Aulikki Kajanoja: KÖYHYYDEN MONET KASVOT

6.7.2018

Aulikki Kananoja
Aulikki Kananoja

Viime vuosina sosiaalipoliittista keskustelua niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin on hallinnut vanha vitsaus – köyhyys. Vaikka absoluuttinen köyhyys on Suomessa ja koko maailmassa vähentynyt, ei köyhyyttä ole kyetty kitkemään pois edes ns. hyvinvointiyhteiskunnista. Tosin yleisesti käytetty köyhyyden  määritelmäkin on sellainen, että osa pienituloisista jää aina tulojaon pohjimmaiseen osuuteen.

 

 

Minua on köyhyys-keskustelussa vaivannut sen yleisluontoisuus. 1990-luvulla suomalaiset tutkijat Matti Heikkilä, Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio tekivät erinomaista tutkimusta suomalaisesta köyhyydestä. Eri tutkimuksissa päädyttiin siihen, että köyhiä ihmisiä oli noin 10 % väestöstä. Eri mittarit kuitenkin määrittelivät köyhiksi eri ryhmät. Mihin ryhmään siis suunnata korjaavat toimenpiteet: pienituloisiin, toimeentulotuen saajiin, ylivelkaantuneisiin, niihin, joilla oli vaikeuksia suoriutua välttämättömistä menoista vai niihin, joilla ei ollut varaa välttämättömiin tavaroihin? 1990-luvulla vain työttömyys yhdisti erilaisia ryhmiä.

Toinen kiinnostava tutkimus liittyy myös köyhyyteen. 1980-luvulla Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Olavi Riihinen teki laajan tutkimuksen suomalaisen yhteiskunnan hyväosaisuudesta ja huono-osaisuudesta. Riihisen tutkimus tunnisti yhdeksän hyvä- ja huono-osaisuuden ryhmää. Ääripäissä erottuu kaksi ryhmää: kaikilla ulottuvuuksilla kovaosaiset, joita oli vajaa 10 % väestöstä ja kaikilla ulottuvuuksilla hyväosaiset, joita oli hieman yli 8 % väestöstä. Kun mukaan otetaan Riihisen sanoin myös ”sopeutumaton huono-osaisuus”, nousee huono-osaisten osuus liki 20 %:iin. Jos hyväosaisten ryhmään luetaan myös monella – vaikkei kaikilla – mittareilla hyvin pärjääviä, saadaan kokoon noin 27 %. Keskivertoryhmissä on niitä, joiden talous, asuminen, ehkä terveyskin saattavat olla hyvää tasoa, mutta hyvinvointia kaventavat vieraantuminen, vähäiset mahdollisuudet  itsensä toteuttamiseen ja läheisten ystävien puute. Toisaalta on ihmisiä, joiden elämää leimaa taloudellinen turvattomuus, mutta yhteisyyden tarpeet tyydyttävät keskimäärää paremmin. 

Tutkimusaineistot ovat menneiltä vuosikymmeniltä, joten tuloksia ei voi siirtää tähän päivään. Olennaisia eivät ole prosenttiosuudet. Tärkeätä on tunnistaa köyhyyden ja huono-osaisuuden moniulotteisuus ja rosoisuus. 

Antavatko tutkimukset aineksia tämän päivän kysymyksiin, esimerkiksi syrjäytyneitä nuoria koskevaan politiikkaan? Peruskoulun jatkaminen on hyvä ratkaisu koulutusinvestointina. Tarvitsemme kuitenkin nykyistä paljon monipuolisemman kuvan näiden nuorten elämäntilanteista voidaksemme räätälöidä toimintaa juuri heidän tarpeisiinsa. Mieleen tulee maan mainio Icehearts -yhdistys, joka kasvattaa riskitilanteessa olevia nuoria jääkiekon, jalkapallon ja yksilöllisen tukihenkilön keinoin. Tulokset ovat hyviä ja  tukea saaneista nuorista nousee uusia kasvattajia. He osaavat ohjata ja vahvistaa kaltevalle pinnalle joutuneita lapsia ja nuoria standardipalveluja paremmin.