Liisa Ilomäki: Talouspolitiikka on koulutuspolitiikkaa

18.10.2020

Liisa Ilomäki
Liisa Ilomäki

Suomen koulutuspolitiikan uusin iso muutos on oppivelvollisuuden pidentäminen 18 vuoteen ja päätös toisen asteen maksuttomuudesta. Tällä rakenteellisella uudistuksella annetaan tärkeä signaali siitä, että koulutus kannattaa ja että Suomi panostaa koulutukseen, mikä on luontevaa jatkoa perinteiselle koulutuksen arvostukselle.  Uudistusta on arvioitu kriittisesti mm. siitä, että pelkkä rakenteellinen uudistus ei riitä, ja hallitus onkin tietääkseni päättänyt lisätä erilaista sosiaalista ja opiskelun tukea. Tavoitteena on, että yksikään nuori ei jää vaille koulutuksen tuomia mahdollisuuksia, selviää yhä monimutkaisemmista yhteiskunnan haasteista ja että tämäkin uudistus tukee tasa-arvon toteuttamista. Hyvä näin.

 

Opetuksen suuri haaste on kuitenkin se, että oppimisen erilaiset edellytykset ovat nähtävissä jo ennen kouluvuosia. Oppimisen keskeinen perusta ovat ns. metakognitiiviset taidot eli oppimisen taidot, jotka sisältävät erimerkiksi kyvyn keskittyä työskentelyyn, taidon arvioida realistisesti omaa osaamista ja opiskelutaitoja ja kyvyn suunnitella miten kannattaa opiskella. Viime vuosina oppimisen tutkimuksessa on esitetty myös sinnikkyyden ja resilienssin merkitys oppiselle. Sinnikkyys saa lapsen ja nuoren yrittämään, vaikka tuleekin vaikeuksia, ja ymmärtämään, että vain työtä tekemällä taidot kehittyvät (ainahan oppiminen ei edes tunnu työltä!). Resilienssi puolestaan auttaa toipumaan vastoinkäymisistä tai vaikeuksista nopeasti ja yrittämään uudestaan. Näitä kaikkia taitoja ja kykyjä lapsi oppii jo kotona, vaikkapa opetellessaan piirtämään, leipomaan äidin apuna, rakentelemaan legoilla, nahistellessaan sisarusten kanssa tai metsäretkellä. Sellaista mukavaa, tavallista arkea, joka kuitenkin monella tavalla luo edellytyksiä koulunkäynnille ja oppimiselle. 

 

Moni varmaan muistaa Elmer Diktoniuksen runon Lapsen rukous:

Hyvä jumala / korkean kivitalon katolla! / Kuule minua / vaikka minulla onkin hinkuyskä! /

Minä tahtoisin niin kernaasti / sen leikkihevosen / sieltä kaupan ikkunasta! / 

Ja anna meille joskus vielä / liharuokaa sunnuntaisin! / Äläkä anna äidin hakata minua /

isän tullessa humalassa kotiin! / Niin minä en itke / vaikka en pääse ulos / kun minulla ei ole kenkiä. / Mutta nyt minua taas yskittää -/ amen.

(Kokoelmasta Kirjaimia ja kirjavia, 1956)

 

Valitettavasti monen suomalaislapsen elämää voi yhä vielä kuvata samalla runolla ja samantapaisella tunnelmalla. Aina lapsuus ei ole onnellista kehittymistä ja kasvamista koululaiseksi. Oppimisen taitojen kehittyminen jää varomisen, nälän, tai pelon varjoon. Kaltoinkohdeltu lapsi keskittyy selviytymään päivästä toiseen, ja vaikka lapsi näennäisesti selviää ja pärjää, romahdus voi tulla myöhemmin. Jos lapsen kotiolot eivät tue kasvua ja kehittymistä, ovat jo ensimmäiset kouluvuodet vaikeita, ja opettajalla ei ole sellaista taikasauvaa, jolla kotielämän ongelmat poistetaan. Vaikka opetuksen keinoin oppimisen taitoja voi kehittää ja tukea, ne keinot eivät välttämättä riitä tai opetus ei tue näitä taitoja, vaan oppilaat ovat omillaan koulunkäynnissä. Tiedämme hyvin, että joissakin kodeissa koulunkäyntiä arvostetaan ja lasta tai nuorta sekä tuetaan että kannustetaan. Nämä nuoret jatkavat toiselle asteelle ja siitä eteenpäin, ilman hallituksen päätöksiäkin. Sitten nämä toiset nuoret saavat nuoruuden kasvuunsa tukea jostain muualta, ei välttämättä koulunkäyntiin kannustavaa tukea. He ilmeisesti vastedes saavat tukea kuraattoreilta, opoilta, sosiaalityöntekijöiltä enemmän kuin tähän saakka.

Minusta monen lapsen vaikeudet ovat jo varhaislapsuudessa. Ja vaikka opettajalla ei ole taikasauvaa, sellainen kuitenkin on ”yhteiskunnalla”: tarvitaan työllisyyden kasvua, riittävää palkkatasoa, kohtuuhintaisia asuntoja, alkoholismin ja huumeiden käytön aktiivista torjumista, riittävästi sosiaalitukea ja työntekijöitä tukemaan perheitä, maahanmuuttajien kotouttamista ja rasismin karsimista. Sellaista hyvää talouspolitiikkaa, joka tukee lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä ja auttaa ammatilliseen koulutukseen tai lukioon ja selviämään siellä.