Valtakunnan vahti - Irma Suonpää

31.7.2017

Irma Suonpää
Irma Suonpää

Kolme kokenutta naista, kansanedustajaa, on asettunut ehdolle jäsenäänestykseen jotta saadaan puolueelle ehdokas presidenttikisaan. Meillä on aina ollut puolueessa rohkeita, osaavia naisia. Ensimmäinen naispresidenttimme, Tarja Halonen on oiva esimerkki näille nykyisille ehdokkaille.

Meidän Wanhojen Toverien, lapsuudessa ja nuoruudessa oli vain yksi mies, vuosikymmenestä toiseen presidenttinä. Lähetteli myllykirjeitä ja hommasi tiet itäisen Suomen peräkylille ja huolehti talonpoikien toimeentulon edellytyksistä.

Oli suuri asia kun Mauno Koivisto Porissa , sai Satakuntalaiset liikkeelle ja koulun sali pursui kannattajista. Saimme viisaan edelläkävijän demaripresidenttien ketjuun, jonka pitää jatkua, vain me voimme sen tehdä. Voimien kokoaminen ja innostava ilmapiiri, sen voi luoda valitsemamme ehdokas. Nyt on todella tärkeätä että saamme jäsenet liikkeelle, vain äänestämällä voi vaikuttaa.

Presidentillä on vaikutusvaltaa enemmän kuin todellista valtaa, sitä vaikutusvaltaa nyt demariliike tarvitsee. Olemme nyt paremmassa asemassa kun sodanjälkeinen Suomi, joka maksoi sotakorvauksia ja rakensi hyvinvointivaltiota. Suurien muutosten aika on nyt kun työvoiman korvaa usein teknologia, koneet ja töiden siirtämäminen halvan työvoiman maihin. Kyllä meillä on mahdollisuuksia, suomalainen osaaminen, laatu ja jämptiys, ovat vahvoilla, kun kilpaillaan kansainvälisillä markkinoilla.

Kiitos kun olemme saaneet kolme vahvaa naista ehdolle, heillä kaikilla on vielä pitkään annettavaa parlamenttimme päätöksentekoon.  Yksi heistä nousee kilvoittelemaan valtakunnan päämiehen paikasta. Meidän arvomme antavat tälle sitkeällä kansalle vahvan perustan, että ketään ei jätetä kyydistä, kun vankkurit vääjäämättä etenevät. Vankkureiden suunta on tärkeä ja oleellinen osa tällä matkalla, joka presidentinvaaliin meitä johdattaa.

Kyl maar seittemänkymppine see verra omist asioistas päättä saa, et tietä kenel äänes anta. Ja teke sen tiätväks kaikil nuaremilleki.