Kirjahyllyn satavuotias helmi avaa ajatuksia myös tämän päivän osallistumisesta - Aulikki Kananoja

23.9.2017

Aulikki Kananoja
Aulikki Kananoja

Viikon kolumnisti Aulikki Kananoja on löytänyt 'unohtuneen helmen' kirjahyllystään. Yhteiskuntatieteilijä Leo Harmajan pieni kirjanen "Kansalaistietoja syventämään valtio- ja yhteiskuntatieteiden avulla" sadan vuoden takaa herättää tähänkin päivään liittyviä kysymyksiä: ”...nykyään täytyy jokaisen, vähäväkisenkin, oman ammattinsa ja elinkeinonsa ohella kyetä myös tärkeiden kansalaistehtävien suorittamiseen". Olemmeko huolehtineet riittävästi vaikuttamisen edellytyksistä, kysyy kolumnisti. Olisiko sittenkin syytä ottaa Harmajan ajatukset kansalaistietojen syventämisestä vakavasti?

Monille eläkeläisille lienee tuttu tilanne, jossa vuosien varrella kertyneitä paperimassoja pitäisi ryhtyä saneeraamaan ja arkistoimaan. Kirjahyllytkin kaipaavat viileällä harkinnalla tehtyä saneerausta ja villiksi levinneen hyllyn järjestämistä. Minulla urakan aloittamiseen meni eläkkeelle jäämisestä 11 vuotta – eikä loppua näy.

 

Mutta  urakka tuo mukanaan myös iloa ja oivalluksia. Löytyy vanhoja esitelmiä, joita on kiva arvioida tapahtuneen kehityksen valossa. Ja kirjahyllystä löytyy unohtuneita helmiä – niin  kaunokirjallisia kuin asiateoksiakin.

 

Itselleni kiinnostava löytö oli tilasto- ja kansantaloustieteilijä (ja runoilija Saima Harmajan isä) Leo Harmajan ( 1880 - 1949) pieni kirjanen vuodelta 1918: Kansalaistietoja syventämään valtio- ja yhteiskuntatieteiden avulla (kustantajana Otava). Kirjoittaja maalaa aluksi yhteiskunnallista kehitystä 1800-luvun yksilöllisyyden ja vapaamielisyyden aikakaudesta ”jolloin  yhteiskuntalaitoksen merkitystä tahallansa koetettiin kaikin tavoin vähentää”  kohti päinvastaista suuntaa jolloin ” laajoissa piireissä ollaankin nykyään valmiita menemään äärimmäisyyksiin yhteiskunnan toiminnan lisäämiseksi, varsinkin taloudellisella alalla”.   Harmaja viittaa sosialidemokraattien vaalitulokseen.

 

Edellisen perusteella Harmajaan voisi suhtautua kriittisesti. Kirjasen viesti on kuitenkin lukemisen arvoinen. Kun valtiollinen ja yhteiskunnallinen valta on siirtymässä harvoilta ”yhteiskunnan pylväiltä” laajoille kansankerroksille, merkitsee tämä Harmajan mukaan ”mullistusta”  yhteiskunnan kehityskulussa.  Aikaisemmin ”.....yksilön, vähäväkisenkin, asia oli vain osata totella, noudattaa esivallan käskyjä, mutta nykyään täytyy jokaisen, vähäväkisenkin, oman ammattinsa ja elinkeinonsa ohella kyetä myös tärkeiden kansalaistehtävien suorittamiseen, joihin hänelle on annettu täysi valta.” Jotta kaikki kansalaiset voisivat täysipainoisesti käyttää saamaansa valtaa, on heidän saatava tutkimukseen perustuvaa tietoa yhteiskunnan toiminnasta. Tähän Harmaja ehdottaa erityistä oppilaitosta eikä pidä suotavana että tehtävän omisivat poliittiset puolueet. ( Itse arvioin edellisessä kolumnissani, että tässä voisi olla tehtävä myös Sosialidemokraattiselle puolueelle.)

 

Kannattaako tänä päivänä siteerata Leo Harmajaa ? Onhan koulutus- ja sivistystaso itsenäistymisvuoden jälkeen merkittävästi kasvanut. Kun tarkastelemme suomalaisten äänestysaktiivisuuden kehityssuuntaa, kun katsomme puolueemme jäsenten ikäprofiilia ja kun kuuntelemme avoimin korvin ”kansan syvien rivien”  käsityksiä puoluepolitiikasta, emme voi olla tyytyväisiä ”laajojen kansankerrosten” kiinnostukseen yhteisten asioiden hoitamiseen.

 

Yhteiskunnallisten ohjelmien keskeiseksi tavoitteeksi on noussut ihmisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. On syytä kysyä, olemmeko huolehtineet riittävästi  vaikuttamisen edellytyksistä. Kun tähän kokonaisuuteen lisätään vielä löysä tai miltei moraaliton asenne tosiasioihin ja tutkittuun tietoon, olisiko sittenkin syytä ottaa Harmajan ajatukset ”kansalaistietojen syventämisestä” vakavasti?