Ulf Sundqvist: Oikeisto liikehtii – seurattavaa riittää

10.2.2020

Ulf Sundqvist
Ulf Sundqvist

Hufvudstadsbladetin kolumnisti Torbjörn Kevin analysoi 9.2. 2020 lehdessä Ruotsin ja Suomen poliittista kehitystä, jossa on paljon yhteisiä piirteitä. Kummassakin maassa populistinen oikeisto on kivunnut mielipidemittausten kärkijoukkoon. Suomessa perussuomalaiset johtavat mittauksesta toiseen, naapurissa ruotsidemokraatit hengittävät sosialidemokraattien niskaan. Kummassakin maassa perinteellinen oikeisto on jäänyt ääri-ilmiön jälkeen.

Sekä Ruotsissa että Suomessa kokoomuspuolueessa on alettu haikailla yhteistyöhön oikealle päin. Ruotsin maltillisen oikeistopuolueen puheenjohtaja Ulf Kristersson on ilmoittanut valmiutensa neuvotella SD:n kanssa. Suomessa kokoomuksessa keskustellaan jo avoimesti yhteistyömahdollisuuksista perussuomalaisten kanssa, vaikka Petteri Orpo vielä yrittää hillitä tämän teeman käsittelyä.

Torbjörn Kevin päätyy kolumnissaan siihen, etteivät Jussi Halla-aho ja kollega Jimmie Åkesson Ruotsissa välttämättä edes pyri pääministereiksi. Mutta he tietävät hintansa, jos syntyisi heille edullinen neuvottelutilanne. Maksumiehet olisivat maltillisemmat porvarit. Tämä johtopäätös on kyllä mahdollinen. Sellaisia esimerkkitapauksia löytyvät jo ihan naapurimaistamme.

Miksi tällainen pohdiskelu on relevantti nyt? Suomessa on saatu aikaan sosialidemokraatin johtama keskustan ja vasemmiston hallitus. Ruotsissa vuosien yritysten jälkeen sosialidemokraatit saivat viime vaalien jälkeen aikaan yhteistyösopimuksen keskustan kanssa. Pohjoismainen malli on vielä täällä voimissaan. Sen takana ovat vastuulliset voimat. Pohjoismaiden esimerkkiä seurataan kasvavalla mielenkiinnolla. Eikö se riitä meille tässä vaiheessa.

Ei riitä, sillä valtatrendi on sosialidemokratian, sosiaaliliberalismin ja jopa liberaalisen demokratian vastainen. 

Länsimainen maltillinen demokratia on kriittisessä tilassa. Nationalismi ja yltiöpopulismi jylläävät. Kansainvälinen yhteistyö sakkaa, muukalaisviha ja väkivalta yltyvät. Rauhanomainen kehitys on uhattuna. Ilman rauhaa ei ratkaista myöskään ilmastokriisiä. 

USA:n republikaanien sisäinen retoriikka on jo aivan hurjaa luokkaa. Kansainvälisesti se alkaa olla vakautta horjuttava ilmiö. 

Britannian konservatiivien yltiöpäinen, jopa kuningaskunnan tulevaisuutta uhmaava politiikka keikuttaa vakavasti Euroopan venettä. Economist-aikakausilehti varoittaa Englannin nationalismista. Boris Johnson ei ole vielä esittänyt mitään strategiaa. Tähän mennessä hän on esiintynyt loistavana opportunistina.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Ei ollut meille kauhea yllätys, että Iltalehden tuoreessa tutkimuksessa peräti 70 prosenttia kokoomuspuolueen aktiivivaikuttajista oli sitä mieltä, että presidentti Sauli Niinistön olisi pitänyt edistää paremmin Suomen Nato-suhdetta ulkopolitiikassaan.  Ei ole myöskään uutta, että Ville Rydmanin tapaiset aktivistit alkavat kokoomuksessa nostaa profiiliaan vaatimuksella, että perussuomalaisten kanssa on pyrittävä sopimaan kun on niin paljon yhteistä.

Kun tähän kuitenkin sellainen auktoriteetti kuin Jan Vapaavuori toteaa, että ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja Euroopan yhteistyöhön liittyvät arvot muodostavat esteen yhteistyölle äärioikealle päin, olemme pian todistamassa mielenkiintoista ja Suomen lähivuosien kehityksen kannalta tosi merkittävää välien selvittelyä.

Samaa seurattavaa riittää meille muuallakin. Elämme jännittäviä aikoja.