Viikon kolumni

Suomalaista kuntien itsehallintoa ja kuntalaisten vaikutusvaltaa on pidetty kansainvälisesti esimerkillisenä ja tärkeänä osana kansalaisyhteiskuntaa. Kunnallishallinto on toki kokenut muutoksia runsaan puolentoistasadan vuoden olemassaolonsa aikana.  Varallisuuteen perustuva äänioikeus kunnallisvaaleissa muutettiin yleiseksi ja yhtäläiseksi vasta sisällissodan jälkeen.

Mannerheimilla on ollut maamme historiassa monta roolia, muutamat kovin kielteisiä. Myönteinen oli hänen roolinsa tasavallan presidenttinä 1944 - 46. Maamme siirtyi silloin rauhan oloihin. Hänet valittiin eduskunnassa tasavallan presidentiksi Risto Rytin pyydettyä eroa. Tarkoituksena oli näin luoda Suomelle mahdollisuus erillisiin rauhanneuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa. 

Silläkin uhalla, että olen kaavoihin kangistunut vanhan liiton edustaja, aion ihmetellä tätä nykyisen hallituksen Sote-esitystä. En ole esityksen asiantuntija. Olen kuitenkin seurannut useiden arvostamieni asiantuntijoiden kuten esimerkiksi arkkiatri Risto Pelkosen ja professori Martti Kekomäen esittämää kritiikkiä nykyistä esitystä kohtaan. Pari päivää sitten Raimo Sailas totesi hallituksen esityksestä, että suuria kuluja syntyy henkilöstön palkkojen yhdistämisestä ja tietojärjestelmistä. Työterveyshuollon ja yksityisten terveysvakuutusten kustannusten mahdolliset siirtymiset yhteisistä verovaroista kustannettaviksi ovat suuria kysymysmerkkejä. Säästöjä ei siis ole näköpiirissä.

Huomasin eräästä lehtijutusta, että Saksan SPD oli ottamassa puolueteemakseen ”solidaarisuuden”. Aluksi se tuntui absurdilta. Miten yksi arvo voisi kantaa ja konkretisoitua riittävän isoiksi teoiksi Angela Merkelin kristillisdemokraattien kanssa. Myöhemmin en ole havainnut SPDn uuden puheenjohtajan Andrea Nahleksen kertoneen, millaisia asioita puolue tulee ajamaan solidaarisuus käsitteen alla.

Energiatuotannoltaan vähäiset vesivoimapadot on purettava ja kosket palautettava ennalleen. Aikoinaan vapaana pauhaavat koski oli monien runoilijoiden, kirjailijoiden ja taidemaalareiden muusana. Luonnon jylhyys oli inspiraation lähde. Tänään on toisin.

Viime vuonna vietettiin niin sanotusti yhdessä itsenäisyyden satavuotisjuhlia, vaikka kansakunta oli vuonna 1917 ollut perin juurin erillään. Tammikuun lopulla 1918 valtakunta ajautuikin sisällissotaan, joka sota ja kaikki sen seuraukset vaativat lähes 40 000 suomalaisen hengen. Heistä kolme neljäsosaa oli suomalaisia punaisia, joita menehtyi eniten vankileireillä sodan päätyttyä ja teloituksissa sodan aikana. Taisteluissa punaisia kaatui 5 199 ja valkoisia 3 414. Sodassa sai lisäksi surmansa noin 3 000 venäläistä, 500 saksalaista ja muutamia kymmeniä Ruotsin kansalaisia. Sota vaati yli 10 000 suomalaisuhria enemmän kuin talvisota.

Donald Trumpin hallintoa Yhdysvalloissa on kohtuuttoman helppo arvostella. Hän ei omaa presidentin tehtävään mitään relevanttia kokemusta, ei sisä- eikä ulkopolitiikassa.  Hän on narsistinen ja itsekeskeinen persoona, joka toimii omien mielijohteidensa vallassa, eikä halua huomioida hänelle annettuja neuvoja. Hän on vaarallisella tavalla henkilö, ”vakaa nero” ja ”ylivoimainen neuvottelija”, joka itse tietää mikä on Yhdysvalloille parhaaksi.

Siinä ne ovat, pienet pyöreät kivet, betoniin valettuina. Kun olin pieni, kävin Hiljan kanssa täällä. Kivistä oli tehty vuosiluku ja suorakaiteen muotoinen kehys. Kun saavuimme, kivet oli usein sekoitettu sikin sokin. Hilja kokosi ne taas järjestykseen. Niitä ei vielä silloin oltu valettu betonilaattaan. Ne olivat Irjanteen hautausmaan perällä. Siellä vanhalla puolella oli Hiljan isän hauta. Toimme sinne aina kukkia. Pieni hautakumpu ilman muistomerkkiä. Täällä hautausmaalla me naapurin Maritan kanssa kävimme usein jonne tulimme pyörillä. Meidät lähetettiin kastelemaan hautoja. Silloin ei ollut palveluja seurakunnan puolesta.

Pakinoitsijamestari Jahvetti (Yrjö Kilpeläinen), joka sivu mennen sanottuna oli kotoisin vaimoni synnyinpitäjästä, Pohjois-Savon Kangaslammilta, oli kielimiehiä. Sen ohella, että hän käänsi Marseljeesin Savon murteelle,  hän on myös tunnettu lausahduksestaan ”till tidernapas har man levat” (on aikoihin eletty).

Suomi rakastaa selittäjiä. Aikaisemmin meillä oli televisiostudioissa päivystäviä dosentteja, nyt sylki vaahdossa selittäviä hahmoja kaikilta elämän sektoreilta. Kuulin Mikkelin Akatemian luennoilla tammikuussa, että enää ei tarvitse vedota faktoihin, riittää kun sanoo että ”uskon talouden kohentuvan”. Selittäjä uskoo omaan mielipiteeseensä.

Suomella menee nyt hyvin. Talous kasvaa, työttömyys vähenee. Pörssiyhtiöt jakavat ennätysosinkoja. Suomella menee nyt hyvin huonosti. Eriarvoisuus lisääntyy, leipäjonot pitenevät. Köyhiä on keskuudessamme entistä enemmän. Juha Sipilän hallitus toistaa mantraansa, että nyt on pantu Suomi kuntoon. Hyväosaisiako hyysäämällä ja työttömiäkö kyykyttämällä?

- Vallalla oleva uusliberalistinen ajattelu korostaa markkinatalouden kykyä ratkoa kaikki ongelmat, kunhan suositaan yksityistämistä, kirjoittaa Hannu Tapiola. - Yksipuolinen taloudellisten arvojen korostaminen ei kuulu samaan joukkoon kuin tasa-arvo, tuloerojen kaventaminen ja oikeudenmukaisuus. - Kun seuraavan kerran näen unta, se koskee SDP:n nousua Suomen suurimmaksi puolueeksi. Toivon, että uni toteutuu, hän päättää kolumninsa. Ja niinhän kävikin että juuri kirjoittamisen jälkeen nousi SDP YLE:n kannatusmittauksessa kärkisijalle.

- Yleiset hyvinvointipalvelut tarvitsevat täydennyksekseen yksilöllisesti räätälöityjä, monipuolisia, viisaasti yhteensovitettuja toimintoja kirjoittaa sosiaalineuvos Aulikki Kananoja: "Näitä ei ole mahdollista normittaa lainsäädännöllä tai kansallisilla ohjeilla. Sen sijaan ne edellyttävät riittävästi eettisesti sitoutunutta ja osaavaa henkilöstöä, jolla on hyvä taito yhteistyöhön niin asiakkaiden kuin muiden ammattilaisten kanssa."

”Vasemmistonuorison piirissä ollut suosittu iskulause ”porvari nukkuu huonosti” saattoi sisältää suuremman totuuden kuin hokemaa toistelleet ymmärsivätkään” sanoo Matti Louekoski kolumnissaan. 1960- ja 70-luvuilla käytiin ankaraa ideologista kamppailua, suorastaan hegemonia-taistelua suomalaisen yhteiskunnan suunnasta. Kohteena oli peruskoulu ja oikeiston perustamien järjestöjen tavoitteena oli ei-sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen ja vasemmistovaaran torjuminen. ”Tämän päivän politiikasta voisi hakea vertailukohtia 50 vuotta sitten tapahtuneeseen, vaikkapa työmarkkinoilta,” kirjoittaa Matti Louekoski.

Noin 150.000 eläkkeensaajaa voi hyödyntää kotitalousvähennystä vain osittain tai ei lainkaan, kirjoittaa Matti Hellsten kolumnissaan. Järjestelmässä on hänen mielestään suuri valuvika joka jättää ulkopuolelle ne ihmiset jotka eivät maksa veroja ollenkaan tai joiden veronmaksu on vähäistä. Nyt pitäisi Hellstenin mukaan katsoa tarkemmin Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA:n pari vuotta sitten esittämää mallia jossa yhdistyvät veronhuojennus ja suora tuki.

- Olemmeko luoneet keskiluokkaisen itsekkään hirviön, puoluekannasta riippumatta? Omankin puolueen aikuisiässä olevat, hyvin toimeentulevat jäsenet eivät enää mieti ihanteita tai arvoja. He miettivät mitä mikin maksaa, kirjoittaa Eeva Donner. - On kuitenkin myös henkilöitä joiden sanoissa kuulen toivoa uudesta solidaarisuudesta, aatteen mahdollisesta ”uudesta tulemisesta”, toveruudesta. Yksi heistä on Antti Rinne. Hänen viimeaikaiset ulostulonsa ovat antaneet minulle edes ripauksen toivoa.

- Äänestäkää omaa ehdokasta, sanoo Jacob Söderman elämänsä presidentinvaaleja kertaavassa kolumnissaan. K.-A. Fagerholmista UKK:n kauden kautta Mauno Koivistoon, Martti Ahtisaareen ja Tarja Haloseen – jokaiselta kierrokselta löytyy Södermanin tapaan terävä ja viihdyttäväkin havainto. Nyt on sosialidemokraattien ehdokas Tuula Haatainen. - Rohkea nainen, hän sanoo. Äänestin häntä ennakkoon. Äänestäkää tekin häntä. Sitä ette kadu. Älkää jättäkö puoluettamme yksin kylmään. Siitä ei meille hyvää seuraa.

” Ajatus kulkee niin että kyllä nälkä ajaa töihin pienemmälläkin palkalla.” Näin luonnehtii Armas Lahoniitty kovaan oikeistolaiseen ihmiskäsitykseen perustuvaa työttömyysturvan aktiivimallia: ”Työttömän aktivoimiseen tarvitaan rangaistuksia, byrokraattista kyttäämistä ja työttömyysturvan leikkausta niin että hänen elintasonsa kurjistuu” - Itsenäisyyden juhlavuoden tunnuslause ’yhdessä’ unohtui siis nopeasti vuoteen 2018 siirryttäessä, hän toteaa kolumnissaan.   

"Mitä mahtoi miettiä köyhän torpan vanhin poika riutuessaan nälän ja sairauden heikentämänä kuolemaan muutamassa viikossa vankileirillä? Mitä miettivät isä ja äiti?" Sinikka Laisaari kirjoittaa kolumnissaan koskettavasti oman perheensä kohtaloista vuonna 1918. "Isovanhempieni ja vanhempieni sukupolvet ovat olleet sitkeitä, sodista ja puutteesta selvinneet, jaksaneet uskoa tulevaan, jälleenrakentaneet ja kannustaneet lapsiaan koulutukseen."