Eeva Donner: Korttipeliä

21.9.2019

Eeva Donner
Eeva Donner

Käyn synnyinmaassani  kerran vuodessa.  Ihmettelemisen aiheita riittää  joka käynnillä nykyisin yhä enemmän.  Suomi muuttuu nopeasti. Johtuuko omasta itsestäni vai yhteiskunnan muutoksista, sitä en osaa sanoa.  Selvää on että nykyisin et ole kansalainen etkä mikään jos et omaa kolmea asiaa; älypuhelinta, maksukorttia ja nettipankkia.

Nettipankki pitää olla koska pankkikonttoreita ei käytännössä enää ole. Turun kokoisessa kaupungissa on omalla pankillani enää toiminnassa vain yksi konttori. Pankkineuvojat ovat muuttuneet aineettomiksi netin roboteiksi joilta monimutkaisempiin kysymyksiin ei vastausta saa.

Kesän lopulla uutisissa mainittiin että nettipankin käyttö muuttuu, entiset paperiset tunnuslukusovellukset poistuvat ja nopealla aikataululla, jo syyskuun loppuun mennessä.  Jokaisen on ladattava netistä itselleen älypuhelimeen oma nettipankki, jonka koodeja käyttämällä vastaisuudessa toimitaan. 

Hienoa ja edistyksellistä! Nyt jokaisella on pankki taskussaan ja niillä pankkikoodeillahan henkilö tunnistetaan myö viranomaispalveluissa, onhan Suomi ulkoistanut julkisten palveluiden käytön pankkilaitoksille. 

Mutta joku jäi häiritsemään, kiusaamaan. Entä jos henkilöllä ei ole pankkitiliä tai jos hän on omasta tai muusta syystä joutunut sellaiseen tilaan että hänelle ei myönnetä minkään sortin korttia? Entä jos henkilö ei omista älypuhelinta tai tietokonetta?

Olenko ainoa joka näin ajattelee, tuumin, tottahan jokaisella näin edistyksellisessä maassa nyt älypuhelin ja nettiyhteys on. Vaan kun ei olekaan. Jos omasta tai kohtalon sormen osoittamasta syystä olet menettänyt ” luottokelpoisuutesi”, kuolettaa pankki tylysti korttisi. Vaikka sinulla olisi juuri äsken ollut toimiva puhelin ja nettiyhteyskin, mikäli et pysty maksamaan laskujasi lakkaa puhelin toimimasta ja netti katkaistaan. Sen jälkeen olet käteisen varassa. Maksat laskusi pankin konttorissa, jos sellaisen jostain löydät ja jokainen lasku maksaa vielä erikseen pankin vaatiman lisämaksun. 

On myös ihmisiä joilla on niin pienet tulot että eivät pysty noita jo jokaiselta koululaiseltakin vaadittavia perusasioita hankkimaan. Entä ihmiset jotka eivät opi käyttämään sen paremmin nettiä kuin älypuhelintakaan, heitä löytyy varmasti etenkin senioriväestä. 

Suomi on edistyksellisyydellään ajamassa kansalaisia kahteen kastiin mitä tulee mobiilitoimintoihin ja nettiyhteyksiin. Me hyvin toimeentulevat mietimme lähinnä että kannattaako vaihtaa kännykkä nyt vai vasta ensi vuonna, montako megaa pitää nettinopeuden olla jotta sillä saisi katsottua Netflixin tai HBOn filmejä.  Ja sitten ovat nuo toiset, jotka eivät pysy edistyksen kelkassa mukana ja joutuvat elämään käteisen rahan viimeisiä aikoja, nuo köyhät rassukat.

Siellä missä asun, Espanjassa, on toki käytössä nettisovellus yhteen jos toiseenkin palveluun. Mutta joka savulla on myös pankki,  poliisi ja postikonttori. Vähintään lähietäisyydellä ovat yhteiskunnan kannalta tärkeät palvelut. Verotus siirtyi kokonaan nettiin mutta verotoimistoissa on avustavaa henkilökuntaa auttamassa, jos tarve vaatii.

Suurin ero Espanjan ja Suomen välillä ei ole teknologiassa, kumpikin maa on siinä tasavertainen. 

Netistä löytyy sielläkin niin poliisi, posti kuin pankkikin. Tosin en ole netissä noita palveluita käyttänyt.  Jos tarvitsen postipalveluita, kävelen lähimpään  postiin. Jos minulla olisi asiaa poliisille, on paikallispoliisi lähietäisyydellä ja heitä näkee myös liikenteessä. Kylän pankkiin on kiva piipahtaa vaikka vain moikkaamaan tuttuja pankkineuvojia. 

Suurin ero on tuossa. Ihminen, kohtaaminen, kasvokkain asioiden selvittäminen. Reiluuden nimissä on sanottava että Espanjassa saman asian kanssa voi sitten joutua kohtaamaan aika montakin ihmistä ennen kuin se selviää. Mutta se on sitten jo toisen kolumnin aihe.