KANSANLIIKKEESTÄ  KANSANVALISTAJAKSI? - Aulikki Kananoja

15.1.2017

Aulikki Kananoja
Aulikki Kananoja

Sosialidemokratiaa on usein kuvattu kansanliikkeeksi. Menneinä aikoina tämä on ollut osuva kuvaus. Mitä tänä päivänä ymmärretään kansanliikkeellä, on varmaankin muuta kuin  puolueen syntyvuosien kansanliike. Onko Britannian brexit-ratkaisu kansanliikkeen aikaansaannos? Onko Yhdysvaltain presidentinvaali osoitus kansanliikkeen voimasta? Onko ylipäänsä populismi kansanliikettä, käsitteen juurihan on sama?

Kansanliike vaatii liikkeen tavoitteen, sisällön ja menetelmien määrittelyä. Kansanliike voi perustua myös totuuden vääristelylle,  pelon ja vihan lietsomiselle, suvaitsemattomuuden levittämiselle. Sellainen liike voi saada uskomattomat mittasuhteet ja arvaamattomat seuraukset. Monet ovat jo todenneet, että tällainen yhteiskunnallinen liike voi muodostaa todellisen uhkan demokraattiselle järjestelmälle. Kun on työssään nähnyt syrjäytymisen ja syrjimisen äärimmäisiä muotoja, voi kuvitella minkälaista epäluottamuksen maaperää tarkoitushakuisesti vääristelty tieto  kasvattaa.

Vanhoja papereita saneeratessani löysin polarisaatiota koskevasta esityksestä vuoden 2009 Helsingin Sanomista artikkelin, jossa siteerattiin toistakymmentä vuotta huumeita käyttänyttä ”Anttia”: ”Taustoistahan se on paljon kiinni. Melkein koko suku on vankilassa, ei sitä oikein tiennytkään muusta.” Vaikka Antti edustaa syrjäytymisen ääripäätä, on meillä todennäköisesti suuri joukko ihmisiä, joille oma elämänpiiri ei anna edellytyksiä eikä kiinnostusta ymmärtää yhteiskunnallisia asioita. Silloin mikä tahansa lupaus – kuinka katteeton hyvänsä - tai miten tahansa  primitiivinen ”eliitin” tölviminen saa vastakaikua. Mitään menetettävää ei ole, saamapuolella on sanoista nouseva voimantunto.

Nyt jos koskaan on kysyntää kansanvalistukselle. Kaikki poliittinen mielikuvitus ja älyllinen voima pitäisi suunnata sen miettimiseen, miten voisimme vahvistaa yhteiskunnallisen tiedon tasoa –  ei vain niiden kohdalla joita yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat, vaan siellä missä kiinnostus puuttuu ja ”totuudenjälkeisen” agitaation uhreilla on vähiten edellytyksiä arvioida tiedon luotettavuutta.

Demokraattisen järjestelmän kestävyyden kannalta on kysymys paljon suuremmasta asiasta kuin muutaman minuutin viikkotyöajasta tai muutamasta eurosta lapsilisiin. Eivät nekään ole merkityksettömiä niille, joita ne koskevat. Niiden varassa ei kuitenkaan kestä eikä vahvistu kansanvalta siinä merkityksessä kuin se suomalaisenkin yhteiskunnan kivijalkaan on kirjoitettu.

Nyt tarvitaan politiikassa ja sen toteuttajilla yhteiskunnallista lukutaitoa. On nähtävä päivänpolitiikan ohi koko kulttuurin syvempiä virtoja ja käännettävä totuudenjälkeiset kehityssuunnat tietoon, analyysiin ja harkintaan perustuviksi. Kansanliike on suunnattava kansan valistukseen.