Antti Vuorenrinne: Kulttuuriperintö kaipaa huoltoa

10.4.2021

Antti Vuorenrinne
Antti Vuorenrinne

Jospa tähän alkuun sopisi pieni tietokilpailu työväenlehdistön historiasta. Oikeat tai ainakin melkein oikeat vastaukset löytyvät tämän jutun lopusta. Koettakaapa vastata googlettamatta!

1) Monet seuraavista SDP:n puheenjohtajista ovat olleet aikanaan myös jonkun työväenlehden päätoimittajia. Kuka tai ketkä eivät kuulu joukkoon?

Nils Robert af Ursin, K.F.Hellsten, Seth Heikkilä, Taavi Tainio, Edvard Valpas, Kullervo Manner, Väinö Tanner, Matti Paasivuori, Rieti Itkonen, Kaarlo Harvala, Onni Hiltunen, Rafael Paasio.

2) Työmies-Demarin palkkalistoilla olleista toimittajista jotkut ovat olleet myös pääministereinä? Kuka tai ketkä eivät kuulu joukkoon?

Oskari Tokoi, Kullervo Manner, Otto Wille Kuusinen, Rafael Paasio, Kalevi Sorsa.

3) Eräät työväenlehtien päätoimittajat ovat olleet myös ehdokkaina tasavallan presidentiksi. Kuka tai ketkä eivät kuulu joukkoon?

K-A. Fagerholm, Emil Skog, Eino Kilpi, Rafael Paasio.

4) Mikä ulkomailla ilmestynyt tai edelleen ilmestyvä lehti on painettu Työmiehen vanhalla painokoneella? a) Postimees b) Norrskensflamman c) Pravda

5) Mihin tehtävään Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Eino Kilpi siirtyi/siirrettiin, kun hänen luottamuksensa tuli Kustannus oy Kansanvallan johtokunnassa vuonna 1945 kyseenalaiseksi?

6) Kuka SDP:n pää-äänenkannattajan päätoimittaja sai sakkotuomion hallituksen halventamisesta SDP:n ollessa hallituspuolue?

7) Mikä oli Demarin päätoimittajan ja kolumnistin Aimo Kairamon ensimmäinen työtehtävä Demarissa? a) kesätoimittaja b) ilmoitusmyyjä c) valokuvaaja

8) Arvo ”Poika” Tuominen oli Kansan Lehden päätoimittajana jopa kahteen otteeseen; vuonna 1918 ja uudestaan vuodesta 1956 alkaen. Missä sosialidemokraattisen työväenlehdistön tehtävässä hän oli ennen vuotta 1956?

9) Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Ano Airisto eli Muste-Maalari palkattiin taloon poliittiseksi pakinoitsijaksi vuonna 1940. Missä ammateissa hän oli toiminut urallaan sitä ennen? a) maalarina b) valokuvaajana c) päätoimittajana

10) Lehti nimeltä Työläinen ilmestyi ennen sisällissotaa. Millä paikkakunnalla? a) Lohjalla b) Porvoossa c) Hyvinkäällä

ooo

Kansan Sivistysrahasto (KSR) teki viitisen vuotta sitten merkittävän kulttuuriteon. Säätiö lahjoitti Kansalliskirjastolle kärkihankkeenaan ison summan Suomen Sosialidemokraatti -lehden sivujen digitointityöhön. Lahjoituksella saatiin aikaan melkoinen hyppäys digitointiin. Tällä hetkellä Suomen Sosialidemokraatti löytyy Kansalliskirjaston digitaalisessa aineistossa vuoteen 1966 saakka. Työ toivottavasti jatkuu. Kaikelle kansalle internetissä avoimena ovat tällä hetkellä lehtien sivut vuoteen 1939 saakka.

Sanomalehtien digitointi etenee osin lahjoitusten varassa. Äskettäin Helsingin Sanomain säätiö lahjoitti 280 000 euroa Kansalliskirjastolle Hesarin ja Ilta-Sanomien digitointiin, joka kattaa lehdet vuoteen 1979 saakka. Joulukuussa 2020 yhteensä kahdeksan ruotsinkielistä säätiötä lupasi Kansalliskirjastolle summan, jolla Suomen kaikki ruotsinkieliset sanomalehdet saadaan digitoiduiksi vuoteen 2024 mennessä.

Historian harrastajille ja tutkijoille vanhat sanomalehdet ovat todellinen aarreaitta. Lehdistä välittyy kulloisenkin aikakauden eräänlainen kokonaiskuva, ajan tunnelmat ja ajatustavat väärentämättöminä. Lehdet tarjoavat oivalluksia, joita ei muista lähdeaineistoista välttämättä saa.

Siksi on tärkeää huolehtia tämän kulttuuriperinnön säilymisestä. Kansalliskirjaston entinen johtaja Kai Ekholm kirjoitti aiheesta toissa kesänä Hesariin kolumnin, joka kolahti minuun sen verran, että otin tekstin talteen (HS 9.7.2019).

Ekholm kirjoittaa, että kansallisen kulttuurin ja tiedon hyvä saatavuus on illuusio ja suuri itsepetos. Sanomalehdet ovat vain osa sitä. Suomessa on Ekholmin mukaan ilmestynyt yli tuhat sanomalehteä, joista suurin osa on kuollut. Merkittävistäkin sanomalehdistä jotkut ovat luettavissa vain mikrofilmeiltä ”puhumattakaan pienemmistä työväenlehdistä tai paikallislehdistä”.

Ekholm kysyy, miksi Norja on onnistunut digitoimaan koko kulttuuriperintönsä, sopimaan tekijänoikeuskorvauksista ja jakamaan kaiken Bokhylla-nimisessä palvelussaan mutta Suomi ei. Hän toteaa, että kulttuuriperintö kuuluu ministerivastuuseen ”siinä missä tiestön ylläpito ja homekoulujen kunnostus”.

Tekijänoikeudet ovat tärkeitä myös toimittajille. Itsekin kuulun toimittajien tekijänoikeusjärjestön eli Kopioston edunsaajiin. Viime syksynä Kansalliskirjasto ja Kopiosto sopivat siitä, että vanhojen sanomalehtien vapaata jakelua verkossa ulotetaan vuoteen 1939 saakka.

Se on hyvä juttu mutta ei paljon lohduta niitä, joiden tutkimuskohteena on 1940-luvun vaaran vuodet tai Kekkosen ajan Suomi. Korona-aika on vaikeuttanut tilannetta kun kirjastot ja arkistot ovat kiinni tai palveluja on vain rajoitetusti.

Kai Ekholm esitti kolumnissaan asennemuutosta: kirjastokorvauksen kaltaista sopimusta, jolla korvataan tekijänoikeuksien omistajille jollain järkevällä tavalla avoin digitaalisten aineistojen käyttö verkossa. Ekholm muistuttaa tosin samalla, että kaikki vanha ei voi olla rahastamisen kohde.

Esitän, että tämä kissa nostetaan pöydälle kun Rinteen/Marinin hallitusohjelmassa mainittua kulttuuriperintöstrategiaa linjataan.

ooo

Jaahas. Siis tässä sitten vastauksia kymmeneen jutun alun kysymykseen

1) Joukkoon eivät kuulu Väinö Tanner ja Onni Hiltunen. He eivät olleet päätoimittajia. Matti Paasivuoren ja Rieti Itkosen kohdalla asia on vähän niin ja näin. Paasivuori oli Suomen Sosiaalidemokraatin (huom. kaksi aata) näytenumeron 18.5.1918 vastaava toimittaja, päätoimittajana siis vain yhdessä numerossa, jonka painoksesta huomattava osa sitäpaitsi takavarikoitiin. Rieti Itkonen (Työläinen-lehden päätoimittaja 1912-1914) ei puolestaan ollut SDP:n puheenjohtaja mutta tuurasi tehtävässä Matti Paasivuorta, joka oli valittu ammattijärjestön puheenjohtajaksi.

2) Joukkoon ei kuulu Rafael Paasio. Hän oli Sosialistin/Turun Päivälehden päätoimittaja mutta ei Demarissa (kylläkin Työväen kirjapainon latojana 1932). Suomen tasavallan pääministerinä on ollut muusta joukosta vain Demarin kalustoon kuulunut Kalevi Sorsa. Oskari Tokoi oli suuriruhtinaskunnan senaatin varapuheenjohtaja eli pääministeri vuonna 1917 ja vanhoilla päivillään Suomen Sosialidemokraatin Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja. Työmiehen toimittajista Kullervo Manner oli kansanvaltuuskunnan eli punaisen Suomen pääministeri ja Otto Wille Kuusinen johti ns. Terijoen hallitusta.

3) Fagerholm (SDP:n ehdokas 1956) ja Skog (TPSL:n ehdokas 1962) eivät kuulu joukkoon. Demarin päätoimittaja Eino Kilpi oli SKDL:n ehdokas 1956 ja Turun Päivälehden Paasio SDP:n ehdokas 1962.

4) Hufvudstadsbladetista ostettu vanha painokone myytiin Pietariin, jossa sillä painettiin muun muassa bolshevikkien äänenkannattajaa eli Pravdaa.

5) Eino Kilvestä tuli 1945 Paasikiven III hallituksen sosiaaliministeri. Hänet erotettiin lopullisesti Demarista kun jatkoi seuraavassa Mauno Pekkalan hallituksessa opetusministerinä. Syynä oli, ettei hän anonut siihen tehtävään virkavapautta.

6) Päätoimittaja Unto Varjonen sai sakkotuomion Mauno Pekkalan ”kolmen suuren” hallituksen halventamisesta kun lehti oli nimettömässä kirjoituksessa solvannut sisäministeri Yrjö Leinoa (kom.).

7) Kaikki vaihtoehdot ovat oikein. Kairamo oli kesätyössä 1961 Demarin Iisalmen toimistossa. Hän muisteli myöhemmin, ettei hänestä ollut ainakaan ilmoitusmyyjäksi. Valokuvatkin hän otti veljensä vanhalla laatikkokameralla.

8) Arvo Tuominen oli Tukholmassa Työväen sanomalehtien tietotoimiston eli TST:n kirjeenvaihtajana.

9) Tässäkin kaikki vaihtoehdot ovat oikein. Ano Airisto oli todellakin alkuperäiseltä ammatiltaan maalari. Sisällissodassa hän oli punakaartin virallinen valokuvaaja. Ennen Demariin tuloaan hän oli turkulaisen Sosialistin päätoimittaja.

10) Työläinen oli Kullervo Mannerin perustama työväenlehti, joka ilmestyi Porvoossa vuosina 1907-1916.

Jos jotkut vastaukset tai kysymykset olivat mielestänne vääriä tai väärämielisiä, niin protestoikaa mieluusti osoitteeseen avuorenrinne@gmail.com.