Viikon kolumni

Sisällissota oli Suomen historian suurin kipukohta. Oikeata vastausta sisällissodan syntyyn ei synny, ellei nähdä, että syyt olivat koko yhteiskunnassa. Sisällissota oli niin ikään Suomen historian todellinen käännekohta - nimenomaan sen lopputulos. Sodan seurauksena vallan painopiste siirtyi keskiviivan oikealle puolelle, missä sijaitsivat vallan materiaaliset kannattimet, armeija ja suojeluskunta sekä myös poliisi. Sisällissodan päättyminen valkoisen Suomen voittoon näkyi vuosikymmeniä kahtiajakautuneena kansakuntana.

Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin on vielä aikaa puolitoista vuotta, mutta varsinkin demokraattien puolella on ehdokasasettelu jo täydessä käynnissä.  Kaikkiaan parikymmentä ehdokasta on jo ilmaantunut ja heidän painoarvoaan punnitaan tulevia esivaaleja silmällä pitäen.  Kärjessä ovat puoli vuosisataa politiikan kärkipaikoilla nähty Joseph Biden ja sosialistiksi itseään kuvaava Vermontin senaattori Bernie Sanders, joka tarjosi nuorison tuella todellisen vastuksen Hillary Clintonille vuoden 2016 vaaleissa. Molemmat ovat ikämiehiä ja lähestyvät 80 vuoden ikää, mutta ovat silti mielipidemittausten kärjessä noin 15 prosentin kannatuksella.

EU – vaalien ennakkoäänestys alkaa 15.5 ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 26.5. Viime EU – vaaleissa äänestysprosentti oli erittäin alhainen – reilu 30 %. Aktiivisimmat äänestäjät olivat kokoomuslaisia. Demarit ja kannattajamme äänestivät aivan liian laiskasti. Nyt tulevissa vaaleissa niin Suomessa kuin kaikissa EU – maissa populistisilla ja nationalistisilla ryhmittymillä on halua vallata EU:n päätöksenteko. Nyt ne eivät siis enää haluakaan lopettaa EU:ta, vaan muuttaa sen omia tarkoitusperiään palvelevaksi. Erityisesti Perussuomalaiset puhuvatkin nyt eduskuntavaalien toisesta kierroksesta, jossa halutaan näyttää, että se trendi, joka näkyi eduskuntavaaleissa ja jatkuu jo nyt julkaistuissa gallupeissa, jatkuu edelleen EU – vaaleissa. Perussuomalaiset hakeutuvat Italian Salvinin ja Unkarin Orbanin kanssa samaan joukkoon.

Viime kuukaudet on päivitelty vanhusten hoitoa palvelukodeissa. Esillä on ollut kaksi isoa palveluketjua Esperi ja Attendo. Nämä laitokset on leimattu huonoiksi, vaikka siellä seassa on varmasti hyvinkin toimivia. Erityisesti askarruttaa henkilökunnan työmotivaatio, koska huonoksi leimaaminen kohdistuu myös heihin, vaikka he kuinka yrittäisivät selviytyä urakastaan. Heitä vain on ollut liian vähän. Pahinta on se, että henkilöstö ei ole oikein enää jaksanut tai uskaltanut reagoida kokemiinsa tilanteisiin, koska taustalla on pelko työnantajan reaktioista. Kuluttavaa on tehdä työtään juuri juuri selviytyen ja omaa laatutasoaan madaltaen.

Suomen kansa on valinnut jälleen uuden, uljaan eduskunnan. Tuli voittoja ja tappioita. Miehet voittivat vielä niukasti naiset 106-94, mutta kohta koittanee aika, jolloin kansan naisenemmistö valtaa enemmistön itselleen myös eduskunnassa. Persut murskasivat siniset 39-0, mikä merkitsee loikkareille lopullista lähtöä hillotolpasta. Siitä kaikki vahingoniloiset riemuitsevat suuresti.

Eduskuntavaalien tulos ei tainnut olla mikään puhemies Mao Tse-Tungin tarkoittama ”suuri harppaus” kohti sosialismia. Ehkä niin on parempi, sillä ainakin Maon harppaukset tuottivat lähinnä päinvastaisen tuloksen ja paljon kärsimyksiä kiinalaisille.

Kolumnin määräaika meni umpeen ennen vaaleja, joten tätä kirjoitettaessa jännitys on vielä päällä ja nousee päivä päivältä. Poliittinen kartta näyttää harvinaisen vaikeasti ennakoitavalta:  mitähän tässä vielä nähdään?

Sipilän hallitus on suurella sitkeydellä yrittänyt oikaista perustuslain säännöstössä. Pitkäaikaiselle perinteelle perustuslakivaliokunnan mietintöjen tinkimättömästä kunnioittamisesta viitattiin kintaalla. Valiokuntaan suhtauduttiin kuin kirjeenvaihtotoveriin. Mielipide siellä, toinen täällä.

Ajallemme ovat olleet tunnusomaisia mittavat, päättäjiä kovistelevat mielenosoitukset ympäri maailman; esimerkkeinä ovat arabikevään protestit, Irakin sodan vastainen liike, ”metoo”-kampanja ja ”värivallankumoukset” itäisessä Euroopassa ja Aasiassa. 

Kolme viikkoa on aikaa eduskuntavaalipäivään. Ennakkoäänestys alkaa jo tätä kirjottaessani puolentoista viikon päästä. Voiko enää mikään muuttua? Mitä pitää vielä tehdä? Mitä me itse kukin voimme tehdä?

Kun maan hallituksen kieltämättä hyvinkin sinnikkäästi ajama sote-malli tässä muutama aika sitten kaatui, maalailtiin kuvaa, että Suomi ajautuu, jos ei suorastaan anarkiaan, niin ainakin jonkinlaiseen kaaokseen. Hämmästys näyttää olevan suuri; mitään tällaista ei ole tapahtunut. Terveyskeskukset toimivat, HUS ottaa potilaita vastaan normaalisti. Minulla on tästä omakohtaista tietoa. Olen näinä päivinä joutunut pakosta käyttämään molempia palveluita. En ainakaan minä huomannut niissä mitään soten jälkeistä ”krapulaa”.

Suomessa on herätty vihdoinkin huomaamaan miten huonolla tolalla suhtautuminen vanhoihin ihmisiin on. Keskustelu on tarpeellinen ja sitä ei pidä lopettaa. Asenteiden ja arvostuksen on muututtava. Minua kiusaa kuitenkin  keskustelussa se, että vanhoista ihmisistä puhutaan objekteina joihin joko laiminlyönnit tai hyvä kohtelu kohdistuu.

Teleoperaattoreilta tulee yhteydenottoja, tarjouksia ja viestejä ovista ja ikkunoista. Entisiä tarjouksia parannellaan ja uusia täkyjä viritellään. Nyt kun sosiaali- ja terveydenhuoltoa ollaan ajamassa kilpailuun, saanko tulevaisuudessa eri sote-yhtymiltä saman tyyppisiä houkutteluviestejä? Todennäköisesti. Jo nyt yksityislääkärit tätä menetelmää käyttävät. Tiedänkö, ovatko tarjoukset hyödyllisiä saatikka tarpeellisia?

Läheisen kuolema, vakava sairastuminen, työpaikan menetys, eläkkeelle jäänti, muutto toiselle paikkakunnalle, avioero - mitä ne ovat? Ne ovat elämässä eteen tulevia tilanteita, kriisejä joilla on merkittävä - usein kielteinen vaikutus ihmisen elämään. Minut kohtasi noista kuudesta vajaa vuosi sitten kaksi: eläkkeelle jäänti ja vakava sairastuminen.

Kun Virosta tuli vuonna 2004 Euroopan Unionin jäsen, meidän jokapäiväisen elämämme piiriin alkoi ilmestyä hauskalla tavalla suomea murtavia Urveja, Anneja ja Maimuja. Heidät saattoi tavata kaupan kassakonetta naputtamassa, työpaikkaruokalan tiskillä ruokaa jakamassa tai uimahallin pukutiloja siivoamassa. Virolaiset maahanmuuttajat ovat olleet niitä pienipalkkaisia työntekijöitä, jotka arkisilla peruspalveluilla ovat huolehtineet jokapäiväisen elämämme sujumisesta. 

Pääministeri ja valtiovarainministeri viestivät edelleen sosiaali- ja terveydenhoidon uudistuksesta sotesta, että hyvin tämä vuosisadan uudistus etenisi, kunhan epäilijät vain sen ymmärtäisivät. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on soten vaiheissa riittänyt syksystä 2015, jolloin uudistuksen alustaksi rakentuivat  maakunnalliset niin sanotut itsehallintoalueet ja avuntarpeessa olevien niin sanottu valinnanvapaus.

”Pelkään vanhuuttani, koska en tiedä saanko hoitoa ollenkaan tai millaista hoitoa saan”, totesi ikätoverini. Onko siis niin, että meistä, suomalaisen terveyspolitiikan veteraaneista, pitkään eläneistä on nyt tullut taakka yhteiskunnalle, mistä halutaan päästä eroon mahdollisimman huonosti mutta kalliisti?

”Herää ja itke, valhe on paitasi vienyt. Herää ja itke, se on tammasi anastanut. Valhe on totuus, usko se veljeni vihdoin. Katso, se kiertää sun puvussa maailmaa.”  Näin sattuvasti kirjoittaa Vladimir Vysotski runossaan. Siinä valhe viettelee huoneeseensa totuuden. Tämä nukahtaa. Valhe avaa samppanjapullon ja alkaa punoa juoniaan.

Tammikuun 12. päivänä Historians without Borders:n seminaarissa käsiteltiin Suomen historian suurimman kipukohdan eli sisällissodan satavuotismuistovuotta.  Seminaarin johdannossa todettiin, että on vienyt vuosikymmeniä ennen kuin kaikkia sotaan liittyviä kysymyksiä on voitu avata. Esitettiin myös kysymys: Onko kaikkea vieläkään uskallettu käsitellä? Seminaarin aiheena olikin: Rohkeus avata historian kipupisteitä.