Sinikka Laisaari: NYT KORJATAAN SITÄ MIKÄ EI OLE RIKKI

10.5.2018

Sinikka Laisaari
Sinikka Laisaari

Silläkin uhalla, että olen kaavoihin kangistunut vanhan liiton edustaja, aion ihmetellä tätä nykyisen hallituksen Sote-esitystä. En ole esityksen asiantuntija. Olen kuitenkin seurannut useiden arvostamieni asiantuntijoiden kuten esimerkiksi arkkiatri Risto Pelkosen ja professori Martti Kekomäen esittämää kritiikkiä nykyistä esitystä kohtaan. Pari päivää sitten Raimo Sailas totesi hallituksen esityksestä, että suuria kuluja syntyy henkilöstön palkkojen yhdistämisestä ja tietojärjestelmistä. Työterveyshuollon ja yksityisten terveysvakuutusten kustannusten mahdolliset siirtymiset yhteisistä verovaroista kustannettaviksi ovat suuria kysymysmerkkejä. Säästöjä ei siis ole näköpiirissä.

 

Minulla on henkilökohtaista kokemusta 20 vuoden ajalta lääkärinä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa ajalta ennen kuin minusta tuli kansanedustaja ja ministeri myös sosiaali- ja terveysministeriössä. Suomi käyttää nyt terveydenhuoltoon vajaa 10 prosenttia kansantuotteesta. Se on OECD maiden keskitasoa ja vähemmän kuin Ruotsi, Norja tai Tanska. Tällä rahalla saadaan esimerkiksi maailman pienin lapsikuolleisuus, toimiva neuvolajärjestelmä, huippuosaava erikoissairaanhoito ja paljon muuta hyvää. Tapaturmissa ja äkillisissä vakavissa sairauksissa jokainen pääsee osaavaan erikoissairaanhoitoon varallisuudesta tai vakuutuksesta riippumatta. Jonoja on ollut hoitoon pääsyssä vähemmän vakavien sairauksien osalta joissakin sairaanhoitopiireissä ja joissakin kunnissa perusterveydenhuollossa.

Kansanterveyslaki säädettiin 1972. Sen tavoitteena oli ennen kaikkea sairauksien ehkäisy ja myös sairastuneitten nopea hoitoon pääsy ja hyvä hoito koko maassa. Maaseudulle syntyi useita hyvin toimivia terveyskeskuksia. Pääkaupunkiseudulla alku oli kankeaa. Media oli herkkänä leimaamassa terveyskeskukset arvauskeskuksiksi. Asiakaskyselyt osoittivat, että potilaat olivat tyytyväisiä saamaansa hoitoon terveyskeskuksissa. Kritiikkiä tuli siitä, etteivät kaikki päässeet haluamassaan ajassa vastaanotolle. 

Olin terveyskeskuslääkärinä vuosina 1991- 1995, suuren laman aikana Imatran Vuoksenniskalla. Meitä oli neljä lääkäriä hoitamassa 10 000 asukkaan väestöä. Järjestelmän nimi oli väestövastuinen omalääkärijärjestelmä. Porukalla pohtimalla lääkärit, hoitajat ja vastaanottoavustajat yhdessä saimme jonot purettua. Joka aamu meillä oli vapaita aikoja päivystyspotilaita varten. Pystyimme vähentämään olennaisesti yöpäivystyksen käyntejä läheisessä aluesairaalassa. Alueen väestö oli kyselyjen perusteella tyytyväistä omaan terveyskeskukseensa.

Avainasia oli riittävä määrä terveyskeskuslääkäreitä, joilla oli monipuolista osaamista lääketieteen eri alueilta. Ja jos omaa osaamista puuttui, konsultaatioapua saatiin lähisairaaloiden erikoislääkäreiltä. Uskalsimme kysyä neuvoa ja apua meille annettiin. Erikoissairaanhoidosta saimme myös jatkohoito-ohjeet, kun potilas palautettiin terveyskeskukseen.

Valinnanvapauttakin toteutettiin. Muutaman vuoden ajan jokainen terveyskeskuslääkäri sai käyttöönsä määrärahan, jolla potilas voitiin osoittaa esimerkiksi silmälääkärille tai ihotautilääkärille yksityisvastaanotolle konsultaatioon. Ei siis kuormitettu sairaaloiden erikoissairaanhoitoa ihan kaikilla tapauksilla.

Kun laman vuodet olivat ohi, rahaa terveydenhuollossa alettiin osoittaa erikoissairaanhoitoon, jonne perustettiin runsaasti lisää lääkärinvirkoja. Kului vuosia niin, ettei terveyskeskuksiin lisätty yhtään lääkärinvirkaa. Lääkärit uupuivat, äänestivät jaloillaan ja tilanne perusterveydenhuollossa paheni. Erikoissairaanhoito kuitenkin kehittyi.

Oma kokemukseni on, että kaiken tämän Sote- veivaamisen aikana monet terveyskeskuksetkin ovat kehittyneet. Hyvä johtaminen, nuorten lääkärien ohjaaminen terveyskeskuspalvelun aikana ja hyvä työilmapiiri ovat olleet avainasemassa.

Minun mielestäni tärkeintä tällä hetkellä on laittaa perusterveydenhuolto kuntoon. Jos siellä osataan, säästetään paljon rahaa. Osaavat yleislääketieteen erikoislääkärit kouluttavat nuoria lääkäreitä perusterveydenhuollon vaativaan erikoisalaan. Hyvä johtaminen luo ilmapiirin, jossa jaksetaan hoitaa ruuhkahuiput. Riittävä määrä henkilökuntaa lisää töissä viihtymistä ja jaksamista. Palkkiona ovat tyytyväiset potilaat. Kokemukseni mukaan tämä ei ole utopiaa vaan täysin mahdollista ilman maakuntauudistusta tai ylenpalttista valinnanvapautta.

Lääketieteellinen osaaminen voidaan porrastaa viiden yliopistosairaalan alaisuuteen. Kunkin erikoisalan parhaat osaajat näissä sairaaloissa voivat organisoida alueellaan oman erikoisalansa koulutuksen. Näin me teimme keuhko- ja reumasairauksien hoidon osalta Tiuruniemen sairaalassa. Järjestimme alueemme terveyskeskuslääkäreille 1980 – luvulla koulutuspäiviä. Moni koulutettu tuli myös joksikin aikaa sairaalaamme oppimaan lisää. Lisäoppi antaa arkipäivän työhön uutta motivaatiota.

En ymmärrä tätä hämärän hetkinä tehtyä poliittista koplausta maakuntauudistuksesta ja valinnanvapaudesta. Kuunnelkaa asiantuntijoita. Maakuntauudistusta ei tarvita, kuntainliittoja on syntynyt tarpeen mukaan. Valinnanvapaus voidaan toteuttaa niin, että rahahanat pidetään julkisen terveydenhuollon käsissä. Hyvin toimiessaan terveyskeskus motivoi sairauksien ennaltaehkäisyyn, pystyy arvioimaan jatkotutkimusten ja hoidon tarpeen sekä ohjaa potilaan joko julkiseen, yksityiseen tai kolmannen sektorin sairaalaan. 

Maakuntauudistus herätti sitä valmistelevan peruspalveluministeri Saarikon maatalousyrittäjien lomituspalvelun osalta. Laajan arvioinnin perusteella ministeri ilmoitti kuoppaavansa näiden lomituspalveluiden yhtiöittämisen ja se kanta kuulemma pysyy. Tässä vedotaan siihen, että EU-oikeus ei vaadi yhtiöittämistä, koska ”lomitusoikeudella on vahvat sosiaalipoliittiset perusteet”. Kehitysvammaisten ihmisten palvelut sen sijaan voidaan kilpailuttaa joka toinen vuosi? Niissä yhtiöittämistä perustellaan EU säädöksillä.   

Järki käteen nyt SDP:n johto. Mitä Antti Rinne tarkoitti sillä, että maakuntauudistus on ok? Älkää korjatko sitä, mikä ei ole rikki. Vahvistakaa perustuksia eli perusterveydenhuoltoa. Siellä tehtävällä työllä saadaan tyytyväisiä kansalaisia, yhä useammalle tervettä elämää ja säästetään kustannuksia.