Selkokieltä ja suoraviivaisuutta - Hannu Tapiola

4.6.2017

Hannu Tapiola
Hannu Tapiola

Kesällä ei politiikka muuten kiinnostaisi, mutta golfkierrosten lomassa mietityttää, mitä seurauksia perussuomalaisten puoluekokouksesta on. Kiinnostava kysymys on, tavoittaako edes populistinen politiikka äänestäjiä. Olen ihmetellyt, miten alhaiseksi kunnallisvaalien äänestysaktiivisuus jäi. Yhtenä syynä lienee, että politiikkaan ei tunneta riittävää kiinnostusta. Puolueitten toimintaan osallistutaan verraten vähän. Arvelen, että syrjäytyminen ja mm. lukutaidon heikkeneminen heijastuu sekin passiivisuutena vaaleissa.

 

 

Luin Petri Tammisen kirjan Suomen historia. Se koostuu eri puolilla maata suoritetuista haastatteluista. Erityisesti viehätti tarina uimakoulusta, joka eräässä kylässä pidettiin yksipäiväisenä. Ensin pyöritettiin käsiä jonkin aikaa ilmassa, minkä jälkeen opettaja tarttui uimahousuista ja heitti järveen. Ihanan suoraviivaista vai mitä? Nykyään haastettaisiin opettaja oikeuteen, iltapäivälehdissä syntyisi kohu ja somessa nimiteltäisiin. Maailma on tietysti muuttunut. Siinä missä ennen hakattiin halkoja ja soitettiin harmonia kansakoulussa, nykyään tuotetaan kestävän kehityksen mukaisesti polttopuuta ja saadaan aikaan elämyksellinen musiikkituokio.

Pisa –tutkimuksissa suomalaisten koululaisten lukutaito heikkeni vuosina 2000-2012 kolmanneksi eniten maailmassa. Joka kymmenennen peruskoulunsa päättäneen lukutaito on riittämätön. Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 henkilöä, jotka eivät ymmärrä lukemaansa. Minusta kuntavaalien yhteydessä käyty verraten käsitteellinen sote-keskustelu kuulosti todennäköisesti aika monen korvissa hebrealta. Kun puolueita on paljon, puheenjohtajien televisiotenteistä tulee sekavankuuloisia tilaisuuksia, joissa puhutaan toisten puheitten päälle. Tämä tuskin innostaa kansalaisia äänestämään. Vaaliväittelyt onnistuvat paremmin, jos osallistujat jaetaan pienempiin ryhmiin.

Jos on politiikan puhe vaikeaselkoista, niin myös omaehtoinen poliittinen osallistuminen ei enää kiehdo. Niistä, jotka syntyivät 1930-luvulla, joka kolmas oli elämänsä aikana ollut jonkin puolueen jäsen. Vastaavasti 1960-luvulla syntyneistä vain 3-5 prosenttia otti jonkin puolueen jäsenkirjan. Aika moni äänestäjä myös kertoo avoimesti vaihtaneensa puolueita. Pysyvyyttä ei siis ole siihen tapaan kuin meidän vanhojen toverien nuoruudessa. En haluakaan antaa mitään neuvoja politiikan tekijöille, koska koen heidän työnsä vaikeammaksi kuin se omana aikanani oli. Suosittelisin kuitenkin suoraviivaisuutta ja selkeän kannanoton ottamista, millä en kuitenkaan tarkoita sitä, että äänestäjä voitaisiin kuvaannollisesti heittää uimakouluesimerkin mukaan veteen. Parempi kuitenkin, että ollaan jotakin mieltä eikä pyritä kaikkia kosiskelemaan. Asiaosaaminen voi tuntua tylsältä, mutta herättää kuitenkin pitkällä tähtäimellä luottamusta. Ei tietenkään olisi pahitteeksi, että demarit saisivat aikaan viime puoluekokouksessa avoimeksi jääneen periaateohjelman.