Erkki Liikanen: Suomi tuli EU:n jäseneksi pää pystyssä, omana itsenään ja pärjäsi. Nyt on sama ote.

7.2.2021

Erkki Liikanen
Erkki Liikanen

Mauno Koiviston presidenttikauden suuri asia oli päätös hakea EU:n jäsenyyttä. Koivistolle perusratkaisu oli selvä: Haluamme paikan sen pöydän ympärille, jossa asioista päätetään. Neuvottelujen aikana hän pyysi sanomaan ”niille Brysselissä”, että emme tuo mukana ongelmiamme.

Oli uskomaton sattuma, että jäsenneuvottelut tulivat loppusuoralle vuonna maaliskuun 1, päivän aamuna, jolloin Koivisto oli vielä presidenttinä. Mutta ne valuivat iltaan. Silloin presidenttinä oli Martti Ahtisaari. EU:n jäsenyyden kannalta molempien asenne oli konstailematon. Suomi haluaa olla EU:n rakentava ja täysivaltainen jäsen.

EU-jäsenyys alkoi vuoden 1995 tammikuussa. Maassa oli silloin Esko Ahon hallitus, mutta jo huhtikuussa muodostettiin Paavo Lipposen 1. hallitus. Lipponen jatkoi pääministerinä kaksi vaalikautta. Se oli Suomen Eurooppa-politiikan luomisen kannalta tärkeää aikaa. Arvokkaan panoksen toi myös pysyvä edustaja Antti Satuli.

Istuin silloin ensimmäisenä suomalaisena komissaarina. Kirjoitin noista vuosista tammikuussa ilmestyneen kirjan Komissaari (Siltala 1995). Komissaari ei tavan mukaan voinut puhua omasta maastaan, mutta sai pitää korvat auki. Suomea tunnettiin vähän, sen maine rakentui asteittain. Ensimmäistä kertaa Suomi tuli esille, kun puhuttiin Amsterdamin sopimuksesta. Komissiota edustanut Marcelino Oreja kertoi, että avoimuudesta on päätetty ottaa uusi artikla sopimukseen. ”Kun Suomi on sitä esittänyt ja Suomi on ollut koko ajan niin rakentava jäsen”. Se oli suuri askel. Avoimuus tuli perussopimukseen ja käytäntöön.

Vuodelle 1999 osui Suomen 1. puheenjohtajakausi. Lokakuussa Tampereella oli huippukokous, jossa listalla olivat yhteinen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka ja taistelu rikollisuutta vastaan. Kaukonäköistä. Asiat ovat yhä polttavan tärkeitä. Joulukuussa toinen huippukokous oli Helsingissä. EU:n laajentumisneuvotteluihin otettiin mukaan kuusi uutta maata.  Viro oli päässyt liikkeelle jo aiemmin, nyt tulivat mukaan myös Latvia ja Liettua. Ennakkoehdoksi kaikille asetettiin oikeusvaltioperiaatteen hyväksyminen. Jäsenyys toteutui vuonna 2004, oikeusvaltiosta toteutumisesta kamppaillaan edelleen.

Suomen ensi vuosien Eurooppa-politiikassa korostui halu olla rakentava jäsen ja tukea yhteisiä instituutioita. Mutta jossain piti luonnollisesti ajaa myös ”ns. omaa asiaa”. Suomi halusi EU:n uuden elintarvikeviraston. Pääministeri Paavo Lipponen pani paljon peliin sen puolesta. Siinä ei onnistuttu, mutta lopputuloksena saatiin vielä tärkeämpi. Kemikaalivirasto. Vuoden 1999 Berliinin huippukokouksessa oli myös saatu ratkaistuksi jäsenyysneuvotteluissa avoimeksi jäänyt kipeä paikka, kuinka saada koko Suomi epäsuotuisten alueiden tuen piiriin.

Kirjassani kuvaan ensimmäistä vuosikymmentä. Nyt olemme eläneet Sanna Marinin hallituksen aikaa. On ollut ilo seurata hallituksen Eurooppa- politiikkaa. Siinä on samaa konstailemattomuutta kuin jäsenyyden ensimmäisellä vuosikymmenellä. Viime kesän Brysselin huippukokouksessa Suomi selvisi hyvin. Puolusti omaa kantaansa, mutta haki myös yhteisiä ratkaisuja. Sanna Marin ja Tytti Tuppurainen on myös viestineet onnistuneesti. Arvo pitää antaa myös ulkoministeri Pekka Haavistolle ja valtiovarainministeri Matti Vanhasella. Hallitus on toiminut Eurooppa-politiikasa yhtenä joukkueena.

Erkki Liikanen

Kirjoja: Olin joukon nuorin, Otava 2019;  Komissaari, Siltala 2020.