Maija Anttila: Pormestarimallista

7.7.2019

Maija Anttila
Maija Anttila

Helsingissä mullistettiin kaupungin organisaatio perinpohjaisesti valtuuston päätöksellä maaliskuussa 2016. Valtuutetut olivat vuosien varrella kritisoineet kaupunginhallinnon virkamiesvaltaisuutta ja poliitikkojen vähäisiä mahdollisuuksia linjata asioiden valmistelua ja vaikuttaa päätöksentekoon. Nyt haluttiin muutosta.

Turussa, Tampereella ja muuallakin oli otettu käyttöön ns. pormestarimalli ja kokemukset tuntuivat hyviltä. Helsinki halusi tietää, miten malli voisi toimia isossa kaupungissa. Asia pantiin poliittiseen ja virkamiesvalmisteluun. 

Ripeässä tahdissa syntyivät ehdotukset Helsingin omaksi pormestarimalliksi. Ehdotukset olivat radikaaleja. Pormestarimalli yhdistäisi kaupungin 31 eri virastoa ja liikelaitosta neljäksi eri toimialaksi eli sosiaali- ja terveystoimi, opetus- ja varhaiskasvatus, kaupunkiympäristö sekä kulttuuri-, liikunta ja vapaa-aikatoimi. Toimialojen poliittisina johtajina toimisivat apulaispormestarit lautakuntiensa puheenjohtajina ja virkamiesjohdossa olisivat toimialajohtajat. Apulaispormestarit olisivat myös kaupunginhallituksen jäseniä ja hallituksen puheenjohtajana ja kaupungin ylimpänä poliittisena johtajana toimisi pormestari. Valtuusto päättäisi pormestariston kokoonpanosta ja heidät valittaisiin joko valtuuston varsinaisista tai varajäsenistä. Pormestariston jäsenet olisivat päätoimisia luottamushenkilöitä. Koko uudistus tulisi voimaan seuraavien kuntavaalien jälkeen vuonna 2017. 

Pormestarimalli on toiminut nyt puolet valtuustokaudesta eli kaksi vuotta. Siitä kerättiin kokemuksia, jotka on esitelty päättäjille. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että kokemukset ovat olleet myönteisiä. Kaupungin poliittinen hallinto on saanut kasvot, joiden edustajina useimmiten ovat olleet pormestariston jäsenet, voimakkaimmin pormestari Jan Vapaavuori. 

Miten sitten mallin valmistelussa esiin tullut kritiikki poliitikkojen jakautumisesta kahtia eli pieni ydinjoukko/pormestaristo ja muut? Syntyykö jännitteitä pormestareiden ja muun päättäjäkunnan kesken? Nouseeko pormestari liian suureen rooliin ja toimialojensa apulaispormestarit jäävät jalkoihin? Pääseekö kaupunginhallitus ja valtuusto aiempaa paremmin linjaamaan poliittista valmistelua ja vaikuttamaan päätöksentekoon vai ottaako pormestari tai apulaispormestarit vallan itselleen? Muutama oma havainto.

Huoli pormestareiden keskinäisestä vallanjaosta ja linjan vetämisestä ei ole ollenkaan aiheeton. Pormestari Vapaavuori on ottanut itselleen selkeästi hyvin korkean profiilin. Siinä on omat hyvät puolensa. Helsingin maine ja aloitteellisuus asioiden ajamisessa on saanut entistä selkeämmän linjan. Varjopuolena ja erittäin tarkan valvonnan paikkana on, ettei Helsinkiä koeta liian ylimielisenä tai muita määräilevänä. Siitä on kaikkien päättäjien syytä kantaa huolta. 

Pormestariston yhteistyökyky ja tilan antaminen esim. apulaispormestareille tasapuolisesti kunkin toimialan luonnetta kunnioittaen on myös tärkeä seurattava asia. Siitä pitäisi tehdä objektiivinen oma arviointinsa valtuustokauden lopussa, koska sillä on merkitystä mallia arvioitaessa ja seuraavia pormestariehdokkaita asetettaessa. Helsingin pormestariston voimasuhteet ovat aika yksipuoliset - kaksi kokoomuksesta, kaksi vihreistä ja yksi sosialidemokraateista. Se noudattaa valtuuston voimasuhteita, koska  niin päätettiin.

Miten sitten huoli eri lautakuntien yhdistämisistä ja isojen toimialojen asioiden hallinta päätöksenteossa? Kykenevätkö poliitikot perehtymään ja tekemään hyviä päätöksiä? Myös tämä huoli on aiheellinen, vaikka isojen toimialojen lautakuntien työtä delegoitiin jaostoihin. Tästäkin kannattaisi tehdä oma erillinen selvitys vielä valtuustokauden lopussa, jotta päätöksenteko isoissa asioissa ei luisu pelkästään viranhaltijoille ja poliitikoille jää vain pienistä, helpoista asioista päättäminen.

Mutta miten pormestariehdokkaat tulisi asettaa, jotta prosessi olisi mahdollisimman läpinäkyvä, toisi lisää kansanvaltaa eikä vaikuttaisi valtuuston kokoonpanoon epätarkoituksenmukaisesti. Vaaleissa 2017 kukin puolue ilmoitti etukäteen oman pormestariehdokkaansa ja vaalit käytiin enemmän tai vähemmän tämän kärkiehdokkaan vedossa. Tämä malli ei toiminut mielestäni hyvin. 

Helsingissä vaalit käytiin pitkälti kokoomuksen Jan Vapaavuoren ja vihreiden Anni Sinnemäen välisenä kamppailuna, median ansiokkaalla tuella. Siitä hyötyivät todennäköisesti molemmat puolueet. Jan Vapaavuoren äänisaalis oli niin muhkea, että varmasti moni ei-kokoomuslainenkin, joka on aiemmin äänestänyt muita puolueita, halusi varmistaa Vapaavuoren valinnan antamalla äänensä hänelle. Oman ryhmän kärkiehdokkaalle äänien keskittäminen näkyi mielestäni myös koko vaalituloksessa ja eri ryhmien valtuustoryhmien kokoonpanoissa. Eri valtuustoryhmistä putosi keskittämisen seurauksena useita kokeneita, hyvin työnsä tehneitä poliitikkoja. Minusta kaikki ryhmät, myös sosialidemokraatit kärsivät tästä tavasta. Tälle ehdokasasettelulle pitäisi saada muu tapa.

Minusta olisi tärkeätä, että kuntavaaleissa korostetaan valtuuston valintaa. Mutta siinä ohessa voitaisiin kysyä äänestäjiltä näkemyksiä pormestari ehdokkaista. Oma ehdotukseni olisi, että varsinaisen kuntavaalien ohessa äänestäjille jaettaisiin erillinen kyselylomake, missä he voisivat nimetä kaikista kuntavaaliehdokkaista omat pormestari ehdokkaansa, Helsingissä korkeintaan viisi, mielellään kumpaakin sukupuolta. Näin kansalaiset pääsisivät vaikuttamaan keskeisten poliitikkojen valintaan ja valtuuston jäsenten vaali pysyisi omanaan. Tämä kysely voitaisiin tehdä myös netissä joko paikan päällä tai erikseen. 

Tällainen erillinen pormestariehdokas kysely tasapainottaisi myös puolueiden omaa vaalityötä. Vaalityö ei olisi vain oman kärkiehdokkaan tueksi, vaan puolueen asioiden ja ehdokkaiden vaalityötä. Pormestarikyselyn lisäksi äänestäjiltä voitaisiin kysyä, millä tavalla he toivovat politiikka asioista keskustelua ja päättäjien tapaamisia ja keskusteluja. Kansalaiskeskustelujen merkitys korostuu nyt ja tulevaisuudessa entistä enemmän, kun asiat monimutkaistuvat, mutta kaikkien pitäisi pysyä mukana.