OSATTOMUUS – HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN KIPUPISTE - Aulikki Kananoja

7.5.2017

Aulikki Kananoja
Aulikki Kananoja

Poliittisten analyysien keskeinen havainto on viime aikoina – muun muassa Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen – ollut osattomiksi itsensä kokevien kansalaisten suuri määrä. TV1:n ohjelma 4.5. Trumplandiasta kertoi lohdutonta kieltä teollisuutta menettäneiden paikkakuntien asukkaiden osattomuuden kokemuksista ja lujasta ”messiasuskosta” uuden presidentin lupaamaan muutokseen. Sama ilmiö näkyy Britanniassa, Ranskassa, Italiassa ja meidänkin viimeisissä eduskuntavaaleissa.

 

Poliittiseksi ratkaisuksi populistien kauhistelu ei kuitenkaan riitä. On kysyttävä, onko  hyvinvointiyhteiskunnan nykyisillä instrumenteilla kykyä torjua, vähentää tai poistaa osattomuutta: objektiivista huono-osaisuutta ja subjektiivista kokemusta oman ihmisarvon menetyksestä. Populismin valinneiden lisäksi osa äänestämättä jättäneistä todennäköisesti kokee oman äänen merkityksen olemattomaksi, uskoa ”poliittisen eliitin” tahtoon muuttaa tilannetta ei ole. Kysymys ei  ole mitättömästä vähemmistöstä.

Oman arvioni mukaan olemme poliittisen järjestelmän uskottavuuden ja edustuksellisen demokratian kohtalonkysymyksessä. On ymmärrettävää, että monet kansalliset ja kansainväliset kysymykset avautuvat vaikeasti tavalliselle ihmiselle eikä yhteyttä omaan elämäntilanteeseen ole helppo tunnistaa. Tässä suhteessa politiikan kielellä on tärkeä merkitys. Jos poliitikko ei osaa selkokielellä kertoa, miten ongelmat ja niiden ratkaisut koskettavat tavallisten ihmisten elämää, on turha odottaa kannatusta politiikalle.

Kuntavaaleissa käsitellään kuitenkin paikallisia kysymyksiä. Kunnat käsittelevät edelleenkin arkisen elämän tärkeitä tehtäviä: varhaiskasvatusta, perusopetusta ja nuorison asioita, liikuntaa ja kulttuuria, asumista, kunnan tulevaisuuden suuntaa ja arkipäivän turvallisuutta. Mutta tarvitaan myös uusia areenoita kansalaiskeskustelulle: asukas- ja kumppanuustaloja, verkostoja niin fyysisissä tiloissa kuin sähköisestikin. Sosialidemokraattien erityisenä tehtävänä on luoda areenoita ja keinoja, joiden avulla etenkin politiikkaa vierastavat, ”eliittiä” epäilevät, tiedollisesti heikommat, omaa tilannettaan häpeilevät tai eri tavoin avuttomat ihmiset kokevat tulevansa kuulluiksi, ymmärretyiksi ja vakavasti otetuiksi.  

Kansalaisvaikuttamiseen ei riitä edustuksellinen demokratia. Sen paikka on paljon ennen päätöksentekovaihetta. Asukaskeskustelua tarvitaan, kun kerätään tietoa ihmisten arkielämää haittaavista käytännöistä, asuinalueiden tärkeistä kehittämiskohteista, kun haravoidaan asukkaiden mielipiteiden kirjoa,  kun laaditaan uudistuksille asialistaa ja kun luodaan yhteisen vastuun suuntaa ristiriitaisissa kysymyksissä. Aikaa kuluu, mutta parhaimmillaan riski korvautuu vahvistuvalla osallisuudella.

Uusia avauksia osattomuuden käsittelyyn ei kuntavaalien keskustelu tuonut, vaikka sekä kuntalaki – entinen ja nykyinen -  että ehdotukset maakunta- ja sote-laeiksi edellyttävät valtuustojen huolehtivan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien toteutumisesta.