Eeva Donner: Puoluekokouksen tarkoitus

30.8.2020

Eeva Donner
Eeva Donner

Seurasin Tampereen puoluekokousta etänä kotisohvaltani Espanjassa.  Olin iloinen kun niin moni asia, joita olen vuosien kuluessa itse ajatellut, sai nyt periaatejulistuksessa ”virallisen” muodon.  Samoin riemuitsen kun vihdoinkin taas voin olla sitä, joksi olen aina itseni puolueessa laskenut, demokraattinen sosialisti!

Puoluejohto uusiutui ja nuorentui, johdon asiantuntijuus on laajaa ja monipuolista,  Työväen marssin tapaan, sekä hengen että ruumiin työn tuntijoita.  Tällä johdolla ja näillä uusilla linjoilla mennään eteenpäin. Unelmia pitää olla, niin olen aina ajatellut. Vain lähelle tuijottamisen aika on ohi. Katse on tiukasti tulevaisuuteen, johon minäkin haluan vielä katsoa!

Minulle puoluekokous kiteytyi kuitenkin muuhun. Kun käsiteltiin  opiskeluun ja koulutukseen liittyvää valiokuntamietintöä, nousi puhujapönttöön ehdottamaan vallan järkevää ja lyhyttä muutosta tekstiin Kaisa. Kun muutoksesta sitten äänestettiin, Kaisan ehdotus voitti. Laitoin hänelle puhelimestani tekstiä ja onnittelin. Kaisalta tuli innostunut viesti, hän sanoi olevansa aivan liekeissä ja kertoi että ei ensin aikonut edes mennä ehdotustaan tekemään.

Kaisa oli tullut toimitukseen harjoittelijaksi kun itse olin lomilla. Komeaan ja kauniisti hymyilevään, olemukseltaan rauhalliseen naiseen oli helppo tutustua. Meistä tuli, 40 vuoden ikäerostamme huolimatta, pian ystävät. Keskustelimme paljon, ei vain työstä, vaan myös yhteiskunnasta.

Kaisa oli ahkera ja piti myös päänsä. Aina toisinaan hän oli napit vastakkain toimitussihteerin kanssa. Mutta niin olin minäkin. Ehkä myös yhteinen käsityksemme lehden olemuksesta yhdisti meitä.

Eräänä päivänä Kaisalla oli asiaa. Hän tuli työhuoneeseeni ja kysyi miten voisi liittyä Sosialidemokraattiseen puolueeseen. Koska itse olin liittynyt aikana, jolloin osaston puheenjohtaja ojensi minulle pahvisen jäsenkirjan, jouduin ottamaan asiasta selvää puoluetoimistolta.  Myötävaikutuksellani Kaisa liittyi.

Kaisa oli Tampereelta ja otin yhteyttä myös tuntemiini tamperelaisiin kansanedustajiin hankkiakseni Kaisalle poliittista taustaa. Pia Viitanen vastasi ja Kaisa olikin tietääkseni Pian joukoissa. Tietääkseni, sillä Kaisan ja minun tiet erosivat kun lähdin sairauseläkkeelle. Koskaan emme kadottaneet yhteyttä toisiimme ja seurasin miten Kaisasta  tuli lehden päätoimittaja, miten hän otti rohkean askeleen ja kävi Washingtonissa lähetystössä lisätaitoja  hankkimassa ja leipomassa korvapuusteja viereisen lähetystön edessä parveileville toimittajille.  Hän hoiti viestintää Historioitsijat Ilman rajoja kansainväliseen tapaamiseen, jonka kärkenä Suomessa on Erkki Tuomioja.  Sittemmin Kaisa haki ja pääsi Tampereen pormestarin esikuntaan.  Tapasimme viimeksi kun Wanhat Toverit kokoontuivat Tampereella ja Kaisa järjesti meille keskinäisen juttuhetken. Puhe kulki kuin ei taukoa olisi edes ollut.

Vasta 31-vuotias Kaisa on jo nyt toisten silmissä saavuttanut paljon, mutta minua sykähdytti hänen vilpitön onnistumisen ilonsa puoluekokouksessa. Ja minulle siinä avautui myös puoluekokouksen tarkoitus. Henkilövalinnat ja linjapuheet, ohjelmajulistukset, kaikki ne ovat tärkeitä. Oma urakehitys on tärkeää. Mutta kaikkein tärkeintä on jos puoluekokousedustaja tuntee onnistuneensa toisten eteen tehdyssä aloitteessaan  niin hyvin että on ”liekeissä”.