Viikon kolumni

Eduskuntavaalien tulos ei tainnut olla mikään puhemies Mao Tse-Tungin tarkoittama ”suuri harppaus” kohti sosialismia. Ehkä niin on parempi, sillä ainakin Maon harppaukset tuottivat lähinnä päinvastaisen tuloksen ja paljon kärsimyksiä kiinalaisille.

Kolumnin määräaika meni umpeen ennen vaaleja, joten tätä kirjoitettaessa jännitys on vielä päällä ja nousee päivä päivältä. Poliittinen kartta näyttää harvinaisen vaikeasti ennakoitavalta:  mitähän tässä vielä nähdään?

Sipilän hallitus on suurella sitkeydellä yrittänyt oikaista perustuslain säännöstössä. Pitkäaikaiselle perinteelle perustuslakivaliokunnan mietintöjen tinkimättömästä kunnioittamisesta viitattiin kintaalla. Valiokuntaan suhtauduttiin kuin kirjeenvaihtotoveriin. Mielipide siellä, toinen täällä.

Ajallemme ovat olleet tunnusomaisia mittavat, päättäjiä kovistelevat mielenosoitukset ympäri maailman; esimerkkeinä ovat arabikevään protestit, Irakin sodan vastainen liike, ”metoo”-kampanja ja ”värivallankumoukset” itäisessä Euroopassa ja Aasiassa. 

Kolme viikkoa on aikaa eduskuntavaalipäivään. Ennakkoäänestys alkaa jo tätä kirjottaessani puolentoista viikon päästä. Voiko enää mikään muuttua? Mitä pitää vielä tehdä? Mitä me itse kukin voimme tehdä?

Kun maan hallituksen kieltämättä hyvinkin sinnikkäästi ajama sote-malli tässä muutama aika sitten kaatui, maalailtiin kuvaa, että Suomi ajautuu, jos ei suorastaan anarkiaan, niin ainakin jonkinlaiseen kaaokseen. Hämmästys näyttää olevan suuri; mitään tällaista ei ole tapahtunut. Terveyskeskukset toimivat, HUS ottaa potilaita vastaan normaalisti. Minulla on tästä omakohtaista tietoa. Olen näinä päivinä joutunut pakosta käyttämään molempia palveluita. En ainakaan minä huomannut niissä mitään soten jälkeistä ”krapulaa”.

Suomessa on herätty vihdoinkin huomaamaan miten huonolla tolalla suhtautuminen vanhoihin ihmisiin on. Keskustelu on tarpeellinen ja sitä ei pidä lopettaa. Asenteiden ja arvostuksen on muututtava. Minua kiusaa kuitenkin  keskustelussa se, että vanhoista ihmisistä puhutaan objekteina joihin joko laiminlyönnit tai hyvä kohtelu kohdistuu.

Teleoperaattoreilta tulee yhteydenottoja, tarjouksia ja viestejä ovista ja ikkunoista. Entisiä tarjouksia parannellaan ja uusia täkyjä viritellään. Nyt kun sosiaali- ja terveydenhuoltoa ollaan ajamassa kilpailuun, saanko tulevaisuudessa eri sote-yhtymiltä saman tyyppisiä houkutteluviestejä? Todennäköisesti. Jo nyt yksityislääkärit tätä menetelmää käyttävät. Tiedänkö, ovatko tarjoukset hyödyllisiä saatikka tarpeellisia?

Läheisen kuolema, vakava sairastuminen, työpaikan menetys, eläkkeelle jäänti, muutto toiselle paikkakunnalle, avioero - mitä ne ovat? Ne ovat elämässä eteen tulevia tilanteita, kriisejä joilla on merkittävä - usein kielteinen vaikutus ihmisen elämään. Minut kohtasi noista kuudesta vajaa vuosi sitten kaksi: eläkkeelle jäänti ja vakava sairastuminen.

Kun Virosta tuli vuonna 2004 Euroopan Unionin jäsen, meidän jokapäiväisen elämämme piiriin alkoi ilmestyä hauskalla tavalla suomea murtavia Urveja, Anneja ja Maimuja. Heidät saattoi tavata kaupan kassakonetta naputtamassa, työpaikkaruokalan tiskillä ruokaa jakamassa tai uimahallin pukutiloja siivoamassa. Virolaiset maahanmuuttajat ovat olleet niitä pienipalkkaisia työntekijöitä, jotka arkisilla peruspalveluilla ovat huolehtineet jokapäiväisen elämämme sujumisesta. 

Pääministeri ja valtiovarainministeri viestivät edelleen sosiaali- ja terveydenhoidon uudistuksesta sotesta, että hyvin tämä vuosisadan uudistus etenisi, kunhan epäilijät vain sen ymmärtäisivät. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on soten vaiheissa riittänyt syksystä 2015, jolloin uudistuksen alustaksi rakentuivat  maakunnalliset niin sanotut itsehallintoalueet ja avuntarpeessa olevien niin sanottu valinnanvapaus.

”Pelkään vanhuuttani, koska en tiedä saanko hoitoa ollenkaan tai millaista hoitoa saan”, totesi ikätoverini. Onko siis niin, että meistä, suomalaisen terveyspolitiikan veteraaneista, pitkään eläneistä on nyt tullut taakka yhteiskunnalle, mistä halutaan päästä eroon mahdollisimman huonosti mutta kalliisti?

”Herää ja itke, valhe on paitasi vienyt. Herää ja itke, se on tammasi anastanut. Valhe on totuus, usko se veljeni vihdoin. Katso, se kiertää sun puvussa maailmaa.”  Näin sattuvasti kirjoittaa Vladimir Vysotski runossaan. Siinä valhe viettelee huoneeseensa totuuden. Tämä nukahtaa. Valhe avaa samppanjapullon ja alkaa punoa juoniaan.

Tammikuun 12. päivänä Historians without Borders:n seminaarissa käsiteltiin Suomen historian suurimman kipukohdan eli sisällissodan satavuotismuistovuotta.  Seminaarin johdannossa todettiin, että on vienyt vuosikymmeniä ennen kuin kaikkia sotaan liittyviä kysymyksiä on voitu avata. Esitettiin myös kysymys: Onko kaikkea vieläkään uskallettu käsitellä? Seminaarin aiheena olikin: Rohkeus avata historian kipupisteitä.

Englannin lähtö Euroopan unionista, brexit, on edelleen auki.  Ellei ensi viikolla saavuteta brittiparlamentin alahuoneessa päätöstä asiassa, niin on todennäköistä, että Mayn hallitus tulee pyytämään lisäaikaa. Kuitenkin nyt on selvää, että Englanti on ajautumassa unionin ulkoreunalle. Vanha ivallinen sanonta pitää paikkansa; ”sumua kanaalissa, Eurooppa eristyksissä”.  Käsitys Englannista on jo muuttunut.  Entisestä korkealle arvostetusta kansakunnasta, jota järkevät ihmiset hallitsevat, on tullut eurooppalainen paariavaltio. Siinä unionista eroa ja yleistä mielipidettä lietsovat median avustamina sellaiset höyrypäät kuin David Davis, Boris Johnson ja Jacob Rees-Mogg.

Kymmenissä valtioissa valitaan tänä vuonna Suomen tapaan kansalliset parlamentit. Liian harvassa maassa, Euroopassakin, parlamenttivaalit toteuttavat todellista edustuksellista demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta kuten Suomessa tapahtuu. Ulf Sundqvist kuvasi viime kolumnissaan sitä muutosta, mikä varsin nopeasti on tapahtunut ihan globaalisti. Monesti samalla myös sosialidemokraattien vaikutus eri maiden politiikassa on huolestuttavasti heikentynyt ja se näkyy myös demokratian heikentymisenä. Oikeastaan vain Saksassa – vaikkakin heikentyen - ja Pohjoismaissa demarit näkyvät ja vaikuttavat, mutta joutuvat sielläkin kamppailemaan perinteisten kilpailijoiden lisäksi yhä kasvavia ääriaineksia vastaan.

Suomi on siirtymässä vaalivuoteen ja merkit viittaavat sekä pitkään että ilmeisesti myös tavanomaista kiivaampaan vaalitaisteluun.  Poliittinen ilmapiiri on kuumentunut hallituksen kylmäkiskoisen oikeistopolitiikan ansiosta. Blokkiasetelma on eduskunnassa kiristynyt merkittävästi. Olemme saaneet kokea mitä porvarillinen blokkipolitiikka tarkoittaa. Kuvaavaa on se, että jopa Rkp ja Kristillinen liitto ovat vasemmiston ja vihreiden tavoin kauhistelleet keskustaoikeiston edesottamuksia. 

Luin äskettäisestä Yliopistolehdestä kiintoisan keskustelun avauksen siitä kumpi yhteiskunnassa vaikuttaa enemmän tieto vai kokemus ja tunne. Tiedemaaailman  tarkoituksena on avata uusia ovia, saada ihmiset pohtimaan ja uudistamaan ajatteluaan. Käytännössä usein tiedemiehet ovat sitoutuneita yhteen asiaan ja esittävät ajatuksensa sen verran mutkikkaasti, että siitä on vaikea ottaa koppia. 

Syntyvyys laskee Suomessa dramaattisesti. Nautinnollisesta tekotavasta huolimatta vauvoja syntyy enää alle 50 000 vuodessa, kun luku oli viime sotien jälkeisinä vuosina oli yli 100 000. Nykyisiin, näin alhaisiin synnytyslukuihin jäätiin nälkävuonna 1868.