Aimo Massinen: Kansan jako kahteen

11.3.2018

Aimo Massinen
Aimo Massinen

Suomella menee nyt hyvin. Talous kasvaa, työttömyys vähenee. Pörssiyhtiöt jakavat ennätysosinkoja. Suomella menee nyt hyvin huonosti. Eriarvoisuus lisääntyy, leipäjonot pitenevät. Köyhiä on keskuudessamme entistä enemmän. Juha Sipilän hallitus toistaa mantraansa, että nyt on pantu Suomi kuntoon. Hyväosaisiako hyysäämällä ja työttömiäkö kyykyttämällä?

Suomi on poliittisesti vakaa maa. Hallitus nojaa eduskunnan enemmistöön ja istuu tiukasti koko vaalikauden. Niin varmaan käy lopulta nytkin.

Kuitenkin pääministeri on jo kolme kertaa uhannut hallitusta hajottamisella. Juha Sipilän hallituksen olemassaolo on ohuen langan varassa. Hallituspuolueiden yhteinen kannatus on tuoreimman gallupin mukaan enää 38,6 prosenttia.

Hallituksen hillotolpassa roikkuu sinnikkäästi Sinisten viisi ministeriä, vaikka puolueen kannatus on vain 1,6 prosenttia! Se on poliittisen oman edun tavoittelun ja demokratian halveksunnan Suomen ennätys lajissaan.

xxx

Sipilän hallituksen koko vaalikauden tärkein tavoite on sote-ratkaisu, panna sosiaali- ja terveysasiat maassa kuntoon. Se on tarkoitus viedä esitetyssä muodossa maaliin poliittisesta vastustuksesta ja asiantuntijoiden varoituksista välittämättä.

On tehty kaikkien aikojen lehmäkauppojen äiti. Suomeen ollaan leipomassa sote-ratkaisun sellainen ns. valinnanvapauden malli, jota kannattaa vain kokoomus - ja suuret yksityiset terveysyhtiöt, kansainväliset "pörriäiset".

Soten kylkiäisenä yritetään pihtisynnyttää maakuntauudistuksen malli, jota sellaisenaan kannattaa vain kepu. Lopputuloksena on kokonaisuus, joka maksaa maltaita, mutta mikään alkuperäinen hoitotavoite ei toteudu. Jonot siirtyvät ehkä vain terveyskeskuksista sairaaloihin.

 xxx

Sote-puuhastelun lomassa hallitus ja eduskunta ovat saaneet aikaan ns. aktiivimallin, jonka työttömät kokevat kyykyttämisenä. Ja aktiivimalli kakkonenkin on kuulemma työministeriössä tekeillä.

Kaikkea kansalaiset eivät kuitenkaan niele. Viimeistään työttömien aktiivimallista nousi vastalauseiden myrsky. Ay-väki kipusi barrikadeille.

Hallitus on syöttänyt pitkin matkaa oppositiolle lapaan, mikä näkyy jo puolueiden kannatuksessa. Pääoppositiopuolue Sdp kohosi suurimmaksi 21 prosentin kannatuksellaan.

Moni tosin ihmettelee, miksi vasta nyt. Sdp:n kannatuksen pitäisi olla nykyisessä asetelmassa 25 prosentin luokkaa. Pysyvämmälle kasvu-uralle puolue pääseekin, jos Antti Rinne hiljentää vähän vauhtia, vetäytyy maltillisemman valtiomiehen rooliin ja jättää aggessiivisen väittelijän osan esimerkiksi Antti Lindtmanin ja Eero Heinäluoman tehtäväksi. He taitavat poliittisen debatoinnin nimittäin puheenjohtajaa paremmin.

xxx 

Kokoomus kupruilee Elina Lepomäen ja kumppanien säälimättömän sote-analyysin tulituksessa. Keskustan lahjetta repii ikuinen vastarannan rakki Paavo Väyrynen. Sinisten keinotekoinen ryhmä on hallituksen pitävin liima.

Hallitus pysyy hupenevasta kannatuksesta huolimatta kasassa, koska hajottaminen olisi tunnustus täydellisestä epäonnistumisesta. Uudet eduskuntavaalit tulevat joka tapauksessa jo vuoden päästä, mihin mennessä politiikan taivaanrannan toivotaan vähän selkiytyvän.