Jacob Söderman: Vanhaa ja uutta ulkopolitiikkaa

20.5.2018

Jacob Söderman
Jacob Söderman

Mannerheimilla on ollut maamme historiassa monta roolia, muutamat kovin kielteisiä. Myönteinen oli hänen roolinsa tasavallan presidenttinä 1944 - 46. Maamme siirtyi silloin rauhan oloihin. Hänet valittiin eduskunnassa tasavallan presidentiksi Risto Rytin pyydettyä eroa. Tarkoituksena oli näin luoda Suomelle mahdollisuus erillisiin rauhanneuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa. 

 

Ottaessaan viran vastaan Mannerheim julkaisi päiväkäskyn, jossa hän lausui:
”Olen vakuuttunut että Suomen kansa voi taata itsenäisyytensä ja turvata tulevaisuutensa sillä edellytyksellä, että se pyrkii vilpittömiin ja luottamuksellisiin suhteisiin naapurivaltioihinsa.”

Presidenttinä hän katkaisi diplomaattiset suhteet Natsi-Saksaan ja aloitti menestykselliset rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa.

Suomen ulkopolitiikkaa on sen jälkeen pitkälti perustunut tähän Mannerheimin päiväkäskyn toteamukseen. 

Presidentti Mauno Koivisto sanoi saman asian näin: ”Pyrimme hyviin suhteisiin kaikkien naapurimaittemme kanssa”.

Olen seurannut nykyisen puolustusministeri Jussi Niinistön aktiivisuutta. Enää en ole oikein vakuuttunut, että aikaisempi ulkopoliittinen linja on kirkkaana mielessä.  

Viime vuosina amerikkalaiset asevoimat ovat harjoitelleet maihinnousua Hankoon. Lapissa on harjoiteltu. Niiden parhaat taistelukoneensa ovat nousseet Rissalan kentältä harjoituksiin.  

Matka Pietariin on sieltä melko lyhyt näille koneille. Lisää yhteisiä sotaharjoituksia lienee tulossa.

Ruotsi, Suomi ja USA ovat äskettäin solmineet puolustusyhteistyöstä salaperäisiä pöytäkirjoja, jonka sisältöä ei kansalaisille haluta paljastaa.

Niitä ei ole hyväksytty eduskunnassa, joskin ilmeisesti selostettu joissakin valiokunnissa.

Ajatuksena on ilmeisesti näin ennalta helpottaa USA:n sotavoimien tuloa Suomeen, jos USA:n johtaman lännen ja Venäjän välillä uhkaa syntyä sotilaallinen välienselvittely. 

Kun olin lapsi, Suomi oli turvannut Saksaan. Silloisella Saksalla oli vahvat radioasemat. Hitler saattoi huutaa radiossamme. Saksan toisen maailmansodan hirmutyöt selvisi kaikessa kauheudessaan meille vähitellen sodan päätyttyä.

Toivoa nuoressa mielessäni herätti USA:n voimakas panos Hitlerin Saksan ja Japanin kukistamisessa. 

Rauhan tultua amerikkalaiset elokuvat, kirjallisuus ja jazzmusiikki loivat toivoa Länsi- Euroopan nuorisoon Suomea myöten. 

Erityisesti J.F. Kennedy presidenttinä koettiin maamme nuorten mielessä myönteiseksi.

Kommunistien valtaannousu Kiinaan tosin herätti epäilyjä.

Nyt yli 70 vuotta myöhemmin tilanne näyttää muuttuneen.

Maltillisimmat maat kansainvälisessä politiikassa ovat yhdistynyt Saksa, jonka akateeminen maailma ja talouselämä ovat esimerkillisiä Euroopan Unionissa. 

Karlsruhessa toimiva perustuslakituomioistuin valvoo tiukasti että kansalaisten oikeuksia ei loukata.

Kiina on noussut taloudelliseksi mahtimaaksi, joka kansainvälisessä politiikassa edustaa malttia eikä aseilla kolistelua. Kiinalaisten kansalaisoikeuksia sietäisi kyllä tuntuvasti kehittää. 

USA sen sijaan oudoksuttaa. Trumpin tultua presidentiksi kansainvälinen tilanne on hänen päätöksillään järkkynyt. 

Lähi-idässä rauhan neuvottelut on sysätty sivuun, Iranin kanssa solmittu ydinvoiman sotilaallista käyttöä estävä sopimus irtisanottu, tosin EU maat yrittävät vielä pelastaa mitä pelastettavissa on. 

Trump on aloittamassa vapaata kansainvälistä kauppaa rajoittavia toimia melkein joka suuntaan. 

Ei Trump mikään Hitler ole. USA:n vahvat instituutiot estävät sellaisen johtajan nousun, mutta pelottava ja epävakautta edistävä ilmiö hän on.

Lapsuuteni hirviö Saksa, edustaa tänään malttia ja kansan hyvää edistävää politikkaa, joka pitää Euroopan Unionin raiteillaan.

Kiina on vähitellen muuttunut maltilliseksi ja rauhoittavaksi voimaksi, tosin kansainvälisessä kaupassa raudanlujaksi. Afrikassa Kiina etsii hyötyä melko yksipuolisesti. 

Sen sijaan USA, nuoruutemme mielimaa, on muuttunut pelottavaksi ja vaikeaksi ennustaa. Orastava sopu Pohjois-Korean kanssa lienee jo vaikeuksissa.

Suomi tuntuu kuitenkin turvaavan tähän nykyään kansainvälistä jännitystä lisäävään Atlantin takana sijaitsevaan mahtimaahan, tosin hieman salailevin toimin.

Miksi? Olen ymmälläni.  

En vaihtaisi vanhaa ulkopolitiikkamme peruslinjaa noin vain uuteen. Mannerheimin ja Koiviston viisaat ajatukset ovat edelleen ajankohtaiset.