Matti Louekoski: Luottamusta on tai sitten ei

22.2.2020

Matti Louekoski
Matti Louekoski

Hallituksen rivit on saatava kiireesti ojennukseen ja kyräily ryhmien kesken lopetettava. Yhdessä laaditun ohjelman sisältö on toteutuakseen pitkäjänteistä toimintaa vaativa ja kalliskin. Valtion tulorakenteeseen ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota, menoja sen sijaan on vähintäänkin riittävästi ja etupainoisina. Ohjelman toteutus ei onnistu, jos yhteistyö ei nykyisestä parane.

Keskustan tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi taannoin hieman ujostellen eduskunnan käytävällä, että hänen puolueensa piirissä ei tunneta täyttä luottamusta pääministeri Antti Rinteen toimintaan. Kulmuni ei täsmentänyt epäluottamuksen syitä eikä varsinkaan sitä, kuinka vakavaa epäluottamus oikeastaan oli.

Ilmoitus johti tunnetulla tavalla SDP:n piirissä kriisikokoukseen ja tilanteen perusteelliseen arviointiin. Ensi tiedot sd-johtopäätöksistä antoivat ymmärtää, että epäluottamuksen syihin ja syvyyteen tullaan vaatimaan täsmällisempää sisältöä. Kun seurasin mielestäni hyvin tarkkaan tilanteen kehittymistä, ehdin iloita, ettei hallituskumppanin ympäripyöreä ilmoitus ”epäluottamuksen ilmapiiristä” sentään riitä hallituskriisin syyksi.

Olin kyllä kuullut eräältä keskustalaiselta maakuntatason vaikuttajalta aikaisemmin terävän tokaisun pääministeri Rinteen toiminnasta ”ay-Antti, aivan liian punainen”. Noin vain tunnelmapohjalta.

Pian tuli selväksi, että Rinteen aika pääministerinä oli ohi.  Antti itse on myöhemmin kertonut tarkoin harkinneensa, millaisia johtopäätöksiä täsmentämättä jääneestä epäluottamuksesta hänen tulee tehdä. Hän on kertonut pohtineensa koko nykyisen hallituspohjan ja sen hyväksymän ohjelman menettämistä omaa jatkamistaan vastaan. Hän oli pitänyt arvokkaampana ohjelman kuin päämisterin henkilön säilyttämistä. Siitä sitten on seurannut pääministerin vaihtuminen.

Itse en olisi ollut valmis luovuttamaan kovin helposti. Pelkään nimittäin, että syyt keskustan tuntemaan epäluuloon Rinnettä kohtaan eivät suoinkaan rajoittuneet vain henkilöön ja vain sd-politiikan sisältöön, ”liian punaista”. Kun syvemmät syyt ovat jääneet selvittämättä, ne vaikuttanevat taustalla edelleen pääministerin vaihtumisesta huolimatta.

Taustalla näyttää olevan keskustan kyräilyä muihinkin suuntiin. Viimeisin esimerkki tästä on yhteenotto vihreiden kanssa metsäpolitiikasta, mikä Suomen olosuhteissa on ympäristösuojelun keskeinen tekijä. Yhdessä sovittujen ympäristöohjelmien käytännön toteuttaminen on vaikeaa ja aikaa vievää toimintaa. Mitään taikatemppuja ei ole päämäärän saavuttamiseksi ole löydettävissä. Tilannetta vaikeuttavat aikaisemmin tehdyt uskonomaiset linjaukset mm. ydinvoimasta, vähiten ilmastoa saastuttavasta energia- muodosta. Jos keskinäistä luottamusta ja halua tosi toimiin ohjelman toteuttamiseksi ei ole, näennäinen yhteistoiminta voi päättyä hyvinkin nopeasti.

Sd-ministerit ovat yksissä tuumin kiitelleet hallitusohjelman erinomaisuutta ja kaukonäköisyyttä. Monia tärkeitä rakenteellisiakin hyvinvointia parantavia uudistuksia on suunnitteilla. Monet niistä ovat myös kalliita, mikä asettaa talouden kestävyydelle suuria vaatimuksia. Erityisestin työllisyyspolitiikan on onnistuttava. Muutoin ohjelmalliset tavoitteet jäävät vain suunnittelijoiden paperille. Talouspolitiikka vaatii vähempiarvoisiin asioihin liittyvän kyräilyn lopettamista. Menopuoli tulee varmuudella hyvin hoidetuksi, mutta mistä rahat.

Talouspolitiikan ohella aluepolitiikka vaatii aivan erityisiä toimia. Sipilän jälkeensä jättämät vahingot eivät ole kaikilta osin korjattavissa, mutta voivat ne sentään toimia varoittavina esimerkkeinä taantuvien alueiden ja niiden asukkaiden olojen jättämisestä oman onnensa nojaan. Katsokaapa vain, mitä esimerkiksi Etelä-Savossa saatiin aikaan viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana, rajuja työpaikkasupistuksia, palvelu- elinkeinojen leikkauksia, taksitoiminnan sekasotku jne.