Viikon kolumni

Otsikko on kömpelöhkö viittaus kirjailija Juhani Ahon kirjaan ”Hajamietteitä kapinaviikoilta”, jota hän alkoi kirjoittaa 19.3.1918 eli tätä kirjoittaessani aika lailla 102 vuotta sitten. Elämä ja olot olivat tuolloin aivan muusta syystä vakavia ja sekavampia kuin nyt. Toisaalta Uusimaa oli tuolloinkin osalta suomalaisista aluetta, jonne ei päässyt tai sieltä pois. Heti seuraavana vuonna 1919 ”espanjalainen” aiheutti kyllä aivan samanlaisia toimenpiteitä kuin tällä hetkellä tehdään. 

Uudet ja oudot asiat koetaan usein uhkana. Ne herättävät pelkoa ja ahdistusta. Toki jotkin edessä olevat uudet asiat ovat myös haaste. Asioiden kokemisessa usein järki ja tunteet etsivät tasapainoa. Jos pelko tai ahdistus ehtii syntyä, eivät tieto/järkiasiat useinkaan enää pure. Siis kaikessa tiedottamisessa tulisi saada ihmisille ensin tietoasioita ja sitten tarvittaessa värittää niitä tuntein. Tieto lisää asioiden hallittavuutta.

Kun vasta 34-vuotias nuori nainen nousee raketin lailla pääministeriksi, onhan se poliittinen sensaatio missä maassa tahansa. Sanna Marinin saama huomio maailmalla on kuitenkin ollut poikkeuksellisen laajaa. Satoja haastattelupyyntöjä ympäri maailmaa on hänelle tulvinut viime vuoden joulukuussa tapahtuneen valintansa jälkeen. Hänen luennoilleen jonotetaan.

Amerikan demokraattien supertiistai osoitti miljardööri Mike Bloombergille, ettei rahalla saa kaikkea. Massiivisesta panostuksesta huolimatta tulos jäi vaisuksi ja Mike pani pillit pussiin. Tai ei aivan. Miken rahamassi siirtyy nyt Joe Bidenin tueksi. Ja jos sekään ei auta, niin kaipa Mike tukee Bernie Sandersiakin, jos niikseen tulee. Tosin Sanders ei varmaankaan halua Miken rahoja vaalityöhönsä.

Monen ikätoverin lailla olen pohtinut, mihin voin siirtää kotikirjastoni sitten, kun siirtyminen nykykodista ”vanhuuden kotiin” - Pirkko Lahden lanseeraama hyvä käsite – tulee ajankohtaiseksi taikka kun haluan säästää suvun nuoremman polven kirjakuorman aiheuttamalta taakalta. Kuulun siihen ikäpolveen, jolle kirja  itsessään on jo melkein pyhä asia. Tästä seuraa, että tunnen jonkin sortin vastuuta kirjojeni tulevasta kohtalosta enkä pysty kuvittelemaan kirjojani taloyhtiön toukokuisella roskalavalla.

Hallituksen rivit on saatava kiireesti ojennukseen ja kyräily ryhmien kesken lopetettava. Yhdessä laaditun ohjelman sisältö on toteutuakseen pitkäjänteistä toimintaa vaativa ja kalliskin. Valtion tulorakenteeseen ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota, menoja sen sijaan on vähintäänkin riittävästi ja etupainoisina. Ohjelman toteutus ei onnistu, jos yhteistyö ei nykyisestä parane.

Yhdistyneet Kansakunnat täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 75 vuotta ja juhlii sitä monin tavoin erityisesti tulevana syksynä. Valtion- ja hallituksen päämiehet tai heidän edustajansa kokoontuvat 21. syyskuuta juhlakokoukseen, jonka teemana on ”tulevaisuus jonka haluamme, YK jota tarvitsemme: vahvistamme yhteisen sitoumuksemme multilateralismiin”, monenkeskiseen kansainväliseen yhteistyöhön. Kokouksen on tarkoitus hyväksyä yhteinen julistus. Juhlavuoden ohjelmaan kuuluvat myös nuorison ”täysistunto”, joka järjestetään YK:n talous- ja sosiaalineuvoston vuoden 2020 ”Nuorisofoorumin” yhteydessä, ja nuorisovetoinen ”globaali dialogi” juhlavuoden teemasta. Lisäksi muistetaan YK:n peruskirjan allekirjoittamisen 75-vuotispäivää 26. kesäkuuta ja YK:n päivää 24.10.

Hufvudstadsbladetin kolumnisti Torbjörn Kevin analysoi 9.2. 2020 lehdessä Ruotsin ja Suomen poliittista kehitystä, jossa on paljon yhteisiä piirteitä. Kummassakin maassa populistinen oikeisto on kivunnut mielipidemittausten kärkijoukkoon. Suomessa perussuomalaiset johtavat mittauksesta toiseen, naapurissa ruotsidemokraatit hengittävät sosialidemokraattien niskaan. Kummassakin maassa perinteellinen oikeisto on jäänyt ääri-ilmiön jälkeen.

Viime aikoina on ilmestynyt erilaisia selvityksiä suomalaisesta työeläkejärjestelmästä. On tarkasteltu eläkejärjestelmän kestävyyttä, tuottoja ja vähän muutostarpeitakin. Joissakin tarkasteluissa painetaan vähän paniikkinappulaakin. On kuitenkin hyvä muistaa, että kansainvälisissä vertailuissa on suomalainen työeläkejärjestelmä todettu yhdeksi maailman parhaista, ei paras mutta hyvää A-luokkaa kuitenkin.

Viime presidentinvaalien ennakkoäänestyksessä, Torreviejan hotelli Doña Monsessa tapahtui omituinen välikohtaus, joka on jäänyt vaivaamaan minua. Ulkosuomalaiset jonottivat äänestykseen ja vaalivirkailijat tekivät työtään kun paikalle tupsahti nuori  pariskunta ja alkoi kovaan ääneen mainostamaan Laura Huhtasaarta. Heillä oli mukanaan Huhtasaaren esitteitä. 

Viime aikoina olen yllättänyt itseni ihmettelmästä miten tähän on tultu, ei sitä ennen. Muistan hyvin, että teininä vannoin, että minulta ei kuulla lausetta, ennen kaikki oli paremmin.

Länsimaisten demokratioiden hallintomalli perustuu 1700-luvun puolivälissä kehitettyyn Montesquieun vallan kolmijako-oppiin.  Sen mukaan ensimmäinen valtiomahti on poliittinen päätösvalta, toinen on hallinnollinen toimeenpanovalta ja kolmas on oikeuslaitos, joka valvoo kahta edellistä mahtia ja käyttää tuomiovaltaa. Kolmijaon tavoitteena on, että kukin valtiomahti toimii itsenäisesti ja että näin estetään vallan väärinkäyttö.

Uskon, että aika moni meistä ahdistuu, kokee voimattomuutta ja lamaannuttavaa raivoa siitä vihan lietsonnasta ja vastakkainasettelusta, mikä uhkaa tällä hetkellä murtaa toimivan yhteiskunnan perusrakenteet. Moni meistä näkee tässä historian kaikuja 30- luvulta. Silloinkin populismin nousu, demokratian, ihmisarvon ja oikeusvaltion periaatteiden halveksunta johti maailman historian kauheimpiin etnisiin puhdistuksiin ja sotiin. Niitä emme kaipaa takaisin.

Antti Rinteen hallitus sai kovaa kritiikkiä koko olemassaolonsa ajan. Viime kevään hallitusohjelma on ollut niin opposition kuin tiedotusvälineiden arvosteltavana. Sisäänajo-aikaa ei annettu eikä edes pientä ymmärrystä löytynyt. EU-puheenjohtajuuskaan ei myötätuntoa lisännyt. Oli kuin kaikki ikävät asiat olisivat hallituksen syytä. Ihmeellistä tämä on myös siksi, ettei hallitus juuri mitään erityistä tehnyt. Enempi hoiti vain rutiineja, joita mm Veikkaus ja Posti edustivat.

Talvisodassa Suomi taisteli olemassaolostaan osana 2. maailmansotaa. Suomi oli varautunut sotaan Neuvostoliittoa vastaan, mutta ei ollut varautunut taistelemaan yksin suurvaltaa vastaan. Sota alkoi 30.11.1939 ilman edeltävää sodanjulistusta. Kotirintama sai kokea kauhuja heti alkamispäivänä, kun vihollinen pommitti 16:ta paikkakuntaa kuten Helsinkiä, Viipuria, Turkua, Lahtea ja Petsamoa.

Taloustieteen valtavirralle on tyypillistä nojautuminen peliteoriaan ja matemaattisiin malleihin.  Taloudellinen perustilanne ja tulevaisuuden ennusteet supistetaan muutamaan mitattavissa olevaan suureeseen, joita voidaan sitten käsitellä määrällisin menetelmin.  Näin saadaan tuloksia, jotka ovat kertovat täsmällisesti talouden lainalaisuudet ja tulevaisuuden näkymät.  Juuri täsmällisyys on taloustieteilijän perushyve: hänen tuloksiaan ei voi kyseenalaistaa.

Toisen maailmansodan jälkeen useimmat ihmiset Euroopassa antoivat äänensä suurille keskusta-oikeisto tai keskusta-vasemmisto puolueille. Näin ei ole enää. Esimerkiksi kun Espanjassa oikeistolainen PP ja vasemmistolainen PSOE saivat Francon ajan jälkeen 80 % äänistä, niin juuri käydyissä vaaleissa ne saivat häthätää 48 %. Hollannissa ns. kolme suurta saivat joku aika sitten yhteensä vain 40 % kun aikaisemmin kukin niistä oli voinut yksin saada tuon määrän. Saksassa konservatiivinen CDU ja sosialidemokraattien SPD pärjäsivät yhtä huonosti vain 1940-luvulla. Nyt Saksassa kasvaa mm. Vihreät jonka toisesta puheenjohtajasta Robert Habeckista povataan jopa Angela Merkelin seuraajaa liittokanslerina. Ruotsissa varsinkin sosialidemokraatit mutta myös Maltillinen Kokoomus olivat todella pitkään suuret puolueet, mutta eivät enää. 

Aikoinaan kirkon sanaa luettiin latinaksi ja kielen avulla hallittiin kansaa. Kun kirkon kieli ”maallistui” eli tuli ymmärrettäväksi, myös kirkon valta alkoi heiketä. Toki uskonnon valta on edelleen vahva monissa maissa.

Maailman mielipidevirrat kärjistyvät, kaksinapaistuvat. Kun vielä vähän aikaa  kaikki ryntäsivät kohti poliittista keskustaa, nyt vahvistuvat äärilaidat, ennen kaikkea oikeistolaiset populistiryhmät. En muista aikaa, jolloin tulevaisuuden horisontti olisi näin näköalaton. Kun meilläkin mielipidetiedusteluissa ylivoimaisesti suurimman kannatuksen saa puolue, joka leimaa turhaksi vouhotukseksi kiistattoman ilmastonmuutoksen edessä olevat uhat, se on vastuuton kehityssuunta. Yhtä vaarallista on, kun sananvapauden verhossa yleistyy kiihotus tiettyjä kansanryhmiä tai uskontoja vastaan.