Kirsti Lintonen: YK juhlii - onko syytä?

15.2.2020

Kirsti Lintonen
Kirsti Lintonen

Yhdistyneet Kansakunnat täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 75 vuotta ja juhlii sitä monin tavoin erityisesti tulevana syksynä. Valtion- ja hallituksen päämiehet tai heidän edustajansa kokoontuvat 21. syyskuuta juhlakokoukseen, jonka teemana on ”tulevaisuus jonka haluamme, YK jota tarvitsemme: vahvistamme yhteisen sitoumuksemme multilateralismiin”, monenkeskiseen kansainväliseen yhteistyöhön. Kokouksen on tarkoitus hyväksyä yhteinen julistus. Juhlavuoden ohjelmaan kuuluvat myös nuorison ”täysistunto”, joka järjestetään YK:n talous- ja sosiaalineuvoston vuoden 2020 ”Nuorisofoorumin” yhteydessä, ja nuorisovetoinen ”globaali dialogi” juhlavuoden teemasta. Lisäksi muistetaan YK:n peruskirjan allekirjoittamisen 75-vuotispäivää 26. kesäkuuta ja YK:n päivää 24.10.

Onko aihetta juhlintaan? Koko maailmanjärjestys ja sen osana YK näyttävät olevan vakavissa ongelmissa, jopa kriisissä. Huolestuttavalta tuntuu, että aseellisten konfliktien lukumäärä on osoittanut nousevaa suuntaa. On varmaankin aiheellisesti väitetty, että demokratia ja ihmisoikeudet ovat maailmanlaajuisesti vaarassa. On niin ikään kysyttävä, onko muotoutumassa globaali konservatiivinen oikeistopopulistinen liittoutuma.

 

Näköpiirissa on peräti epätoivottava globaali epäjärjestys, jota luonnehtivat avoin valtapolitiikka, sotilasliitot, avoimet aseelliset konfliktit, vallan keskittyminen tai sen hajaantuminen. Merkkejä siitä ei ole vaikea löytää.

 

Yhdysvallat on lopettanut kokonaan YK:n palestiinalaispakolaisten avustus- ja työjärjestön (UNRWA) sekä YK:n väestörahaston (UNFPA) rahoituksen. UNFPA:a on syytetty (väärin) pakkoaborttíen ja tahdonvastaisten sterilisaatioiden tukemisesta tai suorittamisesta. UNRWA:n vastustukseen on monia syitä: Yhdysvaltojen apua ei ole kuulemma arvostettu riittävästi ja palestiinalaiset ovat kieltäytyneet neuvottelemasta Israelin kanssa.

 

Venäjä ja Kiina ovat puolestaan tuoneet yhteisesti julki rajoittuneen ja melko itsekeskeisen näkemyksen kansainvälisistä normeista ja järjestyksestä. Kulmakivinä ovat valtioiden itsenäisyys, suvereeni tasa-arvoisuus ja puuttumattomuus valtioiden sisäisiin asioihin. Näiden periaatteiden valossa monenkeskinen yhteistyö on toissijaisessa asemassa tai hyvin voimakkaasti ehdollistettua. Nämä periaatteet taipuvat arvattavasti oikeuttamaan Venäjän interventiot Ukrainassa ja Kiinan Etelä-Kiinan merellä sekä Kiinan toimet uiguurivähemmistön kapinan tukahduttamisessa.

 

YK:ssa on nähty olevan syntymässä syvenevä konflikti ”patrioottien” ja ”globalistien” välillä. ”Tulevaisuus ei kuulu globalisteille, tulevaisuus kuuluu patriooteille”, totesi presidentti Trump YK:ssa 2019. Globalistit kannattavat multilateralismia; patriootteihin kuuluu nationalisteja ja populisteja; osa korostaa myös kristillisyyttään; nämä puhuvat usein ”sosialismin” globaalista uhkasta (tarkoittaen Venezuelaa, Kuubaa ja ilmeisesti myös valtiollisen yhteiskuntapolitiikankannattajia); he hyökkäävät kansalaisjärjestöjä ja tiedostusvälineitä vastaan. 

 

Yhdysvallat ja yleisemmin lisääntynyt kaupallinen nationalismi ja protektionismi ovat halvauttaneet jo ennestään vaikeuksissa ollutta Maailman kauppajärjestöä (WTO) ja murentaneet sääntöpohjaista globaalia kauppajärjestystä.

 

Huolestuttavaa on se, että suurvaltojen kansalliset edut ovat tulleet entistä määräävämmiksi, ja niiden toimintaa hallitsee valtapolitiikka. Suurvallat näyttävät olevan luomassa omia valtapiirejään ja kamppailemassa niistä Afrikassa (Kiina, Venäjä, Yhdysvallat, Ranska) sekä Itä-Euroopassa ja Balkanilla (Venäjä, Yhdysvallat). 

 

Presidentti Trumpin hallinnolle vastustettavia teemoja ovat YK:n päätöksenteossa olleet ilmastonmuutos, seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeudet, naisiin kohdistuva väkivalta aseellisissa selkkauksissa sekä työntekijöiden oikeudet ja neuvottelut työehdoista. Beijingin naisten asemaa käsittelevässä kokouksessa 1995 konsensuksella sovittu toimintaohjelma on ollut erityisen vastustuksen kohteena; Yhdysvallat on liittoutunut tässä yhteydessä konservatiivisten islamilaisten valtioiden kanssa. Yhdysvallat on irtaantunut Pariisin ilmastosopimuksesta. Suurvallat eivät ole osoittaneet kiinnostusta asevalvontaan ja -riisuntaan. Yhdysvallat vetäytyi Iranin kanssa solmitusta yhteisestä ydinalan toimintasopimuksesta (JPCOA) ja Venäjän kanssa keskimatkan ydinaseiden kieltosopimuksesta.

 

Vakava ongelma on YK:n talouskriisi: erityisesti Yhdysvallat on melkoisesti velkaa sekä YK:n varsinaiseen että sen rauhanturvabudjettiin. Kokonaisuudessaan jäsenvaltioiden rästeissä on ollut kyse melko suuresta summasta yhteensä: 2019 lopulla 1,4 miljardia dollaria. 

 

Jäsenmaksurästejä on muillakin valtioilla. Vuoden 2019 lopulla 64 YK:n 193:ta jäsenestä kuului jäsenmaksujaan laiminlyöneisiin valtioihin. Jäsenvaltiot olivat maksaneet vain noin 70% yhteenlasketuista jäsenmaksuista. Yhdysvaltojen lisäsi velvoitteitaan rikkoneisiin kuuluivat mm. Israel, Brasilia, Iran, Meksiko, Etelä-Korea, Saudi Arabia ja Uruguay.

 

On sanomattakin selvää, että maksurästit vaikeuttavat YK:n tehtävien toteuttamista.

 

Rauhanturvaoperaatioiden ongelmina ovat olleet laajat (moniulotteiset) mandaatit, halu minimoida tappiot ja yhä riittämättömämpi ja vähenevä rahoitus suhteessa mandaattiin. On haluttu tehdä operaatioista valtuuksiltaan entistä tehokkaampaan toimintaan pystyviä, mutta tähän ei ole annettu vastaavia varoja. Erityisesti länsimaat eivät ole myöskään olleet kovin halukkaita osallistumaan operaatioihin. Rauhanturvaajat eivät ole riittävästi varustettuja ja tarpeeksi tuettuja suojelemaan siviilejä eikä käyttämään asevoimaa. Operaatioiden koordinointi on ollut toistuva ongelma.Yhdysvallat on lisäksi toiminut määrätietoisesti rauhanturvaoperaatioiden karsimiseksi ja niiden kulujen vähentämiseksi.

 

On kuitenkin lohdullista todeta, että melko suuri määrä rauhanturvaoperaatioita on silti ollut vähintään osittain onnistuneita, kuten lukuisat tutkimukset todistavat.

 

Toisaalta YK ei ole enää voinut aiempaan tapaan turvautua USA:han apuun, kun on ollut tarve käyttää voimakkaampaa painostusta ongelmien ratkaisuun (esim. sanktioin) mm. kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, kuten tapahtui demokraattien tai maltillisten republikaanien johtaessa Yhdysvaltoja.

 

Kuinka vakavissa ongelmissa YK on? Kriisistä voidaan puhua. Monet yhteiset saavutukset rakenteet, yhteishankkeet ja saavutukset ovat vaarassa. Voidaan kuitenkin päätellä, että ongelmat ovat vielä rajattuja ja siksi ne eivät eskaloituisi tai kumuloituisi perustaviksi muutoksiksi. Eri globaalin kielteiset ja myönteiset elementit voivat olla rinnakkain tai limittäin globaalissa järjestyksessä tai epäjärjestyksessä. Varmaa tämä ei ole.

 

On joka tapauksessa todennäköistä, että YK tulee selviämään vaikeuksistaan, sillä se on 75 ikävuotensa aikana osoittautunut sangen kestäväksi ja joustavaksi. Maailmanjärjestö on kokenut monia kriisejä mutta selvinnyt niistä. Näin kävi, kun YK joutui sodan osapuoleksi Korean sodassa (1950-53), Kongon rauhanturvaoperaation (1960-64) rahoituksesta syntyi kiista ja kun presidentti Reaganin presidenttikaudella YK:iin suhtauduttiin kielteisesti ja kun Yhdysvallat jäädytti jäsenmaksujaan ja vaati suurempaa sananvaltaa YK:n budjettiin (1982-88). George W. Bushin presidenttikaudella (2001-09) YK joutui republikaanien ja hänen hallintonsa laajamittaisen arvostelukampanjan kohteeksi ja Yhdysvaltojen sotilaallinen invaasio Irakiin vuonna 2003 jakoi YK:n jäsenistöä.

 

Kylmä sota (1947-1990) rajoitti YK:n toimintaa, mutta toisin kuin usein väitetään, YK ei ollut suinkaan toimeton. YK on pystynyt uudistumaan myös monin tavoin; tästä ovat osoituksina rauhanturvatoiminta, kansainväliset sanktiot, globaaleja ongelmia käsittelevät konferenssi ja asiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen kytkeminen organisaation tueksi.

 

YK:lla, kuten monilla kansainvälisillä organisaatioilla, on jatkuvuutta ylläpitävä voima: jäsenvaltiot ja niiden edustajat sosiaalistuvat niiden sääntöihin ja toimintoihin. YK:ssa tärkeä normi on yhteistyöhakuisuus: yhteisen tuloksen saavuttaminen on keskeinen tavoite ja toimintatapa. YK:lla on ”kokoonkutsumisvaltaa”: se saa jäsenvaltiot ja muutkin kansainväliset toimijat kokoontumaan käsittelemään yhteisiä ongelmia.

 

Yhdysvallat ei tule varmasti hylkäämään YK:ta ainakaan kokonaan, kuten eivät tule tekemäänmuutkaan suurvallat Kiina ja Venäjä. Jos ne näin tekisivät, ne menettäisivät vallankäytön välineitä, joita tuo esimerkiksi pysyvä jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa. Samasta syystä Yhdysvallat ei halua omia jäsenmaksuosuuksien YK:ssa supistettavan liikaa, sillä ne tuovat osaltaan valtaa.

 

Muiden tärkeiden organisaatioiden kuten Naton ja EU:n vaikeudet ovat tuntuneet nostaneen YK:n ja YK-järjestelmän arvonantoa.

 

Vuonna 2020 tullaan varmasti ehdottamaan maailmanjärjestön toiminnan parantamiseksi reformeja ja uudistuksia. Ne voivat toki omalta osaltaan lisätä keskustelua, kohdistaa huomiota YK:hon ja tuoda siihen dynaamisuutta. Tärkeämpiä ovat kuitenkin luottamuksen lisääminen jäsenvaltioiden kesken sekä käytännön toimintamuotojen kehittäminen ja vahvistaminen. Keskustelu YK:n turvallisuusneuvoston rakenteen muutoksesta tullee viriämään jälleen tänä vuonna; mutta juuri turvallisuusneuvoston kohdalla keskeisiä olisivat luottamus ja käytännön toimintamuodot. 

 

YK:lla on vaihtoehtoja ja rinnakkaisia kansainvälisiä hallintajärjestelmiä, mutta niillä on kaikilla heikkoutensa. Aloitteet erillisestä demokratioiden kansainvälisestä liitosta muutama vuosi sitten eivät saaneet juuri tukea. Kahdenvälisiin suhteisiin pohjaava järjestelmä on puolestaan kallis, ja sen hierarkkisuus tapaa herättää vastarintaa. Alueellisiin kansainvälisiin järjestöihin (AU, OAS, ASEAN jne.) nojaava globaalin systeemin heikkoutena on se, että monet näistä järjestöistä ovat heikkoja valtuuksiltaan ja voimavaroiltaan. Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole kovin ”inklusiivinen” eli perustuisi laajaan jäsenyyteen, osanottoon ja vaikuttamismahdollisuuteen.

 

Vajavaisena ja raadollisenakin toiminta YK:n arvojen ja normien mukaisesti auttaa osoittamaan, mikä on tilanne, mitkä ovat puutteet ja mitkä ja ketkä ovat siihen syypäitä. Tämä voi olla pohjana kritiikille ja toiminnalle. Yhteiselle toiminnalle esimerkiksi ilmastonmuutoksen hallinnassa on todella valtava tarve.

 

Kun lähtökohtana ovat globaalit arvot - ihmisoikeudet, demokratia, oikeusvaltio, kestävä kehitys, monenkeskinen yhteistyö - on keskeinen vaihtoehto yrittää vaikuttaa niiden toteutumiseen. YK:n kriisi asettaa rajoitteita, mutta kriisi voidaan aina ymmärtää myös mahdollisuuksia avaavaksi. Rajoitukset kehottavat ”pragmatismiin”, vallitsevan kehityksen ja tilanteen huomioonottamiseen käytännön aloittein ja toimin. Kriisin tuomat rajoitteet eivät ole koskaan ehdottomia; vanhan puheenparren mukaisesti: ”eihän sitä koskaan tiedä …” Ne, jotka uskaltautuvat arvostelemaan YK:ta yhtenäisenä kokonaisuutena, tuskin tuntevat maailmanjärjestöä.

 

Tänä vuonna on YK:ta syytä juhlia, koska merkkivuodella voi olla symbolinen tiedottava merkitysniin meillä kuin muuallakin. Koska YK on globaalin yhteiselon ja yhteistyön perusta ja tulevaisuuden visio, juhlavuoden tulee muistuttaa, että tavoittelemme rauhanomaista, sääntöpohjaista, ihmisoikeuksia kunnioittavaa ja kestävää kehitystä toteuttavaa maailmaa ja Suomea.