Mille tielle SDP - nousu, uho vai tuho? - Maija Anttila

24.4.2017

Maija Anttila
Maija Anttila

Tuntuu siltä, että jokaisessa maailman maassa murretaan vanhoja raja-aitoja, uusia poliittisia liikkeitä nousee ja laskee. Epävarmuus ja turvattomuus jäytävät ihmisten mieliä. Kansalaisyhteiskunnan perusteita horjutetaan. Yksinvaltiutta janoavat voimat voimistuvat ja demokratian puolustajien asemat käyvät entistä ahtaammiksi. Tällaiset yhteiskunnalliset turbulenssit heijastuvat enemmän tai vähemmän aina poliittiseen keskusteluun ja puolueiden kannatuksiin, mikä puolestaan täsmentyy eri vaaleissa.

Nyt jännitetään Ranskan presidentin vaaleja ja kohta Britannian parlamenttivaaleja. Turkin perustuslain uudistusehdotuksen saama kyseenalainen enemmistö puhututtaa eikä sen kaikista seurausvaikutuksista vielä osata sanoa kaikkea. Eri puolilla maailmaa olevien konfliktimaiden hauraat demokratiahankkeet askarruttavat – onnistuuko vai ei.

Tällaisissa tunnelmissa oman maan politiikka tuntuu jotenkin harmaalta ja arkiselta. Mutta kuitenkin käydyt kuntavaalit jättivät monia kysymysmerkkejä. Muutamissa kunnissa voitiin iloita hyvästä lopputuloksesta, paikkoja tuli lisää ja vaalimeininki oli iloista kansanjuhlaa. Joissakin paikoissa mentiin tasaiseen tahtiin, ei nousuja tai laskuja. Pääkaupunkiseudulla maan hallituspolitiikka ja puolueen johdon esiintyminen ja uskottavuus ovat aina merkinneet paljon, eikä SDP ole koskaan monista puheista huolimatta osannut ottaa tätä asiaa huomioon.

Helsingissä on aina ollut paljon liikkuvia äänestäjiä. He seuraavat politiikkaa ja ovat valmiita vaihtamaan puoluetta valovoimaisen puoluejohdon ja asioiden perusteella. Tämä on näkynyt meidänkin kannatuksessa, mutta ei nyt. Helsingin uusi pormestarimalli ei myöskään hyödyttänyt meitä, vaan päinvastoin. Kokoomus, vihreät ja vasemmistoliitto kasvattivat osuuttaan, mutta me menetimme kolme prosenttia. Tämä asia tullaan analysoimaan. Nyt vaalit näkyivät vahvimmin vihreiden esiinmarssissa ja erilaisten uusien puolueryhmien ulostuloina, Feministipuolue ja Piraatit, jotka kumpikin saivat yhden valtuutetun Helsingin valtuustoon.

Lahden puoluekokous valoi toivoa SDPn tulevaisuuteen. Erityisesti iloitsin monien, fiksujen nuorten esiin marssista. He pitivät hyviä ja linjakkaita puheenvuoroja. Antton Rönnholmin valinta puoluesihteeriksi oli osa nuorten voimaa. Demarinuorten puheenjohtajan Mikkel Näkkäläjärven selkeät puheet ja karismaattinen esiintyminen loivat aivan uutta toivoa liikkeemme tulevaisuuteen. Oli myös hyvä, että istuva puheenjohtaja sai kaksi haastajaa, hyvin erilaisia, mutta selvästi tulevaisuuden tekijöitä. Heidän puheistaan iloitsin.

Oli harmillista, ettei puoluekokouksen anti kanavoitunut kuntavaalityöhön niin, kuin se näkyi itse kokouksessa. Ymmärrän puoluetoimiston rajalliset resurssit ja suuren työn kahden näin ison asian valmistelussa, mutta jatkossa kannattaisi miettiä, miten puolueen tapahtumia hyödynnettäisiin puolueen ohjelma- ja imagotyössä. Mielestäni olisi kannattanut jalostaa kuntavaaliteemoiksi kokouksessa paljon puhuttuja teemoja eläkeläisköyhyydestä, kaupunkipolitiikasta, työn ja perheen yhteensovittamisesta yleensä, kasvatuksen, koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä omina uusina ja tuoreina näkemyksinä, ei vain hallituksen haukkumislinjana.

Puolueen ulkoinen ilme kaipaisi mielestäni myös uutta modernia ilmettä. Siihen kannattaisi nyt satsata. Saattaisi olla pysäyttävää ja huomiota herättävää, jos puoluejohdon moneen kertaan kuultujen julkilausumatyylisten puheiden sijasta tarjoaisimme julkisuuteen youtube tai muina videoesityksinä puolueen uusia kasvoja, osaajia, tulisieluisia puheenvuoron pitäjiä eri asioista, eri tilaisuuksissa, työpajoissa, kotibileissä, politiikkakeskusteluissa jne. Nykyteknologia mahdollistaisi tällaisten erilaisten videoesitysten pyörittämisen laajasti eri puolilla maata. Nyt kun vihreät vaihtavat puheenjohtajaa ja hallituksen väsynyt linja rupeaa näkymään, uusi ja erilainen ulostulomme voisi saada tuulta siipien alle ja siivittää johonkin uuteen.

Iloitsen siitä, että puolueen varapuheenjohtaja Sanna Marinin johdolla ruvetaan työstämään kaupunkipolitiikan sisältöjä ja toteutuskeinoja. Siinä on yksi suuri mahdollisuutemme. Samalla tavalla toivoisin, että puoluejohto voisi keskustella, miten SAKn tuore puheenjohtaja Jarkko Eloranta voisi ruveta pohtimaan puolueen ja ay-liikkeen keskinäistä suhdetta. Mielestäni Jarkko Elorannalla olisi hyvät edellytykset yhdessä muiden kanssa uudistaa ay-liikettä ja pohtia ay-liikkeen ja poliittisen liikkeen omia tehtäväalueita ja yhteistyötä niin, ettei se ole riipaksi vaan yhteiseksi kasvuksi. SDPn tulevaisuuden pitää olla nousu!