Eeva Donner: ”Sex and the City”

7.3.2021

Eeva Donner
Eeva Donner

Koronan tartuntojen rajaamiseen ja taudin leviämisen ehkäisemiseen on Espanjassa kokeiltu tosi kovia keinoja. Maa, jolla on 17 eri hallintoaluetta (ja kaksi kaupunkihallintoa Afrikan puolella), on toteuttanut keinojaan eri alueilla eri tavalla. Keskushallinto määräsi viruksen leviämisen alkupuolella määräaikaisen poikkeuslain joka hetkeksi jo saikin koronaluvut koko maassa laskemaan, mutta lakia ei voitu enää poliittisista syistä jatkaa.

Oma alueeni, Valencian itsehallintoalue, on käyttänyt keinoista ehkä tiukimpia. Aivan viimeisin koetus oli kun koko tammi- ja helmikuun oli voimassa  ulkonaliikkumiskielto, joka alkoi illalla kello kymmenen ja päättyi aamulla kello kuusi. Tapaamisia oli rajoitettu; kotiinsa ei saanut kutsua kuin yhden kodin ulkopuolisen henkilön kerrallaan.

Kaikki ravintolat, kahvilat ja baarit olivat suljettuina. Ulosmyynti sallittiin, eli noutoruuan haku. Tätä toki kierrettiin, ihmiset mm. ostivat itselleen ruokaa tai lasin viiniä ja jäivät seisomaan baarin eteen niistä nauttien. Poliisit taisivat tässä tapauksessa kääntää päänsä toisaalle, vaikka muuten mm. maskipakkoa valvottiin kovalla kädellä. Poliisien on myös syötävä, virka-aikana ja vapaalla. Ja käytävä baareissa, etenkin jalkapalloa katsomassa.

Alueiden rajoja ei saanut ylittää kuin työn tai muun tärkeän asian vuoksi. Eli meiltä Valencian alueelta ei noin vain voinut lähteä Murcian Ikeaan shoppailemaan. Viimeisin rajoitus joka tuli voimaan juuri tammikuun alussa oli että viikonloppuisin ei myöskään kuntarajoja saanut ylittää kello kolmesta perjantaina iltapäivästä kello kuuteen maanantai-aamuna kuin pakottavasta syystä.

Tämä rajoitus sai aikaan erilaisia yrityksiä sitä kiertää. Tai selittää itsensä toiselle puolelle kuntien rajoja. Niin kuin se nuori mies, joka selitti poliisille että hänen pakottava syynsä on harjoittaa seksiä naapurikunnassa asuvan tyttöystävänsä kanssa. Ei mennyt läpi.

Aluelehtemme Informaciónin nimimerkki A.A.S pohti rajoitusten keskellä sitä, mikä onkaan sallittua ja mikä ei. Hänen argumenttinsa oli että hallinnon asetus laittaa yksinasuvat ihmiset eri asemaan perheiden tai saman katon alla parisuhteessa elävien kanssa. Hän väittää jopa että aluehallinto kieltää seksin harjoittamisen kahden tai useamman ihmisen kesken jos nämä eivät asu samassa taloudessa.

Toisin sanoen, nimimerkki päättelee, aluehallinto sallii seksin vain avioliitossa tai avoliitossa. Mutta ei pareille jotka asuvat eri osoitteissa.

Virallinen teksti jatkaa että yksin asuva henkilö voi tavata yhdessä asuvan perheen, mutta ei yksittäistä perheenjäsentä erikseen. Kirjoittajan mukaan tilanne on tukala esimerkiksi nuorelle jonka on valittava onko perheensä vai parinsa kanssa. Ja hän saa vierailla vain yhden perheen luona, ei esimerkiksi kahden. Seksi vai perhe, siitä tässä on kysymys, nimimerkki päättelee. Hän lopettaa että nämä vaikeat ajat ovat kaikille hankalia, mutta näyttäisivät olevan yksineläville vielä hankalampia. Kun baarit ja ravintolat on kaikki alueellamme suljettu  eikä yksityistiloissakaan voi toista tavata, jää jäljelle vain Tinder, nimimerkki lopettaa ironisesti.