. Kansa suojaa oikeuksiaan. Perustuslain suoja ulottuu myös tavallisiin lakeihin, joissa on perustuslain kaltaisia, esimerkiksi ihmisoikeuksiin liittyviä elementtejä. On aika outoa todeta, että perustuslakimme vesittämisessä ahkeroi nimenomaan porvarihallitus ja sitä tukevat voimat, jotka odottavat siitä merkittävää taloudellista hyötyä.

                              *****

On odotettavissa, että jäljellä olevana vaalikautena tullaan näkemään sekä jättimäinen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuden uudistus ja mahdollisesti myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esittelemä tieliikennejärjestelmän kokonaisuudistus. Jälkimmäinen merkitsee toteutuessaan mm. tiestömme luovuttamisen yhtiölle, jolle siirtyisi myös käytännössä määräysvalta ja liikenteen käytännön päätöksenteko. Edellistä on pyöritetty niin paljon julkisuudessa, että niiden jotka vastaavat noiden jättioperaatioiden käytännön toteutuksesta, on aika esittää käytännön kysymyksiä. Miten toteutuvat hankkeet käytännössä ja millaisin vastuin, kun suuri osa yksityiskohdista ja isoistakin kohdista on vielä ihmettelyn asteella? Miten toteutetaan valtavat hallintoremontit, kun rahaa on kuulemma tarkoitus säästää. Miten toteutuu valinnanvapaus siellä, missä ei ole varaa rakentaa vaihtoehtoja? 

Toukokuu 2017

MYÖHÄSTYNYT KAAOS

 

Kun kuntavaaleista aikaa on jo kulunut muutama viikko ja vaikka ripoteltavaksi soveltuva tuhka on käymässä vähiin, voi olla otollinen hetki miettiä, miten karikkoisille väylille ajautuneet maa ja maailma kansoineen kaikkineen voisivat nähdä tärkeimmän ihmisoikeuden toteutuvan: oikeuden elää rauhassa. Kun naputtelen haja-ajatuksiani tajuttavampaan muotoon ajankohtana, jolloin kevään ja punaisten lippujen kohtaaminen on ovella, on arvattavissa, että Vapun aikoja eletään.

​​  ******************

Vaalikevät tuo julkisuuteen hämmästyttävän suuren joukon sosialidemokratian tilan ja tilanteen tuntijoita, omia ja oudompia. Suosittu suositus varoittaa puoluetta omaksumasta jatkuvaa ”ei-puolueen” roolia. Näillä varoituksilla annetaan ymmärtää SDP:n ajautuneen yhteistyökyvyttömyyden tilaan, jossa kaikille ja kaikkeen vastataan aina vain ”ei”.  Enemmittä pohdinnoitta jätetään kuitenkin, mitä kysytään ja kuka kysyy. Sosialidemokraattisten puolueiden luonteeseen, niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, kuuluu toimia kysymysten asettajan, niin kuin oppineet sanovat, agendan rakentajan asemassa. Ei suomalaisenkaan sosialidemokratian päätehtävänä voi olla hankkia kannatusta ja vastauksia muiden tekemiin kysymyksiin. Kuunnella kuitenkin aina kannattaa. Vai mitä?

​​    *******************

Vaalitulokseen vaikuttaa aina jossain määrin, usein olennaisestikin puolueen yleinen kuva kansalaisten keskuudessa. Tätä kuvaa muotoillaan ueassakin pajassa, milloin missäkin tarkoituksessa. Muotoilijoina ovat poliittiset toimijat, media, politiikan tutkijat ja monet muut.

Sosialidemokratian roolia ja yleistä kuvaa maan, varsinkin median taholla näyttää vähitellen muodostuneen  jonkinlainen marginalisaatio, reunailmiö. Poliittisen julkisuuden mittareilla mitattuna SDP:n yleinen kuva ei ulotu puolueen yleisen merkityksen tasolle juuri missään asiassa. Sosialidemokraattisen puolueen julkikuvaan ei katsota kuuluvan erityisosaamista, ei ainakaan niin paljon, etteikö jollakulla muulla puolueella olisi sitä enemmän. Eri aloja käsittelevät televisio-ohjelmat tarjoavat tälle teorialle hyvän esimerkin, useitakin. Taannoin TV2 lähetti keskusteluohjelman, illan mittaisen, jossa käsiteltiin mm. työllisyyttä ja perhepolitiikkaa, SDP;n leipälajeja kumpikin. Keskustelijoina oli edustajia mm. poliittista puolueista, ei kutenkaan SDP:stä. Menetelmä on turvallinen. Siitä ei oikein voi protestoidakaan. Tuloksena on vain säälivä hymy. Kampanjasuunnittelijoiden on kuitenkin syytä ottaa ilmiö huomioon.

Jos vaikkapa televisio-ohjelmissa käsitellään ideologioita esimerkiksi vasemmisto-oikeisto -akselilla, vasemmistoa edustaa aina vasemmistoliiton ja vastaavasti oikeistoa kokoomuksen edustaja. Sosialidemokraatteja ei noissa yhteyksissä nähdä. Asiantuntemusta sosialidemokraattien puolella on enemmän, mutta ei auta.

Ympäristöpoliittisessa julkisuudessa vihreille on annettu jonkinlainen virallisluonteinen asiantuntijarooli ja -asema. Sosialidemokraattien avainasema ympäristönsuojelussa jää aina mainitsematta, vaikka jo 1969 puoluekokouksessa hyväksyttiin Suomen ensimmäinen ympäristöpoliittinen ohjelma. Ympäristöministeriön perustaminen toteutui sosialidemokraattien ja ennen kaikkea Matti Ahteen henkilökohtaisen osaamisen vuoksi. Näitä tosiasioita ei näe tai kuule korostettavan näiden aikojen poliittsissa mittelöissä.

Vihreille on kasaantunut erityinen asiantuntijavirkamiesrooli useissa merkittävissä poliittisissa kysymyksissä, Esimerkkeinä mainittakoon Soininvaara, Haavisto, Kasvi, Tynkkynen jne. Paljon muitakin voisi mainita. Heidän asiantuntemustaan ei voi kiistää, mutta ei voi poliittistakaan roolia.. Tällaisen roolin vihreät ottavat tietysti vastaan. 

​​   *****************

Kuntavaalien tulokseen vaikutti varmaan suurimpanakin kokonaisuutena kaikkien aikojen ongelmakimppu, Vaikutti nimenomaan sillä että se ei ehtinyt mahtipontisia julistuksia ja huutokilpailua lukuunottamatta ratkaisuvaiheeseen. Kyseessä on tietenkin sote. Kansalaisten kannalta se oli varmaan hyvä, julkisuuden ja todellisuuden kannalta ei niinkään.

Voidaan puhua myöhästyneestä kaaoksesta. Kyseessähän on prosessi, jossa viedäänkunnilta  päätösvaltaa, omaisuutta ja rahaa ennennäkemättömissä määrin. Rahat viedään maakunnille, joille tulee mm. toimeenpanotehtäviä. Maakuntia ei tosin ole olemassa. Tulevat kyllä. Kyseessähän on keskustan pyhä asia, vuosikymmeniä tavoiteltu. Muutama pikkuasia on  vielä ratkaisematta, kunhan ensin ratkaistaan, miten tehdään jättiläismäinen organisaatiouudistus, jonka prosessi ei maksa mitään. Pääministerin jatko-opinnot perustuslaista ja sen merkityksestä vienevät oman aikansa nekin.

Termit sellaiset kuin ”pakkoyhtiöittäminen” tulevat tutummiksi soten myötä. Kysessä on kokoomuksen harjoiius teemasta ”vaaleissa valittujen päättäjien ensimminen ja ainoa tehtävä lopettaa omat tehtävät.”, Tämä puolestaan on vuosikymmeninen kokoomuksen haave.​

 

Syyskuu 2017

Gallupialaiset

 

Mielipidetiedusteluja – noita galluppeja – näkee ja kuulee arvosteltavan puolueellisuudesta. Tähän suuntaan ei keskustelua kannata viedä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tiedustelut ovat varsin hyvin vastanneet vaalitulosta, kirjoittaa Pertti Paasio kolumnissaan. Hän kommentoi lyhyesti myös SDP:n 'puhureita': - Ongelmia joukkojärjestöissä on aina. Jos niitä kovin syvälti kaivellaan, ne vain lisääntyvät. Voimia tarvitaan ihan muualla.

Tulin viikko pari sitten heittäneeksi ilmoille, cyber-avaruuteen, ajatuksen, että poliittisten puolueitten kannatuskäyrät tilastoineen ja taustakommentteineen siirrettäisiin alan mahtimedioissa kuten Helsingin Sanomissa ja YLEssä lähetettäviksi urheilutoimituksen puolelle. Saataisiin yhdistettyä pitkälti samankaltaista informaatiota, sisältöä ja ammattitaitoa edustavia kokonaisuuksia. Saataisiin myös kokea, miten tietokoneen näyttöruudulla eriväriset käyrät lähenevät toisiaan tai loittonevat toisistaan kohtaloita ennustaen. Sanat sellaiset kuin ”historiallinen” saavat uutta merkitystä ja leviävät kansalaisten arkiseen elämään. Varsin vaikuttavia paradokseja syntyy mittaustulosten luonteen saadessa yhä enemmän urheilullisia piirteitä. Missähän järjestetään ensimmäiset gallupialaiset karsintasarjoineen?

        *************

Mielipidetiedusteluja – noita galluppeja – näkee ja kuulee arvosteltavan puolueellisuudesta. Tähän suuntaan ei keskustelua kannata viedä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tiedustelut ovat varsin hyvin vastanneet vaalitulosta. Toki parantamisen varaakin on. Mielipidetiedustelut on tarkoitettu palvelemaan kansanvaltaista järjestelmää, minkä on oltava myös arviointien lähtökohtana.

Kannatuslukujen arvioinnissa politiikan tutkijoilla ja alan journalisteilla on tietenkin omat tehtävänsä ja roolinsa. Niiltä ei tarvitse edellyttää tiukkaa puolueettomuutta, mutta puolueettomuutta ei pidä käyttää savuverhonakaan.

On tullut huonoksi tavaksi, että mielipidetiedustelujen tuloksista antaa poliittisen arvion tutkimuksen tekijä. Tällöin heräävät helposti epäilyt itse tutkimuksen ja sen tehneen yhtiön puolueettomuudesta. Tutkimuksen tekijöiden tulisi keskittyä vain varsinaiseen tehtäväänsä yrittämättä selvittää, onko esimerkiksi jokin puolue menetellyt oikein tai väärin.

Mielipidetiedusteluja tulisi avata kansalaisille paljon nykyistä perusteellisemmin. Tilastollisten menetelmien ymmärtäminen virhemarginaaleineen hyödyttäisi sekä kansalaisia että alan ammattilaisia nykyistä paremmin.

On ilmeistä, että galluppien tulokset jakaumineen, nousuineen ja romahduksineen vaikuttavat kansalaismielipiteeseen. Epäilyt heräävät herkästi.

        ****************

Sosialidemokraattisessa puolueessa käyvät puhurit, sanotaan. Meitä puolueemme käppänäsarjalaisia ihmetyttää, onko oppi mennyt hukkaan. Oli aikanaan helppoa tapella, mutta hemmetin vaikeaa lopettaa tappelu, pari kolme isoa tappelua ja pari kolme sataa pienempää. Vaikuttavat ne vieläkin silloin tällöin.

Puolueen ei kannata julistautua myöskään ikäkausien toratantereeksi – aikana, jolloin yhteistyö on elämänehto. Jokainen päättämään valittu on vaalikauden kulutttua neljä vuotta vanhempi kuin nyt.

Puolue päättää linjoistaan ei vain Helsingissä vaan muuallakin. Näkyykö se yhtä laajalti?

Kiistoista huolestuneet sosialidemokraatit ovat vaatineet asioidemme perusteellista puimista sisäisesti. Tämä malli tulee taipaleella puheeksi satunnaista useammin. Paljon parempi malli on kuitenkin lopettaa riitely. Ongelmia joukkojärjestöissä on aina. Jos niitä kovin syvälti kaivellaan, ne vain lisääntyvät. Voimia tarvitaan ihan muualla. Esimerkiksi porvarin leveän hymyn kaventamiseksi

Tammikuu 2018

 

Pertti Paasio: Tavoitteita ja työkaluja

 

Tuntuu vähän lattealta sanoa, että me suomalaiset elämme tärkeiden vuosilukujen aikaa. Kaikkihan tunnistavat maagiset vuosikymmenet, joiden vaikutuksesta Suomen tasavalta lisäsi omat jälkensä yhteisen Eurooppamme pihoille ja poluille.

Kiistattomasti tärkeimpiä päätöksia Suomen itsenäisyyden rakentamisessa kohti täyttä suvereniteettia oli nuoren työväenliikkeen osallistuminen valtiosääntöä valmistelevaan komiteatyöhön.

Ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 1907. Maagiset vuosiluvut ilmestyivät mieliin ja kirjoihin. Historia sai muotonsa.

Suomen työväenliikkeen monista vuosiluvuista tunnetuin on varmaankin 1903. Siitä on tullut monessa puheessa ja kirjoituksessa hyvinvointiyhteiskunnan vertauskuva joka tunnistetaan jo pelkän vuosiluvun tai kokouspaikan maininnalla.  Turussa neljä vuotta aikaisemmin 1899 perustettu puolue takoi Forssassa tienviitat joista on malleiksi vieläkin.

           ******************

Moni muukin vuosiluku voisi tästä näkökulmasta tulla mainituksi. Vuosi 1906 oli Suomen demokratian merkkivuosi monen muunkin poliittisen liikkeen kannalta kuin SDP:n. Maalaisliitto perustettiin, niin myös RKP, merkittäviä ajatushautomoita kumpikin. Muuutamaa vuotta aikaisemmin perustettuna SDP ennätti uuden yksikamarisen eduskunnan puolueista vanhimmaksi.

Oulun puoluekokous vuonna 1906 järjestäytyi menestyäkseen seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa. Tässä puoluekokouksessa luotiin vaalipiirijakoa noudattava piirijärjestöverkosto. Sosialidemokraattiset kunnallisjärjestöt ovat enimmäkseen Oulun puoluekokouksen satoa.

Puolueen järjestökoneisto on vuosikymmenet osoittanut verratonta elinvoimaa. Mitä nyt muutama nimike on vaihtunut. Toimikunnista on tullut hallituksia ja piirisihteereistä toiminnanjohtajia. On vähän ikävä...

Piirijärjestöt ja kunnallisjärjestöt toimivat – ainakin niiden pitäisi toimia – kokonaisuuksina, samoin eduskuntaryhmä, ja ottavat kantaa ryhminä, eivät yksittäisinä jäseninä. Tämä paljon kritisoitu käytäntö kestää sinänsä kriittisenkin arvioinnin.

Muutama huomio myös sosialidemokraattien toimintatavasta varmaan sallitaan. Olisi mielestäni ryhmäpäätöskäytännön määräaikaishuollon aika ja paikka.

Ryhmäpäätökset eivät ole demokratian vastaisia. Puolueena ja ryhmänä on kansaan vedottu ja luottamusta saatu.

Ryhmäpäätöksellä ei voida mielestäni sivuuttaa demokraattisen päätöksenteon tärkeimpiin kuuluvaa periaatetta: Demokratia ei ole enemmistön diktatuuria. Ryhmäpäätöksellä ei voida rajoittaa päätökseen osalllistujan oikeutta saada tietoa tai tehdä ehdotuksia.

Sinänsä parlamentarismin ja muuhunkin poliittisen päätöksenteon periaatteisiin kuuluu että ryhmät esiintyvät yhtenäisinä.

Ongelmia nousee aika ajoin kun käytäntöä ulotetaan laajemmalle kuin päätettävänä olevaan asiaan. Ryhmiin muodostuu fraktioita, jollaiset saatttavat rajoittaa jäsenten tasavertaisuutta. Syntyy eräänlaisia kansanvalllan kauppahuoneita jotka vähitellen syövät kansanvallan perusteita.

Työt onnistuvat kun järjestöt hyvin huolletaan, kun työkalut ovat kunnossa. Hyvää työvuotta hyvät toverit!

 

9.1.2018    Pertti Paasio