Jacob Söderman: Äänestäkää omaa ehdokasta!

26.1.2018

Jacob Söderman
Jacob Söderman

- Äänestäkää omaa ehdokasta, sanoo Jacob Söderman elämänsä presidentinvaaleja kertaavassa kolumnissaan. K.-A. Fagerholmista UKK:n kauden kautta Mauno Koivistoon, Martti Ahtisaareen ja Tarja Haloseen – jokaiselta kierrokselta löytyy Södermanin tapaan terävä ja viihdyttäväkin havainto. Nyt on sosialidemokraattien ehdokas Tuula Haatainen. - Rohkea nainen, hän sanoo. Äänestin häntä ennakkoon. Äänestäkää tekin häntä. Sitä ette kadu. Älkää jättäkö puoluettamme yksin kylmään. Siitä ei meille hyvää seuraa.

Elämässäni on ollut monta tasavallan presidentin vaalia. Veljeni kanssa olimme ensi kerran kiinnostuneita presidentinvaaleista vuonna 1956 vaikkei meillä ollut vielä äänioikeutta.

Olimme Karl-August Fagerholmin kannalla. Pidimme UKK:ta lähes maanpetturina kuten Helsingissä silloin oli tapana.

Äitimme sanoi - kun oikein uhosimme - että ”pienen maan on syytä elää hyvissä väleissä naapurin kanssa.”

Kun se ei auttanut hän lisäsi tyynesti: ”Etenkin jos naapurilla on käytössään atomipommi.”

UKK järjesti vuoden 1962 vaalien alla kunnon kriisitunnelman. Äänestin valitsijamieheksi liberaalien ehdokasta joka oli opettajani yliopistolla.

Eduskuntavaaleissa heti perään äänestin demaria ja sille linjalle juutuin.

Vuoden 1968 vaalit olivat suuren vaaliliiton vaalit.

UKK ainoina vastaehdokkaina olivat KOP:n pääjohtaja ja suulas Veikko Vennamo. Äänestin demari-valitsijamiestä.

Vaalityö ei kulkenut. Yhdistyksemme vanhemmat toverit eivät suostuneet tähän: ”Kekkosen vuoksi en ota lunta kenkääni”

Sen jälkeen tuli UKK:n valinta poikkeuslailla 1973. Ensin järkytyin suunnitellusta menettelystä, se oli mielestäni väärä.

Harasin vastaan. Kun sitten silmäilin UKK:n pahimpia vastustajia hyväksyin menettelyn. Jouduin jopa junailemaan asiaa perutuslakivaliokunnassa.

Oikeastaan ei ollut poikkeuksellista että eduskunta valitsi presidentin. Olivathan presidentit K. J. Ståhlberg, Risto Ryti, C. G. E. Mannerheimin ja J. K. Paasikivi aikoinaan eduskunnan valitsemia.

SDP:n perinteinen ideologinen kanta olikin että eduskunta valitsisi presidentin. Kuitenkaan poikkeuslaki tuolloin ei maistunut hyvältä.

Vuonna 1978 olin valitsijamiehenä. Valitsin UKK:n. Vaalityö oli karvasta. Ehdokkaan aika oli ohi.

Vihdoin vuonna 1982 oli Mauno Koivisto ehdokkaana Kalevi Sorsan jäädessä sovulla sivuun.  Vaalitaistelu oli yhtä juhlaa.

Kun Turun konserttitalolla oli vaalitilaisuus suuri sali ja jopa alakerran aula, jonne kuva salista välittyi, olivat täynnä väkeä.

Puutorille taisi jäädä satoja ihmisiä. Tilaisuuteen ei vain mahtunut.

Liikkeellä oli paljon vanhempia pariskuntia parhaissa vaatteissaan, kansalaisia joita ei vaalitilaisuuksissa ennen ollut näkynyt.

Väinö Linna oli paikalla kunniavieraana. Hänen upeat kirjansa olivat käsitykseni mukaan tavallaan luoneet pohjaa Koiviston menestykselle. Olihan Koivisto johtamistyyliltään kuin ilmetty Tuntemattoman sotilaan luutnantti Koskela.

Olin valitsijamiehenä valitsemassa Mauno Koivistoa 1982. Vuonna 1988 kokeiltiin ns. Janssonin kiusausta eli äänestettiin sekä suoraan presidenttiä että siinä ohessa valitsijamiesehdokasta. Valitsijamiehet valitsivat Koiviston ensimmäisessä äänestyksessään.

Vuoden 1994 presidentinvaalit olivat tuskaiset. Kalevi Sorsan vastustajat keksivät ehdokkaaksi ulkomailla arvostetun Martti Ahtisaaren. Hän voitti presidenttiehdokkuuden sekavassa laajennetussa puolueäänestyksessä.

Martti Ahtisaari meni toiselle kierrokselle kakkosena Elisabeth Rehnin kannoilla, joka ei ollut valmistautunut kuin yhdelle kierrokselle.  Ahtisaaren ehdokkuutta ajaneen kansalaistoimikunnan voimat ja into loppuivat kesken. Puolue ja ay-liike tulivat apuun.

Ahtisaari jäi kuitenkin puolueväelle vieraaksi otettuaan avustajikseen lähinnä keskustapuolueen väkeä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan taitajana hänen suorituksensa oli moitteeton.

Ensimmäisen kauden loppuessa Ahtisaari ei pystynyt millään päättämään asettuuko ehdolle jäsenäänestykseen vai ei. Kun suostuin ehdokkaaksi niin ulkoministeri Tarja Halonen asettui myös. Hän päihitti jäsenäänestyksessä Pertti Paasion ja minut kirkkaasti ja lopuksi - puolueen miesten yllätykseksi - voitti koko kisan.

Tuolloin oli ilmassa samanlaista hurmiota kun Mauno Koiviston ensi voitossa 1982. Lisäksi tuli vielä se että Suomi sai ensimmäisen naispresidenttinsä. Hoidettuaan presidentin tehtäviä hyvin Tarja Halonen voitti myös vaalit 2000. Tosin Sauli Niinistö oli jo silloin kintereillä.

Halosen kauden loputtua presidenttiehdokkaan valinta on tuottanut puolueelle tuskaa. Vuonna 2006 saatiin lopulta Paavo Lipponen suostumaan ehdokkaiksi.

Olin mukana hänen vaalikampanjassa. Huomasin että osa väestämme ei vaalityöhön ilmestynyt. Vihreiden ehdokas Pekka Haavisto meni Niinistön seuraksi toiselle kierrokselle.  

Lipposen kannatus jäi noin kuuteen prosenttiin. Syitä ei koskaan kunnolla ruodittu. Puoluesihteeri Mikael Jungner käytti tilaisuutta hyväkseen, erosi ja asettui puolueen ulkoraiteille.

Entä nyt? Näihin vaaleihin puolueella oli jälleen vaikeuksia saada ehdokas!

Jutta Urpilainen kieltäytyi ja ilmoitti syyksi lapsenhoidon. Eero Heinäluoma, joka oli eduskunnan puhemiehenä ja turvallisuuspolitiikan tuntijana luontevin ehdokas, kieltäytyi mietittyään asiaa jopa kahteen kertaan.

Lopulta käytiin puolueäänestys jonka Tuula Haatainen voitti.

Tuula on ihminen joka aina on hoitanut hänelle uskotut tehtävänsä tyylikkäästi ja asiantuntevasti. Rohkea nainen.

Äänestin häntä ennakkoon. Äänestäkää tekin häntä. Sitä ette kadu.

Älkää jättäkö puoluettamme yksin kylmään. Siitä ei meille hyvää seuraa.

 

Jacob Söderman  26. 1. 2018