Ulf Sundqvist: Päivän teemat

29.3.2021

Ulf Sundqvist
Ulf Sundqvist

Analyysia ajankohtaisista aiheista 1) presidentin aloitteesta sunnuntaina 28.3. 2) sopimusyhteiskunnan kohtalosta ja 3) oikeiston harhapoluista

Presidentin aloite

Maailmanlaajuinen pandemia riehuu edelleen. Kansainvälinen talous kärsii. Suurvaltojen väliset suhteet kiristyvät ja hakevat uusia uomia. Ilmastonmuutos etenee. Sodat ja kriisipesäkkeet vaatisivat monikansallisen päätöksentekokyvyn radikaalia tehostamista. Mutta maailman poliittiset suhdanteet ovat varsin huonossa jamassa.

Tämä historian vaihe kaipaa uusia rohkeita aloitteita, uutta aktiivisuutta ja rohkeutta. Presidentti Sauli Niinistön Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 28.3.2021 ehdottama uusi Helsingin huippukokous Etykin 50-vuotisjuhlien merkeissä on aivan oikeahenkinen ehdotus tässä maailman tilanteessa. Tasavallan presidentti muistuttaa kolumnissaan, että ensiarvostelun jälkeen ETYK lopulta sai kiitokset.

”Etykin nähtiin osaltaan johtaneen muutokseen – vapauden, demokratian ja oikeuksien vahvistumiseen koko maanosassa”, presidentti toteaa.

Täytyy toivoa, että tämä Sauli Niinistön ehdotus saisi taakseen laajan Suomen kansan enemmistön. Kansainvälisen tilanteen parantamiseen tähtäävä kunnianhimoinen sopii kyllä Suomen maineelle, mutta se kaipaa laajaa kansallista tukea uskottavuutensa varmistamiseksi.

Sopimusyhteiskunnan kohtalo

”Yksinäinen istuu keinulaudalla” oli Helsingin Sanomien pääkirjoituksen otsikko lauantaina 27.3.2021. Kirjoituksessa väitettiin, että ”työmarkkinoiden keskitetty sopimuskulttuuri on tehnyt pitkään kuolemaa”. On menty askel askeleelta kohti kuilua. Moottorina tässä prosessissa on ollut työnantajapuoli, vaikka kohtalokas sanoma työehtosopimusten yleissitovuuden lopullisesta hautaamisesta vielä on jäänyt sanomatta.

HeSa toteaa, että työntekijöiden etujärjestöt ovat nyt jääneet suremaan vanhan kulttuurin kuolemaa. ”Surussa on vähintään yhtä paljon huolta omasta vallasta kuin aitoa murhetta työntekijöistä. Oma rooli muuttuu turhaksi, kun keinulaudan toisessa päässä ei enää istu kukaan”.

 Pääkirjoituksessa pohditaan tavalliseen tapaa asiaa toisaalta ja toisaalta – ymmärretään pitkälti työnantajien pyrkimyksiä samalla kun kerrotaan sopimusjärjestelmän ja kolmikannan syvistä juurista yhteiskunnassamme. Lopuksi lehden yhteenveto on oraakkelimainen: ”Yritys irtaantua keskitetystä sopimisen mallista ja halu patistaa hallitusta ajamaan paikallista sopimista voivat johtaa hallinnan ja ohjattavuuden lisääntymiseen yhdessä kohtaa, mutta toisessa kohtaa vanha vakaus järkkyy”. 

Näyttää minusta ilmeiseltä, että Etelärannan puolella yritetään tällä kertaa haukata liian isoa palaa kerralla. Ei ole jäänyt epäselväksi, kumpi osapuoli on tällä kertaa pyrkimässä hegemoniseen valta-asemaan, oikein selkävoittoon. Ensin hyökättiin tulopolitiikkaa ja keskitettyjä ratkaisua vastaan. Nyt ollaan kaatamassa koko työehtosopimusjärjestelmä. 

Minusta tuntuu, että tällainen maksimiajattelu ei istu tähän aikaan. Viittaan vain alussa mainittuihin globaaliongelmiin, joiden ratkaisu tulee vaatimaan paljon yhteiskunnallista säätelyä ja sopimista sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla.

Eikä tällainen selkävoittostrategia myöskään ole sopusoinnussa siihen yhteistyö- ja sopimustraditioon, millä Suomen hyvinvointivaltio on rakennettu. 

Eikä työväenliikettä voida sysätä ihan sivuun tässä yhteiskunnassa. Forssan ohjelmassa vuonna 1903 Sosialidemokraattinen puolue Suomessa vahvisti vaativansa ”työntekijäluokan elämän laillista suojelemista” ja taistelevansa hankkiakseen köyhälistölle kaikilla julkisen elämän aloilla mahdollisimman suuren vaikutusvallan”.  Yksipuolinen sanelupolitiikka ei tule onnistumaan.

Oikeiston harhapolut

Lopuksi täytyy yhtyä siihen jo laajalle levinneeseen ihmettelyyn siitä, mitä oikeistoporvaristossa oikein on tapahtumassa. Perussuomalaiset ovat päässeet piikkipaikalle siksi, ettei heitä ole riittävästi haastettu. Jussi Halla-aho on kylmästi siirtänyt soinilaisen populismin monta piirua oikealle. Vähävarainen, unohdettu kansa on jäänyt kansallismielisen uhon jalkoihin.

Perussuomalaisten etenemistä on edistänyt kokoomus, jonka hoipertelu milloin Eurooppa-politiikassa, milloin talous- ja työmarkkinapolitiikassa on näyttänyt todella epämääräiseltä.

Eräänlainen pohjanoteeraus oli kyllä se, ettei kokoomus kristillisdemokraattien tavoin edes malttanut jättää oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia rauhaan vaan äänesti perussuomalaisten epäluottamuslauseen puolesta kunnallisvaalien siirtämisen johdosta. Tämä sen jälkeen, kun sama puolue oli hyväksynyt vaalien siirtämisen pandemian takia. Pohjanoteeraus.

Muistuu mieleen vanha puolustelufraasi: ”Enhän minä mutta pojat …”.