Reijo Vuorento

Reijo Vuorento

Reijo Vuorento, Kuntaliiton ex apulaisjohtaja, kuntatalouden asiantuntija. Työurallaan mm Heinäluoman talouspoliittinen erityisavustaja ja PARAS hankkeen pääsihteeri. Työskennellyt myös Ruotsin Kuntaliitossa suorittaessaan kansantalouden jatko-opintoja Tukholman Yliopistossa. Luottamustehtäviä mm HUS:ssa ja Kuntien Takauskeskuksessa. Pelannut jalkapalloa 7 vuotiaasta Käpylän Pallossa. Ura jatkuu tältä osin ikämiehissä, muutoin mm WT:n kolumnistina.

Syyskuu 2020

Tarvitaanko Suomeen massiivista sote uudistusta ja uutta hallintoa?

 

Maan hallitus on monessa suhteessa onnistunut erinomaisesti. Talous on kehittynyt EU maista lähestulkoon parhaiten, elvytystä jatketaan. Kaipolan paperitehtaan sulkeminen on ensimmäinen suuren luokan negatiivinen uutinen onnistuneen Koronan hoidon varjossa. Siihenkin syyt löytyvät pääosin rajojemme ulkopuolelta sanomalehtipaperin kysynnän vähentyessä. 

Miten eteenpäin, kun kuntavaaleihin on reilut puoli vuotta, onko siltä suunnalta tulossa jotain, jota olisi nyt syytä arvioida? 

Tampereen hienossa puoluekokouksessa viitattiin usein sosialidemokraattien luomaan pohjoismaiseen hyvinvointimalliin. Siinä palvelujen osalta on aina ollut kaksi peruselementtiä: lähipalvelut lähellä ihmistä ja päätöksentekoa sekä erityispalvelujen keskittäminen laadun ja suuruuden ekonomian hyödyntämiseksi. Tämä kehityssuunta on ollut vallitseva jo vuosikymmeniä. 

Valtion toteuttamisvastuu palveluista on liittynyt lähinnä turvallisuuteen ja korkeimman opetuksen järjestämiseen. Julkisia palveluja, eli julkista kulutusta, on vastuiden ja päätöksenteon osalta siirretty lähelle ihmistä, pääosin kuntiin. 

Miten tätä kehitystä sitten nyt toteutetaan eri pohjoismaissa?

Tanskassa tulevaisuudenlinjauksena on ”yksi ovi julkisiin palveluihin”, ei ole Kelaa eikä TE-toimistoja, vaan kunnat hoitavat käytännössä kaikki ihmisiä lähellä olevat palvelut työllisyyden hoitoa myöten. Passikin haetaan omasta kunnasta. Sitten on sairaalatoimi, jota keskitetään tavoitteena noin 20 supersairaalaa. 

Ruotsi luopui maakunnista 2019 alusta lukien. Nyt on 21 kuntalakiin perustuvaa aluetta, jotka vastaavat terveydenhuollosta ja 290 kuntaa sosiaalipalveluista. Ruotsin sote uudistuslinjausten (SOU 2016/2) mukaan tarkoituksena on siirtää osa perusterveydenhuollosta jatkossa kuntiin vahvistamaan ikäihmisten palveluja. Norjassa on meneillään palvelu-uudistus, jonka perusajatus on kuntarakenteen tiivistäminen ja kuntien merkityksen vahvistaminen niin, että myös perusterveydenhuolto olisi kuntien vastuulla. Sairaalatointa on tarkoitus edelleen keskittää.

Yhdessäkään muussa pohjoismaassa ei keskustella sotesta, vaan on lähipalvelut ja sitten erityispalvelut, Ruotsissa ”hälso-och sjukvård” ja sitten ”vård och omsorg”, eli terveyspalvelut ja sitten hoivapalvelut.

Lähipalvelujen, kuten vanhuspalvelut pidetään lähellä ihmistä ja päätöksentekoa nimenomaan siksi, että ne integroituvat olennaisesti muihin paikallisiin vastuisiin, kuten yhdyskuntarakenteen kehittäminen, asuminen, liikenne, kulttuuri ja vapaa-aika sekä erityisesti nyt kuntien kasvavaan työllisyyden hoidon vastuuseen. Tämä suunta on myös EU:n läheisyysperiaatteen mukainen. 

Suomessa ollaan nyt menossa toiseen suuntaan perustamalla uusi hallintotaso, johon on tarkoitus siirtää kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut ja vieläpä valtiovetoisesti ja valtion rahoituksella. 

On syytä kysyä, miten tämä sopii pohjoismaiseen malliin, kun tällaista ei ole missään kokeiltu, eikä myöskään minnekään muualle kaavailtu. 

Sopiiko maakuntamalli, josta muualla on luovuttu tai ollaan luopumassa, tulevaisuuspuolueelle? 

….ja tämä Suomessa, jonka sote-menot ovat pohjoismaiden alhaisimmat ja julkisen toiminnan tuottavuus ja tehokkuus aivan maailman kärkeä, vaikka VM toista koettaa todistaa. 

Viime vuonna THL selvityksen mukaan myös kansalaisten luottamus nykyjärjestelmään on kasvanut ja on jo yli 80 %. Ongelmia toki on, mutta merkittävintä epätasa-arvon ilmentymää, eli työterveydenhuoltoa, ei tässä uudistuksessa ole edes tarkoitus käsitellä. 

Tärkeätä olisi nyt aidosti ottaa huomioon kuntien ja kuntayhtymien lausunnot ja viedä uudistusta eteenpäin arjen toimijoiden kanssa. Keskushallinnossa ei todellakaan ole kaikki viisaus vaan siellä on myös omat valtapyrkimyksensä. Tämän tiedän kokemuksesta. 

Palvelujen saatavuuden, julkisen talouden tasapainon ja kestävyysvajeen hallinnan kannalta kansalaisten lähipalveluja ei tule siirtää VM:n ja STM:n hyväntahdon varaan, vaan pitää ne muiden pohjoismaiden tapaan kuntien vastuulla lähellä ihmistä ja päätöksentekoa. Erityispalvelut, kuten erikoissairaanhoito ja siihen liittyvä sairaalarakenne, ovat kokonaisuus, jossa valtion vaikutusvalta voisi hyvin olla nykyistä suurempi. 

Jos mennään ihminen edellä, niin ensin on katsottava, mikä taho on paras järjestämään mitkäkin palvelut ja sitten luoda toimijoiden välille kannustimia niin toiminnallisesti kuin taloudellisesti.

Hallinto edellä perustetaan uusi hallintotaso, johon laitetaan mahdollisimman paljon tavaraa uskoen, että saman johdon alla saadaan sitten uudet ja tehokkaat hoitopolut ym.  Jollain aikavälillä ja jossain päin suurta Suomeamme näin voi olla, mutta riskit epäonnistumiseen varsinkin kaupunkiseuduilla ovat suuret. Siksikin on syytä ottaa vakavasti huomioon eri alueiden erityispiirteet

Hallituksen olisi syytä vielä harkitsisi sitä, että maakunnat ja kunnat voisivat niin halutessaan keskenään sopia työnjaosta, vastuista, velvoitteista ja järjestämisestä alueellaan. Näin myös isompien kaupunkien muita vahvempi asema ja kyky vastata lähipalveluista voitaisiin ottaa huomioon. 

Jos mennään mekaanisesti hallinto edellä huomioimatta alueiden erityispiirteitä, kuntavaaleihin valmistauduttaessa saattaa olla vaikeuksia uskottavasti kertoa ihmisille, kuinka heidän lähipalvelunsa jatkossa hoidetaan.