SUOMI TARVITSEE SOSIALIDEMOKRAATTISEN PRESIDENTTIEHDOKKAAN - Armas Lahoniitty

14.5.2017

Armas Lahoniitty
Armas Lahoniitty

Mauno Koivisto on kuollut. Presidentti on kuollut. Viimeinen oikea presidentti, kirjoittivat eräät toimittajat. Koko kansan Manua on muistettu suurella kunnioituksella ja lämmöllä kaikkien kansanryhmien piirissä.

Presidentti Koiviston perintö on edelleen vahva. Se käsittää hyvät suhteet naapureihin, aktiivisen osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön ja Suomen pitämisen konfliktien ulkopuolella. Paasikiven linja niin, että maatamme ei käytetä hyökkäysalustana kenenkään kimppuun ja vakauden vahvistaminen kaikilla toimilla.

Koko Suomi odottaa presidentti Sauli Niinistön ilmoitusta ehdokkuudestaan tammikuun vaaleihin. Koko kevät on odotettu myös SDPn presidenttiehdokasta. Media on ollut mielenkiintoisella tavalla huolissaan sosialidemokratian tilasta sekä täällä että koko Euroopassa.

Puheenjohtaja Antti Rinne on ilmoittanut, että SDP asettaa oman ehdokkaan. Osa sosialidemokraateista on liputtanut jo ryhmittymistä presidentti Sauli Niinistön taakse. Tätä on perusteltu sillä, että omaa ehdokasta ei löydy ja että hän ei kuitenkaan voita. Olen suuresti hämmästellyt näitä kommentteja.

Historiasta on syytä oppia, mutta historia ei toista sellaisenaan itseään. Olosuhteet aikoinaan Urho Kekkosen taakse mentäessä olivat kokonaan toisenlaiset. Epäonnistuneen Honkaliiton jälkeen puolue asetti oman ehdokkaansa Rafael Paasion. Tulos oli sillä kertaa huono. Seuraavissa kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa SDP nousi suurimmaksi puolueeksi. Vuonna 1968 ja 1978 oltiin Kekkosen takana. Kyseessä oli silloin selvä linjan muutos. Kun SDP ei voinut voittaa Kekkosta, oli parasta liittoutua hänen kanssaan. Samalla kertaa SDP pääsi pois ulkopoliittisesta paitsiosta ja kasvoi vahvaksi hallituspuolueeksi.

Presidentin asemaa on muutettu, valtaoikeuksia vähennetty ja pääministeristä tehty todellinen poliittisen vallan ykköskäyttäjä. Samoin on siirrytty suoraan kansanvaaliin. Ulkopolitiikka on kuitenkin edelleen presidentin vallan ykkösasia.

Keskustapuolue ja vasemmistoliitto ovat jo asettaneet ehdokkaansa. Vihreät ovat asettamassa Pekka Haaviston vaikka Ville Niinistö voisi ehkä olla nyt vahvempi ehdokas. Perussuomalaiset asettavat omansa ja kokoomus odottaa Sauli Niinistön ilmoitusta.

Olisi omituista ellemme nyt pysty hoitamaan omaa ehdokasta ja kunnollista kampanjaa. Toivon edelleen, että puolueelta paljon saaneet valtiomiehet ja naiset olisivat käytettävissä vaaleissa. Toivon että kaikki, myös jo kerran kieltäytyneet, ovat valmiita ehdokkuuteen. Se on kunniakas tehtävä Suomen ja sosialidemokraattisten arvojen puolesta. Viimeksi Lahdessa pidetty puoluekokous oli innostunut ja eteenpäin katsova. Se oli myös itseensä luottava ja optimistinen. Vaikka kunnallisvaaleissa ei saavutettu suurimman puolueen asemaa, SDP selvisi kuitenkin toiseksi ja monilla paikkakunnilla tuli voittoja. Mihin nyt on luottamus ja usko omiin voimiin katoamassa? 

Meillä on myös loistavia nuoria poliitikkoja, joista voidaan nimittää ehdokas, joka jatkossa on entistä vahvempi tulevaisuuden tekijä. Voidaan tehdä hieno ja tyylikäs tulevaisuuteen katsova kampanja.

Euroopan poliittinen kenttä on liikkeessä. Viimeksi sen osoittivat Ranskan presidentinvaalit. Miksi siis jättää juuri tässä tilanteessa pelikenttä muille puolueille?

Voimme arvostaa presidentti Sauli Niinistön työtä monessa kysymyksessä, erityisesti hänen aktiivisuuttaan suhteiden ylläpitämisessä Venäjään ja Ruotsiin ja läntisiin maihin. Välillä hän on myös tyylikkäästi hillinnyt innokkaimpia liittoutujia ja aseiden kalistelijoita. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa löytyy yhteinen sävel, mutta edelleen on myös keskusteltavaa. Tarvitaan Suomen poliittisen johdon lisäpanoksia aseistariisunnan ja rauhan vahvistamisessa.

Presidentti Sauli Niinistöltä olen odottanut voimakkaampia puheenvuoroja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntymistä vastaan. Globalisaation rumat jäljet näkyivät USAn presidentinvaaleissa. Ne näkyvät myös monessa Euroopan maassa. Suomessa monella mittarilla mitattuna eriarvoisuus lisääntyy jo lapsesta saakka. Globalisaatio ja maailman avautuminen on tärkeä ja kannatettava kehitys mutta sen aiheuttamia kustannuksia ei saa jättää yksittäisten kansalaisten ja heidän perheittensä maksettaviksi. Niiden, jotka keräävät globalisaation kasvattamat pääomat on myös osallistuttava rakennemuutosten kustannuksiin. Eriarvoistumisen pysäyttäminen Suomessa on omissa käsissämme. Siinä presidentin arvojohtajuudella olisi tehtävää. Siinä SDPn ehdokas voisi toimia innoittajana.