Harri Järvinen: Koronan takia – mutta myös koronan varjolla

18.4.2021

Harri Järvinen
Harri Järvinen

Suomessa on jouduttu tekemään paljon asioita eri tavalla kuin ennen pitkään jatkuneen koronakriisin takia. Tuskin kukaan ihminen tai mikään taho on välttynyt koronan aiheuttamista välttämättömistä muutoksista omassa elinpiirissään.

Mutta koronan varjolla, koronatilannetta hyväksikäyttäen on myös tehty ja halutaan tehdä paljon. Tässä touhussa kaikki ei mielestäni ole ollut aivan oikeutettua. Monet elinkeinoelämää edustavat tahot ovat katsoneet, että nyt on hyvä tilaisuus ulosmitata kaikki mahdollinen, mitä ulosmittavissa on. Yleensä valtioon nuivasti suhtautuvat tahot ovat löytäneet parhaan ystävänsä valtiosta. Kunhan vaan rahahanat pysyvät auki. Lisäksi myös erilaisia verohelpotuksia on vaadittu – eikä välttämättä pelkästään määräaikaisina, koronaan liittyvinä.

Ja tottahan se on, että vaikeina aikoina valtion onkin hyvä olla niin yksilön kuin yritysten auttajana, tietynlainen viimekätinen turva. Mutta vastavuoroisesti toivosi, että myös normaaleina, hyvinä aikoina julkinen sektori nähtäisiin tasavertaisena ja tarpeellisena toimijana.

Kun ankeista korona-ajoista ei ollut tietoakaan eikä talouden ongelmistakaan ollut nykyisen suurta hätää, yrityksiä tuettiin miljarditolkulla muun muassa työnantajan kansaneläkemaksun poistolla, yhteisöveron alennuksella sekä sosiaalimaksujen siirroilla työnantajilta työntekijöille. Mutta näiden satsausten perusteluina esitettyjä investointien kasvua ja parempaa työllisyyttä ei ole erityisesti ollut mitattavissa. Osinkoja on toki jaettu.

Nyt kun korona runtelee yhteiskuntaamme vähän joka puolelta, miljardien jakaminen on monella tavalla perusteltua. Mutta olisi myös syytä katsoa sen perään, ovatko kaikki myönnetyt ja vaaditut tukitoimet todella olleet oikeutettuja suhteessa menetyksiin nähden. Voisin kuvitella, että tässä työssä parhaatkaan asiantuntijat eivät välttämättä pysty lukemaan tulevia tilinpäätöksiä ja taseita riittävän syvällisesti havaitakseen mahdollisia ylitukia tai jopa väärinkäytöksiä.

Tähän mennessä valtio on jakanut yrityksille useita erilaisia rahallisia tukipaketteja ja lisää on tulossa. Lähes kaikki alat ovat niitä vaatineet ja useat myös saaneet. Ja niin pitääkin, sillä on tärkeää, että yritykset pysyvät pystyssä ja työntekijät säilyttävät työpaikkansa. Luovasta tuhosta puhuminen koronaoloissa ei ehkä ole ihan reilua, mutta edelleen toivoisi, että edes jonkinlainen järki ja kohtuus tuen antamisissa säilyisi. Eihän se hullu ole joka pyytää, vaan se joka antaa.

Kaiken kukkuraksi elinkeinoelämän toimijat ovat korona-aikana olleet erityisen vahvasti ammattiyhdistysliikkeen kimpussa. Korona-aika kun kuulemma vaatii sitä. On työnantajilta ja yrityksiltä aika häpeämätöntä toisella kädellä pyytää valtiota apuun ja samaan aikaan toisella kädellä kurittaa palkansaajia. Sivistymätöntä ja härskiä tilanteen hyväksikäyttöä. Esimerkiksi paikallisen sopimisen ja työttömyysturvan kehittämistä on varmasti syytä yhdessä työmarkkinatoimijoiden kesken pohtia, mutta nykyinen kriisiaika ei anna tälle työlle oikeutusta.

Ammattiyhdistysliikettä on mielestäni suotta moitittu siitä, ettei se suostu muuttumaan yhteiskunnan mukana. Vähänkin lähihistoriaa seurannut tietää, että muutoksia ja myönnytyksiä on tehty paljonkin. Mutta on hyvä myös noteerata se, että sekä palkansaajilla että myös työnantajilla on monia perusfundamentteja, joista osapuolet eivät ole valmiita antamaan periksi. Jos ja kun joku asia koetaan edunvalvonnan kannalta elintärkeäksi, ei aika syö sitä.

Suomi tarvitsee menestyviä ja rehellisesti toimivia yrityksiä ja niiden luomia työpaikkoja. Siitä ei ole epäilystäkään. Saa ja on tarpeenkin menestyä. Korona-ajan kuitenkin soisi lisäävän ymmärrystä näkemykselle, etteivät yritykset ja valtio, julkinen sektori yleisemmin, ole toistensa kilpailijoita – vihollisista puhuttamattakaan – vaan toisiaan täydentäviä toimijoita hyvinvointiyhteiskuntamme takaajina. Erilaisissa suhdanne- ja vastaavissa tilanteissa toinen tulee tarvittaessa toisen avuksi.