Viikon kolumni

Kirjoitan tätä kolumniani 21 päivänä tammikuuta 2022. Sattumalta tämä päivä on Suomen poliittisen historian merkkipäivä. Tasan 50 vuotta sitten, 21.1.1972, Helsingin Sanomat (HS) julkaisi Ahti Karjalaisen ehdotuksen tasavallan presidentin toimikauden jatkamisesta poikkeuslailla.

Käytävästä, sen pimeimmästä kohtaa, paloi lamppu.  Katsoin kattoa, mietin pitkän aikaa mitä tehdä. Polttimoita minulla toki oli, kokonainen laatikollinen. Ja tikkaat. Mutta uskaltaisinko tikkaille, kääntäisinkö lampun kupua kaksi käsin kun en voisi mistään ottaa tukea? Entä sitten, kun kupu olisi irti, miten näkisin irrottaa palaneen polttimon? Mihin asettaisin lampun kuvun vai täytyisikö minun, kupu kädessäni, laskeutua tikkaat lattialle, asettaa kuvun lipaston päälle, kiivetä ylös ja irroittaa sokkona polttimo ja yrittää sovittaa uusi sen tilalle?

Kirjahyllyä siivotessani putkahti esiin kukkakantinen kirjanen, jonka päälle on painettu koukeroisin kirjaimin sana Muistoja. Kun avasin kirjan, sen sivuilta löytyi toinen toistaan koreampia kiiltokuvia. Pulleiden kerubien ja värikylläisten kukkakimppujen lomaan oli yli puoli vuosisataa sitten raapustettu epävarmoin lapsenkäsin muistovärssyjä, kuten ”Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on kädessä avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen niin kuin maamies pellolla lyhteen.” Ja alle oli tietysti merkitty kirjoittajan nimi. Muistojen kirjoittaminen oli tyttöjen huvi. Minunkin muistokirjassani on vain yksi pojan nimi. Ne harakanvarpaat kirjoitti pikkuveljeni - myönnän - ankaran painostuksen alaisena.

Kalevi Sorsa säätiö on julkaissut selvityksen yksinasuvien elinoloista ja miten harjoitettu politiikka kohdentuu heihin. Mielestäni tämä julkaisu on arvokas poliittinen esiin nosto suuren ja yhä kasvavan ihmisryhmän asioissa. Julkaisussa kerrotaan, että Suomessa on 1,25 miljoonaa yhden hengen taloutta. Itse kuulun tähän joukkoon. Helsingissä meitä on lähes puolet kotitalouksista. Säätiön työryhmän ehdotus, että Suomessa pitäisi asettaa komitea selvittämään yksinasuvien asemaa ja heidän kohteluaan hyvinvointipolitiikoissa on tärkeä ja kannatettava.

Elämäni muuttui kertaheitolla lokakuun alussa kun jäin leskeksi.  Kun pahin järkytys oli ohi, aloin pohtia tulevaisuuttani. Olen asunut viimeiset yli 12 vuotta Espanjassa ja olin luonnollisesti kuvitellut, kuten niin moni muu ikäiseni, että yhteisiä aktiivisia vuosia kumppanin kanssa olisi vielä jokunen edessä. Ensimmäinen reaktio oli pelko siitä, miten tulen pärjäämään tästä eteenpäin. Yksinäisyyden tunne oli suuri.

Me Demarit olemme rakentaneet suomalaista hyvinvointia yli 120 vuoden ajan. Juuri tällä hetkellä on aika ottaa hyvinvoinnin seuraava askel. Tämän tavoitteen haluamme saavuttaa historian ensimmäisissä aluevaaleissa siten, että jokainen suomalainen voi luottaa siihen, että hoitoa saa silloin, kun hän sitä tarvitsee. Samalla haluamme myös pitää huolta työntekijöiden hyvinvoinnista.

Näin oli otsikoitu digipalveluista kertova tavoitekappale SDPn jäsenkirjeessä. Kyllä, juu-u, tottakai! Ja sitten: mitä tämä käytännössä tarkoittaa? 

Olin reilu viikko sitten seuraamassa lehdistöneuvos Jyrki Vesikansan, 80 v, väitöstilaisuutta. Vesikansa on näkemyksiltään porvari, mutta kokemukseni mukaan varsin maltillinen ja yhteistyöhaluinen. Helsingin Sanomatkin nimitti häntä 80 v- haastattelussa ”sivistysporvariksi” ja se kuvaa häntä hyvin. Väitöskirjan aihe oli Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen välinen kilpailu. Tätä lehtisodaksikin sanottua käydäänkin seikkaperäisesti läpi, mutta esiin nousevat myös mielenkiintoisesti sekä Kokoomuksen suhde pää-äänenkannattajaansa että erityisesti Kokoomuksen sisäiset ja vahvat linjaerimielisyydet. 

Arvoisat Wanhat Toverit, ja parhaat onnittelut 50-vuotisesta taipaleesta! Kylläpä tuntuu hyvältä osallistua pitkästä aikaa juhlatilaisuuteen, oikein perinteiseen tapaan. Osallistua ja esiintyä. Digitaaliset kokoukset ja seminaarit ovat sinänsä olleet toimivia ja tehokkaita ihmisten tavoitamiseen ja asioiden hoitamiseen, mutta kyllä niistä jää puuttumaan tärkeä tunneulottuvuus, kontakti. Esitelmöidä nyt tietokoneruudulle!

Suomessa on tunnetusti pohjoismaiden alin työllisyysaste, suurin pitkäaikaistyöttömyys ja suhteellisesti eniten ihmisiä sosiaaliturvan varassa. 

Kävelin ruskan keskellä Töölön puistoissa. Maailman värjäsi keltainen, oranssi, okra, punainen sekä vihreän ja ruskean monet sävyt. Värikirjoa löytyi puissa ja maassa. Monenkirjavat pudonneet lehdet täplittivät puistojen vielä vihreää nurmea.

Olipa kerran mies, joka oli saanut varttua vaatimattomassa, mutta hyvässä työläiskodissa. Lapsia perheeseen karttui puoli tusinaa. Vanhimmat ponnistivat maailmaan jo sodan aikana.

Useamman hallituksen enemmän tai vähemmän eri sisältöisenä valmistelema sote-uudistus etenee maan nykyisen hallituksen linjaamana kohti toimeenpanoa.

Ehkä kymmenisen vuotta sitten kirjoittaessani tällaista kolumnia etsin huolella, löytyisikö Euroopasta (EU) enemmän kuin yksi sosialidemokraattinen pääministeri. Saattoi olla, että Tanskan Helle Thorning-Schmidt oli tämän uhanalaisen lajin viimeinen edustaja jonkun viikon ajan, kunnes Belgian Elio Di Rupo onnistui selättämään maansa pitkällisen hallituskriisin.

Suomen ns. talousviisaiden arviot kansantaloutemme kehityksestä näyttävät kuluvan vuoden osalta yllättävän suuria kasvulukuja. Ensi vuoden osalta hajontaa alkaa selväsi ilmaantua ja vuosi 2023 herättää erimielisyyttä. Koronan takia pakollisen lainanoton lopettamisaikataulu on suoranainen riidan aihe. Valtiovarainministerin lupaama ansioverotuksen alennus jakaa mielipiteet, ajankohdasta puhumattakaan.

Norjan äskeisten suurkäräjävaalien tulos johti historiallisesti harvinaiseen tulokseen. Vain kaksi kertaa aikaisemmin kaikkien pohjoismaiden pääministerit ovat tulleet vasemmalta, vuoden verran vuosina 1947-48 ja 22 päivää vuodenvaihteen yli 1958-59. Nyt johtavat sosialidemokraatit mantereella ja vihreä vasemmistolainen Islannissa.

Elokuussa tuli kuluneeksi 300 vuotta siitä, kun Uudenkaupungin rauha solmittiin. Itärajamme on keskeisiltä osin se, miten se tuolloin piirrettiin. Elokuussa tuli kuluneeksi myös 30 vuotta siitä, kun Moskovassa tehtiin epäonnistunut vallankaappausyritys.   Tapahtumien tahti oli sen jälkeen ripeä. Presidentti Mauno Koivisto lähetti 12. syyskuuta Mihail Gortbatshoville viestin, että YYA-sopimus tulisi uusia. Tammikuussa 1992 allekirjoitettiin uusi sopimus lopulta Venäjän kanssa. Joulukuussa 1991 Maastrichtin huippukokouksessa Hollanti oli esittänyt jäsenneuvottelujen avaamista Itävallan ja Ruotsin kanssa. Ehdotusta ei hyväksytty, mutta se lisäsi painetta Suomessa Maaliskuussa 1992 Suomi jätti EU-jäsenhakemuksen. Paljon tapahtui lyhyessä ajassa.

Viron mediaa hallitsi koko viime viikon yksi aihe ylitse muiden. Jokaikisessä tiedotusvälineessä on muisteltu kolmen vuosikymmenen takaisia dramaattisia tapahtumia. Elokuun 20. päivänä 1991 kello 23.03 Viron tasavallan korkein neuvosto teki päätöksen Viron itsenäistymisestä.

Uudet kunnanvaltuutetut on valittu. Luottamustoimista on pääosin sovittu. Lähes neljä vuotta kestävä työ on alkamassa. Sitä tulee sähköistämään eduskunnan juhannusviikolla tekemä päätös. Lähes kaksi vuosikymmentä valmisteltu massiivinen sosiaali- ja terveydenhoidon uudistus kirjattiin laiksi. Ratkaisu on sulka Marinin hallitukselle, mutta iso läjäys kuntakentälle. Kuntapäättäjät törmäävät vaalikaudella ongelmiin, joita ei ole haluttu tai uskallettu ennakoida. Ehkä syntyviä ongelmia ei ole tiedostettu.