Eeva Donner: SETÄMIEHIÄ JA TÄTINAISIA

21.6.2021

Eeva Donner
Eeva Donner

Edesmenneellä äidilläni Allulla oli tapana sanoa, että meidän sukumme, Kareliukset, on ihmettelijäsukua. Nuorempana tuo ilmaisu joskus ärsytti, joskus huvitti. Mutta kun ikää on tullut lisää ja on tullut katseltua maailmanmenoa jo jonkun vuosikymmenen, niin täytyy myöntää – olen liittynyt sukuni ihmettelijäsiipeen.

Nykyisin ihmettelen eniten sitä miten ikäiseni ja minua nuoremmat setämiehet ja tätinaiset pyrkivät jarruttamaan ja panemaan kapulaa rattaisiin kykeneviltä, asiansa opiskelleilta ja aatteensa takana seisovilta ja aatetta uudistavilta henkilöiltä. Jotka ovat pääsääntöisesti nuoria. Joista useat ovat naisia.

Setiä ja tätejä löytyy niin Setä Arkadiasta aina Täti Iltapäivälehtiin, jokaisella tuntuu olevan arvosteleva mielipide siitä, miten Suomen asioita tällä hetkellä hoidetaan. Pääsääntöinen sanoma on kuten entisellä palopäälliköllä, joka tuli palopaikalle myöhässä, kun tuli oli jo sammutettu:” Väärin sammutettu”.

Olen tarkalla korvalla ja silmällä seurannut oman ammattikuntani, journalistien, toimintaa suomalaisissa tiedotusvälineissä. Oli sitten kyseessä pakon sanelemat lisäykset valtiontalouteen, joita on tapana sanoa elvytykseksi, Euroopan laajuiset solidaarisuuden osoitukset hyvin voivalta Suomelta, ministerien kauppalaskut tai pandemian kansallinen kurissapitäminen, kaikki on setämiesten ja tätinaisten mielestä tehty väärin. He eivät toisaalta anna vaihtoehtoja, sillä hehän ovat ”vain puolueettomia totuuden esiin tuojia”. Totuuden, joka on klikkiotsikoitu niin että nopeasti lukevalla jää varmasti se mielikuva, että nyt kansaa kusetetaan.

Eräs kollegani työurani loppuvuosilta haukkui minua korruptoituneeksi, kun otin vastaan haastateltavan minulle kotonaan tarjoaman kupillisen teetä. Huvitti. Kollega ei todellakaan elänyt siinä todellisuudessa, jossa nämä nykyiset setä- ja tätijournalistit ovat eläneet.  Aikaa, jolloin median edustajia eri tahot pitivät hyvänä kuin piispaa pappilassa. Se ei estänyt mediaa tekemästä työtään, eli tuomasta esiin asioita oikein argumentein, olivat ne sitten tarjoajataholle mieluisia tai ei. Olen elänyt aikaa, jolloin saattoi lukea otsikosta ja ingressistä mitä teksti sisälsi. Jolloin journalisti tarkasteli asioita puolelta, jos toiseltakin.

Olen elänyt aikaa, jolloin tehtiin taustatyötä, otettiin selvää ja jos joku jutun aihe ei kantanut vettä, se sitten kuivui kokoon eikä sitä alettu tekohengityksellä pitämään väkisin yllä. Olen ollut ylpeä voidessani olla journalisti, siihen pyrin jo nuorena mutta vasta varttuneemmalla iällä ansaitsin kannukseni, kun minut hyväksyttiin Journalistiliiton jäseneksi. Pidän sitä arvossa, niin suuressa arvossa että ei tulisi kuuna päivänä mieleeni kirjoittaa jotain setä- tai tätijournalistimaista.

Myöntäkää jo nyt te vanhat parrut, sukupolvenne on väistymässä, jos ette kuuntele ajan ääntä ja näe että nämä usein teitä nuoremmat päättäjät ovat päteviä, te jäätte tiedonvälityksen muumioituneiksi ukoiksi ja mummoiksi. Minulla on ollut ilo huomata, että uusi päättäjäsukupolvi ei enää osta uskottavuuttaan peittämällä omaa persoonaansa vaan tuomalla sen reippaasti esiin, niin ulkonäöllään, pukeutumisellaan kuin ulosannillaankin. Kun osaa asiansa, ei tarvitse niin kamalasti todistaa.

Terveisiä myös nuorille setämiehillä ja tätinaisille, joita mediamaailmassa on yllättävän paljon. Terveisiä yhdeltä yli seitsenkymppiseltä, joka ei käsitä miksi mediasta Suomessa on tullut niin pinnallista, että joku lehden pääkirjoittaja- täti sanoi taannoista pääministerin aamiaiskohua tutkivaksi journalismiksi ja oli ylpeä siitä! Koin vahvaa myötähäpeää.