Lähteekö kansa uurnille? - Hannu Tapiola

5.3.2017

Hannu Tapiola
Hannu Tapiola

Sosiaalidemokraatit ovat mielipidetiedustelujen perusteella tavoittelemassa vaalivoittoa kunnallisvaaleissa. Kannatus perustuu osittain tyytymättömyyteen Sipilän hallituksen poukkoilevaan päätöksentekoon ja siihen, että mielensäpahoittajia arvellaan olevan runsaasti.  Oppositiokausi on antanut demareille aikaa kirkastaa omia tavoitteita ja arvoja.  Viime kunnallisvaaleissa äänestysprosentti oli 58,3. Demokratian kannalta luku oli häpeällisen alhainen. Keskeinen kysymys onkin, missä määrin kansa lähtee nyt uurnille.

 

 

Viime aikoina on tullut esille tutkimustietoa, jossa luottamus tulevaisuuteen koetaan epävarmana. Alman haastattelututkimuksessa 80 % suomalaisista piti ilmapiiriä ahdistavana. Pienituloisia huolestuttaa enemmän kuin hyvätuloisia. Kahtiajakautuminen yhdistyy usein maahanmuuttoon, jonka ympärille kertyy muita pettymyksen tunteita. Ihmiset ajattelevat, että joku muu vie heille kuuluvat tuet ja yhteiskunnan avun. Itseäni masentaa se, miten hankalaksi perheen yhdistäminen on tehty. Luulisi jyrkimmänkin maahanmuuton vastustajan ymmärtävän, että perheitä ei pidä hajottaa.

Myös kansainvälinen ilmapiiri on poikkeuksellisen arvaamaton. Kerrotaan, että länsirannikolla suurten moottoriveneitten omistajat pitävät tankit täynnä voidakseen lähteä tarvittaessa Ruotsiin. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan edellä kuvatut ilmiöt vaikuttavat vaaleissa. Ajattelen itse niin, että pintakuohu politiikan ympäriltä voisi vähentyä. Valinnat tulisivat toivottavasti perustumaan enemmän asiasyihin ja arvoihin kuin populismiin. Koimmeko populismin huipun jo perussuomalaisten taannoisen nousun myötä?

Itsenäisyyden juhlavuoden tunnuksena on ajatus tekemisestä yhdessä. Se ei ole helppoa eikä itsestään selvää. Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia –kirjasarjassa julkaistussa ”Pilaako eliitti Suomen” –teoksessa arvioidaan, että suomalaisten kyky luottaa yhteiskuntaan ja sopia asiat yhdessä on heikentynyt.

Yhteiskunnallisten uudistusten valmistelu on viime vuosina tehty hallituspuolueitten työryhmissä. Valtioneuvosto kuoppasi komitealaitoksen 2000-luvun alussa. Valmistelua pidettiin ilmeisesti liian hitaana. Ulko- ja puolustuspolitiikasta on pystytty sopimaan ilman suurempia soraääniä. Jos sotea olisi ryhdytty valmistelemaan komiteatyönä kymmenen vuotta sitten, olisimme varmaankin jo saaneet uudistuksen. Kyllähän nytkin tiedetään, että maailma muuttuu sitä vauhtia, että ratkaisuja tarvitaan seuraavalla ja sitä seuraavalla vaalikaudella. Mikä siis estäisi jonkintasoisen laajapohjaisen valmistelun esimerkiksi puolueita lähellä olevien taustaryhmien kesken.

Voisi tästä oppia ainakin sen, että esimerkiksi SDP:n täytyy huolellisesti itse valmistautua tulevaisuuden asiakysymyksiin.