Annakati Mattila: Kulttuuria koronan aikaan

4.10.2020

Annakati Mattila
Annakati Mattila

Innokkaalle teatterin harrastajalle maaliskuun puolivälissä alkoi poikkeuksellinen aika, jota voisi kuvata vaellukseksi kuivalla aavikolla. Teatteri- ja oopperaesitysten televisioinnit olivat kuin janoisen taivaltajan harhanäkyjä. Sitä luuli näkevänsä keitaan, joka sitten osoittautuikin kangastukseksi, sillä - valitettavasti – teatterin näyttämölle tarkoitetun esityksen taika katoaa, kun näytelmä muutetaan biteiksi ja tuodaan televisioruudulle.

Minäkin katselin aluksi erilaisia teatteri- ja oopperataltiointeja televisiosta ja yritin vakuuttaa itselleni, että kyllä niistä voi nauttia, kunhan niihin tottuu. En tottunut enkä nauttinut, vaan lopetin itseni rääkkäämisen ja päätin, että katson ruudulta vain elokuvia tai varta vasten tv:tä varten tuotettuja sarjoja. 

Muuttumaton totuus nimittäin on, että oleellinen osa teatterin taiasta syntyy näyttelijöiden katsojien välisestä vuorovaikutuksesta. Ja se saadaan aikaan vain silloin, kun rampin molemmin puolin on eläviä ihmisiä. Lavalla työtään tekevä näyttelijä kyllä näkee ja aistii, miten katsomo reagoi hänen esiintymiseensä. Vastareaktio voi olla joskus äänekästä, se voi olla itkua tai naurua, mutta hiirenhiljaisuuskin on näyttämön ja katsomon välistä vuorovaikutusta. Vaikka niin elokuvien kuin tv-sarjojenkin monenkirjavasta joukosta löytyy myös varsinaisia helmiä, niissä teatterissa koettava vuorovaikutus jää pakostakin syntymättä.

Olemme saaneet lukea ja kuulla viikosta toiseen koronakauden elinkeinoelämälle aiheuttamista tappioista ja vaikeuksista. En lainkaan kiistä tai väheksy niitä, mutta paljon vähemmän on tuotu esille niitä ongelmia, joita pandemiasta on seurannut kulttuurin eri sektoreille.

Moni esittävän taiteen taho on ollut tiukoilla jo ennen koronakautta. Ja sitten tänne Pohjolan perille hyökkäsi pandemia, joka pysäytti kaiken kulttuuritoiminnan kuin seinään. Korona vaikuttaa kulttuurin kenttään myös toista kautta. Taiteen ja kulttuurin rahoituksesta nimittäin lähes puolet on tullut Veikkauksen rahapelitoiminnan tuotoista. Nyt tämä tuki uhkaa kutistua yhtä jalkaa Veikkauksen tuottojen kanssa. Eräiden arvioiden mukaan kotimaisen rahapeliyhtiömme tuotot supistuvat vähintäänkin kolmanneksella koronan, mutta myös peliautomaattien karsinnan seurauksena, ja sen vuoksi myös kulttuurin tuet tulevat supistumaan.

Tälle vuodella kulttuurin talousahdinkoon tuovat lievitystä valtion erityistuet, mutta mitä tapahtuu jatkossa, onkin jo toinen juttu. Valtio ei ole pitänyt taiteen ja kulttuurin tukemista ainakaan takavuosina ykkösluokan asiana. Kulttuurisektorin osuus valtion budjetista on pysynyt vuosikausia 0,8 prosentin tuntumassa. On vaikea nähdä, että koronan jälkeisessä tilanteessa tukeen olisi tulossa myöskään lähivuosina huimia korotuksia. 

On ihailtava sitä, kuinka kulttuurin tuottajat ovat tarttuneet rohkeasti haasteeseen ja kehittäneet uusia tapoja toimia tässä vaikeassa ympäristössä. Elämä koronan varjossa on pakottanut teatterit ja muut taidelaitokset miettimään olemassaoloaan ja etsimään uudenlaisia ratkaisuja, jotta ne pystyvät pitämään toimintansa edes jollakin tavalla hengissä. Kekseliäisyyden ja hyvän organisointikyvyn ansiosta ollaan pääsemässä pikku hiljaa käyntiin, sillä esimerkiksi useimmat teatterit ovat onnistuneet avaamaan syksyn näytäntökautensa kuta kuinkin normaaliin aikaan. 

Se taitaakin olla ainoa normaali asia tällä näytäntökaudella. Teattereissa on otettu käyttöön turvaohjeet, jotka määrittelevät hyvinkin yksityiskohtaisesti, miten korona-ajan esityksissä käyttäydytään. Katsomoiden istuimista on yleensä käytössä korkeintaan puolet, katsojilta edellytetään kasvomaskin käyttöä, tungosta ehkäistään avaamalla katsomon ovet useita kymmeniä minuutteja ennen esityksen alkua, teatterin henkilökunta ohjaa katsojat ennalta määrätyn suunnitelman mukaisille istumapaikoille ja katsomo tyhjennetään järjestäytyneesti ja kaikenlaista tungosta välttäen. 

Kuinkahan monessa muussa vapaa-ajan viettoon tarkoitetussa paikassa turvajärjestelyt ovat olleet yhtä kattavat? Olisi ollut toivottavaa, että ravintolat ja erilaisten urheilutapahtumien järjestäjät olisivat ottaneet oppia kulttuurialan toimijoista jo aikoja sitten. Kun olen joskus silmäillyt urheilutapahtumien katsomokuvia, niistä syntyy pakostakin vaikutelma, etteivät sen paremmin urheilutilaisuuksien järjestäjät kuin katsojatkaan suhtaudu tartuntariskiin niin vakavasti kuin pitäisi. Jos ravintoloissa ja urheilun massatapahtumissa oltaisiin oltu yhtä tarkkoja turvamääräysten suhteen kuin teattereissa, moni tämän syksyn tartuntarypäs olisi jäänyt syntymättä ja tautitilanne olisi huomattavasti helpompi kuin nyt. 

Tietysti kaikki turvajärjestelyt maksavat ja niiden aiheuttamat kustannukset ohentavat myös teattereiden ja konserttitalojen kukkaroita entisestään. On kuitenkin syytä olla kiitollinen siitä, ettei kulttuuriala nostanut tässä vaikeassa tilanteessa käsiään pystyyn ja lukinnut oviaan kuukausimääriksi, vaan meille on tarjolla uusia, virkistäviä ja viihdyttäviä kulttuurielämyksiä koronan ahdistaman arjen keskellä.